Meillä on lykättävä ruohonleikkuri, eli kelaleikkuri, jolla selviäisimme muutoin hienosti nurmikon leikkuusta, ellei ruoho mokoma ehtisi aina venähtää niin pitkäksi, että leikkurin kanssa menee hermot (ja selkä ja kädet).
Viikate ei pärjää pitkäksi venähtäneelle nurmikolle, kun nurmi on niin pehmeää ja taipuisaa, että terä ei koskaan ole tarpeeksi terävä aiheuttaakseen ruohossa muuta kuin taipuilua.
Osaatteko sanoa, olisiko siimaleikkuri kätevä väline silloin kun huomaa ruohonleikkuun unohtuneen liian pitkäksi aikaa? Sähkökäyttöistä pohdin.
Siimaleikkuri vai mikä?
4
1138
Vastaukset 4
- akku ja akka
Meillä on akkukäyttöinen terällä oleva trimmeri.
Ostimme sitä ennen sähkökäyttöisen mutta se johto oli niin hankala, ettemme sitä käyttäneet.
Akku kestää työskennellä noin puoli tuntia yhdellä latauksella ja lataus kestää noin 3 tuntia.
Itse olen tuohon kevyeen akkukättöiseen todella tyytyväinen. - Pihapaavali
Polttomoottorilla varustettu ruohonleikkuri, tai trimmeri, tietysti polttomoottorilla sekin. Jos pinta-alaa on edes muutama aari, on ruohonleikkuri tarpeellinen, trimmerillä ei tule mitenkään silmiähivelevä lopputulos, tasaisille nurmikoille.
Yleensä tavallinen tallaaja tarvitsee silti nuo molemmat laitteet, onhan pihassa paljon paikkoja, johon leikkurilla ei pääse/ voi mennä, epätasaisuuden, ja kivien johdosta.- Ikuisuuskysymyksiä:.
.
trimmeri pitäisi olla kevyt, hiljainen mutta tehokas - ristiriitaisia vaatimuksia joiden suhteen pitää tehdä kompromissi
trimmeriin pitää olla saatavissa varaosia, erityisesti leikkuupäät ja sektorisuojat kulutustavaraa, eksoottisiin ei edes saa mitään kulutusosia jälkikäteen eli ovatten kertakäyttöisiä
trimmerin siima pitää olla vähintään 2.4 mm paksua että sillä tekee jotakin
käytetty husovarna tai stiga voi olla parempi sijoitus kuin kertakäyttöeränä myytävät
.
- Ruohonleikk korksäät
.
Ruohonleikkurissa on yleensä korkeussäätö pyörissä sitä varten että tarvittaessa voi aloittaa korkeammalta jos päässyt kasvamaan pitkäksi ja säätää sitten alemmaksi
Kyllä toimintakunnossa oleva ruohonleikkuri leikkaa yllättävänkin hyvin jos terä on kunnossa eikä pyöri tyhjää (lukituspidäkkeet ei ole katkenneet)
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.961610Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471073- 15926
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40858Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82778kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17747- 93746
- 46738
- 16725
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27707- 63705
- 68692
- 47674
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56595- 47594
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47586Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131575Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla150546Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31545