"Johtajat makaavat omia tyttäriään"

Olisi hyvä, jos 70-luvun hoitokokousten ylilyönnit tutkittaisiin perin pohjin. Moni hoitaja sortui rikokseen ihmisyyttä vastaan riistämällä uhriltaan ihmisoikeuden; pelottelemalla ja uhkailemalla ikuisella taivasosuuden menetyksellä ja helvetin tulilla. Kyse oli hengellisestä väkivallasta. Se ei ole pikkurikos.
Osa hoitomiehistä on kuollut, mutta osa on vielä elossa, mutta asia ei saa vanheta. "Hoitokokoushenki" paadutti ja ilmeisesti synnytti eräissä hoitomiehissä taipumusta insestiin ja pedofiliaan.
Muistan kuinka Hymy-lehdessä oli 80-luvun alussa otsikko: Lestadiolaisten törkypesä paljastuu: "Miljoonia markkoja CIA:lta, Johtajat makaavat omia tyttäriään." MIksi tuo väite jäi tarkemmin selvittämättä? Kyse taisi olla muustakin kuin vain psykiatrisen sairaalan höyrypäisen hoidokin lääkärilleen ripittäymisestä. mistä vihje jutun tekoon saatiin.
Vl-hoitokokouksessa oli kyse eksorkismista, jossa muka manattiin paholaisia ulos vaatimalla ensin riitävän ykistyiskohtaista julkirippiä ja syvää katumusta, joka kelpaisi hoitomiehille ennen kuin voitiin julistaa mantra: Jeesuksen nimessä ja veressä. Tuossa käsittelyssä moni menetti järkensä. Monia rusikoitiin hengen vioista, vaikka nämä olisivat kaivanneet pikemminkin psykiatrin apua. Eniten sitä olisivat kuitenkin tarvinnet narsistiset hoitomiehet.
Tehkää vain tästäkin tutkimuspyyntö ja nuuskikaa ip-tunnukset. Totuus ei sitli pala tulessakaan.
0109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pölhökustaavvv52v kirjoitti:

Olisi hyvä, jos 70-luvun hoitokokousten ylilyönnit tutkittaisiin perin pohjin. Moni hoitaja sortui rikokseen ihmisyyttä vastaan riistämällä uhriltaan ihmisoikeuden; pelottelemalla ja uhkailemalla ikuisella taivasosuuden menetyksellä ja helvetin tulilla. Kyse oli hengellisestä väkivallasta. Se ei ole pikkurikos.
Osa hoitomiehistä on kuollut, mutta osa on vielä elossa, mutta asia ei saa vanheta. "Hoitokokoushenki" paadutti ja ilmeisesti synnytti eräissä hoitomiehissä taipumusta insestiin ja pedofiliaan.
Muistan kuinka Hymy-lehdessä oli 80-luvun alussa otsikko: Lestadiolaisten törkypesä paljastuu: "Miljoonia markkoja CIA:lta, Johtajat makaavat omia tyttäriään." MIksi tuo väite jäi tarkemmin selvittämättä? Kyse taisi olla muustakin kuin vain psykiatrisen sairaalan höyrypäisen hoidokin lääkärilleen ripittäymisestä. mistä vihje jutun tekoon saatiin.
Vl-hoitokokouksessa oli kyse eksorkismista, jossa muka manattiin paholaisia ulos vaatimalla ensin riitävän ykistyiskohtaista julkirippiä ja syvää katumusta, joka kelpaisi hoitomiehille ennen kuin voitiin julistaa mantra: Jeesuksen nimessä ja veressä. Tuossa käsittelyssä moni menetti järkensä. Monia rusikoitiin hengen vioista, vaikka nämä olisivat kaivanneet pikemminkin psykiatrin apua. Eniten sitä olisivat kuitenkin tarvinnet narsistiset hoitomiehet.
Tehkää vain tästäkin tutkimuspyyntö ja nuuskikaa ip-tunnukset. Totuus ei sitli pala tulessakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu