Saako uskovainen

Lyhyt kysymys

kannattaa persuja?

14

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No kun veeällät

      aiemmin äänestivät kepua, ja kepu nyt menetti 17 eduskuntapaikkaa, niin takuuvarmaa on, että loikkareissa on myös uskovaisia. Niitä, jotka eivät ymmärrä, miksi Kreikkaa ynnä muita maita tulisi tukea. Sitäpaitsi Timo Soini on aivan oikeassa siinä, että tämä nykyinen Eurooppa-systeemi ei toimi.

      Ja toiseksi: äänestyskopissahan ollaan yksin, no, JUmala tietenkin kurkistelee sinnekin.

      Timo Soini on kuitenkin maltillinen verrattuna Veikko Vennamoon.

      En näe mitään syytä, miksei uskovainen voisi äänestää persuja. Sitten kun persuaate on kulutettu loppuun, voidaan taas palata kepuun ja kokoomukseen.

      Uskontoa ja puoluepolitiikkaa ei pidä sekoittaa toisiinsa.

    • Aiemmin ja vielä 2000 -luvulla ovat vl:t kuitenkin saarnanneet, että "uskovainen ei voi kannattaa hengellistä tai maallista populismia" ja "uskovainen ei voi hyvällä omallatunnolla tukea protestiliikkeitä"...

      Voihan se olla, että syntilista on tässä kohden muuttunut? Ongelma on siinä, että vl-liike on uskonnon lisäksi myös voimakas ala-kulttuuri, johon on sekoittunut paljon myös politiikkaa. Vasemmistopuolueet ja SMP / Persut on nähty "poliittisina vihollisina" ja kristilliset sitten "väärähenkisinä", vaikka ajavatkin pitkälti samanlaista konservatismia kuin mitä vl:tkin.

      Sen tiedän, että mm. Vihreässä liikkeessä on myös joitain vl:iä mukana (joka on tietysti ihan ok ja positiivinen asia). 80-luvulla sitä olisi tuskin hyväksytty, joten jonkinlaista muutosta politiikkaan suhtautumisessa on varmastikin tapahtunut.

      Saarnaajia olen kuullut ohjeistettavan vaalien alla, että politiikkaa ei saisi sotkea saarnoihin, mutta väliajat siihen voi ja pitäisikin täysillä käyttää.

      • Ajat saattavat

        muuttua. Itse (Admataa vanhempana) muistan hyvin SYT-rahojen aikakauden. Silloin oli vielä tulisiakin saarnoja. Saarnat olivat ihan OK, muta sitten saarnan loputtua ja virren viimeisten haikujen haihduttua puhuja ( - he olivat taitavia puhujia! -) nousi puhujapöydän viereen ja piti poliittsen osuutensa niinkuin häntä oli ohjeistettu ja maksettukin hänelle oli siitä. Että vasemmistoa ei saa äänestää.

        Näin se on JUmalan valtakunta silloinkin ollut vioilla ja virheillä peitetty niin kuin kaikkina aikoina.

      • 9

        (mutta väliajat siihen voi ja pitäisikin täysillä käyttää. )
        Joku herja pitää kuitenkin lopussa heittää näköjään

      • admata
        9 kirjoitti:

        (mutta väliajat siihen voi ja pitäisikin täysillä käyttää. )
        Joku herja pitää kuitenkin lopussa heittää näköjään

        >> (mutta väliajat siihen voi ja pitäisikin täysillä käyttää. )
        Joku herja pitää kuitenkin lopussa heittää näköjään

      • 9
        admata kirjoitti:

        >> (mutta väliajat siihen voi ja pitäisikin täysillä käyttää. )
        Joku herja pitää kuitenkin lopussa heittää näköjään

        Kannattaisikohan kuitenkin kavuta tähän päivään sieltä vuosikymmenien takaa.Saattaisi helpottaa.

      • 9 kirjoitti:

        Kannattaisikohan kuitenkin kavuta tähän päivään sieltä vuosikymmenien takaa.Saattaisi helpottaa.

        >> Kannattaisikohan kuitenkin kavuta tähän päivään sieltä vuosikymmenien takaa.

        Jos sinulla on tietoja siitä, milloin ja missä SRK on muuttanut noita em. ohjeitaan puhujille tai laajentanut sallittujen puolueiden listaa kokoomusta ja keskustaa laajemmalle, niin kerro ihmeessä ;)

        En tiedä kuvittelemistasi srk:n ohjeista puhujille,kun en kuulu kumpaankaan instanssiin.
        heittosi" Saarnaajia olen kuullut ohjeistettavan vaalien alla, että politiikkaa ei saisi sotkea saarnoihin, mutta väliajat siihen voi ja pitäisikin täysillä käyttää."

        Kumma kun rivijäsenenä en väliaikoina ole tuollaista kuullut ja sinä ulkopuolisena olet kuullut.

        >> Kumma kun rivijäsenenä en väliaikoina ole tuollaista kuullut ja sinä ulkopuolisena olet kuullut. >>

        Annoin lähteen kirjalliseen todistukseen, mitä vuosikymmeniä vl-liikkeessä sisällä ollut on suoraan puhujilta ja SRK:n johtomiehiltä kuullut.

      • Uskontopolitiikkaa

        Itse muistan 70- ja 80-luvuilta kun SRK:n lähetyspuhujat lähetettiin maakuntiin aina isompien vaalien alla kertomaan yksiselitteisesti saarnoissaan, ketä uskovainen äänestää. Tämä lienee kuulunut SYT-rahojen velvoitteisiin? Vai olisiko ollut vain jäänne niistä, ja osa KePun kannssa tehtyä ääntenmyyntisopimusta?

        Vaikka iso osa vl-uskovaisista oli pienviljelijöitä ja heidän asiaansa olisi aivan varmasti ajanut paremmin SMP kuin suurtilallisten KePu, ei SRK antanut kenenkään edes puhua positiiviseen sävyyn SMP:stä tai sen politiikasta. Jos näin erehdyit tekemään, oli seurauksena hoitokokous jossa saatanalle heittäminen tapahtui jos et tehnyt parannusta "SMP-synnistä"...

      • 9
        admata kirjoitti:

        >> Kumma kun rivijäsenenä en väliaikoina ole tuollaista kuullut ja sinä ulkopuolisena olet kuullut. >>

        Annoin lähteen kirjalliseen todistukseen, mitä vuosikymmeniä vl-liikkeessä sisällä ollut on suoraan puhujilta ja SRK:n johtomiehiltä kuullut.

        vielä yksi kysymys tähän turhanpäiväiseen kissanhännän vetoon:
        millä vuosikymmenillä sisällä olleen lausuntoon ajatuksesi perustuu?

        Edelleen perään kuulutan:eletään vuotta 2011

      • 9 kirjoitti:

        vielä yksi kysymys tähän turhanpäiväiseen kissanhännän vetoon:
        millä vuosikymmenillä sisällä olleen lausuntoon ajatuksesi perustuu?

        Edelleen perään kuulutan:eletään vuotta 2011

        >> Edelleen perään kuulutan:eletään vuotta 2011

      • 5+5
        admata kirjoitti:

        >> Edelleen perään kuulutan:eletään vuotta 2011

        Komenttia...
        Moni ennen ollut asia esim. tämä mitä admata on tuonut esiin on ihan faktaa ja näin ne silloin meni.
        Nykypäivänä näistä ei puhuta ja kaikki vaiennetaan ilman että niitä erikseen sovitaan että se oli väärin tai väärää toimintaa.
        Nyt kun niistä ei puhuta niin ne on ikäänkuin ei ole "olemassakaan" asioita.
        Tällainen kulttuuri vallitseen siionissa joka ei kovin rehellistä kuvaa anna paremminkin kieron ja epämiellyttävän..

        -rehellisyyys maan perii-

    • vfdvfvfvd

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe