Olen seurannut samalla järvellä kulkevia soutuveneitä ja järkytyksekseni huomannut että valtaosaa ajetaan perämoottorilla. Minä itse soudan aina kuin on mahdolista ja perämoottori on veneessäni vain esimerkiksi hankalien tuuliolojen varalta. Miksi hankitaan soutuvene jos sitten ajetaankin perämoottorilla, perämoottoriveneet on perämoottoreita varten. Onko nykyajan soutuveneen omistajat niin laiskoja ettei airoihin haluta tarttua, mielestäni tämä kehitys on huolestuttavaa, pitäisikö perämoottorit kieltää soutuveneistä. Onko muissa vesistöissä huomattu tätä huolestuttavaa kehityssuuntaa.
Vastaukset 3
- vastauksia kysymyksi
Soutuveneet on halpoja ja niihin saa halpoja moottoreita.. Ovat laiskoja. Ei pitäisi kieltää. On huomattu.
- A.Ero
Mulla on soutuveneessä 20 heppanen motori. Suap tota soutaakkin jos ahistaa, tai bensa loppuu.
Voi siitä huolestuakkin jos haluaa. - PuSe
Miksi hankitaan em. yhdistelmä? Se on ihan kätevä tapa liikkua vesillä. Paljon mukavampi ja käytännöllisempi kuin esim. uiminen. Tavaratkin kulkee helpommin ja kuivina.
Soutuveneen perän muoto mahdollistaa sen että voi käyttää muutaman heposen moottoreita. Jos hankkii samankokoisen veneen tasaperämallina, se ei kulje mihinkään 4 hp moottorila vaan vaatii tuplatehon että päästään samoihin nopeuksiin mitä soudari 4 heppaisella. Siis ekologisempi vaihtoehto.
Soutuvene on myös mukavampi soutaa jos mylly tilttaa tai bensa loppuu. Tasaperäisen soutamisessa ei ole kyse matkanteosta.
Soutuveneen kokoiset veneet vedetään yleensä maihin silloin kun niillä ei ajella. Perinteinen suippoperäinen vene on varustettu tapin reiällä ja tapilla.
Tappi pois ja sadevedet valuu kuin kourua pitkin pois veneestä.
Tasureissa on mitä ihmeellisempiä ratkaisuja sadeveden pois johtamiseksi. Monissa menee vesi takahotlariin. Niihin kun on tehty sellainen monasti kun leveä perä mahdollistaa sellaisen tekemisen.
Sitten siellä mätänee kaikki varusteet.
Pirun hyvin suunniteltuja veneitä nuo soutuveneet. ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851401
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä361111Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk20883Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154725Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13710- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja195659Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558