Lisäkilpirauhanen x 5

Kaula auki

Kerron tässä oman kokemukseni. Olen sairastanut lisäkilpirauhasen liikatoimintaa jo 11 vuotta. Minut on leikattu viidesti ja näyttää siltä, että taas on uusi leikkaus edessä. Lisäkilpirauhasia on poistettu jo viisi kappaletta, viimeisin rintalastan alta yläosasta. Eli niitä voi olla enemmän kuin normaalisti ja mitä oudoimmissa paikoissa. Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset kokeet ja kuvaukset kahdessa ei sairaalassa, ja minut on jo luokiteltu hankalaksi tapaukseksi. Mutta ikäni huomioon ottaen ei vielä luovuteta (44). Lokakuussa on taas seuraavan tuomion aika. Eli arvot kohoaa melko nopeasti korkeammiksi ja elämää hankaloittaa suuresti kaikki oireet. Itse koen hankalimmaksi väsymyksen, joka on suunnatonta. Toinen hankala juttu on muistin heikkeneminen. Olenkin jo lapsille sanonut, etten kohta enää muista heitäkään :) . Ja kolmas, joka vaikuttaa liikkumiseen on selkä- ja jalkakivut. Tunnen välillä itseni todella vanhaksi ja raihnaiseksi, vaikka normaali luonteeni on iloinen ja positiivinen. Mutta voisi olla vielä huonomminkin asiat. Pelottaa eniten, että kuolenko minä ennen pitkää tähän sairauteen. Lääkäreiltä on turha kysellä vastausta, koska sitä ei tule. Eli näin täällä itä-suomessa päin elellään tämän sairauden kanssa. Koettakaa jaksella.

5

773

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jarakas

      Moi
      Itsellä sama sairaus. En tiennyt, että se voi edetä noinkin pahaksi. Minulla yksi leikkaus takana ja ennuste hyvä. Jaksamisia.

    • Lisäkilpi

      Voi, kuinka ikävää! Olet kokenut kovia.

      Eivät kai ne adenoomia voi olla, niitähän tulee yleensä vain yksi? Onko sinulla perinnöllinen tautimuoto, koska noin monta lisäkilpirauhasen kasvainta on tullut?

      Minulla todettiin lisäkilpirauhasen liikatoiminta helmikuussa. Yleislääkäri arveli sen olevan primaarimuotoa. Endokrinologin vastaanotolle en päässyt edes alkuarviointiin. Seuraillaan, omalääkäri ei ollut kiinnostunut oireista. Jalkarampit kuulema aiheutuvat jostain muusta. Todettiin myös osteoporoosi.

      Onko sinulle tullut myös osteoporoosi? Olisi kiva kuulla enemmän, koska en tunne ketään, jolla olisi sama sairaus.

    • Lisäkilpi

      Vai onko sinulla lisäkilpirauhasen hyperplasia? Mitä ovat tohtorit viisaudessaan diagnosoineet?

    • Kaula auki

      Lueskelin tuossa viimeisintä sisätautipuolen sairauskertomusta ja virallinen nimi tälle on: hyperparathyreoidismus primarius operata.Vuosien aikana on myös mainittu hyperkalsemia sekä primaarinen hyperparatyreoosi mut ite olen tottunut kuulemaan tämän aina suomeksi lisäkilpirauhasen liikatoiminta. Ja suoraan sanottuna en ole kuunnellut niin tarkasti noita nimiä, kun ainoastaan päässä pyörii kysymys: milloin taas leikataan.
      Mut adenoomista puhuttiin jo ihan ensimmäistä kertaa minulle. Kun kysyin asiaa, selitys oli seuraava; kun joku elin alkaa kasvaa, se on kasvain eli adenooma? Ei näitä lisäkilpirauhasia tule kuulema uusia, vaan toisilla on harvinaisena niitä ylimääräisinä. Minulla on niitä nyt viisi ja toivoisin ettei enää enempää ole. Mut jos niitä kaikkia ei löydetä ja saada poistettua, on tulevaisuudennäkymät huonot. Viime syksynä arvot kohosivat niin korkealle, että lääkäri soitti töihin ja komensi heti tiputukseen sairaalaan. Kuulema niin korkeilla arvoilla kunto romahtaa nopeasti ja arvaamatta. (en nyt muista niitä lukemia). Eli jos en parane, tulen viettämään loppuikäni aika paljon sairaalassa tiputuksessa. Näin sanottiin.
      Tämä ei ainakaan minulla ole perinnöllistä. Olen kysellyt sukuni taustoja niin pitkälle kuin mahdollista ja kenelläkään ei kuulema ole ollut tätä.
      Kävin luuntiheysmittauksessa v. 2005 ja silloin jo todettiin alkava osteoporoosi selkärangassa. Nyt kuuden vuoden jälkeenkään lääkäri ei ole määrännyt uutta mittausta, koska siitä ei kuulema ole mitään hyötyä. Ensin on tämä sairaus saatava kuriin josta osteoporoosi johtuu. Ja sitten vasta aletaan hoitamaan sitä.

    • Luoksein jää..

      No voi HIRVEYS! Olen menossa leikkaukseen 26.10.2012. Pelottaa! Ei itse leikkaus mutta mitä sen jälkeen mahd. seuraa. Minulla todettu adenooma, siksi leikkaus. (aikaisemmin granulooma cellulaarikin). Taitaapi päivät olla vähissä.
      Olen silti positiivisella mielellä. Jos noutaja tulee niin sitten tulee!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      68
      7594
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      125
      3012
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1854
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      66
      1696
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1522
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1472
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe