Asepalvelus lyhentyy ehkä 4 kuukauteen

Palvelusajan lyhentämisen puolesta puhuu se, että hallituspuolueet ovat sopineet puolustusmäärärahoihin 200 miljoonaa euroa säästöt.

Nyt ohjelmassa lukee, että "yleistä asevelvollisuutta kehitetään Siilasmaan raporttiin tukeutuen". Tällä viitataan Risto Siilasmaan asevelvollisuutta miettineen työryhmän mietintöön, jonka yksi ehdotus oli selvitys neljän kuukauden asepalveluksesta.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Asepalvelus lyhentyy todennäköisesti neljään kuukauteen/1135267054193

- Siitä vaan. Suomen puolustusministeriksi on tulollaan suomenruottalainen ja kohta ollaan EU:n yksi jäsenvaltioista.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikö armeija kannattais lakkauttaa kokonaan.
Siinähän syntyis mahottoman suuret säästöt. Niistä säästöistä vois ohjata puuttuvat rahat sotaveteraaneille, eikä tarvis kerjätä ovelta ovelle, joka on häpeällistä toimintaa, kuin ei muuten saada rahaa veteraanien hoitoon.

Nythän ollaan eu:ssa ja itsenäisyys on myyty eu:lle.
Muutenkin on ristiriitaista, että asepalvelusta pidetään yllä ja samaan aikaan säädetään lakeja, joilla kansalaisilta halutaan riisua aseet pois.
Ei kai kukaan enää aseeseen halua tarttua, koska valtiohan ajaa juuri sitä, ettei aseita sallita yksityisten ihmisten omistaa.
Miksi ottaisin käteen asetta valtion määräyksestä, kun sama valtio ei sitä salli minulle, jos haluaisin hankkia aseen oman päätöksen kautta hankkia.
Tämä vaan esimerkkinä, koska en asetta tule hankkimaan, ei sille ole mitään käyttöä, mutta periaatteen mukaan.

Äänestä

Kokonaan voi lopettaa, ja kapiaiset tuottavaan työhön lorvimasta ja verorahoja tuhlaamasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Venäjä ei uhka? kirjoitti:

Palvelusajan lyhentämisen puolesta puhuu se, että hallituspuolueet ovat sopineet puolustusmäärärahoihin 200 miljoonaa euroa säästöt.

Nyt ohjelmassa lukee, että "yleistä asevelvollisuutta kehitetään Siilasmaan raporttiin tukeutuen". Tällä viitataan Risto Siilasmaan asevelvollisuutta miettineen työryhmän mietintöön, jonka yksi ehdotus oli selvitys neljän kuukauden asepalveluksesta.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Asepalvelus lyhentyy todennäköisesti neljään kuukauteen/1135267054193

- Siitä vaan. Suomen puolustusministeriksi on tulollaan suomenruottalainen ja kohta ollaan EU:n yksi jäsenvaltioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu