Eikö ole ihmeellistä, että ennen muinoin Raamatun aikaan Paavalin kirjeistä lukemalla saatiin parannuksen armo ja meilläkin vielä 1900-luvun alussa, mutta niin on Jumalan sanan voima kirjoitettuna sanana vähentynyt parissamme, että tuntuu kummalliselta, kun Raamattu väittää Jumalan sanan olevan muuttumaton ja pysyvä, niin onko tämä muuttuminen sitten meidän omaa tekoamme ja menee meidän piikkiin. Niin silloinhan se on vakava paikka meille selittää tämä asia kerran Jumalan kasvojen edessä, koska Raamattu kirjoittaa tästä asiasta näin: Joh. 20:31
mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
Parannuksen armo.
9
147
Vastaukset
- Yks. uskovainen
Olet aivan oikeassa. Paitsi siinä, että Jumalan sanan voima olisi vähentynyt kirjoitettuna. Se on aivan yhtä voimallinen nyt kuin silloin Paavalin aikana.
Se on sitten eri asia, että vl:t vääntävät Jumalan sanaa haluamaansa muotoon ja väittävät, ettei se ole voimallinen muutoin kuin puhutussa muodossa.
Tosin vl-liike nykyään ei ole ollenkaan sama kuin vielä sata vuotta sitten, puhumattakaan Laestadiuksen ajoista yli 150 vuotta sitten. Lue tarkemmin:
http://www.hakomaja.net/historia/ennen-uskottiin-toisin- nuottiavain
Aivan, eikä se pelkkä puhuttu muoto riitä, vaan pitää olla oikea nuotti!!!
Vasta silloin se vastaa henkeen! - SRK:n ohje nro 78
nuottiavain kirjoitti:
Aivan, eikä se pelkkä puhuttu muoto riitä, vaan pitää olla oikea nuotti!!!
Vasta silloin se vastaa henkeen!Vain Nortille haiseva vl-henki voi antaa synnit anteeksi.
Missä kohti se parannuksen armo on Paavalin kirjeissä, ja mistä sitä palataan.
Ja miksi vuosittain SRK päivittää Raamattuaan?
Kes.- etsivä-xx
Hei Kes
Näistä Apostolien teot on selkeimmin "parannuksen armo" sillä armoahan se parannuksen seuraus usko on se on lahjaana saatu ja tuo pelastuksen.
Ap. t. 3:19
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
Tässä näitä parannusta koskevia Raamatunkohtia on:
Matt. 4:17
Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".
Mark. 1:15
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".
Mark. 6:12
Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.
Ap. t. 2:38
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Ap. t. 3:19
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
Ap. t. 8:22
Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
Ap. t. 17:30
Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Ilm. 2:5
Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
Ilm. 2:16
Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.
Ilm. 3:3
Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
Ilm. 3:19
Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
En tiedä mihin Paavalin kirjeeseen avaaja viittaa. Oletettavasti kuitenkin kun Paavalin kirjeet olivat kirtokirjeitä koko seurakunnalle näitä kirjeitä on luettu ääneen eikä itsekseen niinkään. Vieläkin muistan omasta lapsuudestani suomessa että vanhemmat ihmiset mielellään lukivat saapuneet kirjeetä ääneen koko perheelle ja varmasti "puolelle kylälle".
Ei kai periaatteessa parannuksen armoluonteesta ole erimielisyyttä, mutta kieltämättä minusta kuulostaa kovasti oudolle kuulla puhuttavan vaikealla tavalla "kun sain parannuksen armon" kun normaalissa suomenkielessä puhutaan siitä että tuli uskoon. Tätä kapulakieltä "kaanankieltä" minä en käyttäisi ja vierastan kovasti sen kuulemistakin, kun meillä on normaali kirjakieli olemassa 2010-luvulla. etsivä-xx kirjoitti:
Hei Kes
Näistä Apostolien teot on selkeimmin "parannuksen armo" sillä armoahan se parannuksen seuraus usko on se on lahjaana saatu ja tuo pelastuksen.
Ap. t. 3:19
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
Tässä näitä parannusta koskevia Raamatunkohtia on:
Matt. 4:17
Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".
Mark. 1:15
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".
Mark. 6:12
Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.
Ap. t. 2:38
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Ap. t. 3:19
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
Ap. t. 8:22
Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
Ap. t. 17:30
Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Ilm. 2:5
Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
Ilm. 2:16
Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.
Ilm. 3:3
Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
Ilm. 3:19
Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
En tiedä mihin Paavalin kirjeeseen avaaja viittaa. Oletettavasti kuitenkin kun Paavalin kirjeet olivat kirtokirjeitä koko seurakunnalle näitä kirjeitä on luettu ääneen eikä itsekseen niinkään. Vieläkin muistan omasta lapsuudestani suomessa että vanhemmat ihmiset mielellään lukivat saapuneet kirjeetä ääneen koko perheelle ja varmasti "puolelle kylälle".
Ei kai periaatteessa parannuksen armoluonteesta ole erimielisyyttä, mutta kieltämättä minusta kuulostaa kovasti oudolle kuulla puhuttavan vaikealla tavalla "kun sain parannuksen armon" kun normaalissa suomenkielessä puhutaan siitä että tuli uskoon. Tätä kapulakieltä "kaanankieltä" minä en käyttäisi ja vierastan kovasti sen kuulemistakin, kun meillä on normaali kirjakieli olemassa 2010-luvulla.Kysyin – Missä kohti Paavalin kirjeissä on ” Parannuksen armo”?
Vastaat; Apt, Matt, Mark, Ilm. Mikähän niistä on Paavalin kirjoittama?
Mutta Sinun valintasi;
Ap. t. 3:19
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,** Juuri näin Parannusta on tehtävä, ei mitenkään liity VL Parannuksen Armoon.
Matt. 4:17
Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".** Samoin.
jne..
Parannus on Jeesuksen vastaanottaminen Herraksi ja Kristukseksi, entisen vaelluksen tilalle.
VL parannus on vain sitoutuminen SRK;n lakoon.
Minulle parannuksen teko on jokapäiväistä aina pitää katua vääriä päätöksiä ja Rukouksessa luvata seurata Jeesusta.
Raamattu kertoo, että Ilmestyskirja on luettava ääneen, muista ei näin mainita. Mutta ennen lukutaito ei ollut kaikilla, siksi ne luettiin usein ääneen.
Ei kai periaatteessa parannuksen armoluonteesta ole erimielisyyttä, mutta kieltämättä minusta kuulostaa kovasti oudolle kuulla puhuttavan vaikealla tavalla "kun sain parannuksen armon" kun normaalissa suomenkielessä puhutaan siitä että tuli uskoon. Tätä kapulakieltä "kaanankieltä" minä en käyttäisi ja vierastan kovasti sen kuulemistakin, kun meillä on normaali kirjakieli olemassa 2010-luvulla.** Kristillisissä piireissä katsomme, kun kastamme, että kastettava antaa suun tunnustukseen ja lupaa seurata Jeesusta.
Sanonta – olen tullut uskoon, ei riitä Jumalalle, sillä Hänen armo käy vain Heille, jotka ovat seuraamassa Jeesusta ja uudestisyntyneitä Hänessä.
Uskoa voi vaikka rautakankiin, ja voi olla jopa siihen uskomassa.
Kes.- etsivä-xx
Kesitas kirjoitti:
Kysyin – Missä kohti Paavalin kirjeissä on ” Parannuksen armo”?

Kes.jne..
Parannus on Jeesuksen vastaanottaminen Herraksi ja Kristukseksi, entisen vaelluksen tilalle.
Sitähän se on Kes. Ei kai kukaan tee parannusta reksiteröityyn yhdistykseen. Huh. SRK:n jäseniä eivät sitäpaitsi ole ihmiset vaan toiset yhdistykset. etsivä-xx kirjoitti:
jne..
Parannus on Jeesuksen vastaanottaminen Herraksi ja Kristukseksi, entisen vaelluksen tilalle.
Sitähän se on Kes. Ei kai kukaan tee parannusta reksiteröityyn yhdistykseen. Huh. SRK:n jäseniä eivät sitäpaitsi ole ihmiset vaan toiset yhdistykset.Näin se vain tuppaa olemaan VL liikkeessä. Heidän mielsestä parannus tehdään vain paluuna heidän lahkoonsa.
Paavali ei sitävastoin koskaan kysynyt - mihin seurakuntaan kuulut? Kunhan seurakunnan pää oli Kristus.
Samoin enakelistana en koskaan kerro mikä on "paras seurakunta", ainostaan sen, että Jeesus on Herra.
Pystyykö tähän lestadiolinen?
Shalom.
Kes.
Vanhoillislestadiolaisille parannuksen armo = syntyminen vl-kotiin.
Vl-opetuksessa ei puhuta "uskoon tulosta". Edelleen vl:t opettavat, että ihmisen ei tarvitse uudestisyntyä. Riittää, kun syntyy vl-kotiin ja pysyy vl-"jumalan valtakunnan" jäsenenä.
Joh. 3:3
"3. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa"."
Tämähän ei ole suinkaan ainoa asia, jossa SRK ja vl-saarnamiehet opettavat JYRKÄSTI vastoin Raamatusta luettavissa olevaa Jeesuksen opetusta.
Mm. SRK ja vl-saarnamiehet opettavat, että pelkkä vl-herätysliike = Jumalan valtakunta. Eli on silmin nähtävissä ja vain "täällä".
Jeesus opettaa: Jumalan valtakuntaa ei voida silmin nähdä eikä voida sanoa, että JV on "täällä" tahi "tuolla".
Luuk. 17:
"20. Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
21. eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä"."
Mutta mitäpä RAAMATUN RAISKAAJAT (= SRK ja vl-saarnamiehet) muuta tekisivät kuin opettavat täysin vastoin Jeesuksen opetuksia?
Ei mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760