Ystävyyssuhteet ja ikäero

Ei pitäisi kysellä muilta mitä meille kuuluu.

No jos siinä ei OIKEASTI ole mitään seksuaalista niin ei ole mitään väärää. Puutteessaolevilla sinkkumiehillä nuoren naisen seurassa vaan helposti lipsahtaa ainakin ajatustasolla sinne puolelle. Aletaan leikkiä ajatuksella, että "sitten kun tuo tuosta vielä vähän varttuu, niin otan siitä naisen itselleni."
Ei se sitten ole enää puhdasta, pyyteetöntä, platonista ystävyyttä. Se on kieroa, hyötymistavoitteista "oma lehmä ojassa -ystävyyttä."

Urgh.. kyllähän se varmasti suurimmassa osassa ihmisistä herättää epämielyttäviä ajatuksia, kolmekymppinen ja parhaassa teini-iässä oleva tyttö vain ystävinä... voi pitemmän päälle mennä hyvin hankalaksi. En ole mikään sanomaan miten tulisi toimia, mutta paras olisi luultavasti jos pitäisit siihen teinityttöön kuitenkin jonkin tietynlaista etäisyyttä. Tarjoaisit vaikka tukea kuuntelijana, mutta ei sen enempää. Pahimmassa tapauksessa voit saada vaikka viranomaiset perääsi...

Monet teinitytöt haaveilee seurustelusta suunnilleen kolmekymppisten miesten kanssa, ovat miehisiä ja elämää nähteitä oman ikäisiin poikiin nähden. Ovathan julkkiksetkin paljon vanhempia, miehet joiden kuvia teinitytöt kuolaavat. Itse olin sellainen teinityttö. Olin yksinäinen aina, monet kiusasi varsinkin koulussa ja ihastuin aina itseäni huomattavasti vanhempiin miehiin, mutta en tehnyt asian hyväksi mitään ujouteni vuoksi, ja olisi tuntunut liian väärältä kuitenkin loppujenlopuksi. Pyöriskelin ahdistuksissani kun ei ollut minne purkaa huoliaan. Ei ketään ollut joka olisi kuunnellut tai välittänyt muuten edes hivenen. Kun muistelen, niin halusin välillä jopa kuolla ja suunnittelin tarkkaan kuinka sen tekisin, vaikka ei ollut aikeita oikeasti toteuttaa sitä. Vihasin kaikkia ja kaikkea. Ehkä olisin mennyt helpostikin mukaan, jos joku olisi tullut hakemaan ja sanonut olevansa ystävä, mutta parempi ettei tullut. Helpostusta toi edes hivenen se, että internetistä löysin joskus juttukavereita, joiden kanssa jutella. Oli melkein ihan sama mistä jutteli, helpotti jo kun sai jutella edes kirjoittamalla mesengerin välityksellä ihmisille jotka myös tunsivat itsensä yksinäisiksi. Niin se teini-ikä meni, kotona tietokoneen äärellä ja monet yöt itkien itsesäälissä pyöriskellen. Siinä sitten vain aristuin lisää enkä enää osannut puhua ollenkaan ihmisten kanssa.

Kun täytin 19, olin edelleen yksin ja etsin juttuseuraa mesengeriin kuten joskus aina tein. Sitten yli kolmekymppinen mies otti yhteyttä ja halusi olla tukena. Vakuuteltiin toisillemme että pysytään vain ystävinä, mies halusi olla vain tukena ja kuuntelijana, kun itsekin oli yksinäinen.

Nyt nelisen vuotta myöhemmin, olemme pariskunta. Rakastamme toisiamme ja suhde kukoistaa ikäerosta huolimatta. Jälkeenpäin ajateltuna oli hieman tyhmää ajatella, että oltaisiin pysytty vain juttukaveritasolla. 19 vuotias on kuitenkin mielestäni aivan eriasia kuin 13-15 vuotias. Sen ikäinen on ihan lapsi vielä mieleltään, vaikka kuinka tuntisi olevansa ikäisiään vanhempi henkisesti, niin sitä vaan kuvittelee ja toitottaa itselleenkin, niin minä tein. Hormoonit heittää härän pyllyä ja mielialat vaihtelee jatkuvasti, tulevaisuus on pelottava mörkö ja teinit on ilkeitä toisilleen. Itse kuitenkin päätät, miten teet asian kanssa, mutta neuvoisin pitämään kuitenkin sen jonkin etäisyyden, jonkin rajan jota et ylitä vaikka se tyttö sanoisi ja tekisi mitä.