Lienee kaikki. Varisevia kirsikankukkia kesätuulessa.
Haaveita vain
Odotan elokuuta
15566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Silloin uusi duunipaikka sulla edessä. onnea
Ei oikeastaan. Loppuu vain tämäkin näytelmä vihdoin ja viimein. On raskasta rakastaa jotakuta sellaista, jota ei saa.
se juuri elokuussa loppuu ?
Vaihdan maisemaa silloin. En kuitenkaan luovu toivosta hänen suhteensa, mutta tuskin tulemme enää kovin usein näkemään. Haluaisin olla läsnä hänen elämässään, mutta se on tässä tilanteessa vaikeaa, eikä hän myöskään päästä minua lähelle. Olen väsynyt piilottamaan tunteitani ja teeskentelemään ettei minuun satu. Silti hymyilen kaikesta huolimatta, annan sen kaiken hyvän näkyä. Vielä on päiviä jäljellä.
Älä lähde minnekään, ennen kuin olet kertonut hänelle tuntemuksistasi! itse piilotin taitavasti kaikki tunteeni, en edes vihjettä antanut. Pidin varmana, ettei toinen minusta välitä, mutta näin jälkeen päin ei asia olekaan yhtään niin varmaa...
Se on ollut kyllä mielessäni, mutta en halua kertoa viestein, vaan kasvotusten. Oikeaa hetkeä ei vain oikein taida tulla, vaan ovat menneet ohitse.
Me ihmiset olemme kyllä hassuja olentoja - kuin saaria aavalla merellä, ylhäisiä yksinäisyydessämme kun emme puhu siitä mitä me tunnemme ja ajattelemme. Vaitiolo on kuin erottava meri, mutta maa syvällä sen alla, maa josta kaikki saaret nousevat ja joka niitä yhdistää on rakkaus.
minä rakastan,mutta en häntä saa
jos olisit hän ja kertoisit niin onnellinen olisin
ja tekisin kaikkeni, että saisit mut
Aika jännä lähestymistapa: et voi saada häntä, mutta haluat että hän saa sinut? ;)
Lupaukset täällä ovat vain päiväperhoja - antakaa kaikkenne niille hetkille siellä todellisuudessa. Siihen minäkin nyt pyrin.
Ei ihmiset tuollaisia ole. Ihmiset ovat pienikokoisia sosiaalisia apinaeläimiä.
Nämä http://www.youtube.com/watch?v=5IneAT5NU9o&feature=related olivat sen sijaan yksinäisiä saaria, jotka kyllä puhuivat ja lujaa ja suoraan.
jo elokuussa. minä veikkasin mielessäni, että viimeistään ensi talven aikaan vaihdat maisemaa, olen aavistanut asiaa pitkään. Tunnenhan sinut edes hieman. :) olen tiennyt sen jo jonkin aikaa, mutta että aika nopeasti kuitenkin.
Jos olisit hän, niin olet läsnä elämässäni henkisesti kokoajan, ei siitä pääse mihinkään. Ei vain ole mahdollisuutta usein lähelle toisiamme. Minä olen myös väsynyt piilottamaan tunteita, joskus vain miettinyt, että ovatko ne niin suuria, että niillä voi vahingoittaa jotakin. Suuret tunteet ovat hieman pelottavia. Ei tarvitse hymyillä, jos ei hymyilytä. Aikaa on, mutta tulisit jo.
Mikä siinä onkin että suuret tunteet ovat pelottavia? Varsinkin jos ne ehtivät roihataa ennen kuin toista tuntee tarpeeksi tai on ehtinyt kyllin lähelle. Se on nurinkurinen tilanne: rakastaa ja haluta toista niin paljon ennen ensimmäistäkään suudelmaa tai yhteistä yötä? Mistä se oikein kumpuaa ja vahvistuisiko vai heikkenisikö se yhteisestä arjesta?
Jokainen ihminen on aina saari siinä mielessä ettemme voi koskaan täysin ymmärtää toisiamme. Meri yhdistää ja jakaa, mutta kaikista sanoistamme huolimatta tulemmeko me koskaan täysin ymmärretyksi?
En tiedä. Onko siinä vaan se, että kun niitä pidättelee jonkin verran, siihen tuleekin sit vähän sellanen leima, et niitä alkais varoa liikaa, vaikkei edes tarvisi. Toisaalta kyllä se varominenkin sitten unohtuu hetken päästä. Vaikea sanoa. Mut ehkä siinä on joku sellainenkin näkökulma, näin olen järkeillyt, että kun se tosielämän luottamus perustuu siis tekojen ja asioiden piiiiiiitttkänä toistumona. (enkä tällä tarkota, etteikö ihminen tai suhde saiskin muuttua) Ja vaikka kuinka kokee ja tietää toisen luotettavaksi, se luottamus on rakentunut ohuelle pohjalle, ei sille niin arjen tekojen ja asioiden jatkuvalle toistumolle. Ja siihen suhteutettuna voimakkaat tunteet on isoja. Olit näköjään ajatellut jotain samaa tuosta arjesta.
Ei kysymys ole sinänsä luottamuksesta. Eikä siitä että epäilisi luottamusta. Ehkä siinä on se, että voi kokea tunteiden kokemisen tai ilmaisun jotekin asettavan sellaiseen tilanteeseen, että pitäisi miettiä joku ratkaisu, edetäänkö ja miten. Ja että se etenemisen toimintatapa on ehkä tuntematon urheilulaji. Ja tavallaan hyppy samantien johonkin erittäin tiiviiseen yhdessäoloon, suhteeseen, tms, jossa alkaakin sitten alitajuisesti kysellä, että mitä, miten..
Kyllä minä tiedän, että ei sitä alkuvaiheen hämmennystä ehkä kestä kuin tunneista pariin viikkoon, mutta silti.. :D
Helpottavaa olis jotenkin semmoinen, että niitä tunteita vois ilmaista jotenkin vapaasti ja rauhassa sen ajatuksen kans sopeutua elämään, että tästähän vois ehkä tullakin jotain. Tavallaan ihan pystymetsästä seurustelusuhteeseen hyppääminen voi hämmentää, kun se kuitenkin voi myös olla sellainen hiukan hitaampi ajautumisen tilanne (mut aktiivisen ajautumisen, ei joutumisen) ehkä hiukan luonnollisemmin. En mä tiedä miten se yleensä menee.
Kaikilla menee omalla laillaan, mun ystävällä on sellainen kokemus, että alkoi seurustella aivan nopeasti. Siinä vaiheessa kun ihmiset tulivat onnittelemaan hänelle iski paniikki, että älkää näin nopeasti olko aivan onnellisia minun puolestani, kun ei oikein itsekään edes vielä ollut tiennyt tai jäsentänyt mitä on tekemässä ja ne suhteen olemisen tavat oli aivan hukassa. Se kokemus oli hämmentävä ja ristiriitainen, vaikka hän rakastikin nykyistä miestään.
Hyvää pohdintaa - onhan tämä vähän kuin perse edellä puuhun menisi. Mahdoton tilanne jollain tapaa ja voi vain haaveilla siitä, että saisi kokea sen ensitreffeille menon jännityksen, tai että voisi vain laskea irti ja lopettaa ajattelun - keskittyä tunteisiin. Sitä joutuu koko ajan kulkemaan katse kiinnitettynä tiukasti horisonttiin, mutta tyhjä käsi auki ojennettuna, jos joku siihen tarttuisi. Ei minusta ole sulkemaan tätä ovea lopullisesti.
Ei nyt niin mahdoton tilanne, mutta monesti hätiköinti ei ole mikään paras mahdollinen keino. Sitten kun ei heti tapahdu sitä mitä toivoo, tulee se paniikki helposti, että menikö kaikki nyt mönkään, et apua ei tästä tule nyt mitään.. Tuttuja ajatuskuvioita. Eihän se tietenkään niinkään ole.
Mä veikkaan, että pidemmissä suhteissa se jännitys lähtee jo sillä olemisella, toinen tulee tutuks ja se olemisen tapa alkaa "seestyä".. ei tarvi jännittää. Vaikka onhan se myös aika metka tunne, ja miten mielissään sellasesta voi olla.. :D
Niin eikö olis aika ihana ajatus sekin, että antais vaan rakastua aivan järki päästä pois- tyyliin. Mä olen ennen ihannoinut jotenkin sellaista järki kädessä meininkiä, mutta nykyään ajattelen, että mitä väliä sillä lopulta onkaan. Elämäähän tää vaan on. Pidä se käsi auki. Ehkä siihen joku vielä tarttuu. Ovienkin kanssa on, että jos ´sulkee tai luulee sulkevansa jonkun oven lukon, saranat voi pettää ja aukihan se taas kohta kuitenkin on. :) Ainakin mun kohdallla.