Helmikuussa 2011 menin lääkäriin mittauttamaan kilpirauhasarvot. Olin lihonnut parissa vuodessa huimasti ja laihdutus ei onnistunut. TSH arvo 4.2 ja T4V arvo oli normaali.
Kuulemma ei ole vajaatoimintaa.
Toukokuussa sain nieluoireita; tukkeen/paineen tunne kaulalla oikean kilpirauhasen kohdalla. Sylkeä nieltäessä tuntui, että sylki jää jumiin kilpirauhasen kohdalle. Ruoka laski hyvin eikä tuottanut vastaavia tuntemuksia. Nieluoireet seteilivät myös oikeaan korvaani saaden korvan särkemään.
Koin itseni myös päivittäin todella väsyneeksi. Unen päästä en saanut kiinni ja nukahtaminen oli vaikeaa, mutta kokoajan oli kauhean passiivinen ja vetämätön olo. Sain myös paikkaavaihtelevaa "sähköiskumaista" rintakipua. Päänsärkyäkin oli, huimausta, ruokahaluttomuutta ja selkäkipua/kylkikipua. Myös lihaskipuilua. Ruokahaluttomuudesta huolimatta paino on alkanut nousta hurjaa tahtia (3vikoa parissa viikossa).
Hiukset alkoivat lähteä hurjasti (tämä melko voimakas oire).
Uusin oire, joka on alkanut vasta hetki sitten on hikoilu iltaisin.
Menin lääkäriin uudelleen oireiden johdosta ja otettiin kilpirauhaskokeet. TSH oli noussut 5.2 ja T4V oli edelleen normaali. Aloitettiin tyroksiini lääkitys.
Parin viikon päästä menin uudelleen lääkärille kun oireet jatkuivat, etenkin ikävä nieluoire, ja otettiin verikokeet jossa kilpirauhasarvo TSH jälleen 4.2 normaali. Lääkäri totesi ettei kyse kilpirauhasen vajaatoiminnasta.
Otettiin vastaine arvot epäiltäessä kilpirauhastulehdusta, ei kuitenkaan ollut se.
Ultrattiin kaula ja oikeasta kilpirauhasesta löytyi pieni nesterakkulamuutos joka ei radiologin mielestä kertonut pahanlaatuisuudesta ja oli todennäköisesti häviävä nesterakkula. Ei kuulemma eiheuta oireitani.
Mutta oireet senkuin jatkuvat. Johutukohän nämä oireet kilpirauhasesta vai ei?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lisään vielä että multa otettu kaikki mahdolliset verikokeet. Sokeriarvot ok, maksa-arvot ok, valkosolut ok, punasolut ok, hemoglobiini ok, tulehdusarvo ok... Ainoa joka vähän oli koholla oli senkka.
Kerrohan vielä, mikä tuo "normaali" T4v-arvosi on ollut näissä eri mittauksissa?
Monet pitävät TSH-arvoa liian korkeana jo silloin ku se ylittää 2.5..