Millaista hoitoalalla työskentely on

Tässä on nyt tullut hieman ihmettelevä olo sen suhteen, että minkälaista hommaa hoitoalalla työskently oikeastaan on. Siis suosittuahan se vaikuttaisi olevan ja töitäkin ilmeisesti olisi tarjolla reilusti, joten vaikuttaisi hyvältä idealta kouluttautua alalle.

mutta, mutta...

kun on se toinen puoli asiassa. Sitä on lukenut ja kuullut kaikenlaisia kauhujuttuja eri hoitoalan paikoista työpaikkoina, ja melkein jo vaikuttaa siltä, että ne ovat suunnilleen karmeimpia työpaikkoja mitä Suomesta löytyy. Liikaa töitä, laajaa työpaikkakiusaamista, huonot palkat, Jatkuvaa v-ttuilua ja halveksivaa suhtautumista asiakkailta/potilailta (ja ennenkaikkea potilaiden läheisiltä). "Ei ne hoitsut töitä tee, ne vaan istuu toimistossa juomassa kahvia" ja muutenkin se asenne, että on suunnilleen kauhistus että hoitaja kehtaa vaatia palkkaa työstään, kun ilmeisesti hoitotyö nähdään jonain kutsumusammattina jossa hoitaja ilman palkkaa (ja varmaan ruokaakin) uhraa henkensä ja terveytensä potilaittensa vuoksi.
10539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sitähän se on. Kuitenkin joinakin päivinä on kevyempää ja ehdit kansliassa tai kahvihuoneessa tehdä paperitöitä. Osa potilaista on välillä ihan mukavia. Osa työkavereista on mukavia. Saat tehdä haastavaa työtä, jossa oppii arvostamaan omaa osaamistaan - kukaan ei kehu siitä, että opit ja osaat, mutta näet suoraan työsi jäljen. Kehityt koko ajan, opit tekemään asiat omalla tavallasi, hahmotat pikkuhiljaa suurempia ja suurempia kokonaisuuksia.

Hoitajan työssä käsittämättömän paljon on näkymätöntä osaamista, jota on vaikea verrata. Verikokeen oppii ottamaan 20 minuutissa kuka tahansa, mutta hyvä hoitaja tietää milloin verikoe otetaan, miksi, mikä neula on paras, miten estetään infektiot, miten rauhoitetaan potilas, omaiset ja naapurin mummo, mitä tutkitaan, milloin koetta ei voi/kannata ottaa, mitä tehdään tulosten tultua (mikä on hälyttävä raja, millon soitetaan päivystäjälle, mikä saa odottaa rauhassa huomiseen), otetaanko nämä ja nämä kokeet samaan aikaan, missä potilas voi käydä verinäytteensä antamassa jnejnejne.. Ja vielä ne infektiot mainittakoon toistamiseen. Mahdotonta opettaa kokonaisuuksia, mutta kun ne opit työsi sujuvat, tunnet tekeväsi potilaan edestä kaiken mahdollisimman hyvin. Ja tästä kaiken tunnustuksen saat itseltäsi ja joskus ehkä työkavereiltasi, jotka kiittää kun työt sujuu hyvin ja sujuvasti.

Äänestä

Tarjoudu työharjoitteluun johonkin hoitolaitokseen niin saat enemmän perspektiiviä asiasta. Vanhusten ja kehitysvammaisten laitokseen on hyvät mahdollisuudet päästää testaamaan itseään. Sairaaloihin vähän vaikeampaa.

Äänestä

kamalaa...

Äänestä

Jos tykkäät siirrellä/nostella ihmisiä sängystä pyörätuoliin ja pyörätuolista wc-pytylle ja päinvastoin, käyttää heitä myös suihkussa, pestä takapuolia ja genitaalialueita eritteistä jne, niin tervetuloa alalle!

Äänestä
  • Vastustelevien ja raskaitten ihmisten jatkuvaa nostelua ja siirtelyä paikasta toiseen sekä likaisten takapuolten pesua, sitä se on,hoitoala, kuten alaavaihtavaHoitsu totesikin ytimekkäästi.

    Äänestä

  • Pitäisiköhän sinun lähteä sieltä vanhainkodista kotipalveluun, jos et kerran tykkää ???

    Äänestä

Myös eritteiden siivoaminen seiniltä, sängyistä, lattioilta, kuuluu sairaalassa kaikkien hoitotyöntekijöiden tehtäviin. Ei siis vaan laikkareitten hommaan. Työolosuhteet, kuten haju (eritteitä jatkuvasti) ja kuumuus(suihkutukset kesähelteellä) eivät siis ole kaikkein parhaimmat ainakaan vanhuspuolella, jossa niitä töitä varmaan eniten onkin.

Suosittelen todella tutustumaan alaan käytännössä ennen kouluun hakeutumista, jos mahdollisuus vain on. Jos itsekin olisin aikoinani tehnyt niin, tuskin tällä alalla olisin! Koulussa ja oppaissa kaikesta annetaan niin ruusuinen kuva...

Lisäisin vielä, että kaikesta karmeudesta huolimatta, onhan tämä tosi tärkeää työtä, jotkut voivat sitä jopa arvostaa.

Äänestä
  • Siis mitä oikein kuvittelit ?? Eikös se nyt ole päivän selvää, että tehdään myös paskasia töitä.. Mutta sitten vaan toisaalta tässä työssä on myös hyviä puolia. Meillä ainakin muistetaan hoitajaa jouluna, ja joskus saa karkkia tai muuta hyvää. Lisäksi saa kuulla paljon vanhusten kiinnostavia juttuja, mitä en tietenkään voi enempää kertoa. Vanhuksilla on niin paljon kokemusta eri asioista, että on ilo työskennellä heidän kanssaan.

    Äänestä

Vittumaista nykyaikana.

Äänestä
  • Tosi on. Mutta jonkunhan nekin työt täytyy tehdä. Syy, miksi työ ei ole enää mukavaa, on se että niitä työntekijöitä osastoilla on liian vähän ja hoidettavat aina vain huonompikuntoisia. Tykkäsin ennen työstä kovasti, olin innostunut ja nyt haluan vain pois siitä työstä. Hoidan täysin liikuntakyvyttömiä ihmisiä jotka tarvitsevat apua aivan kaikessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostunut... kirjoitti:

Tässä on nyt tullut hieman ihmettelevä olo sen suhteen, että minkälaista hommaa hoitoalalla työskently oikeastaan on. Siis suosittuahan se vaikuttaisi olevan ja töitäkin ilmeisesti olisi tarjolla reilusti, joten vaikuttaisi hyvältä idealta kouluttautua alalle.

mutta, mutta...

kun on se toinen puoli asiassa. Sitä on lukenut ja kuullut kaikenlaisia kauhujuttuja eri hoitoalan paikoista työpaikkoina, ja melkein jo vaikuttaa siltä, että ne ovat suunnilleen karmeimpia työpaikkoja mitä Suomesta löytyy. Liikaa töitä, laajaa työpaikkakiusaamista, huonot palkat, Jatkuvaa v-ttuilua ja halveksivaa suhtautumista asiakkailta/potilailta (ja ennenkaikkea potilaiden läheisiltä). "Ei ne hoitsut töitä tee, ne vaan istuu toimistossa juomassa kahvia" ja muutenkin se asenne, että on suunnilleen kauhistus että hoitaja kehtaa vaatia palkkaa työstään, kun ilmeisesti hoitotyö nähdään jonain kutsumusammattina jossa hoitaja ilman palkkaa (ja varmaan ruokaakin) uhraa henkensä ja terveytensä potilaittensa vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu