Monet pääkaupunkiseudun vanhoillislestadiolaiset uskovaiset eivät käytä itsestään nimeä "vanhoillislestadiolainen". Minäkin puhun mieluummin kristityistä tai uskovaisista.
Tuolla aiemmassa ketjussa vanhoillislestadiolaisena esiintynyt kirjoitti minun mielestäni monotonisesti parannuksen tekemisestä, pelastavan uskon syntymisestä jne.
"Usko siirtyy uskosta uskoon"
"Uskosta uskoon", on mielestäni tuossa raamatunkohdassa metafora sille, että Jumalan vanhurskaus ilmestyy oikeamielisille, juutalaisille, kreikkalaisille, suomalaisille - aina sinne missä Jumalan Henki vaikuttaa. Mutta se ei aseta toista ihmistä Jumalan absoluuttisen ainoaksi mahdolliseksi välikappaleeksi, työkaluksi, kuten kirjoittaja väittää:
"Ja parannusta ei voi tehdä muulloin kun tuo taivaan valtakunta on ihmistä lähestynyt ja se lähestyy vain uskovaisen kautta joka on jo päässyt osallisesksi itse tästä evankeliumista."
Tuollainen ajattelu voi kutistaa Jumalan rusinaksi, ihmisen hallittavaksi - mikä olisi nurinkurista
Joh. 3:8
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Nimittäin, parannuksenteko liittyy parantumiseen. Parantuminen puolestaan on PROSESSI. Parantuminen alkaa monesti silmiltä näkymättömänä osana, Jumalan vetona. Ja tämä voi tapahtua ihmiselle vaikkapa unissa, ilmestyksessä, kanssaihmisten välisissä kohtaamisissa ja tapaamisissa. Aivan missä Jumala tahtoo. Merkityksensä on myös Raamatun lukemisella.
Jumalan Henki on voimallinen ohjaamaan ihmisen ajatuksia jo ns. ulkopuoleltakin. Jos vanhoillislestadiolaisena uskon, että toinen saa ns. pelastavan uskon ja autuuden vasta, kun uskovainen saarnaa hänelle synnit anteeksi Pyhässä Hengessä, pitää muista että tuo saarnaamistehtävä on vain PALVELUTEHTÄVÄ, vakuuttaa heränneessä omassatunnossa oikeaksi se prosessi, jonka Jumala on jo alkanut.
Yksin Isää Jumalaa meidän on kiittäminen, kumartaminen ja ylistäminen. Ja Poikaamme Herraamme Jeesusta Kristusta, joka on meille verellään tien avannut taivaaseen.
Niinpä huomautan sinulle rakas uskovainen, että parempi on olla sanomatta viimeistä sanaa lähimmäisestä, hänen uskostaan - puhumattakaan loppusijoituspaikastaan. Turhaa on tehdä täällä arviota vain jonkin nettikirjoituksen perusteella. Saatat hyvinkin tulla antaneeksi väärän arvion, väärän todistuksen. Meidän tehtävä on rakkaudella vapauttaa.
Herra Jeesus opetti: vapauttakaa, niin teidät vapautetaan.
Vapauttamista tässä internet-miljöössä on asiallinen ja lämmin suhtautuminen toiseen. Parempi olisi välttää ylenkatseellisen vaikutelman antamista. Sillä oikeillakin sanoilla, mutta väärän sävelen puuttuessa voi tehdä evankeliumin asialle jopa hallaa. Apostoli Paavalikin toivoi kirjoittaessan galatalaisille: kunpa löytäisin oikean sävyn! Oikeamman arvion toisesta voi tehdä vain tapaamalla elävässä elämässä. Internet-kirjoittelu ei useinkaan ole otollista sarkaa Jumalan mielen mukaisen siemenen kylvämiselle, eikä se saa aikaan Jumalan mielen mukaista murhetta. Täällä kirjoittamalla tuleekin vain kylväneeksi epäsopua, joka ei edistä Jumalan valtakunnan työtä.
Ja lopulta - autuuden asioissa Jumala on ainoa oikea puntari ja vaaka. Olen oppinut Jumalan koulussa ja seuroissa apostoli Paavalilta: älkää luokitelko ihmisiä.
Terv. ateistina syntynyt, parannuksen tehnyt ja evankeliumin vastaanottanut uskovainen mies, Helsingin seuroissa käyvä.
Tuolla aiemmassa ketjussa vanhoillislestadiolaisena esiintynyt kirjoitti minun mielestäni monotonisesti parannuksen tekemisestä, pelastavan uskon syntymisestä jne.
"Usko siirtyy uskosta uskoon"
"Uskosta uskoon", on mielestäni tuossa raamatunkohdassa metafora sille, että Jumalan vanhurskaus ilmestyy oikeamielisille, juutalaisille, kreikkalaisille, suomalaisille - aina sinne missä Jumalan Henki vaikuttaa. Mutta se ei aseta toista ihmistä Jumalan absoluuttisen ainoaksi mahdolliseksi välikappaleeksi, työkaluksi, kuten kirjoittaja väittää:
"Ja parannusta ei voi tehdä muulloin kun tuo taivaan valtakunta on ihmistä lähestynyt ja se lähestyy vain uskovaisen kautta joka on jo päässyt osallisesksi itse tästä evankeliumista."
Tuollainen ajattelu voi kutistaa Jumalan rusinaksi, ihmisen hallittavaksi - mikä olisi nurinkurista
Joh. 3:8
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Nimittäin, parannuksenteko liittyy parantumiseen. Parantuminen puolestaan on PROSESSI. Parantuminen alkaa monesti silmiltä näkymättömänä osana, Jumalan vetona. Ja tämä voi tapahtua ihmiselle vaikkapa unissa, ilmestyksessä, kanssaihmisten välisissä kohtaamisissa ja tapaamisissa. Aivan missä Jumala tahtoo. Merkityksensä on myös Raamatun lukemisella.
Jumalan Henki on voimallinen ohjaamaan ihmisen ajatuksia jo ns. ulkopuoleltakin. Jos vanhoillislestadiolaisena uskon, että toinen saa ns. pelastavan uskon ja autuuden vasta, kun uskovainen saarnaa hänelle synnit anteeksi Pyhässä Hengessä, pitää muista että tuo saarnaamistehtävä on vain PALVELUTEHTÄVÄ, vakuuttaa heränneessä omassatunnossa oikeaksi se prosessi, jonka Jumala on jo alkanut.
Yksin Isää Jumalaa meidän on kiittäminen, kumartaminen ja ylistäminen. Ja Poikaamme Herraamme Jeesusta Kristusta, joka on meille verellään tien avannut taivaaseen.
Niinpä huomautan sinulle rakas uskovainen, että parempi on olla sanomatta viimeistä sanaa lähimmäisestä, hänen uskostaan - puhumattakaan loppusijoituspaikastaan. Turhaa on tehdä täällä arviota vain jonkin nettikirjoituksen perusteella. Saatat hyvinkin tulla antaneeksi väärän arvion, väärän todistuksen. Meidän tehtävä on rakkaudella vapauttaa.
Herra Jeesus opetti: vapauttakaa, niin teidät vapautetaan.
Vapauttamista tässä internet-miljöössä on asiallinen ja lämmin suhtautuminen toiseen. Parempi olisi välttää ylenkatseellisen vaikutelman antamista. Sillä oikeillakin sanoilla, mutta väärän sävelen puuttuessa voi tehdä evankeliumin asialle jopa hallaa. Apostoli Paavalikin toivoi kirjoittaessan galatalaisille: kunpa löytäisin oikean sävyn! Oikeamman arvion toisesta voi tehdä vain tapaamalla elävässä elämässä. Internet-kirjoittelu ei useinkaan ole otollista sarkaa Jumalan mielen mukaisen siemenen kylvämiselle, eikä se saa aikaan Jumalan mielen mukaista murhetta. Täällä kirjoittamalla tuleekin vain kylväneeksi epäsopua, joka ei edistä Jumalan valtakunnan työtä.
Ja lopulta - autuuden asioissa Jumala on ainoa oikea puntari ja vaaka. Olen oppinut Jumalan koulussa ja seuroissa apostoli Paavalilta: älkää luokitelko ihmisiä.
Terv. ateistina syntynyt, parannuksen tehnyt ja evankeliumin vastaanottanut uskovainen mies, Helsingin seuroissa käyvä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No, ennen kuin joku huomauttaa, ehkä olisi parempi sanoa: Jumalaan uskovaisena lapsena synnyin, mutta ateistiseen kotiin.
Ei vl:t muuallakaan puhu itsestään vanhoillislestadiolaisina vaan enimmäkseen "meikäläisinä" tai "uskovaisina" .
Tuo seikka ei kuitenkaan ollut kirjoitukseni ydin. Vaan se, että syntien anteeksisaarnaamiseen Pyhässä Hengessä liittyy iloisen palvelutehtävän asenne, ei tiukan rajoittamishengen asenne.
Mielestäni ensimmäisessä kunnian saa Jumala, jälkimmäisessä ihminen. Kun uskovainen vanhoillislestadiolainen puhuu uskon syntymisestä kuulosta ja että synnit saa anteeksi VAIN kun uskovainen saarnaa ne anteeksi, voidaan jo kysyä, oliko toisen lähestymistapa ja asenne alkuunkaan oikea. Kumpi sai kunnian Jumala vai ihminen? Jo tuo vain-sanan käyttö herättää ajatuksen rajoittavasta asenteesta. Mutta kumpi rajoitti, Jumala vai ihminen? Vaikka Jumalan valtakunnalla onkin ulkoraja, onko varma, että sananjulistuksessa oltiin oikealla asenteella liikkeellä?
Niin ja ne käy yrkällä seuroissa!
Hyvää tekstiä aloittajalta!
Mikäs siinä. Itselleni on käynyt juuri päinvastoin, eli vl-uskoon syntynyt, ateistiksi "kääntynyt" (ateismiin ei kylläkään käännytä varsinkaan sanan samassa merkityksessä kuin käännytään vaikkapa uskoon, vaan se on yleensä pitkällisten ajatteluprosessien, havaintojen, tiedon keruun ja sen myötä tietoisuuden kasvun, pohdintojen, ja todellisuuteen havahtumisen lopputulema). Perustelit hienosti kyllä sen, mitä uskovaisuus on - tai pitäisi olla: nimenomaan avarakatseista, suvaitsevaa, ja Raamatunmukaista (jota ainakaan tämä Pohjois-Pohjanmaan vanhoillislestadiolaisuus ei ole).
Ahdasmielinen lahkolaiskristillisyys on keskiaikainen jäänne. Mutta ihmisen epätoivoiseen haluun uskoa kuolemanjälkeiseen elämään liittyy vain valitettavasti myös se, että lahkolaisuutta ei ole vielä saatu kitkettyä ihmiskunnasta. Esimerkiksi Amerikassa se elää ja voi hyvin kreationististen suuntien ja monien muiden "maailmanlopun lahkojen" muodossa. Kuten Einstein sanoo: "Kaksi asiaa ovat loputtomia: avaruus ja ihmisten tyhmyys. Enkä ole edes varma tuosta ensimmäisestä." Mutta sinä, aloittaja, edustat kuitenkin huomattavasti tervehenkisempää ajattelua kuin suurin osa Pohjoisemman Suomen vanhoillislestaidolaisista (voisin tietysti käyttää termiä "uskovaisista"). Mielestäni tärkeintä yksilölle on saada elää vapaata, onnellista elämää, uskoi sitten jumaliin tai ei. Myös uskovainen voi olla sivistyneesti, humaanisti, laajempia näkökantoja ymmärtäen. Tätä raikkautta olen kuullut useammastakin eri lähteestä esiintyvän pääkaupunkiseudulla. Kunpa se saisi levitä myös tänne "maallekin". :)
Oho, huomasin, että tuli käytettyä vähän liikaa lainausmerkkejä, mikä ei ole tapaistani, mutta väsyneenä ei kaikkea aina huomaa. Hyvää jatkoa joka tapauksessa!
T. M27
"Ja parannusta ei voi tehdä muulloin kun tuo taivaan valtakunta on ihmistä lähestynyt ja se lähestyy vain uskovaisen kautta joka on jo päässyt osallisesksi itse tästä evankeliumista."
Olipas mielenkiintoinen kuulla jonkin toisen "vl:n" erilainen kuvaus/kokemus uskoontulosta joka osin antaa tukea myös omille pohdinnoilleni. Olen itse miettinyt paljon asiaa Raamatun valossa ja tullut siihen ymmärrykseen, että itse usko Kristukseen voi syntyä eri tavoilla. Eli Jumala vetää puoleensa erilaisilla keinoilla, esim. "unissa, ilmestyksessä, kanssaihmisten välisissä kohtaamisissa, tapaamisissa" hädässä, ja erityisesti Jumalan sanaa lukemalla ja kuulemalla evankeliumia, mikä kulloinkin on parasta henkilölle itselleen". -Syntyy siis usko pelastavaan Kristukseen jolloin ymmärtää itsensä heikoksi ja syntiseksi. Tätä kaikkea seuraa parannus eli uudestisyntyminen Kristuksessa.
Ensin usko, sitten kaste (armokaste)
Olen kuitenkin siitä varma, että parannus/uudestisyntyminen on kertakaikkinen tapahtuma jota edeltää uskoontulo. Synnit on JO sovittu aikaisemmin golgatalla
johon uskomme. Syntien sovitusta ei voi kuitenkaan omistaa omalle kohdalle kuin parannuksen armon kautta jonka vain totinen uskovainen voi julistaa katuvalle. Ei kukaan muu! Silloin julistetaan/todistetaan armo ja anteeksiantamus Kristuksen nimeen. Julistaminen on siis palvelutehtävä eikä siinä ole uskovaisella mitään ansiota välissä. Jumala antaa pyhän hengen katuvalle syntiselle todistajan läsnäollessa.
Tästä on lupaus Raamatussa:
-Minkä te päästätte maan päällä on myös päästetty taivaassa.
PALVELUTEHTÄVÄ= todistuksen virka samassa hengessä (Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta-uskoon).