Todellinen adventismi on tätä: Oulun adventtiseurakunta.

Sirkka-Iita

NÄIN USKOMME
"Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea."
1. Kor. 3:11

Raamattu on seurakunnassa korkein auktoriteetti

Annamme täyden tukemme uskonpuhdistuksen periaatteelle sola scriptura, jonka mukaan Raamattu on oma selittäjänsä ja yksin Raamatun on oltava kaikkien oppien perustana. Meillä on vain yksi tunnustuskirja: "Raamattu ja ainoastaan Raamattu". Käytämme yleisen kirkolliskokouksen vuosina 1933 ja 1938 sekä evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta.

Uskonnonvapaus on yksi tärkeimmistä ihmisoikeuksista

Uskomme, että Jeesuksen Kristuksen uskonto käsittää rakkauden Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Näin tämä uskonto ei tarvitse inhimillistä tukea tai pakkoa tuekseen. Rakkautta ei voi pakottaa. Uskomme jokaisella yksilöllä olevan oikeus palvella Jumalaa tai olla palvelematta, muuttaa uskonkäsityksiään tai olla muuttamatta oman omantuntonsa sanelun mukaan. Käyttäessään tätä oikeuttaan ihmisen tulee kunnioittaa toisen ihmisen vastaavaa oikeutta.

Pelastuksen ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan

Uskomme Jumalalla olevan vilpittömiä lapsia kaikkien uskonsuuntien keskuudessa. Herra itse tuntee omansa. Ihmisen pelastuksen ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan eikä mikään ulkonaisen kirkon tai järjestön jäsenyys. Me emme usko, että me yksin muodostamme Jumalan todellisten lasten joukon tai että me olemme ainoat tosi kristityt maailmassa tänä aikana. Uskomme jokaisella yksilöllä olevan vapaus ilman minkäänlaista painostusta niin halutessaan liittyä seurakuntaamme tai erota siitä.

Jeesus on Raamatun keskus; uskon perustus

Uskomme, että Raamatun keskeisin sisältö on sanoma Jumalan rakkaudesta, joka ilmeni erityisesti Kristuksen uhrikuolemassa jokaisen ihmisen puolesta. Sen vuoksi tutkimme kaikkia Raamatun kirjoituksia tästä näkökulmasta.

14

1460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kävin vilkaisemassa eri seurakuntien sivuja ja toin tänne ensin katsottavaksi että mitä Oulussa adventistit ajattelevat, sen voit lukea tuosta yläpuolella olevasta avaus tekstistä jonka kopioin heidän kotisivuiltaan.

      --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

      Joh.11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.

      11:26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

    • Nähty on jo

      kaikenlaista, joten on ompa hyvä, että joku tuo välillä oikeaakin adventismiä tänne, että saa lukea muutakin, kuin pelkkää antiadventistien kateudella maustettua valheellista vääristelyä.

    • Sirkka-Iita

      Kirjoitit tämän ketjun otsikoksi: "Todellinen adventismi on tätä"

      ”Näin uskomme
      - Oppi Jumalasta
      - Oppi ihmisestä
      - Oppi pelastuksesta
      - Oppi seurakunnasta
      - Oppi kristillisestä elämästä
      - Oppi viimeisistä tapahtumista
      - Uskontunnustus ja kastelupaus"

      Tuossa on se oppikokoelma, mikä Oulun Adventtikirkon sivulla on. Sinä otit kopion vain ensimmäisestä sivusta.

      Kyllä siellä löytyvät kaikki Ellen Whiten demoninäkyihin perustuvat harhaopit, mitkä verhotummin mitkä paljastetummin.

      Esimerkiksi se oppi, että Adventtikirkko on jäännös; ainoat jotka noudattava "Jumalan käskyä" eli ellensapattia. Ja joiden pitää "evankelioida" kaikki kristityt Kolmen (demoni-) Enkelin Sanomaan:

      "13. Jäännös ja sen lähetystehtävä

      Kaikkien aikojen yleismaailmalliseen seurakuntaan kuuluvat kaikki, jotka todella uskovat Kristukseen, mutta viimeisinä päivinä, laajalle levinneen luopumuksen aikana, on kutsuttu esiin jäännös, joka noudattaa Jumalan käskyjä ja uskoo Jeesukseen. Tämä jäännös ilmoittaa tuomion ajan koittaneen, julistaa pelastusta Kristuksessa ja kaiuttaa hänen toisen tulemuksensa lähestymistä.

      Tämän julistuksen vertauskuvina ovat Ilmestyskirjan 14. luvun kolme enkeliä; sen kanssa samanaikaisesti on taivaassa käynnissä tuomiotoimi, ja maan päällä julistus johtaa parannukseen ja uskonpuhdistukseen. Jokaista uskovaa kutsutaan osallistumaan henkilökohtaisesti tähän maailmanlaajuiseen todistamiseen. (Ilm. 12:17; 14:6-12; 18:1-4; 2. Kor. 5:10; Juud. 3,14; 1. Piet. 1:16-19; 2. Piet. 3:10-14; Ilm. 21:1-14.) Lisätietoja"

      Sitten Ellen White-oppi, eli Ellen White lopunajan Elia ja sanansaattajana-valeet. Adventtikirkon virallista uskontunnustusta toistaen, kuinka Ellen G. Whiten harhaoppiset ja Kristuksesta pois eksyttävät kirjoitukset ovat adventistien jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä:

      "18. Profetian lahja

      Yksi Pyhän Hengen lahjoista on profetian lahja. Tämä lahja kuuluu jäännösseurakunnan tuntomerkkeihin, ja se ilmeni Ellen G. Whiten palvelutyössä. Hän oli Herran sanansaattaja, jonka kirjoitukset ovat jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä ja tarjoavat seurakunnalle lohdutusta, ohjausta, opetusta ja ojennusta. Ne myös ilmaisevat selvästi, että Raamattu on se normi, jolla kaikki opetukset ja kokemukset on koeteltava. (Joel 2:28,29; Ap. t. 2:14-21; Hepr. 1:1-3; Ilm. 12: 17; 19:10.) Lisätietoa"

      http://oulu.adventist.fi/oppi-seurakunnasta

      Tuossa vain pari Raamatun vastaista näytettä Oulun Adventtikirkon opeista. Mutta toden totta! Tuota se adventismi on eikä sitä kristilliseksi saa millään.

      • mites luit?

        Adventistit uskovat Jumalalla olevan vilpittömiä lapsia kaikkien uskonsuuntien keskuudessa:

        >>Uskomme, että Jeesuksen Kristuksen uskonto käsittää rakkauden Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Näin tämä uskonto ei tarvitse inhimillistä tukea tai pakkoa tuekseen. Rakkautta ei voi pakottaa. Uskomme jokaisella yksilöllä olevan oikeus palvella Jumalaa tai olla palvelematta, muuttaa uskonkäsityksiään tai olla muuttamatta oman omantuntonsa sanelun mukaan. Käyttäessään tätä oikeuttaan ihmisen tulee kunnioittaa toisen ihmisen vastaavaa oikeutta.

        Pelastuksen ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan

        Uskomme Jumalalla olevan vilpittömiä lapsia kaikkien uskonsuuntien keskuudessa. Herra itse tuntee omansa. Ihmisen pelastuksen ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan eikä mikään ulkonaisen kirkon tai järjestön jäsenyys. Me emme usko, että me yksin muodostamme Jumalan todellisten lasten joukon tai että me olemme ainoat tosi kristityt maailmassa tänä aikana. Uskomme jokaisella yksilöllä olevan vapaus ilman minkäänlaista painostusta niin halutessaan liittyä seurakuntaamme tai erota siitä.

        Jeesus on Raamatun keskus; uskon perustus

        Uskomme, että Raamatun keskeisin sisältö on sanoma Jumalan rakkaudesta, joka ilmeni erityisesti Kristuksen uhrikuolemassa jokaisen ihmisen puolesta. Sen vuoksi tutkimme kaikkia Raamatun kirjoituksia tästä näkökulmasta.


      • Adventistien opetus perustuu YKSIN Raamattuun: Myöskin Ellen G White kehoitti koettelemaan kaiken kirjoittamansa ensin Raamatulla, sillä Raamatun Sana menee ylitse kaikista profetioistakin:

        >>Raamatun on oltava kaikkien oppien perustana. Meillä on vain yksi tunnustuskirja: "Raamattu ja ainoastaan Raamattu". Käytämme yleisen kirkolliskokouksen vuosina 1933 ja 1938 sekä evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta.


      • Sen verrann on tämä Uskova_1 tuonut esille omaa näkökantaansa, että en voi häntä pitää muuta, kuin Mythologia Kristittynä. Esimerkiksi tuo Rooman keisarin jumaluuden koroitus on hänen pääteologiaansa. Tuo ihmisten kidudus oppi on aivan normaali järjen vastainen. Näin toden kannalta nähtynä on tämä Riitta neiti vain aivan tavallinen pakanuuden ja Kristillisyyden puuron keittäjä.

        Kaiken lisäksi hän esittää itsensä erehtymättämäksi? Paavikin on erehtymätön. Aivan tavalliset ihmiset ovat erehtyväisiä. Minäkin olen erehtyväinen. Ja totuuden kohdatessani myönnän erehtyväisyyteni. Miksi Riitta ei kuulu erehtyviin? Tätä minä vain ihmettelen?


    • Jumalan sana

      Raamattu on korkein auktoriteetti Jumalan seurakunnassa, eikä siellä ole naispappeja/pastoreita.

      • "Raamattu on korkein auktoriteetti Jumalan seurakunnassa,


        >>eikä siellä ole naispappeja/pastoreita.


      • höpö ja höpö
        Sirkka-Iita kirjoitti:

        "Raamattu on korkein auktoriteetti Jumalan seurakunnassa,


        >>eikä siellä ole naispappeja/pastoreita.

        Ei Jumalan seurakunnassa ole naispappeja tai naispastoreita.
        Väärin Jumala loi heidät mieheksi ja naiseksi ja Sirkka-Iita todistaa, että hän ei ole mies eikä nainen, vaan tasa-arvoinen.
        Miten tasa-arvoinen korvaa miehen tai naisen?


      • nais evankelista:
        höpö ja höpö kirjoitti:

        Ei Jumalan seurakunnassa ole naispappeja tai naispastoreita.
        Väärin Jumala loi heidät mieheksi ja naiseksi ja Sirkka-Iita todistaa, että hän ei ole mies eikä nainen, vaan tasa-arvoinen.
        Miten tasa-arvoinen korvaa miehen tai naisen?

        Haloo, käytä järkees!

        ## Kristuksessa olemme KAIKKI samanarvoisia, ei ole olemassa miestä eikä naista, ei orjaa, eikä vapaata, ei roomalaista ,eikä kreikkalaista, vaan jokainen on Kristuksessa TASA-ARVOINEN toimimaan evankeliumin eteenpäinviemiseksi, saarnaamaan ja julistamaan hyvää sanomaa Kristuksessa pelastukseki monille! ##

        Evankeliumin julistus kuuluu KAIKILLE IHMISILLE, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat!


      • Totuuden Henki j
        nais evankelista: kirjoitti:

        Haloo, käytä järkees!

        ## Kristuksessa olemme KAIKKI samanarvoisia, ei ole olemassa miestä eikä naista, ei orjaa, eikä vapaata, ei roomalaista ,eikä kreikkalaista, vaan jokainen on Kristuksessa TASA-ARVOINEN toimimaan evankeliumin eteenpäinviemiseksi, saarnaamaan ja julistamaan hyvää sanomaa Kristuksessa pelastukseki monille! ##

        Evankeliumin julistus kuuluu KAIKILLE IHMISILLE, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat!

        nais evankelista: Haloo käytä järkees!

        Pappeus itsestään selvänä kuuluu miehelle, ei missään tapauksessa naisille.

        Nais-evankelistallakaan ei ole oikeutta mennä saarnaamaan alttarin takaa, koska alttarille ei tule vierasta verta viedä.
        Häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa 1.Kor.14:35.

        Voit todistaa uskosta työpaikallasi, kotonasi lasten parissa. kyllä niitä paikkoja nais-evankelistoillekin löytyy uskosta todistamiseen, mutta alttarin taakse ei ole asiaa koska se on häpeällistä.
        Tunnen monta edes-mennyttä adventistimummoa, jotka elivät vaatimattomasti eivätkä olleet pyrkyreitä, vaan elivät uskonsa todeksi arkielämässä. Pastorin virka ei heille tullut mieleenkään.


      • benedi
        Totuuden Henki j kirjoitti:

        nais evankelista: Haloo käytä järkees!

        Pappeus itsestään selvänä kuuluu miehelle, ei missään tapauksessa naisille.

        Nais-evankelistallakaan ei ole oikeutta mennä saarnaamaan alttarin takaa, koska alttarille ei tule vierasta verta viedä.
        Häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa 1.Kor.14:35.

        Voit todistaa uskosta työpaikallasi, kotonasi lasten parissa. kyllä niitä paikkoja nais-evankelistoillekin löytyy uskosta todistamiseen, mutta alttarin taakse ei ole asiaa koska se on häpeällistä.
        Tunnen monta edes-mennyttä adventistimummoa, jotka elivät vaatimattomasti eivätkä olleet pyrkyreitä, vaan elivät uskonsa todeksi arkielämässä. Pastorin virka ei heille tullut mieleenkään.

        Mooses väitti Jumalalle ettei hän osaa puhua.." Oi Herra,
        lähetä kuka muu tahansa" 2 Moos 4: 13

        Jumala kertoi että hän tietää että Aaron osaa puhua.
        Jumala ratkaisi asian niin, että kehoitti Mooseksen puhumaan Aaronille, "pane sanat hänen suuhunsa" jae 15

        " Ja minä olen sinun (Mooses) suusi apuna" ja hänen suunsa apuna, ja opetan teille, mitä teidän on tehtävä.

        Aaron oli Mooseksen suu, ja Mooses oli Aaronille Jumala...hieno järjestely.

        Mutta on Jumalakin puhunut kansalleen, ilman välimiestä.
        " Mooses, kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani,
        että he oppisivat pelkäämään minua,
        niin kauan kuin elävät maanpäällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen 5 Moos 4: 10

        " Ja Herra puhui tulen keskeltä...jae 12

        Samuel sanoi kerrankin näin: " Ja pois se minusta, että tekisin sen synnin Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta teidän puolestanne ja opettamasta teille hyvää ja oikeata tietä 1 Sam. 12: 23

        Israelin kuningas Joosafat, lähetti kolmantena hallitusvuotenaan ylimmät virkamiehensä, 5 miestä Juudan kaupunkeihin antamaan OPETUSTA 2 Aikak, 17: 7

        Miehiä olivat nekin, joille Job sanoi: " Opettakaa minua, niin minä vaikenen;
        neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt Job 6: 24

        Mutta mitä olette mieltä siitä, että onko opetettava ymmärrystä Jumalalle,
        hänelle, joka taivaallisetkin tuomitsee?
        Kenen tehtävänä olisi opettaa Jumalaa? Miehenkö? Naisenko?..vai lasten?

        Kuka neuvoo meitä,mitä meidän on Jumalalle sanottava ja puhuttava?


      • Kirjoitettu sana
        Sirkka-Iita kirjoitti:

        "Raamattu on korkein auktoriteetti Jumalan seurakunnassa,


        >>eikä siellä ole naispappeja/pastoreita.

        Sirkka-Iita... Nämä nykyajan naiset ovat kapinahenkisiä (poikkeuksia aina löytyy) jotka eivät halua alistua Jumalan tahtoon joka on kirjoitettuna Raamatussa.


    • ak

      joopa joo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4070
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2091
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1395
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe