Elämä muuttuu -vai muuttuuko?

BEING/MAMA

Oletteko huomanneet, että odotusaikana tyylissänne, pukeutumisessanne, elämäntavoissanne tms. olisi tapahtunut paljon muutoksia aiempaan verrattuna? Pukeudutteko esimerkiksi mielellään vielä samankaltaisesti, kuin ennen raskautta, vai oletteko mieluummin mukavissa selkeän mammahenkisissä vaatteissa?

Entäpä oletteko sallineet itsellenne tavallista enemmän mukavuuksia ja ehkä jopa joustamisia, esimerkiksi enemmän päikkäreitä tai herkkuhetkiä ym.? Kuinka moni teistä antaa itselleen (raskauden piikkiin) luvan tehdä asioita, joita ei muuten tekisi?

19

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ------------

      Mielelläni pukeutuisin entisiin vaatteisiin, mutta se ei valitettavasti ole mahdollista, kun maha ei niihin mitenkään mahdu. Ne vähät äitiysvaatteet, mitä olen raaskinut ostaa on kyllä mahdollisuuksien mukaisesti aika paljon samantyylisiä kuin normaalitkin vaatteeni, mutta eipä ole ihan kauhean helppoa löytää sellaisia äitiysmallistosta. Ja sanottakoon vielä, että minusta vaatteiden yksi tärkeitä puolia on mukavuus aina, eli en todellakaan kärvistele yhtään sen epämukavammissa vaatteissa kuin on aivan välttämätöntä.

      Päikkäreitä en nuku normaalisti koskaan, mutta se johtuu ihan siitä, että normaalisti nukun öisin. Nyt en saa kunnolla öisin nukuttua ja parin-kolmen tunnin yöunilla en kuukausitolkulla oikein pirteänä pärjää. On siis ihan pakko nukkua päivisinkin, JOS se sattuu silloin onnistumaan. Eipä tämä silti mikään kovin ihmeellinen asia siinä mielessä ole, että kyllä minä aion vauvan syntymänkin jälkeen nukkua päivisin, jos sellainen on tarpeen kun ei yöllä saa nukuttua. Alkuraskaudessa taas nukuin hyvin öisin, mutta olin todella väsynyt siitä huolimatta. Se tarkoittaa ilmiselvästi sitä, ettei yöuni riittänyt, joten sitä paikkailtiin päivällä mahdollisuuksien mukaan. Minusta on typerää olla ottamatta päikkäreitä, jos ne ovat tarpeen ja niihin on mahdollisuus.

      Herkutteluhetkiä en harrasta sen enempää kuin yleensäkään, mutta ruokavalioni on muuttunut jossain määrin omien mielitekojen ja pahoinvoinnin takia. En siis nyt syö sellaisia terveellisiäkin ruokia, joista tulee pahoinvointia tai muuten tekevät pahaa, vaikka normaalisti niistä tykkäänkin. En katso sallivani itselleni etuoikeuksia raskauden takia, vaan katson huomioivani raskauden aiheuttamat muutokset ja eläväni niiden mukaisesti.

    • Tällainen kokemus

      Ihan samat puserot on käytössä kuin ennen raskauttakin, mutta housut on vaihdettu mammahousuihin noin raskauden puolivälissä ihan mahtumisongelmian vuoksi. Multa löytyy kaapista muutenkin paljon puseroita/mekkoja joissa poikkileikkaus on rinnan alla, mutta nyt erityisesti ne tuntuu mieleisiltä, sopii tämänhetkiseen vartalonmalliin. Mutta vaatetuksessa / tyylissä ei suuria muutoksia, korkokengät eivät tähänkään asti ole kuuluneet arkeeni ja meikkaan kevyesti. Vaatteiden mukavuus on aina ollut minulle ulkonäön lisäksi tärkeää.

      Päikkäreitä on varmaan tullut otettua aiempaa enemmän ihan siksi, että kroppa sitä alussa talven pimeimpinä hetkinä vaati, ja nyt loppua kohden kun yöllä ei pissireissun jälkeen uni tulekaan niin jossain vaiheessa se on kompensoitava :) Unirytmistä en stressaa, se on menetetty etu, joten vauva-arjenkin kannalta etu jos osaa nukkua pätkittäin silloin kun siihen on tilaisuus! Liikuntaa olen harrastanut aika lailla entiseen malliin. Herkuttelut ovat kyllä raskautta edeltävään aikaan verrattuna lisääntyneet, mutta ottaen huomioon että raskautta edeltävän vuoden laihdutin (40kg), niin se on lienee ihan ymmärrettävää, nyt syön ensimmäistä kertaa vuosikausiin aika normaalisti, lihomatta ja laihtumatta (raskauskiloja tullut 35. viikolla 2-3kg).

      Minusta tuntuu, että olen ollut monellakin tapaa sallivampi itseäni kohtaan raskausaikana, mutta sen seuraukset ovat olleet vain positiivisia. Kun tiedän, ettei ole PAKKO siivota just tänään, kieltäytyä suklaakakusta, potea huonoa omaatuntoa päikkäreistä tai mahtua siihen pienimpään puserooni, niin on ollut helpompaa tarttua moppiin, skipata suklaakakku ja niin edelleen. Olen kai oppinut terveemmän rennomman elämänasenteen aiemman itseruoskinnan sijaan :)

    • odotellaan täälläkin

      En ole muuttanut tyyliäni. Raskaus on vielä kohtuullisen alussa, joten luulen, että kun viikkoja alkaa kertyä runsaasti, niin korkokenkien käyttö saattaa jäädä vähemmälle, mutta juhlissa aion käyttää korkkareita loppuun asti, jos vaan vointi sallii! :D Tykkään pukeutua naisellisesti ja klassisesti, enkä ymmärrä miksi raskausaikana pitäisi moisesta tinkiä.

      Päiväunia en ole alkuraskauden aikana kaivannut, saa nähdä mikä tilanne tulee olemaan raskauden edetessä. Herkkuja taas tekee mieli jopa normaalia vähemmän, vaikka normaalistikin minulla ei syömisen suhteen mitään ongelmaa ole. Ylipainoinen en ole ollut koskaan ja enemmän se painoindeksi on siellä normaalin alarajoilla kuin ylärajoilla. Toistaiseksi siis hvyin vähillä muutoksilla mennään, katsotaan miten sitten tästä eteenpäin.

      • -Viola-

        Ikävä sanoa mutta voi olla että JOUDUT niistä korkkareista luopumaan loppuvaiheessa, jalat nimittäin saattavat turvota niin etteivät korkkarit mene jalkaan vaikka kuinka niin haluaisi. Nimimerkillä kokemusta on ;) Tosin eipä niitä ole tuon turvotuksen takia oikein kaivannutkaan ja kohta jo helpottaa kun vauva siirtyy masusta syliin. :) Ja pääsee taas käyttämään korkkareita.


      • odotellaan täälläkin
        -Viola- kirjoitti:

        Ikävä sanoa mutta voi olla että JOUDUT niistä korkkareista luopumaan loppuvaiheessa, jalat nimittäin saattavat turvota niin etteivät korkkarit mene jalkaan vaikka kuinka niin haluaisi. Nimimerkillä kokemusta on ;) Tosin eipä niitä ole tuon turvotuksen takia oikein kaivannutkaan ja kohta jo helpottaa kun vauva siirtyy masusta syliin. :) Ja pääsee taas käyttämään korkkareita.

        Tiedän varsin hyvin, että jalat voivat turvota eikä sen takia korkkareita voi käyttää. Jos luet tarkemmin, niin huomaat, että viestissäni luki "jos vaan vointi sallii". Anteeksi, mutta ärsyttää hieman, että pidetään niin typeränä, ettei tajuaisi ettei korkokenkiä välttämättä pysty käyttämään, vaikka haluaisikin. Varsinkin kun viestissäni toin ilmi, että JOS pystyn niitä käyttämään, niin käytän.


      • -Viola-
        odotellaan täälläkin kirjoitti:

        Tiedän varsin hyvin, että jalat voivat turvota eikä sen takia korkkareita voi käyttää. Jos luet tarkemmin, niin huomaat, että viestissäni luki "jos vaan vointi sallii". Anteeksi, mutta ärsyttää hieman, että pidetään niin typeränä, ettei tajuaisi ettei korkokenkiä välttämättä pysty käyttämään, vaikka haluaisikin. Varsinkin kun viestissäni toin ilmi, että JOS pystyn niitä käyttämään, niin käytän.

        No ohhoh. Anteeksi jos sait sellaisen käsityksen että sinua pidän typeränä?? :D Suinkaan se ei ollut tarkoitukseni. Kaikenmoisia herkkänahkaisia, oivoi.


      • odotellaan täälläkin
        -Viola- kirjoitti:

        No ohhoh. Anteeksi jos sait sellaisen käsityksen että sinua pidän typeränä?? :D Suinkaan se ei ollut tarkoitukseni. Kaikenmoisia herkkänahkaisia, oivoi.

        Joo, saatan olla herkkänahkainen, mutta on varsin ärsyttävää, että aiemmin raskaana olleet olettavat ensimmäisen lapsen odottajien olevan jotenkin tyhjäpäisiä. Asioista voi ottaa selvää, vaikkei olekaan raskaana aiemmin ollut. Ihmettelen vain, miksi piti se "kokemusta on" tuohon tunkea, kun itsekin viestissäni toin esiin, että välttämättä en voi kuitenkaan niitä korkokenkiä käyttää.


      • -Viola-
        odotellaan täälläkin kirjoitti:

        Joo, saatan olla herkkänahkainen, mutta on varsin ärsyttävää, että aiemmin raskaana olleet olettavat ensimmäisen lapsen odottajien olevan jotenkin tyhjäpäisiä. Asioista voi ottaa selvää, vaikkei olekaan raskaana aiemmin ollut. Ihmettelen vain, miksi piti se "kokemusta on" tuohon tunkea, kun itsekin viestissäni toin esiin, että välttämättä en voi kuitenkaan niitä korkokenkiä käyttää.

        Ensimmäistä odottelen itsekkin että sillain.. :D Ja mistähän tuon tyhjäpäisyyden sait päähäsi? Jollet sitten ole omastamielestäsi sellainen.. Ja ihan sitä tuolla "kokemusta on" kommentilla tarkoitin että tällä hetkellä on omat jalat niin turvoksissa ettei juurikaan tekisi mieli minkäänmoisia kenkiä tunkea jalkaan. :D


      • odotellaan täälläkin
        -Viola- kirjoitti:

        Ensimmäistä odottelen itsekkin että sillain.. :D Ja mistähän tuon tyhjäpäisyyden sait päähäsi? Jollet sitten ole omastamielestäsi sellainen.. Ja ihan sitä tuolla "kokemusta on" kommentilla tarkoitin että tällä hetkellä on omat jalat niin turvoksissa ettei juurikaan tekisi mieli minkäänmoisia kenkiä tunkea jalkaan. :D

        No kyllä se nyt mun mielestä on omituista, jos ei sen vertaa raskaudesta tiedä, että varsinkin loppuraskaudessa voi turvottaa hurjastikin. Ja tunnuit olettavan, että minä en sitä tietäisi. Ja kun vielä sanoin, että "jos vaan vointi sallii", niin en tajua miksi piti selittää minulle sellaista, minkä jo tiesin? No, ihan sama.


      • -Viola-
        odotellaan täälläkin kirjoitti:

        No kyllä se nyt mun mielestä on omituista, jos ei sen vertaa raskaudesta tiedä, että varsinkin loppuraskaudessa voi turvottaa hurjastikin. Ja tunnuit olettavan, että minä en sitä tietäisi. Ja kun vielä sanoin, että "jos vaan vointi sallii", niin en tajua miksi piti selittää minulle sellaista, minkä jo tiesin? No, ihan sama.

        Todellakin ihan sama. :D
        Pieni vinkki: Kasvata itsellesi paksumpi nahka ettet aivan kaikkea ota noin kovin itseesi. Mutta onneksi se elämä opettaa ja ikäkin, kun tuosta hieman vanhenet.. Maailma osaa olla julma paikka, nimim. kokemusta on!! ;D


      • odotellaan täälläkin
        -Viola- kirjoitti:

        Todellakin ihan sama. :D
        Pieni vinkki: Kasvata itsellesi paksumpi nahka ettet aivan kaikkea ota noin kovin itseesi. Mutta onneksi se elämä opettaa ja ikäkin, kun tuosta hieman vanhenet.. Maailma osaa olla julma paikka, nimim. kokemusta on!! ;D

        Oikein mukavaa jatkoa, sinulle suosittelisin sisälukutaitoa, ettet ala neuvomaan ihmisiä ihan turhaan. Tämä viimeinen viesti ainakin osoitti, että olet juurikin sellainen ylimielinen mielestäsi muita viisaampi ihminen, kuin saattoi olettaa. :)


      • relax take it easyyy
        odotellaan täälläkin kirjoitti:

        Oikein mukavaa jatkoa, sinulle suosittelisin sisälukutaitoa, ettet ala neuvomaan ihmisiä ihan turhaan. Tämä viimeinen viesti ainakin osoitti, että olet juurikin sellainen ylimielinen mielestäsi muita viisaampi ihminen, kuin saattoi olettaa. :)

        Oivoi... kyllä mahtaa olla mutterit turhan tiukalla kun menee nyt tollasesta kiskasemaan herneen nokkaan :)) sinä "odotellaan täälläkin" siis.. Heheh.


      • Voi voi tytöt....
        relax take it easyyy kirjoitti:

        Oivoi... kyllä mahtaa olla mutterit turhan tiukalla kun menee nyt tollasesta kiskasemaan herneen nokkaan :)) sinä "odotellaan täälläkin" siis.. Heheh.

        -Viola- rauhoitu nyt ihmeessä. Kyllä sen kirjoituksista huomaa kumpi teistäkin se kypsempi on.


    • sporttimama

      Ei kai päikkäreitä yleensä oteta, jos ei väsytä, ja jos väsyttää, niin niitä pitääkin ottaa. Tämä pätee omasta mielestäni aina, mutta varsinkin raskauden aikana. Kyse ei ole laiskuudesta, vaan terveyden ylläpitämisestä.

      Herkkuhetkiä on ollut ehkä hitusen enemmän kuin normaalisti, mutta ei paljon. Alkuraskaudesta oli pakko syödä sitä, mikä maistui ja pysyi sisällä, koska kovin moni ruoka ei sitä tehnyt. Nyt on onneksi jo helpompaa. Mitään erityisiä mielitekoja ei ihme kyllä ole ilmennyt, ainakaan nyt rv 26 menessä.

      Pukeutuminen myös noudattelee entistä linjaa niin paljon kuin se käytännössä on mahdollista. Hieman feminiinimpään suuntaan entinen sporttiminäni on muuttunut, koska A-mallin tunika leggingsit on niin helppo valinta, eivätkä farkut ja kireä trikoopusero vain enää näytä niin hyvältä... Ehkä sitten loppuvuodesta taas.

      Liikunnan suhteen olen kyllä laiskistunut huomattavasti... Aluksi ei vain pystynyt pahoinvinnin ja valtavan kroonisen väsymyksen vuoksi, sitten liitoskivut, selkäongelmat ym. vaivasivat ja nyt, kun periaatteessa voisi taas vähän reippailla, niin ei vain huvita. Entistä täysillä treenaavaa "kaikki tai ei mitään" -tyyppiä ei oikein jaksa motivoida rauhalliset kävelylenkit tai ilman painoja tehtävät varovaiset kyykyt... Mutta uskon kyllä löytäväni liikunnan ilon uudestaan lapsen syntymän jälkeen, kun fyysiset rajoitteet poistuvat. Ei tämä raskaus onneksi enää niin kauhean kauaa kestä.

    • ja juna kulkee vaan

      En ole. Käytän samantyylisiä vaatteita ja mielellään ei mitään säkki-mallia. Syön kuten ennenkin. Raskaus ei ole mikään syy syödä kuin sika. Liikun saman verran , toain nyt on pakko pitää parin kk tauko raskaammassa liikunnassa ja teen samoja asioita kuin ennenraskautta.Syön samaa ruokaa kuin ennen, meikkaan ja värjään tukkaani kuin ennen. Viinaksia en käytä enkä polta. En ole ensikertalainen, joten aikaa nukkumiseen ym ei ole. kotona hoidan samat kotihommelit kuin ennenkin.

    • näin mulla

      No minä en ainakaan antanut itselleni raskauden takia lupaa "herkutella" ja "laiskotella". Vaan söin terveellisesti ja jatkoin liikuntaharrastuksia ihan entiseen malliin (siis toki juoksu vaihtui lopussa kuntopyörään ja vatsarutistuspenkki jäi salilla väliin). Panoa kertyi raskauden aikana 8kg. ja 6 jäi laitokselle. Alkuraskaudessa minulla oli kovaa väsymystä ja liikuntaohjelmaakin oli silloin pakko hieman keventää. Siinä ei tosiaankaan voinut muuta kuin nukkua; se ei ollut tahdon asia: 2kk nukuin 11h yöllä ja joka päivä päikkärit :D Pukeutumisesta sen verran, että ehkä jopa rupesin pukeutumaan entistä huomiohakuisemmin. Aiemmin käytin aika maanläheisiä värejä suosin ja klassista tyyliä. Raskausaikana valitsin räväkämpiä värejä ja annoin ihanan vauvamasuni myös näkyä. pikkuvauva-aika sitten tulikin vietettyä kotona yöpuvussa ja parturissa käymättä :D

    • nlknln

      Toinen raskaus meneillään ja molemmat vietetty aika samanhenkisin muutoksin:
      niin kauan kuin normaalit vaatteet on mahtuneet päälle, olen käyttänyt niitä, sitten mammamuotiin (viimeinen kolmannes), joka kohdallani on kyllä tarkoittanut aika tylsää vaatetusta (samat mammahousut päivästä toiseen, muutama toppi ja huppari). MUTTA täysin oma valinta, koska mielestäni on kyse niin marginaalisen lyhyestä ajasta elämässäni, etten halua laittaa rahaa äitiysvaatteisiin. Ekan synnytyksen jälkeen mahduin aika pian normivaatteisiini, nyt ei taida olla toivoa samasta, samassa ajassa, mutta tavoitteena on karistaa kilot mahd. pian, koska viimeistä kertaa tässä uskoakseni ollaan raskaana.

      Hiuksia olen värjännyt raskaudenkin aikana, tosin vähemmän kuin muulloin. Meikkaan kun on menoa ihmisten ilmoille tai omaksi ilokseni silloin kun tuntuu että olen ihan räjähtänyt. Ikääkuin osoituksena itselleni että kyllä tästä naisesta vielä säihkyvämpi saadaan ;D

      Liikuntaa on harrastettu voinnin ja jaksamisen ehdoilla, toisessa raskaudessa vähemmän koska esikoisen hoito on aikalailla 24/7 minulla. Ja vaikka ei aina olisikaan, sitten aika tulee käytettyä johonkin muuhun kuin liikuntaan. Esim. lepoon, joka ei todellakaan ole niin itsestäänselvyys kuin esikoista odottaessa, siitä pitää perheen pienin huolen.

      Herkutteluja sallin itselleni vaihtelevasti, niin kuin muulloinkin. Näin loppuraskaudessa saan siitä todella huonon omantunnon, koska en haluaisi tahallisesti kasvattaa lastani suuremmaksi (pelkään komplikaatioita synnytyksessä). Ei kyllä sokereitten kanssa ole ollut mitään ongelmia, mutta silti.

      Päikkärit kuuluu välillä kuvaan näin loppuraskaudessa kun öiset pissareissut 2h välein verottaa voimia. Tosin yritän kuitenkin välttää nukkumista päivisin ellei ole ihan pakko, koska menen niistä jotenkin negatiiviseen olotilaan loppupäiväksi. Hassua ehkä, mutta totta. Joskus päikkärit virkistävät selvästi ja herään todella hyvillä mielin. Useimmiten kuitenkin herään tokkuraisena ja jostain syystä alakuloisena.

    • Näin meillä

      Yhtään äitiysvaatetta en ole ostanut. Ihan samankokoiset puserot menee päälle kuin ennenkin, nyt vaan erona se, että maha näkyy. Ja saa näkyäkin, koska tykkään tuosta pallosta ihan mielettömästi ja on minusta nätti. :) Viikkoja siis kasassa 34. Entiset housut ei mene päälle, joten olen parit vähän isommat housut ostanut ja sitten itse niitä kavennellut tarvittaessa. Ja miehen housuja olen myös pitänyt jonkin verran. Näin kesällä on kiva olla viimeisillään raskaana, kun voi pitää myös hameita ja mekkoja. Äitiysvaatteet on musta vaan jotenkin niin... En oikein tykkää niistä. Ehkä en vaan löydä tän kokoiselle nättejä äitiysvaatteita. Mutta kun vaatteet tosiaan ahdistaa lähinnä ylämahan kohdalta, niin ihan normivaatteet käy aika hyvin.

      Herkutteluhetket mulla on vähentyneet raskausdiabeteksen takia. Alkuraskaudessa kyllä mässäilin, kun oli outoja mielihaluja, ja painoa tuli ihan älyttömästi. Noista lukemista ollaankin sitten raskausaikana tultu vähän alaspäin. Hyvn pienellä ruokavalion muutoksella ja liikunnan lisäämisellä tuo on tapahtunut. Nykyään herkuttelen ehkä kerran viikossa, mutta kun on opetellut syömään hedelmiä yms. niin ei enää tarvitse karkkia tai muuta makeaa herkutteluun.

      Päikkäreitä en oikein ikinä ole osannut nukkua. Alkuraskaudessa otin päikkäreitä lähes päivittäin, mutta en enää, vaikka nukunkin yöt aika huonosti välillä. Raskauden piikkiin olen antanut itselleni luvan olla tekemättä raskaita hommia, olla esim. kyykkimättä kovin paljon, kantamatta ruokakasseja jne. mikä on minusta ihan suotavaa. Ajattelen myös niin, että koska pitkät automatkat ei ole mukavia (kuumuus, nivuskivut, jatkuva pissahätä), vältän niitä. Meilläkin voi tulla välillä käymään. ;) Sitten lapsen synnyttyä voidaan taas kyläillä enemmän.

    • viimeinen raskaus?

      Elämä muuttuu juu - sitten vauvan syntymän jälkeen. Raskausaikanahan kaikki riippuu siitä miten raskaus sujuu. Ensimmäinen raskauteni ei muuttanut juuri mitään, voin hyvin ja treenasin hirveää tahtia melkein loppuun asti. Söin kuten ennenkin, masu oli pieni ja monet tavalliset vaatteet mahtuivat pitkään päälle. Nyt neljännellä kierroksella elämän tahti on muutenkin ollut ihan erilaista, kaikki pyörii paljon enemmän lasten ympärillä, eikä raskautta niin ehdi miettiä kun on aina muuta kiireellisempää hoidettavaa. En oikein ymmärrä tuota "antaa raskauden piikkiin luvan tehdä sellaista mitä muuten ei tekisi?" No jotain on pakko, niinkuin käydä useammin pissalla, tai nukkua joskus päiväunet kun ei kertakaikkiaan muuten jaksa. Vai mitä tällä tarkoitetaan?

      Muuten lapset ja äitiys ovat kyllä muuttaneet minua paljon, elämän tärkeysjärjestys on mennyt ihan uusiksi. "Minä itse" ei olekaan enää se joka tulee kaikessa ensimmäisenä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe