Olen vastavalmistunut tradenomi, kokemusta yrittäjyydestä on sekä yksin että kavereiden kanssa pienimuotoisena tmi ja ay yrittäjyytenä pienillä liikevaihdoilla parilta eri toimialalta.
Suositelkaa hyviä toimialoja missä olisi kasvua seuraavan 2-3 vuoden aikana. Mille alalle kannattaisi ryhtyä yrittäjäksi? Olen tuota kysymystä tässä koko alkukesän jo päässäni pohtinut. Tai ehkä hieman pitempäänkin.
Mille alalle itse alkaisit nyt yrittäjäksi? Sanotaan että melkein kaikki kiinnostaa kiinnostuksen puolesta.
Minkäalan yritys 2011?
6
149
Vastaukset
- Hannu Hanhi
Kiinteistövälitys.
- yrittaja....
Kiinteistönvälitysalalla olen kuulut tällaisen tarinan. Kaveri menee töihin suureen ketjuun, oppii hommat, tekee aloittelijan virheet toisen lukuun ja hankkii firman kustannukella LKV-oikeudet. Kassan jäsenyys on hankittu heti alusta alkaen ja kun pari vuotta on tullut täyteen lähdetään pois itse tai potkuilla ansiosidonnaiselle.
Jo aiemmin on perustettu firma bulvaanin kautta jonka lukuun tehdään töitä ansiosidonnaisella ja edellisessä työssä hankittujen kontaktien avulla. Kun ei jaksa enää käydä työkkärissä tai ansiosidonnainen päättyy, "ostetaan" firma bulvaanilta ja aletaan tehdä bisnestä sekä jaetaan jo kerätty pääoma ulos.
Ainoa laiton asia on tuo ansiosidonnaisen aikana työskentely, joka ei tule ilmi kun oma nimi ei ole liitettynä yritykseen. - OlliAr
Edellinen skenaario vaikuttaa hyvältä jollekin joka lähtee tyhjistä kuopista. Kokemusta ja myös säästöjä löytyy joten ansiosidonnaiset jne eivät paljon nappaa. Eli suoraa tietää omaa kiinteistövälitysfirmaa perustamaan. Siellä sitä tunkua vasta onkin ja saa olla töissä illat ja pyhät. Huh hei!
Muita aloja? - sryjfuk
Jos sellaisen varmasti tietäisin siirtyisin itse sille toimialalle enkä hiiskuisi kilpailijoille mitään
- Heli321
Käsittääkseni putkimiehet yms kädentaidot ja erilaiset palvelut.
Kannattaa googlata mitä medoissa kirjoitetaan tulevaisuuden tarpeista. - erferferfef
Itselläni on erän kiinteistöbisnes, jota Suomessa ei ole, eikä ilmeisesti missään muuallakaan. Tosin en tiedä onnistuuko ideani edes muualla kuin Suomessa. Alalla on kyllä yksi sinne päin oleva yrittäjä. Jos uudella idealla pääsee edes puoleen tämän yrittäjän toiminnasta, tietäisi se 250 000 euron rahaliikennettä kuukaudessa... Jos ala ja idea kiinnostaa ja rahaa löytyy, huutele. Itse en voi vielä tätä toteuttaa, kun ensimmäisen vuoden kulut ovat kuitenkin muutamissa sadoissa tuhansissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481259Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753