Mitä olisi pitänyt tehdä?

Tämä on tosi tapaus: Aika ahtaat kaupungin kadut, tasa-arvoinen risteys. (Kirjoitan omasta näkökulmastani) Oikealta tulee linja-auto, joka on kääntymässä vasemmalle (minun suuntaani) minä pysähdyn ennen suojatietä. Linja-auto kääntyy, mutta ei mahdu, kun minä olen siinä. En voi peruuttaa, kun takanani on autoja. Linja-auto kääntyy edelleen ja silpaisee peilin mennessään.
7195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ottaa rekkari ylös ja soittaa bussiyhtiöön. Tarvittaessa yhteys poliisiin.

Äänestä

Millanen auto sinulla oli? Jotenkin tuo peilin lähteminen henkilö-autosta tuossa tilanteessa on vaikea kuvitella. Eikö se ottanut kiinni jo keulaan?

Toisaalta joskus sen linja-autonkin on päästävä sieltä oikealta tulemaan. Jos aina pakkaannutaan ihan siihen suojatien reunaan, niin väistämissäännöt muuttuvat toisiksi.

Yhdistelmautolla piti tosiaan katsoa tarkasti milloin voi käyttää etuajo-oikeuttaan, ettei olisi tullut ns. pattitilannette, ettei kukaan olisi päässyt liikkumaan minnekkään.

Yleensä kyllä isot autot päästävät sen yhden siitä välistä menemään, jos näkevät että eivät mahdu kunnolla kääntymään.

Äänestä
  • Yritin siinä kääntää autoani niin oikealle kuin oli mahdollista. Sen takia autoni oli vähän vinossa ja peili oli hyvin esillä. Enempää en voinut väistää. Bussikuski näki mikä oli tilanne, katsoi tarkkaan ja tiesi että osuma tulee ja tuli. Ei siinä liikennetilanteessa kenenkään rekisterinumeroita pysty tallentamaan ja bussi häipyi. Bussiyhtiöllä lienee "kymmenentuhatta" bussia. (K.A.)

    Äänestä

  • extranoire kirjoitti:

    Yritin siinä kääntää autoani niin oikealle kuin oli mahdollista. Sen takia autoni oli vähän vinossa ja peili oli hyvin esillä. Enempää en voinut väistää. Bussikuski näki mikä oli tilanne, katsoi tarkkaan ja tiesi että osuma tulee ja tuli. Ei siinä liikennetilanteessa kenenkään rekisterinumeroita pysty tallentamaan ja bussi häipyi. Bussiyhtiöllä lienee "kymmenentuhatta" bussia. (K.A.)

    Ilman muuta olisi pitänyt varmistaa tuliko kosketus, mutta olisit tietysti voinut mennä ulos näyttämään, ettei mahdu. Pieni peili ei välttämättä näy sinne kuljettajan peileihin, joten on voinut hyvinkin olettaa, että kääntyminen meni ilman vaurioita.

    On tietysti kuljettajia, jotka kiirreessä jättävät jälkihoidon myöhenpään ajankohtaan. Ja jos ei mitään valitusta kuulu, unohtavat asian. Olisi vain pitänyt jotenkin tunnistaa ajoneuvo, ja tehdä valitus omistajalle.

    Äänestä

Joka toisen persettä ronkkii? Maksaa. Eli kolhia aina maksaa.

Äänestä

Jättää suojatien eteen 1-2 metriä tyhjää tilaa ja homma toimii.

Äänestä
  • Niin ja se että tieliikennelain mukaisesti myös sijoittuu autollaan tien oikeaan reunaan eikä niin kuin suurinosa tekee että kaistojenvälisen kaistaviivan tuntumaan. Näin jää myös enemmän tilaa ja pelivaraa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


extranoire kirjoitti:

Tämä on tosi tapaus: Aika ahtaat kaupungin kadut, tasa-arvoinen risteys. (Kirjoitan omasta näkökulmastani) Oikealta tulee linja-auto, joka on kääntymässä vasemmalle (minun suuntaani) minä pysähdyn ennen suojatietä. Linja-auto kääntyy, mutta ei mahdu, kun minä olen siinä. En voi peruuttaa, kun takanani on autoja. Linja-auto kääntyy edelleen ja silpaisee peilin mennessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu