Mistä nautit arjessa?

hyötyliikuntaa ja muiden auttamista.

No elämä sinäänsä on ihanaa, vaikka alamäki on joskus jyrkkä. Kuinka vanha olet? Oletko perheellinen? Et ole yksin joka tuntee että mikään ei maistu. Se menee vaan ohi aikanaan ja jos käy kävelemäsä sellasen tunnin verran niin se tuo endorfiiniä kroppaan ja hyvän olon, kokeileppas. Hyvää kesää sinulle.

Tuo muiden auttaminen on kyllä hyvä keino. Kun näkee kuinka huonoissakin olosuhteissa ihmiset jaksavat päivästä toiseen pitää myönteisen elämänasenteen yllä niin se pistää mittasuhteita myös omalle elämälle ja oppii arvostamaan sitäkin vähää mitä itsellä on. Ota selvää miten ihmiset, jotka ovat kokeneet elämässään mitä järkyttävimpiä kohtaloita, ovat kaikesta huolimatta selvinneet ja mitä opetettavaa heillä on sinulle.

Sitten voi kysyä itseltään: mikä tekee minut iloiseksi, rentoutuneeksi, mikä saa minut hymyilemään tai nauramaan? Ja lisätä niitä asioita elämäänsä. Esimerkkinä: lemmikkieläimen kanssa leikkiminen, komedian katselu, liikunta, lasten kanssa leikkiminen ja heittäytyminen lasten maailmaan, luovuus, luonnonläheisyys.... Kiinnittämällä huomio kaikkeen sellaiseen minkä kokee hyväksi tai missä näkee jotain kaunista.

Mutta yleisesti ajateltuna kaikki lähtee omasta asenteesta. Kun muuttaa omia ajatuksia myönteisemmäksi, niin ulkoiset olosuhteet seuraavat perässä. Olemalla kiitollinen ihan pienistä asioista kiitollisuuden kohteet elämässä alkavat vähitellen lisääntymään. Tällä hetkellä voin olla kiitollinen vaikka siitä, että minulla on niin hyvä näköaisti, että pystyn lukemaan ja kirjoittamaan. Noin yksinkertaisista asioista voi aloittaa olemaan kiitollinen ja muistaa että kaikille ihmisille ne eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä.

"Kun muutat tapaasi katsoa asioita, asiat joita katsot, muuttuvat" - W. Dyer

Näin se vain on.

Esimerkki: Kaksi ihmistä voi vaikkapa katsella auringonlaskua ja toinen heistä on täysin näkemänsä lumoissa ja hymy leviää hänen kasvoille, kun taas toinen vilkaisee samaa näkyä kerran ja sanoo alakuloisesti "mitä sitten". Ei se ilo olekaan siinä auringonlaskussa vaan ihmisen sisällä itsessään. Sieltä sitä on etsittävä.

Riippumatostani ja skootteristani. Ainoat valopilkut elämässäni.

"näin..." -nimimerkki kirjoitti selkeästi ja tyhjentävästi sen mitä aloituksesi mielessäni herätti.

Välillä on huonompia päiviä, mutta sisäinen valo auttaa nousemaan sieltä masennuksen mustasta bitumista aina tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta voi hengittää...

Hyvät muistot eivät ole minulle aina voimavara, tulee liian haikea mieli ja jää itku päälle ainakin huonoina päivinä :(.