Omilleen muutto työttömänä ja alaikäisenä

Tiedän, Suomi24 on varmasti just oikea foorumi tälle, mutta toivon, että joku kokeneempi ja fiksumpi osaisi olla avuksi.

Olen siis -94 syntynyt lukiolainen. En ole täyttänyt vielä seitsemäätoista, eli minusta maksetaan vielä lapsilisää. Vakituista työtä tai vakituisia tuloja ei ole, eikä opintotukeakaan (tietenkään) ole vielä herunut. Juttu on se, että haluaisin muuttaa pois kotoa vanhempieni (tarkalleen ottaen äitini) luota, mieluiten stadiin. Asun pääkaupunkiseudun ulkopuolella mutta opiskelen Helsingissä, ja koulumatkaa kertyy n. 45 kilsaa suuntaansa, joten omillaan asuminen helpottaisi elämää ja kulkemista huomattavasti.

Toinen syy on ihan vaan se, etten jaksa katsoa naamoja (= äitini naamaa) kotona enää. Mietin, että voisin laittaa HOAS:lle (Helsingin opiskelija-asuntosäätiölle) hakemusta vetämään, mutta onko mulla tämän ikäisenä ja työttömänä mitään mahdollisuuksia saada asuntoa? (Eräs ikäiseni ystävä, joka on kotoisin samalta paikkakunnalta kuin minä, asuu myös Helsingissä ja pärjäilee oikein hienosti. Hänen vanhempansa taitavat tosin huolehtia vuokrapuolesta yms.) Vai pitääkö mun vaan odottaa, kunnes täytän 17, jolloin mulla aikaisintaan on mitään mahdollisuuksia saada vakituista työtä?

Tutkiskelin Kelan infoa mm. opintotuesta, mutta Kelan byrokratia ei koskaan oikein auennut mulle. Jos jollakulla on omakohtaista kokemusta kotoa muuttamisesta suht. nuorena, voisiko tuo joku jakaa tietämystään? :)
61477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mä muutin viime syksynä 17-vuotiaana pois kotoa, koska vasta sitten aloin saamaan opintotukea. Asuin myöskin ennen muuttoa äitini (ja siskoni) kanssa, koulumatkaa oli 45 minuuttia/suunta.
Musta on ihana asua omillaaan (kämppiksen kanssa kylläkin mutta silti, ei ole ketään kyttäämässä niskaan jne.), nyt olen jo 18 ja opintotuen määrä nousi satasella.

Eli ymmärrän oikein hyvin sun halun muuttaa jo nyt, mäkin halusin kuollakseni muuttaa pois monta vuotta mutta en mä kyllä olisi pärjännyt alle 17-vuotiaana, ilman opintotukea jne. Ja kun alaikäisenä vuokraa asuntoa, ei mistä vaan saa, ja jos jostain saa niin siinä pitää olla vanhemmat takana ihan ehdottomasti, muuten ei tule mitään.
Niin kurjalta kun kuulostaakin niin oikeesti parempi varmaan odottaa että säkin täytät 17, kerää siihen asti vähän rahaa säästötilille, vähän keräillä jo jotain huonekaluja/astioita jne mitä sitten tarvii omassa kodissa ettei tarvii kaikkea ostaa samaan aikaan. :)

Toivottavasti tästä nyt jotain apua oli :D

Äänestä

Kelan byrokratia ei aukene oikein kenellekään ;) Varminta on aina mennä Kelaan kysymään asiaa.

Mä itse muutin pois kotoa 17-vuotiaana, silloin kävin lukiota on/off-henkisesti. Asuminen järjestyi kaupungilta, nuorten asunnosta (joita oli järjettömän vaikea saada, eli sen voi unohtaa). Muuton yhteydessä siirryin iltalukioon, johon ei Kelasta irronnut opintotukea, joten sain sossusta toimeentulotukea loppulukion ajan. Mutta tämä hyvin epätodennäköinen skenaario kenellekään.

Helsingistä sen verran, että kaupunki on täynnä korkekouluopiskelijoitakin, jotka asuvat edelleen vanhempien luona, koska Helsingin vuokrataso on niin korkea. Eli sun kyllä olis parasta yrittää kestää kotona mahdollisimman pitkään, rahallisesti ajatellen. Mutta ymmärrän tuskasi, itsekään en malttanut odottaa, että pääsen omaan kämppään :)

Äänestä

No mut kiitos näistä. Tärkeintä on se, että ilmeisesti mun ei kuitenkaan ihan 18-vuotiaaksi tarvitse odotella (mihin on kuitenkin aikaa runsaat puoltoista vuotta) :D Mutta mietin vielä, että jos asun omillani, riippuuko opintotuen suuruus silti mun vanhempien tuloista? Vanhempani eivät ole ole köyhyysrajan alapuolella, mutteivät myöskään hyvätuloisia.

Äänestä
  • Koska opiskelet toisella asteella, vanhempien tulot (vain äitisi, jos asut äitisi kanssa kahdestaan nyt) vaikuttava 20-vuotiaaksi asti. Tosin asumislisän osalta tuo vaikutus loppuu täytettyäsi 18v., mutta opintorahassa tuo raja on 20v.

    Kannattaa olla aika selkeät suunnitelmat siitä, mistä saat rahaa vuokraan, muihin laskuihin ja elämiseen, ennen kuin alaikäisenä suunnittelee kotoa pois muuttoa. Varsinkin Helsinkiin muuttoa on syytä miettiä todella tarkasti.

    Äänestä

Niin, kiitos äiti vaan kaikesta, sun naamas kyllästyttää. Saattaa johtua siitä et rupsahdit kun puskit mut ison melonin kokosena pallerona sieltä pikku rööristä alapäässäs, kannettuas mua eka ikuisuuden sisuksissas mun kiskoen susta kaiken energian ja elämän. Eikä tainnu auttaa yövalvomiset ja muut uhraukset tässä vuosien mittaan myöskään sun naamaas. Kovin on huolien painaman näkönen, et lähen kiitään ettei tarvi katella. Niin ja muista sit laittaa mulle rahaa et pärjään....................

Äänestä
  • Niin, kiitos äiti vaan kaikesta, sun naamas kyllästyttää. Saattaa johtua siitä et hakkasit mua aina kännissä lapsena ja raahasit niitä kaikkia ukkoja kotiin. Sossu vei mut sun takia aina lastenkotiin lomalle. Aina sä jätit mut yksin ku lähdit taas vierotukseen ja jatkoit ryyppäilyä kuitenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihQ<3 kirjoitti:

Tiedän, Suomi24 on varmasti just oikea foorumi tälle, mutta toivon, että joku kokeneempi ja fiksumpi osaisi olla avuksi.

Olen siis -94 syntynyt lukiolainen. En ole täyttänyt vielä seitsemäätoista, eli minusta maksetaan vielä lapsilisää. Vakituista työtä tai vakituisia tuloja ei ole, eikä opintotukeakaan (tietenkään) ole vielä herunut. Juttu on se, että haluaisin muuttaa pois kotoa vanhempieni (tarkalleen ottaen äitini) luota, mieluiten stadiin. Asun pääkaupunkiseudun ulkopuolella mutta opiskelen Helsingissä, ja koulumatkaa kertyy n. 45 kilsaa suuntaansa, joten omillaan asuminen helpottaisi elämää ja kulkemista huomattavasti.

Toinen syy on ihan vaan se, etten jaksa katsoa naamoja (= äitini naamaa) kotona enää. Mietin, että voisin laittaa HOAS:lle (Helsingin opiskelija-asuntosäätiölle) hakemusta vetämään, mutta onko mulla tämän ikäisenä ja työttömänä mitään mahdollisuuksia saada asuntoa? (Eräs ikäiseni ystävä, joka on kotoisin samalta paikkakunnalta kuin minä, asuu myös Helsingissä ja pärjäilee oikein hienosti. Hänen vanhempansa taitavat tosin huolehtia vuokrapuolesta yms.) Vai pitääkö mun vaan odottaa, kunnes täytän 17, jolloin mulla aikaisintaan on mitään mahdollisuuksia saada vakituista työtä?

Tutkiskelin Kelan infoa mm. opintotuesta, mutta Kelan byrokratia ei koskaan oikein auennut mulle. Jos jollakulla on omakohtaista kokemusta kotoa muuttamisesta suht. nuorena, voisiko tuo joku jakaa tietämystään? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu