Kun sinua näkyy oikeasti vituttavan...luepa tästä...Kokoomuksen nuorten puh:joht. Rydmanin tekstiä..uskon Rydmanin tietävän politiikasta enemmän kuin sinä.
____________________________________
Hallitusneuvotteluiden aikana pidättäydyin ottamasta suuremmin kantaa neuvotteluiden kannalta kipeimpiin kysymyksiin, sillä tahdoin kokoomuslaisena antaa työrauhan neuvottelijoillemme heidän joka tapauksessa vaikeassa urakassaan. Näin neuvotteluiden jo päätyttyä lienee kuitenkin paikallaan kommentoida neuvotteluiden lopputulosta. Siihen tuskin kovin moni kokoomuslainen voi olla tyytyväinen; tuskin pohjimmiltaan edes kovin moni neuvottelijoistamme.
Toimenpiteet valtiontalouden tasapainottamiseksi ovat uudessa hallitusohjelmassa aivan riittämättömät. Viime vaalikaudella alkanut velkaantuminen jatkuu liki entiseen malliin, eikä sen pysäyttämiseksi tehdä juuri muuta kuin toivotaan voimakasta talouskasvua. Kärjistäen sanottuna siis jatketaan elämistä yli varojen, ja toivotaan, että lauantainen lottovoitto kuittaisi syömävelat. Ei kovin vastuullista minusta.
Verotus kiristyy samaan aikaan, kun tulonsiirtojen määrää edelleen kasvatetaan. Suomessa rankaistaan ahkeria ihmisiä entistä enemmän, ja samaan aikaan toimettomuudella tienaa yhä paremmin. Ihmettelenpä, kuvitteleeko kukaan tosissaan tällaisen politiikan kannustavan työntekoon tai edistävän talouskasvua.
Tällainen hallitusohjelma nyt ei tietenkään ollut kokoomuksen tavoitteena, se selviää vertaamalla sitä vaikkapa kokoomuksen vaaliohjelmaan. Selvää on, että kokoomus on antanut erittäin monessa keskeisessä kysymyksessä periksi sosialisteille. Minun mielestäni aivan liian monessa kysymyksessä.
Sosialidemokraatit osasivat pelinsä pelata ja kiristää hallitusneuvotteluissa kokoomukselta jotakuinkin kaiken mahdollisen. Oliko kokoomuksella muuta vaihtoehtoa kuin alistua? Kyllä oli, mutta se mahdollisuus pelattiin heti alussa ja myöhemminkin pois keinovalikoimasta.
Kokoomus olisi nimittäin sittenkin voinut suostua Soinin kynnyskysymyksiin. Hallitusohjelmaan olisi kirjattu, että Suomi ei osallistu kriisitalouksien lainoittamiseen eikä Euroopan tilapäistä ja pysyvää vakausrahastoa pääomiteta.
Mitä tästä olisi seurannut? Varmasti Suomella olisi jonkin aikaa ollut eurooppalaisilla kentillä aiempaa vähemmän kavereita. Tämän merkitystä ei kuitenkaan pidä liioitella. Kyseessä ei suinkaan olisi ollut ensimmäinen kerta, kun jokin EU-maa sooloilee, ja tuskin viimeinenkään. Suomelta se olisi ollut ensimmäinen kerta, mutta eivätpä aiemmatkaan sooloilijat ole lopulliseen paitsioon joutuneet.
Kun vieläpä näyttää siltä, että kriisimaille annetut taloudelliset tukipaketit eivät kuitenkaan johda taloudellisen tilanteen vakautumiseen, rohkenen väittää, että ennen pitkää nykyisestä talouden keinoelvytyspolitiikasta joudutaan joka tapauksessa luopumaan. Tällaisessa tilanteessa tuskin kukaan enää muistelisi kovin pahalla, että Suomi hyppäsi pois laivasta jo ennen sen lopullista haaksirikkoa.
Jos Soini olisi saanut tämän kynnyskysymyksensä läpi, olisi Soini ollut varmasti sitoutettavissa myös moniin kokoomuksen keskeisiin tavoitteisiin. Perussuomalaisten oikeistosiiveltä olisi varmasti saatu hyvää taustatukea talouden tasapainotustalkoisiin. Punavihreät haihattelut perusturvan korottamisesta ja verotuksen kiristämisestä eivät olisi päässeet mukaan hallitusohjelmaan heikentämään kannustavuutta ja kilpailukykyä, vaan hallitusohjelmasta olisi todennäköisesti saatu terveen elinkeinoelämähenkinen.
Kokoomuksen oli varmasti pakko antaa periksi johonkin suuntaan saavuttaakseen pääministeripuolueen aseman. Kysymys oli siitä, antaako periksi sosialidemokraattien vero- ja sosiaalipolitiikalle vai Soinin vaatimuksille koskien Eurooppa-politiikkaa. Vaikka olen itse erittäin EU-myönteinen, olisin ilman muuta nähnyt mieluummin jälkimmäisen vaihtoehdon toteutuvan.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyseiseen tekstiin Rydman sanoo: "Toisenlainen hallitus olisi ollut mahdollinen"
http://willerydman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/76488-toisenlainen-hallitus-olisi-ollut-mahdollinen
HERROITELLA ja pyytää muutenkin anteeksi olemassaoloaan. Persu on pahinta ympäristösaastetta.
Toisenlainen hallitus olisi ollut mahdollinen, jos Soinin tilalla olisi ollut mies.
"Toisenlainen hallitus olisi ollut mahdollinen, jos Soinin tilalla olisi ollut mies"
Etkö ymmärrä lukemaasi....Rydman sanoo näin.........
"Kokoomus olisi nimittäin sittenkin voinut suostua Soinin kynnyskysymyksiin. Hallitusohjelmaan olisi kirjattu, että Suomi ei osallistu kriisitalouksien lainoittamiseen eikä Euroopan tilapäistä ja pysyvää vakausrahastoa pääomiteta.
Mitä tästä olisi seurannut? Varmasti Suomella olisi jonkin aikaa ollut eurooppalaisilla kentillä aiempaa vähemmän kavereita. Tämän merkitystä ei kuitenkaan pidä liioitella. Kyseessä ei suinkaan olisi ollut ensimmäinen kerta, kun jokin EU-maa sooloilee, ja tuskin viimeinenkään. Suomelta se olisi ollut ensimmäinen kerta, mutta eivätpä aiemmatkaan sooloilijat ole lopulliseen paitsioon joutuneet.
.
Näkee,että Kataisen syy....ei vain halunnut PS:a hallitukseen.
Aloittajalle: (ja monelle muulle)
Milloin vain voi siirtyä persujen kannattajaksi. On täysin vapaaehtoista, kuuluuko johonkin ryhmään vai ei.
Äänestämällä vanhoja takinkääntöpuolueita ei muutosta tule.
Mielenkiintoista tulee olemaan kuulla hallituspuolueiden seliselitykset kunhan tukipakettien takuut lankeavat maksuun. Siis KUN, eikä JOS!
Mikä muutos se tulloo jos perssuihi liittyy, ja miksikä sitä muutosta ei menty tekemää? Mikä muutos se on jos jäähään oppositoon huutelemaan, paitti tietty että huutajia on nyt enemmän joten onha se muutos sekkii.
Housuihin paskoja kuuluu nimittäin juuri näihin takausten hyväksyjiin,ja ottaa pahkaan kun SOINISTA ei syyllistä saa millään.
Hän mollaa persuja valmiiksi,tietäen että kun takaukset lankeaa niin palstoilla ei paljon hallitus
puolueiden päätä silitellä.
VARSINKAAN KUN KANSA EI TUOTA TAKAUSTA HYVÄKSYNYT, OLEMMEHAN ME KATAISEN JA TAKINKÄÄNTÄJÄ ARHINMÄEN JAURPILAISEN MIELESTÄ VÄÄRÄKANSA.
Sai taas turphiinsa...niin kuin aina.
Kyllä jopa monet kokoomuslaiset vaikuttajat ovat todenneet, että Katainen maksaa kovan hinnan tästä hallituksetsta. Sama mahalasku näyttää tulevan kuin Holkerin "hallittu rakennemuutos". Näihin vaikuttaja mielipiteisiin ei todellakaan kädeä lasketa.
Muistahan KÄHÄRÄ sitten seistä sanojesi takana.
Epäilempähän vain että nuttusi kääntyy kun lainat lankeaa.
Katsos,lainat oli Soinille kynnyskysymys kuin myös häntä äänestäneille.
Valittelet että Soini pakeni oppositioon,(pa..a puhetta)mutta tuommoisia lainoja ei kukaan tervejärkinen takaa.
Kun noita maita tippuu kuin syksyn lehtiä niin ei mitään merkitystä kuka hallituksessa kuka ei,sillä silloin Suomella EI OLE RAHAA YHTÄÄN MIHINKÄÄN.
Ei hoidella vanhuksia eikä lapsia,tiestöstä puhumattakaan.
OLEMME ITSE JONOSSA,MUTTA NIINKUIN VANHASSA CCCP:SSÄ JONOTETAAN ei mitään.
Itse lainan taanneena(300 000mk) ja sen pennilleen työllä maksaneena,voin sanoa että "sehän on vain nimi paperissa"toimii vain niin pitkään kun ottaja lainaa maksaa.
Sitten kun ei maksa nimi paperissa tarkoittakin jo ihan muuta.
Sitten maksaa TAKAAJA korkoineen.
Kähärälle olisi parempi,että lopettaisit nuo sekavat juttusi
Eli niin kuin joku ylempänä totesi....
"Vielä jokin aika sitten haukuit Soinia takinkääntäjäksi - no hän ei kääntänytkään sitä. Joten nyt et voi muuta kuin haukkua Soinia vastuunpakoilijaksi - kuinkas muuten.
Etkö tajua millainen olet"
Sanot että "lapsikullat." Kuvasta päätellen on sinulla vielä korvan taukset märkänä, joten ymmärrän mielipiteesi; enemmän intoa kuin taitoa ja elämänkokemusta. Kasvattelepa vielä jokunen vuosi rintakarvojasi. Jutellaan sitten kun on persauki-maille myönnettyjen takausten maksun aika.
Ei enempää henk.kohtaisuuksiin. Asia asiana, eli Suomen nimi on vekseleissä takaajan paikalla. Jos ko. maat olisivat niin varmoja velkojensa maksajia kuin KOK antaa ymmärtää, ei mitään takauksia tarvittaisi. Sijoittajat olisivat jonossa työntämässä velkaa, koska näiden "varmojen maksajien" lainat olisivat erinomainen sijoitus. Näinhän ei ole kun pitää saada takaajiksi valtioita, toisin sanoen veronmaksajia. Jos joku henkilö tai maa ei saa lainaa omalla nimellään ja omilla vakuuksillaan, ei se ole varma maksaja.
Pankkitoiminta on liiketoimintaa silloin kun se tuottaa. Silloin kun se ei tuota, on se vielä parempaa bisnestä. Korot voidaan nostaa pilviin kun on ulkopuolisten maiden takuut.
Koska pankit alkavat jakaa bonusta veronmaksajille voitoistaan vastineeksi siitä, että ne huonoina aikoina kerta toisensa jälkeen pelastetaan verovaroin?
Pankkitoiminta on nykyisellään laillistettua rosvousta.
fossiili itse jos sanot, että käde olisi märkäkorva? Yli 50.n äijä tuskin on enään märkäkorva, millään tasolla ajateltuna. Missä on Soini kun pitäisi vaikeita asioita päättää? Helppo toistella soinin sammakoita ja selittää jotain joka ei ole toteutunut, saati että se ihan heti toteutuisi . Pitää ensin ymmärtää sinunkin nm.minäkin se ero jotka ovat lainalla,takuilla ja vakuuksilla.
Arikähärä: Vilkaiseppas tuonne mitä on tulossa. http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=57549:katainen-varoitti-qsuomi-haastetaan-laehiaikoina-erittaein-rajustiq&catid=1:politiikka&Itemid=30
Tilanteeseen ei ollut muita syylisiä kuin Minä ja Vaimoni veli joka ei markkaakaan lainaa maksanut.
Eli oma moka,mutta kun "urheilu seuraan liittyy niin jäsenmaksut on maksettava".
Miksi Kivinieme,Urpilainen ja Katainen tekevät tämän saman suomalaisille?
Ja syyllisista puheen ollen, Em mää mittään syyllisiä kaippa,Lahtista ja konekivääriä mää kaippaan......................................
Linkki osoittaa sen, että Katainen ja hallitus tietävät mitä on olemassa ja miten iihen pitää suhtautua. Miksi Soinilta ei löytynyt tuota sama selkärankaa, vaan löntysti pakoon kuin koni teurasautoa.
Hoitakoot nyt Katainen soppansa. He ovat ajaneet EU-n tukiaisia niin kiihkeästi.
"Linkki osoittaa sen, että Katainen ja hallitus tietävät mitä on olemassa "
No jos tiedettiin niin miksi annettiin takuut?
Tässä tietoa Kataisen sanomana: – Pahinta on, ettemme tiedä, mitä ympärillä tapahtuu.
– On varauduttava siihen, että joudumme tekemään merkittäviä poliittisia päätöksiä, jos suomalainen yhteiskunta haastetaan.
EIKÖS TÄMÄ SAMA JULLI ,JUURI VIIKKOJA TOITOTTANUT ETTÄ HOMMA ON HANSKASSA.
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/pääministeri_katainen_aloitti_synkällä_uhkakuvalla_5336532.html
LUEPPA TUOSTA MIKÄ NIILLÄ OLI HANSKASSA.
Tuo sakki tuhoaa meidät,sinun laisesi loisijat joutavatkin mutta sääli muita.