rakastumista vai jotain muuta?

Ehdotan seuraavaksi teidän puhuvan niistä mieltä(nne) askarruttavista asioista.
Tossa tilanteessa te voitte ryvetä vuosia. Ja se jos mikä syö omaa suhdettanne.

Olen niin samassa tilanteessa paitsi et me ollaan juteltu, myönnetty tunteet. Kävi samoin. Kuin salama iski, se villi vetovoima vei ;) Mitä se on? Kuka kertois? Me ei vieläkään tiedetä. Se on varmaa et jos me oltaisiin sinkkuja, olisimme yhdessä, ainakin me kokeilisimme sitä. Mutta varattuina emme voi tehdä mitään. Muuta kuin katsoa, katseella viestittää, ja se tulee niin tahtomattaan!!

Millä tavalla aloititte keskustelun tunteistanne?

Nuo oudot vetovoiman lait. Varattuina tosiaan ei voi tehdä mitään...itselläni aivan sama tilanne kuin teillä. Minun tapauksessani toinen on jo ollut puolisonsa kanssa yli 10 vuotta ja toinen 6 vuotta. Siinä on niin paljon historiaa ettei sitä millään viitsisi rikkoa. Oudointa tässä on se, ettemme pariin vuoteen kunnolla huomanneet toisiamme ystäväpiirissämme, mutta eräänä päivänä vain jokin kolahti ja samankaltaisuus tuli todella voimakkaasti esiin. Tiedän, että kumppanimme ja ystävämme ovat huomanneet meidän välillämme vallitsevan vetovoiman. Kummankin puolisot ovat sitä mieltä (olleet jo siitä asti kun aloimme olla yhdessä), että olemme maailman luotettavimmat ihmiset. Niinpä niin, tässä se luottamus mitataan...itse en hyväksy pettämistä ja tavallaan minä sitä jo teen, koska tunnen vetovoimaa toiseen. En ole koskaan tuntenut näin...jotenkin ajattelin, että olen jo rakastunut kumppaniini, mutta kuinka voi olla, että tällä hetkellä mietin kuinka upeaa rakkaus voisi olla tämän toisen kanssa.

Vetovoima2 = Niin kuin omasta elämästäni tuo kaikki. Muka niin luotettava puoliso..joo, auts. En koe pettäväni koska en petä fyysisesti mut kuitenkin tunnen toista miestä kohtaa "väärin" eli se on pettämistä. Eikä ole mitään haluja tosiaan rikkoa kummankaan elämää, suhteita.

Minä se aloitin tämän juttelun, pikkuhiprakassa ( sen turvin;) ), erään juhlinnan yhteydessä. Kerroin suoraan tunteistani ja sain vastakaikua. Siitä se lähti. Kamala kivitaakka putosi harteilta kun sai sanottua sen mitä oli pitänyt sisällään pitkään. Selvänä en olisi kyennyt, eikä hänkään, ehkä me vieläkin kiusattaisiin toisiamme jos ei ikinä samoihin kemuihin oltaisi menty.

Rakkautta en edes halua miettiä, en uskalla, en tahdo. En halua antaa valtaa sellaisella ajatukselle koska me ei voida olla koskaan "me". Satuttaisin vain itseni. Me ollaan ystäviä. Ystäviä joilla on jotain tunteita toista kohtaan ja koitamme elää sen asian kanssa niin hyvin kuin mahdollista.

Huima tunnehan tämä on, tässä iässä, tässä kohtaa elämää vielä VOI tuntea näin, ihastua päätä pahkaa, joku voi viedä jalat alta ja voit vielä saada jonkun pään sekaisin ;))
Elämä on....ei musta, eikä hänestäkään ole niin pahaksi ihmiseksi, niin itsekkääksi että rikkoisi toisen elämän oman itsekkyysen takia. Koska molemmilla on hyvä olla omalla elämässä, oman kumppanin kanssa niin vetovoiman, seksin, ihastuksenko takia se pitäisi mennä hajottamaan? Ei meistä.