Ahtisaaren työryhmällä oli ihan järjellisiäkin ehdotuksia, kuten kielikylpyjä. Enimmäkseen ehdotettiin viranomaisten toimintaan parannuksia, jotta suomen- ja ruotsinkieliset saavat palvelunsa. Lisäksi esitettiin ruotsin (tai suomen) opetusta virkamiehille tarvittaessa.
Eduskunnan oikeusasiamiehen alaisuuteen halutaan perustaa kieliasiamies kanteluita hoitamaan. Sen tulisi palvella myös suomenkielisiä. Arvaan kylläkin, että asiamies on suomenruotsalainen.
Ruotsinkielisille lehdille vaaditaan lisää tukirahaa, kun muiden kannettavaksi jää uudet verot.
Lisäksi kuuluisa tuntijakoehdotus vedetään läpi, jossa ruotsin opetus alkaa jo 6. luokalla (s.111), (vaikkei opetuksen määrä itsessään lisäänny). Eli pakkoruotsi kestää tämän hallituksen siunauksen ajan pääministeripuolueen puoluekokouksen vastustuksesta huolimatta. Mutta miksipä puheenjohtaja puolueensa päätöksistä välittäisi?
Samalla joka kunnassa pitää alkaa järjestämään kieliopetusta kolmella eri kielellä kolmannelta luokalta alkaen, jos halukkaita jokaiseen on 10. Käytännössä vaihtoehtoina ovat suomi tai ruotsi sekä englanti ja joku muu. Tällä ei liene suurta merkitystä valtaosan valitessa englannin.
Kun ruotsi vasta poistettiin yo-tutkinnosta, nyt sitä ollaan puskemassa takakautta takaisin:
"Ylioppilastutkintoa tulee uudistaa kielitaidon parantamiseksi niin, että pakollisiksi tulevat äidinkielen lisäksi kaksi vierasta kieltä."
Ahtisaaren raportissa viuhahtelee silloin tällöin erikoisia ei-niin-liberaaleja sävyjä:
"[Opetushallitus] kehittää Suomen kouluissa käytettäviä kansalliskielten opetusmenetelmiä"
On hienoa, että opetusmenetelmiä kehitetään, varsinkin käytännöllisempään suuntaan, mutta miksi täytyy kehittää vain kansalliskielten opetusta? Samoilla tulilla muihinkin, totta kai.
Erikoisesti ehdotettiin, että esim. ruotsia opetettaisiin muiden aineiden yhteydessä:
"osan opetuksesta voi hyvin yhdistää muihin oppiaineisiin".
Eli esim. Ilomantsin yläasteella opeteltaisiin Venäjän maantiedettä tai teknistä työtä ruotsiksi? Siinä voi heittää hyvästit oppimistuloksille, järjestä puhumattakaan. Se olisi varsinainen ruotsin kielen vallankaappaus. Jos lainaus yllä tarkoittaa sitä, että ruotsin tunnilla käydään läpi samaa mitä suomeksi toisaalla, niin lienee hyvä idea. Minua ei koskaan kiinnostanut Annikan tylsät seikkailut.
Ruotsin kielen opetus ei ole riittävää?
"Koska maaliskuun alussa 2011 julkistettu selvitys osoittaa selvästi, ettei kansalliskielten opetus ole riittävää, selvityksen toimenpide-ehdotusten tulee johtaa välittömiin käytännön toimiin."
40 vuoden jälkeen on tajuttu, etteivät suomalaiset osaa toiseksi eniten opiskelemaansa itselle vierasta kieltä, ruotsia, tarpeeksi hyvin. Ruotsin taidossa on kaksi huomioitavaa ihmisryhmää:
a) ne, jotka eivät opiskelisi, jos se olisi mahdollista
b) ne, jotka pyrkisivät töihin ruotsinkielisille alueille tai aloille.
Ryhmän a ruotsin kielen taito tulee aina olemaan huono, eivätkä he valtaosin tule kieltä tarvitsemaan. Ryhmä b tulee tarvitsemaan kieltä ja ko. työpaikka on rannikolla. Palvelujen turvaamisen kannalta RKP:n ei tulisi haaskata paukkuja ryhmän a ruotsin taidosta huolehtimiseen, eli pakkoruotsiin.
8% suomenkielisistä valitsee ruotsin jo ala-asteella, vapaaehtoisesti. Siitä kertyy aikojen saatossa maahamme 400.000 ruotsia ekstramäärät opiskelleita, mutta se ei riitä...
Team Ahtisaari
3
59
Vastaukset
- saku&matias
Myyttinen ruotsinkielinen työvoimapula
Ruotsinkielinen kansallismielinen rahapiiri on onnistunut ajamaan ympäröivään lammaslaumaan seuraavan uskomuksen (s.65):
"Pelkästään äidinkielenään ruotsia puhuvia ei ole riittävästi kaikkiin niihin tehtäviin, joissa edellytetään molempien kansalliskielten osaamista."
Eli ruotsinkielisillä alueilla olisi niin suuri työvoimapula, että alueen ruotsinkieliset eivät toisiaan ehtisi palvelemaan (höpö), eivätkä siihen ehtisi edes alueen ruotsin kielen taitoiset suomenkieliset (höpöhöpö).
Hmm... Jos näin on, mikseivät he etsi mainoksin muualta Suomesta tai Ruotsista niitä parhaita ruotsin taitoisia töihin? Olisi se kumma jos ei kahdesta maasta saada pariin pieneen maakuntaan työvoimaa tarpeeksi. Kun nuoret huomaisivat, että ruotsilla voi tosiaan saada töitä, he innostuisivat opiskelemaan ja pakkoruotsittajien ongelmat olisi ratkaistu!
Ja kun RKP on ottanut ruotsinsuomalaisten asiat ajaakseen, niin johan lisääntyisi suomen opiskelu Ruotsissa, kun sillä saisikin töitä. Ainiin, yksi ongelma suomalaisten palkkaamisessa on: suomenkielisiä muuttaisi töihin ruotsinkielisille alueille, joka vaarantaisi herkän ja erityislaatuisen ruotsinkielisen kulttuurin. Tosin, jos sitä ei haluta, ei suomenkielisille tarvitse ruotsia opettaakaan. Kehä on sulkeutunut.
Ja mikäs se mystinen työvoimapula sitten onkaan? Pikaisella vilkaisulla Tilastokeskuksesta ruotsinkieliset seutukunnat omaavat 9% työttömyyden. Ei nyt ihan kuulosta talousbuumilta. Ei rytky tyrät työhommissa. Ei taida tulla mainoksia, ei rekrytoida.- saku&matias
Linkki tässä: http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/76232-hallitus-tyrät-rytkyen-kaksikielisyyttä-kehittämään
- saku&matias
Mikä on Euroopan vakautusmekanismi?
https://www.youtube.com/watch?v=u7BYfHqsX3c&feature=player_embedded
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107662
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1165318Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1193547Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366