Lentokenttäyhtiö panee Pyhäjärven välilaskuun
A A 10:00
Tommi Korpihalla
- Kyllä on häikäilemätöntä touhua. Kun kaupunginvaltuusto vaihtui pari vuotta sitten, me nuoret valtuutetut uskoimme, että entinen meininki loppuisi, myönsi keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Päivärinta tiistaina Pyhäjärven kaupungintalolla.
Päivärinta oli mukana tilaisuudessa, jossa käytiin läpi valtuuston ensi maanantain listalle yllättäen tullutta asiakohtaa, jossa esitetään tilapäisen valiokunnan asettamista kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen erottamiseksi - luottamuspulan vuoksi.
- Nyt ovat asiat menneet siihen pisteeseen, että ne on nyt revittävä auki. Ei tämä mikään mukava asia ole julkisuudessa reposteltavaksi, mutta pakko nämä on selvittää, Päivärinta vaati.
Asian ja riitelyn taustat juontavat juurensa usean vuoden taakse, mutta viimeinen pisara oli maanantain hallituksen kokous.
Siinä kaupunginhallitus päätti, että paikallisen lentokentän taustalla toimivan yhtiön on selvitettävä oma pesänsä, ennen kuin sille myönnetään uutta avustusta. Tarvetta olisi kiitotien perusparannukseen.
Kaupunginhallitus ei vielä halunnut myöntää rahaa ollenkaan, sillä ensin se haluaa selvittää, mitä lentokenttäyhtiössä on tapahtunut vuoden 2002 jälkeen. Asiapaperit kun ovat kateissa.
Lentokenttäyhtiö on tehnyt mahalaskun, mutta valtuusto on maanantaina välilaskun edessä: on päätettävä, mihin suuntaan jatkossa lennetään.
- Kun tulin Pyhäjärvelle, minua pyydettiin selvittämään näitä pitkään jatkuneita sotkuja. Jos valtuusto niin päättää, niin näiden taustalla olevien asioiden tutkiminen päättyy ja entinen meno jatkuu, kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara sanoi.
Kaupunginhallituksen tiistaina koolle kutsumassa tilaisuudessa mukana ollut varatuomari Jyrki Karmavuo on edustanut kevään aikana kaupunkia myös lentokenttäyhtiön kokouksissa.
Kevään aikana piti selvittää lentokenttäyhtiön taloudellinen tilanne ja viime vuosien toiminnan oikeellisuus. Kaikkia papereita ei kuitenkaan löytynyt.
Karmavuon mukaan lentokenttäyhtiöllä on paljon selvittämättömiä asioita. Tilit ovat sen verran solmussa, ettei tilinpäätöksiä ole tehty vuosikausiin.
Nyt kaupunki onkin tehnyt tutkintapyynnön tapahtumista.
Tutkintapyynnössä halutaan selvitys siihen, ovatko lentokentän päällikkö, kaupungin tekninen johtaja ja kaikki valtuutetut toimineet aina pykälien mukaan.
Tiistain tilaisuudessa useat valtuutetut voivottelivat tilannetta. Paikalla oli myös niitä valtuutettuja, jotka olivat allekirjoittaneet esityksen luottamuspulan käsittelemisestä.
Muutamat valtuutetut kuittasivatkin asian tiistaina sanomalla, etteivät allekirjoittaessaan tienneet, mitä paperilla haettiin. Jos muste ei olisi kuivunut, muutama nimenkirjoittaja olisi jo pyyhkinyt puumerkkinsä pois.
Asiaa käsitellään kaupunginvaltuustossa maanantaina
iisalmen sanomat
23
325
Vastaukset
- serokeeni
vai lentokentän paperit kateissa....???? Eikös viime syksynä valt.puh.johtaja sanonu että ovat kunnossa...??????
- Ihmetelläpittää
Voe herraisä nähöö! Näe siinä kääpi kun hammaspeikko sotkeutuu jokapaekkaa!
- häh?
Mitä takapajulassa tehdään lentokentällä?
- merssumään
yks mies tarttee oman lentokentän.
- hampaankolos
kaapunki siis maksaa yhden miehen harastuksen..outoo touhuu?
sama mieskö joka kissanrist ja vaihtamäss viranhalt?
kaikki aasiat päivänvaloon nyt on sen aika,suut siis puhtaaks. - ei hoopojarvinen
rahamiehet on erikseen..
- hampaaton ukko
hampaankolos kirjoitti:
kaapunki siis maksaa yhden miehen harastuksen..outoo touhuu?
sama mieskö joka kissanrist ja vaihtamäss viranhalt?
kaikki aasiat päivänvaloon nyt on sen aika,suut siis puhtaaks.Kyllä suut nyt puhtaaksi tai tulehdusvaara uhkaa!
- lentokenttä on pop
Nythän täällä veisataan itkuvirsiä ihan urakkatahtiin varokaahan hemmot ettei tule loppuunpalamisia.Pätö asia mistä kehataan veisata koko ajan supoakin tuntuu kiinostavan nämä jatkuvat itkuvirret.
- valtuutettu kepulain
Nyt valtuuston puh.johtaja vaihtoon pikaisesti,eihän tuollainen voi olla missään päättävässä elimessä!!!!!
- munttoset
Rivit nyt ruotuun,yksi mies joukostanne ku pulautatte ulos,niin asiat luistaa.
- söpö kysymys
yksi mies (jt) teettää näillä muilla "poloisilla".
ettäkö työ nää-- miten on vallesmanni, miten on tarkastuslautakunnan puheenjohtaja/t
oi,oi,voi,voi!!
Lukekaa tämän aamun Iisalmen Sanomia: Varokaa!! valtuutetut, mitä teette. mihin nimenne laitatte.
Onpa aikoihin eletty.
tikanmäki syytää kaupunginjohtajaa ja yksi syy on lentokenttäasian selvittä,minen
eikö asian pitdä olla toisinpäin, että tikanmäkeä syytetään siitä, kun on nostanut kaupungin rahoja lentokentälle (vaikka ei ole rahankäyttöoikeutta)
eikä selvitä tilejä eikä löydy kuitteja.
mikä osuus on entisellä hallintojohtajalla tässä asiassa? - perästä kuuluu
niin ja mikä osuus on vv:llä
- minä sanon
Muutamat valtuutetut kuittasivatkin asian tiistaina sanomalla, etteivät allekirjoittaessaan tienneet, mitä paperilla haettiin. Jos muste ei olisi kuivunut, muutama nimenkirjoittaja olisi jo pyyhkinyt puumerkkinsä pois.
TUOMMOSET VALTUUTETUT MYÖS VAIHTOON JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ MITÄ KIRJOITTAVAT ALLE- EI NE SILLOIN YMMÄRRÄ MUUTAKAAN. - ruma sana
onpas vasurit hiljaa, ei kuulu räky-räkyä- eikä muutakaan.
Vasemmistohan on aina arkadianmäellä asti, niin oikeamielisiä ja totuuden perään huutavia, mutta entäs nyt??
Mihin on kellokkaat hävinneet!! - Jooseppi Alaniska
Ai vasuritko hiljaa... Ota asioista selvää ja kirjota sitten. Vas.siipi on aika hajallaan mitä olen ymmärtänyt. Niin myös kepu.
- Kyläläinen3
Mistäs sinä tiedät että vasurit on hiljaa? täällä keskusteluissa harvemmin ilmoitetaan puoluekantaa ja toisaalta valtuutetut ei hoida kaupungin asioita suoli24 palstalla. Eikönä täällä "mellasta" muutaman vakkari kirjoittelian joukko ja aika iso osa kirjoituksista tulee erää multipersoonan näppäimistöltä. Tämä multipersoona kuvittelee itseään maailmannavaksi ja että kaikki pitäisi mennä hänen tahtonsa mukaan. Muiden mielipiteillä ei ole väliä...
- jussin juhlat
no 15 valtuutettua on kirjoittanut valtuuston puheenjohtajan aloitteen, että kaupunginjohtaja ja kaupunginhallitus erotetaan.
eikö siinä ole lähes kaikki vasemmistovaltuutetut asialla.
kaupunkilaiset niin vasemmalta kuin oikealta, eivät allekirjoita toivomustanne.
valtuustoi päättää. että haaskoo juhannusta kaikille, varsinkin sinulle, ystäväni.
mielipiteet ja tosiasikat. Siinä on se juju. ei muuta. - arkityöläinen
Kuningas on kuollut, eläköön kansanvalta!
- lukki luuhammas
Tympii niin raskaasti. Kuntalaisena etten sanoiksi saa puettua. valtuutetut ovat saaneet äänestäjiltään valtakirjan, miten he tulevat sen käyttämään äänestyksessä?
Olen hyvin järkyttynyt 15;sta valtuutetun allekirjoittamasta erottamisesityksestä!
Kuinka he yleensä luulevat maanantain jälkeen voivansa puhua rehellisyydestä?
Puhua ryhti suotrana "muusta kuin epäselvyyksien setvimisestä"?
Siis jos!
Enää ei voi uskoa mihinkään muuhun, kuin siihen että vastaavien aloitteiden kautta meidät kuntalaiset hirtetään hitaasti mutta varmasti valheiden verkkoon. - tikankäki
minkälainen sopimus lie eilen illalla kaislarannan lepakkoluolassa sorvattu ja montako käenpoikaa sen allekirjottanu?ja liekkö kaikkia edes uloslaskettu juhannuksen viettoon...
- vasvasvas
kyllä se luottamuspula on niin vakava asia ettei sitä voi olan kohautuksella hoitaa ilman muuta kaupungin johtajan tekoset ja osan kaupunginhallituksen toimista on tutkittava on väärin tuhlata veroeuroja turhaan tuomareiden palkkaamiseen taisi olla paljon vääriä valintoja
- samperin samperi
Kuuleppas nyt "vasvasvas"
Hyväksytkö sinä sen, että valtuusto anta rahaa lentokentän toimintaan (jota käyttää 2-3 ) niin, ettei siitä edes tehdä tilinpäätöstä ja selvitystä vuosittain?
Tämän selvitysrumban aloitti joulukuussa 2010 Hankila Asko Kaurasen kannattamana.
Nyt kun asiaa on ruvettu selvittämään, niin tällainen hulabaloo, kun tuli selväksi, että kymmenen vuoden ajan tilit on hoitamatta, kokoukset ja hallitukset pitämättä ja valitsematta. Asioiden hoito kaikin tavoin hoitamatta.
Ei kai se kaupunginjohtajan eikä kaupunginhallituksen syy ole, kun hankila käski selvittää ja kauranen kannatti ja asko t aikoi valvoa työtä.
näinhän se valtuustossa "melkein" meni, mitä sieltä takapenkistä kuulin ja kuuntelin. Pahus siellä ei tahdo oikein kuulla ja muutoinkin yleisötilaa on liian vähän.
mihin se lehteri hävitettiin. kyllä nyt tarvittaisiin.
kyllä nyt on tosiaan luottamuspula kenttäpäällikkö, kaupunginvaltuusto Jukka Tikanmäelle kumppaneineen. - NÄIN JUSSINA
Kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen puolesta on adressi ollut puoli viikkoa kiertämässä.
VARO SIIS, ETTÄ ET LAITA NIMEÄSI LENTOKENTTÄÄ PUOLTAVIIN PAPEREIHIN. SILLOIN KANNATAT VÄÄRYYTTÄ JA VILPILLISTÄ TOIMINTAA.
KUNNAN JOHTAMISESSA. ÄLÄ PUOLUSTA VÄÄRYYTTÄ KAUPUNGIN ASIOIDEN HOIDOSSA.
Kysele kaupunginhallitusta ja johtajaa puoltavia listoja tuttaviltasi.
KARI LAITINEN AINAKIN TIETÄÄ, MISSÄ ON LISTOJA, KOSKA OLI JUTTU KESKIPOHJANMAA-LEHDESSÄ.
KARI KERTOO , ETTÄ ON IDEOINUT HALLITUSTA JA JOHTAJAA PUOLTAVAN LISTAKERÄYKSEN.
HYVÄ KARI! SINUNLAISIA ENEMMÄN!! KYLLÄ!
Kiirehdi nimeäsi listaan, jossa annat kannatuksesi hallitukselle ja johtajalle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760