Olen töissä naisvaltaisessa paikassa ja siellä on käynyt juuri niin kuin sellaisissa paikoissa tapana on. Työyhteisö on sairastunut ja pahasti.
On pomon paikan ottanut jengin johtaja. Joukko nuoleskelijoita ja pomon pikku apureita keräävät kaksinaamaisella toiminnallaan "johtohenkilöille" mitä erilaisempaa aineistoa vatvottavaksi. Kenenkään yksityiselämää ei jätetä rauhaan. Ei edes sisäpiiriläisten. Aina kun joku heistä puuttuu, on pää pölkyllä välittömästi. Joukossa huseeraa asiaankuuluvasti myös yksinäinen piru, joka ottaa hampaisiinsa kenet milloinkin. Yksinäinen piru valehtelee kaikenlaista ja kertoo kaiken täytenä totena. Hetkellisesti voi joku uusi työntekijä ottaa totena yksinäisen pirun panettelut ja mehevät juorut, mutta sisäpiiri tietää tarinat susiksi jo syntyissään ja nauravat partaansa yksinäisen pirun idiotismille.
Työpaikan virallinen johtaja saa tietty panettelusta oman osansa. Normivalittelua ovat johtajan olemattomat johtamistaidot, huono henkilöstöpolitiikka ja joidenkin henkilöiden selvä suosiminen.
Eikö tätä saa millään loppumaan? Toiveissani olisi työyhteistö, jossa jokainen ymmärtäisi, että oikeasti teemme tätä työtä, jotta asiakkaat olisivat tyytyväisiä ja meillä riittäsi töitä jatkossakin.
Sairas työyhteisö
15
586
Vastaukset
- ainoa ratkaisu
Palkkaamalla pari miestä kuvio muuttuu, naiset tokeentuvat ja keskittyvät paremmin töihin.
- Älytöntä toimintaa
Tuskin auttaa pari miestä mitään. Tarvitaan vain jämäkkä kuri.
Silloin kun johto tekee työyhteisöstä yksittäisistä henkilöistä toistensa kilpailijoita, kaikki menee juuri näin, nuoleskelua riittää ja panettelua. Mutta kun johto ymmärtää tiimihengen, se tuo tullessaan paljon parempaa. Kukaan ei saa silloin jäädä yksin, vaan jokainen tekee työtä yhteisen päämäärän hyväksi ei kilpaillakseen toistensa kanssa.
Tämä älytön vahdinta työpaikoilla ja aivopeseminen on niin hirvittävää ja ihmisen alentamista. Varmasti jokin osa aina masentuu tästä johdon toiminnasta ja tuskin jaksaa enää tehdä mitään työtä.
Johdon pitää uskoa työntekijöihinsä, eikä vahdata. Esim asiakkaan en sulata sitä, että johtaja tulee kirjaamaan asioidessani työntekijän kanssani käymää keskustelua ja tätä kautta muka antamaan uusia ohjeita saada myytyä minulle yhtiön kannalta tärkeitä tuotteita, joista saavat hyvää tuloa. Sillä minä itse päätän mitä haluan, ei johtaj tai toimihenkilö, voivat kyllä kertoa asiosita, mutta minä päätän.
Suuret johtjat savat hirmupalkat pelkästä kyttäämisestä, eikö heidän pitäisi olla koko ajan tekemässä bisnestä asiakkidensa parissa eikä vahtimassa työntekijöitään. Saisai yhtiö edes jonkinlaista vastinetta heidänkin osaltaan makssa tuota hirmu palkkaa heille.- Kiusaajat kuriin
Onko työyhteisö yksityinen vai julkinen? Jos se on yksityinen, ei ole omistajien edun mukaista toimintaa. Jos julkinen, aina löytyy joku jonka vastuulla on tasapainottaa työyhteisön toiminta. Työsuojelupiiri on kiusatun ystävä. Tuota toimintaa sanotaan työpaikkakiusaamiseksi.
- ole vahdittu!!
Tän pitäs lukea erään pelloksen vuoromestarin..
- asdasdfsdf
ole vahdittu!! kirjoitti:
Tän pitäs lukea erään pelloksen vuoromestarin..
Vaihda paikkaa, jos ahdistaa.
- Hehhehhee
ole vahdittu!! kirjoitti:
Tän pitäs lukea erään pelloksen vuoromestarin..
LOL
- Yksinkert. kysymys
Sanot, että työyhteisösi on sairastunut pahasti.
Oletko varma, että olet itse terve? - ämmät pihalle
tuo mitä kerroit on kyllä nähty ja kuultu hyvin monet kerrat. mutta mitäs teet näille ämmille ja joskus ämmämäisille miehillekin työyhteisöissä. potkut perseelle ja uudet nuoret innokkaat tekijät töihin. tekis varmaan hyvää monellekin työpaikalle.
- Hoitsut hoitoon
Pahimmin sairastuneita yhteisöjä taitavat olla sairaalat.
- kokemusta on..
Jos työpaikassa kun työpaikassa on enemm'än kuin kaksi naista niin kateus ja tappelu on jokapäiväistä.
Tappelijat pitäsi laittaa ulos talosta. Kaksi riidanselvittelykokousta ja tappelijat kilometeritehtaalle.
Jokaisesta juorusta ja paskanpuhumisesta esim.Länis-Savoon oikaisu, niin eiköhän jokainen alkaisi miettiä mitä sanoo.
Juooruajat, ja perättömien puheiden levittäjät pitäis nolata oikein kunnossa, ja laittaa pyytämään julkisesti anteeksi. - Rakkaus kukoistaa---
Hah... Ei sekään paranna asiaa että on miehiä ja naisia yhtäpaljon samassa työyhteisössä. Siitähän seuraa vain salasuhteita ja kunnon "kauniit & rohkeat" -meininkiä: treffejä siivouskomerossa, hiiviskelyä taukotuvissa jne. Naurettavaa, mutta vaikuttaa valitettavasti kaikkien olotilaan työpaikalla, sekä työmotivaatioon. Rakkaushan on tietysti kaunis asia... ;)
- kanui
Meidän työpaikalla yleensä on ongelmat alkavat myös naisten keskinäisistä riidoista. Joka leviää/saastuttaa myös sitten laajemmin muitakin osastoja. Monesti siinä vaiheessa otan vaan asiaan etäisyyttä ja suljen korvani asialle. monesti joku eukko rupee työntämään tunnon tuskiaan minulle, niin vastaus on melkein suoraan suksi kuuseen. Senhän tietää, että sitten olen samassa maineessa. Työpaikka on 1/3 elämää, niin olisi kai viisasta jättää kiukuttelut muualle, mutta löytyyhän niitä mulkeroita joka ryhmästä. Ja se kateus...Siitä pitää nauttia. Jos jollain on tunnon tuskia toisia kohtaa, koska siinä se viimeistää tyhmyys tulee esille....:)
- Lahjattomat
Kateuden kohteet ne yleensä heikkolahjaisten jouruämmien kohteeksi joutuvatkin. Kun ei itse tunne olevansa mitään on mitätöitävä ne, joilla on omanarvontunto kohdallaan ja asiat muutenkin hyvin. Kateus on niin kummallinen juttu.
- eläkee ihmisiks
suurin osa mikkelin naisista on joko ärsyttäviä teini-ikäisiä, myöhäisteinixsejä, stressaantuneita tai ylpeitä raskaana olevia/pikkupentujen äitejä tai keski-ikäisiä vaihdevuosihirviöitä. eli siinä siis syitä ämmien tunne-elämän rajuille vaihteluille ja muiden ihmisten huonolle työoloille. poikkeuksiakin toki löytyy... toivottavasti saadaan vaihtelua mikkelin asukaskantaan jossain vaiheessa.
- Utopistinen toive
Työpaikkaa tyrannisoi keski-ikäisen vaihdevuosihirviön iän ylittänyt mummoikäidiootti. Kukaan ei tee ongelmalle mitään, esimies silittelee päätä. Vaihtelu Mikkelin asukaskannassa olisi todellakin toivottavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756