Poliisi: Osa autoilijoista luulee voittavansa fysiikan lait
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/06/1350027/poliisi-osa-autoilijoista-luulee-voittavansa-fysiikan-lait
- Kaikkein pahimpia ovat tilanteet, kun autoilija ajaa 120 km/t vain 5 metrin etäisyydessä edellisestä ja ärtyneessä tilanteessa, Hänti kertoo.
Viiden metrin turvaväli on Häntin mukaan niin pieni, että pienikin edessä ajavan auton hidastus aiheuttaa peräänajon. Turvallisuutta vähentää Häntin mukaan vielä se, että osa autoilijoista luulee voittavansa ajotaidoillaan fysiikan lait.
- Sellaista ihmistä ei ole tehtykään joka pystyisi ajamaan turvallisesti lyhyellä turvavälillä. Ihmisen keskimääräinen reaktioaika on sekunti ja sekunnin aikana 100 km nopeutta etenevä autoa liikkuu jopa 28 metriä, Hänti kertoo.
Fysiikan lait
45
270
Vastaukset
Hänti kertoo lähinnä, ettei hän ymmärrä turvavälin merkitystä. Tämä on hauskaa siksi, että hänen lopputuloksensa on aivan oikea, joskin äärimmäisen vaikeasti ilmaistu.
Hänti siis sanoo, että 0,18 sekunnin turvaväli on liian pieni (28m / 5s @ 100km/h pitänee paikkansa - kai se pitää).
Näinhän se taitaa olla.- todella.
yllättävää, että The_Rat kommentoi, kun on kyse turvaväleistä.
- cacsdacs
Tavalliselle, edes suunnilleen normaalilla tai sitä korkeammalla älyllä (Ei siis Rotan vajaavaisella ymmärryksellä) varustetulle ihmiselle (ei siis Jyrsijälle) on selkempää puhua turvavälistä metreinä, ei sekunnin kymmenesosissa.
- Safety First
todella. kirjoitti:
yllättävää, että The_Rat kommentoi, kun on kyse turvaväleistä.
Yllättävää tosiaan. : ) Kannattaa kuitenkin muistaa että Rotta on keskivertoa selvästi parempi autoilija,ellei jopa paras,niin onhan se hyvä että opastaa meitä ja kertoo meille sen absoluuttisen totuuden liikenteestä. Rotalla on suuren mestarin ja virtuoosin taidot ja kokemus. Häntä kannattaa kuunnella koska vain hänen tulkintojensa ja käytäntöjen avulla liikenne toimii ja se muuttuu vaarattomaksi!! ; )
- --------------------
todella. kirjoitti:
yllättävää, että The_Rat kommentoi, kun on kyse turvaväleistä.
Mitä yllättävää siinä on? Besserwisserjyrsijähän on aina joka paikassa suuna päänä, vaikka ei edes tajua yleensä koko asiasta mitään. Se joka jaksaa pitää kovinta ääntä pisimpään jää loppujen lopuksi yksi mölyämään muiden kyllästyttyä kuuntelemaan. Sen jälkeen kyseinen idiootti vielä uskoo olevansa oikeassa. Tähän ansaan on Jyrsijäkin kompastunut joka kerta koko onnettoman elämänsä ajan, vanhempansa kasvattivat kakaransa pieleen kun eivät roimineet poikaa ympäri korvia joka kerta kun aloitti jankutuksensa ja itkunsa.
- The Fat
cacsdacs kirjoitti:
Tavalliselle, edes suunnilleen normaalilla tai sitä korkeammalla älyllä (Ei siis Rotan vajaavaisella ymmärryksellä) varustetulle ihmiselle (ei siis Jyrsijälle) on selkempää puhua turvavälistä metreinä, ei sekunnin kymmenesosissa.
Mutta kun oikeasti asia on niin, että suurin osa kuskeista pitää aivan liian pieniä turvavälejä! Oikeastihan turvaväli saa olla korkeintaan sekunnin, mielellään puolen sekunnin luokkaa. Tällä tavoin liikenne on mahdollisimman turvallista, sujuvaa ja joustavaa. Pitää vain muistaa se, että takana ajavan on ajettava hieman nopeammin kuin edellä ajava =)
cacsdacs kirjoitti:
Tavalliselle, edes suunnilleen normaalilla tai sitä korkeammalla älyllä (Ei siis Rotan vajaavaisella ymmärryksellä) varustetulle ihmiselle (ei siis Jyrsijälle) on selkempää puhua turvavälistä metreinä, ei sekunnin kymmenesosissa.
Puhuminen voi olla selkeämpää, mutta kun ihminen osaa arvioida aikoja paremmin kuin etäisyyksiä, minkä lisäksi etäisyys muuttuu nopeuden funktiona, siinä missä aika on vakio.
Turvavälin määrittämiseen vaadittavat toimenpiteet perustuen aikaan (a) tai etäisyyteen (b):
A:
1. Odota että edellämenevä ohittaa minkä tahansa kiintopisteen
2. laske yksi...kaksi...
B:
1. Tarkista nopeutesi
2. Laske tarvittava turvaväli (esim. nopeus km/h kertaa 2/3 = turvaväli metreinä)
3. Odota, kunnes tielle tulee kaksi kiintopistettä, joiden välisen etäisyyden tunnet, ja joka on tarpeeksi lähellä tarvittavaa turavväliä
4. Arvioi, kuinka monikertainen välisi edellämenevään on, verrattuna tarvittavaan turvaväliin
Paitsi että B-tapa on pirun paljon hankalampi, on sen antama lopputulos myös huomattavasti epätarkempi.
Tiedän, tämä voi olla liian vaikeaa, varsinkin jos pointti kirjoituksessa oli vain vastaanväittäminen. Kokeile.
Muuten, suurin osa kokeneemmista kuskeista noudattaa vaistomaisesti A-tapaa. Tosin he eivät tietenkään enää laske sekunteja, vaan pitävät "riittävää" turvaväliä...- Safety First
The_Rat kirjoitti:
Puhuminen voi olla selkeämpää, mutta kun ihminen osaa arvioida aikoja paremmin kuin etäisyyksiä, minkä lisäksi etäisyys muuttuu nopeuden funktiona, siinä missä aika on vakio.
Turvavälin määrittämiseen vaadittavat toimenpiteet perustuen aikaan (a) tai etäisyyteen (b):
A:
1. Odota että edellämenevä ohittaa minkä tahansa kiintopisteen
2. laske yksi...kaksi...
B:
1. Tarkista nopeutesi
2. Laske tarvittava turvaväli (esim. nopeus km/h kertaa 2/3 = turvaväli metreinä)
3. Odota, kunnes tielle tulee kaksi kiintopistettä, joiden välisen etäisyyden tunnet, ja joka on tarpeeksi lähellä tarvittavaa turavväliä
4. Arvioi, kuinka monikertainen välisi edellämenevään on, verrattuna tarvittavaan turvaväliin
Paitsi että B-tapa on pirun paljon hankalampi, on sen antama lopputulos myös huomattavasti epätarkempi.
Tiedän, tämä voi olla liian vaikeaa, varsinkin jos pointti kirjoituksessa oli vain vastaanväittäminen. Kokeile.
Muuten, suurin osa kokeneemmista kuskeista noudattaa vaistomaisesti A-tapaa. Tosin he eivät tietenkään enää laske sekunteja, vaan pitävät "riittävää" turvaväliä...Pakko kysyä että miten SINÄ yli-inhimillisillä vaistoillasi ja muita paremmalla ajotaidolla suoritat tuon turvavälin määrittämisen ja noudattamisen? Villieläimen reaktiokyvyilläsi se on tietysti muita helpompaa mutta miten sen konkretiassa suoritat? Turvallisestihan sinä pystyt ajamaan vaikka metrin päässä edelläajavasta autosta mutta suurena liikenteen mestarina sinä tuskin haluat ahdistaa ja pakottaa edelläsi ajavaa,sitä tavallista,sinua huonompaa kuljettajaa taustapeiliin vilkuilemaan. Luotatko muuten täydellisesti ja aina yli-inhimillisiin vaistoihisi,reaktiokykyysi ja poikkeavan lyhyeen autosi pysähtymismatkaan vai harrastatko edes joskus nk. ennakoivaa ajotyyliä?
- Safety First
The_Rat kirjoitti:
Puhuminen voi olla selkeämpää, mutta kun ihminen osaa arvioida aikoja paremmin kuin etäisyyksiä, minkä lisäksi etäisyys muuttuu nopeuden funktiona, siinä missä aika on vakio.
Turvavälin määrittämiseen vaadittavat toimenpiteet perustuen aikaan (a) tai etäisyyteen (b):
A:
1. Odota että edellämenevä ohittaa minkä tahansa kiintopisteen
2. laske yksi...kaksi...
B:
1. Tarkista nopeutesi
2. Laske tarvittava turvaväli (esim. nopeus km/h kertaa 2/3 = turvaväli metreinä)
3. Odota, kunnes tielle tulee kaksi kiintopistettä, joiden välisen etäisyyden tunnet, ja joka on tarpeeksi lähellä tarvittavaa turavväliä
4. Arvioi, kuinka monikertainen välisi edellämenevään on, verrattuna tarvittavaan turvaväliin
Paitsi että B-tapa on pirun paljon hankalampi, on sen antama lopputulos myös huomattavasti epätarkempi.
Tiedän, tämä voi olla liian vaikeaa, varsinkin jos pointti kirjoituksessa oli vain vastaanväittäminen. Kokeile.
Muuten, suurin osa kokeneemmista kuskeista noudattaa vaistomaisesti A-tapaa. Tosin he eivät tietenkään enää laske sekunteja, vaan pitävät "riittävää" turvaväliä...Hei Rotta please! Kerro nyt oikeesti meille miten kaltaisesi taitava kuljettaja määrittelee ja mittaa tienpäällä sen ainoan ja oikean turvavälin! Opeta nyt meille tavallisille autoilijoille edes pieni osa siitä suuresta määrästä absoluuttista osaamista minkä itsellesi olet kehittänyt. Katsos jos vaikka me tavalliset sinua selvästi huonommat kuljettajat saisimme esim. vaikka 20% sinun osaamisestasi niin liikenneturvallisuus paranisi radikaalsiti. Tätä foorumiahan lukee valtava määrä ihmisiä ja siten suurella määrällä ihmsiä on mahdollisuus saada lisäoppia suurelta mestarilta!! Anna nyt edes pieni siivu suuresta taitomäärästäsi meille tavallisille suhaajille. Auta meitä suuressa viisaudessasi!! Jooko?!
- Rottailun Perusteet.
Safety First kirjoitti:
Hei Rotta please! Kerro nyt oikeesti meille miten kaltaisesi taitava kuljettaja määrittelee ja mittaa tienpäällä sen ainoan ja oikean turvavälin! Opeta nyt meille tavallisille autoilijoille edes pieni osa siitä suuresta määrästä absoluuttista osaamista minkä itsellesi olet kehittänyt. Katsos jos vaikka me tavalliset sinua selvästi huonommat kuljettajat saisimme esim. vaikka 20% sinun osaamisestasi niin liikenneturvallisuus paranisi radikaalsiti. Tätä foorumiahan lukee valtava määrä ihmisiä ja siten suurella määrällä ihmsiä on mahdollisuus saada lisäoppia suurelta mestarilta!! Anna nyt edes pieni siivu suuresta taitomäärästäsi meille tavallisille suhaajille. Auta meitä suuressa viisaudessasi!! Jooko?!
Helppoa.
A: Jonossa ajettaessa takimmaisen on vain ajettava aina hieman kovempaa kuin edellä ajavien. Rotan logiikan mukaan myös VR noudattaa tätä käytäntöä, takimmainen vaunu kulkee aina hieman kovempaa kuin veturi.
B: Sääntöjä ei tarvitse noudattaa, paitsi silloin kuin siitä on etua itsellesi. Kaikkien muiden on tällöin toki ymmärrettävä, että liikenteessä kaikkien on ajateltava juuri sinun etuasi.
C: Jos joku väittää astaan, niin muista antaa itse vastaväitteitä, joissa vaihdat mielipidettäsi ja asian ydintä jatkuvasti, kunnes kukaan, sinä itse mukaan lukien, ei enää muista mitä alunperin olit väittänyt. Kun vastapuoli kyllästyy inttämään kanssasi, kruunaa iktse itsesi voittajaksi ja kehu olleesi jälleen oikeassa.
D: Muista kertoa mielipteesi joka asiaan, noudattaen kohtaa C:
Näillä pääset jo melko pitkälle, ja kohta huomaat olevasi melkein yhtä hyvä kuljettaja kuin Jyrsijä. Aivan yhtä hyviähän meistä ei tule koskaan. Safety First kirjoitti:
Pakko kysyä että miten SINÄ yli-inhimillisillä vaistoillasi ja muita paremmalla ajotaidolla suoritat tuon turvavälin määrittämisen ja noudattamisen? Villieläimen reaktiokyvyilläsi se on tietysti muita helpompaa mutta miten sen konkretiassa suoritat? Turvallisestihan sinä pystyt ajamaan vaikka metrin päässä edelläajavasta autosta mutta suurena liikenteen mestarina sinä tuskin haluat ahdistaa ja pakottaa edelläsi ajavaa,sitä tavallista,sinua huonompaa kuljettajaa taustapeiliin vilkuilemaan. Luotatko muuten täydellisesti ja aina yli-inhimillisiin vaistoihisi,reaktiokykyysi ja poikkeavan lyhyeen autosi pysähtymismatkaan vai harrastatko edes joskus nk. ennakoivaa ajotyyliä?
> Turvallisestihan sinä pystyt ajamaan vaikka metrin päässä
> edelläajavasta autosta
Kiitos, että alleviivasit pointtini. Minä todellakin pystyn siihen, ja niin pitäisi pystyä jokaisen, joka on ajokortin haltuunsa saanut...
Ironiasi on kuitenkin haastavaa. Vaikka tuossa allekirjoitatkin selvästi teesini, on tekstisi tyyliltään kuitenkin varsin hyökkäävä. Ei varmaan netin suuri yleisö mitenkään voi tajuta...- 17+17
The_Rat kirjoitti:
> Turvallisestihan sinä pystyt ajamaan vaikka metrin päässä
> edelläajavasta autosta
Kiitos, että alleviivasit pointtini. Minä todellakin pystyn siihen, ja niin pitäisi pystyä jokaisen, joka on ajokortin haltuunsa saanut...
Ironiasi on kuitenkin haastavaa. Vaikka tuossa allekirjoitatkin selvästi teesini, on tekstisi tyyliltään kuitenkin varsin hyökkäävä. Ei varmaan netin suuri yleisö mitenkään voi tajuta...Kyllä sä rotta olet taitava, metrin päässä moottoritiellä. Kyllä sä olet taitava ja hyvä!
- Yrittäisit edes!
The_Rat kirjoitti:
> Turvallisestihan sinä pystyt ajamaan vaikka metrin päässä
> edelläajavasta autosta
Kiitos, että alleviivasit pointtini. Minä todellakin pystyn siihen, ja niin pitäisi pystyä jokaisen, joka on ajokortin haltuunsa saanut...
Ironiasi on kuitenkin haastavaa. Vaikka tuossa allekirjoitatkin selvästi teesini, on tekstisi tyyliltään kuitenkin varsin hyökkäävä. Ei varmaan netin suuri yleisö mitenkään voi tajuta...Tuo vastauksesi oli jämäkkä kuin tunnin keitetty spagetti ja terävä kuin keilapallon pinta. Harvoin on nähty, että sinulla noin rajusti pyyhitään pöytää - yleensä olet pystynyt antamaan vastaan edes hampaattoman puudelinpennun ärhäkkyydellä. Onko lääkitystäsi vaihdettu?
- Safety First
17+17 kirjoitti:
Kyllä sä rotta olet taitava, metrin päässä moottoritiellä. Kyllä sä olet taitava ja hyvä!
Kyllä Rotta on taitava kuten huomaat. Eräässä tv-ohjelmassa suljetulla alueella(lentokenttä) ilman yllättäviä häiriötekijöitä ohjelman tekijät ajoivat eri etäisyyksillä toisistaan kahdella autolla testatakseen vaikuttaako lyhyt etäisyys polttoaineenkulutukseen. Samassa testissä kävi ilmi ettei autolla pysty ajamaan metrin päässä edessäajavasta osumatta edelläajavan takapuskuriin johtun esim. nk. haitari-ilmiöstä. Näin kävi siis "laboratorio"-olosuhteissa. Rotta sitävastoin pystyy ajamaan moottoritienopeuksissa,muun liikenteen seassa ihan hyvin samalla etäisyydellä. Hän on siis niin paljon parempi kuin me muut tavalliset autoilijat!! Ja koska Rotta on itse itsestään todennut tämän paremmuutensa niin onhan sen oltava totta,onhan?! ; ) Kun itse saa määritellä omat taitonsa niin eihän siinä voi olla puolueellinen. Ei varmasti voi! ; ) Meillä muilla tapahtuu peräänajoja kymmeniä jokapäivä ympäri maata vaikka etäisyydet ovat moninkertaisia. Rotta selviää metrin päässä edessäajavan takana yllättävästä äkkijarrutuksestakin vaikka me tavalliset autoilijat emme ehdi siinä ajassa edes laittamaan jalkaa jarrulle kun jo keula osuu edessäajavan takapuskuriin. Rotan ylivertaisten vaistojen ja taitojen lisäksi hänen autonsa omaa myös normaalia selvästi paremmat pysähtymisominaisuudet,sellaiset joista jopa F1:set olisvat hiilikuitujarruineen kateellisia.
Btw,meille muille,Rottaa paljon huonommille kuljettajille jää kohtaloksi vain seurata tämän suuren osaajan ja mestarin opastuksia ja nerokkaita oivalluksia eri liikenteen osa-alueilla täällä netissä. Livenähän tämän liikenneneron tekoja ja suorituksia emme ikävä kyllä pääse toteamaan ja oppimaan. Surullista! Olisi todella mielenkiintoista nähdä miten Rotta pysäyttää oman autonsa vaikka satasen nopeudesta tilanteessa jossa ajaa metrin päässä edelläajavasta ja tämä yht'äkkiä edessä laittaakin jarrut pohjaan. : ( Toisaalta saammehan me huumoria ja naurua näistä neron kirjoitteluista lähes päivittäin. Onneksemme Rotta jakaa näitä muita paremman autoilijan ohjeita lähes päivittäin. Safety First kirjoitti:
Kyllä Rotta on taitava kuten huomaat. Eräässä tv-ohjelmassa suljetulla alueella(lentokenttä) ilman yllättäviä häiriötekijöitä ohjelman tekijät ajoivat eri etäisyyksillä toisistaan kahdella autolla testatakseen vaikuttaako lyhyt etäisyys polttoaineenkulutukseen. Samassa testissä kävi ilmi ettei autolla pysty ajamaan metrin päässä edessäajavasta osumatta edelläajavan takapuskuriin johtun esim. nk. haitari-ilmiöstä. Näin kävi siis "laboratorio"-olosuhteissa. Rotta sitävastoin pystyy ajamaan moottoritienopeuksissa,muun liikenteen seassa ihan hyvin samalla etäisyydellä. Hän on siis niin paljon parempi kuin me muut tavalliset autoilijat!! Ja koska Rotta on itse itsestään todennut tämän paremmuutensa niin onhan sen oltava totta,onhan?! ; ) Kun itse saa määritellä omat taitonsa niin eihän siinä voi olla puolueellinen. Ei varmasti voi! ; ) Meillä muilla tapahtuu peräänajoja kymmeniä jokapäivä ympäri maata vaikka etäisyydet ovat moninkertaisia. Rotta selviää metrin päässä edessäajavan takana yllättävästä äkkijarrutuksestakin vaikka me tavalliset autoilijat emme ehdi siinä ajassa edes laittamaan jalkaa jarrulle kun jo keula osuu edessäajavan takapuskuriin. Rotan ylivertaisten vaistojen ja taitojen lisäksi hänen autonsa omaa myös normaalia selvästi paremmat pysähtymisominaisuudet,sellaiset joista jopa F1:set olisvat hiilikuitujarruineen kateellisia.
Btw,meille muille,Rottaa paljon huonommille kuljettajille jää kohtaloksi vain seurata tämän suuren osaajan ja mestarin opastuksia ja nerokkaita oivalluksia eri liikenteen osa-alueilla täällä netissä. Livenähän tämän liikenneneron tekoja ja suorituksia emme ikävä kyllä pääse toteamaan ja oppimaan. Surullista! Olisi todella mielenkiintoista nähdä miten Rotta pysäyttää oman autonsa vaikka satasen nopeudesta tilanteessa jossa ajaa metrin päässä edelläajavasta ja tämä yht'äkkiä edessä laittaakin jarrut pohjaan. : ( Toisaalta saammehan me huumoria ja naurua näistä neron kirjoitteluista lähes päivittäin. Onneksemme Rotta jakaa näitä muita paremman autoilijan ohjeita lähes päivittäin.Jos olisit vaivautunut lukemaan viestit, joihin vastaat, olisit saattanut huomata tämän olkiukon rakenteluyrityksen... Joka siis epäonnistui naurettavasti.
Jo ensimmäisessä viestissäni sanoin, että 0,18 sekunnin turvaväli on liian lyhyt. Tuossa ajassa moottoritienopeudessa (tässä tapauksessa 100 km/h) auto etenee viisi metriä, *joka on enemmän kuin yksi metri*. Usko pois.
Metrin päässä edelläolevasta voi kyllä edelleen ajaa turvallisesti, kunhan nopeus on tarpeeksi alhainen. Juuri siksi, ei olekaan mitään järkeä mitata turvaväliä metreissä... Mistä tässä muuten keskusteltiinkin.
Millä nopeudella nuo ohjelman tekijät ajoivat metrin etäisyydellä toisistaan? Kuinka monta autoa heillä oli haitari-ilmiötä luomassa? Vastaa näihin kysymyksiin, ja mieti miten ne vaikuttavat liikennetilanteeseen. Ehkä sitten opit jotakin, joka voi auttaa sinua tulemaan yhtä hyväksi kuskiksi kuin minä...
Mitä pysähtymisominaisuuksiin tulee, normaalit pysähtymisominaisuudet riittävät normaalin turvavälin pitämiseen. Tämä on juuri se fysiikan laki, jota alkuperäisessä viestissä lainattu henkilö ei ymmärrä.- Safety First
The_Rat kirjoitti:
Jos olisit vaivautunut lukemaan viestit, joihin vastaat, olisit saattanut huomata tämän olkiukon rakenteluyrityksen... Joka siis epäonnistui naurettavasti.
Jo ensimmäisessä viestissäni sanoin, että 0,18 sekunnin turvaväli on liian lyhyt. Tuossa ajassa moottoritienopeudessa (tässä tapauksessa 100 km/h) auto etenee viisi metriä, *joka on enemmän kuin yksi metri*. Usko pois.
Metrin päässä edelläolevasta voi kyllä edelleen ajaa turvallisesti, kunhan nopeus on tarpeeksi alhainen. Juuri siksi, ei olekaan mitään järkeä mitata turvaväliä metreissä... Mistä tässä muuten keskusteltiinkin.
Millä nopeudella nuo ohjelman tekijät ajoivat metrin etäisyydellä toisistaan? Kuinka monta autoa heillä oli haitari-ilmiötä luomassa? Vastaa näihin kysymyksiin, ja mieti miten ne vaikuttavat liikennetilanteeseen. Ehkä sitten opit jotakin, joka voi auttaa sinua tulemaan yhtä hyväksi kuskiksi kuin minä...
Mitä pysähtymisominaisuuksiin tulee, normaalit pysähtymisominaisuudet riittävät normaalin turvavälin pitämiseen. Tämä on juuri se fysiikan laki, jota alkuperäisessä viestissä lainattu henkilö ei ymmärrä.Ohjelmassa ajettiin muistaakseni 80km/h ja kokeessa kokeiltiin eri etäisyyksiä kahden auton välissä ja muistaakseni pisin oli 5 metriä,toinen kolme metriä,kolmas metrin ja viimeinen koe puoli metriä. Kokeessa oli siis vain kaksi autoa ja tuolla haitariliikkeellä tarkoitin sitä että vaikka miten tasaisesti yrittäisi ajaa normaalilla tiellä vaihtelee auton nopeus aina jonkinverran. Tästä syystä peräkkäin ajavien autojen etäisyys ei koskaan pysy aivan samana. Ja jos ajetaan metrin päässä toisen takapuskurista menee takana ajavan huomiokyky suurelta osin siihen ettei aja kiinni edelläajavan perään. Tällöin muun liikenteen/tapahtumien huomioimiseen ei riitä huomiokykyä jolloin liikenneturvallisuus kärsii. Tämän voit itse vaikka käytännössä kokeilla istumalla hinattavaan autoon joka on kytketty metrin mittaisella hinausköydellä hinaavaan autoon ja yrittää pitää etäisyys sellaisena ettet osu hinaajaan. Voin omasta kokemuksesta kertoa ettei se ole helppoa edes kaksimetrisellä hinausköydellä! Em koe tehtiin vielä olosuhteissa joissa ei ollut mahdollista joutua edes äkkijarrutus/väistötilanteeseen koska muuta liikennettä tai esim. metsästä eteen ilmestyviä eläimiä. Näitähän on varottava oikeassa liikenteessä kokoajan. Jos todella väität että ajamalla metrin päässä edessäajavaa autoa olet todella suuri vaaratekijä liikenteessä niin itsellesi ja muille. Minulla ei muuten ole mitään tarvetta tulla "yhtähyväksi" kuljettajaksi kuin sinä koska sinun paremmuutesi on vain kuvitteellista harhaa ja vain itse itsellesi uskottelemaa. Mitään konkreettista näyttöähän siitä ei ole! Tälläkin foorumilla on keskusteltu siitä että 90% suomalaisista kuljettajista kuvittelee olevansa keskivertoa parempia kuljettajia. Sinulla tämä paremmuuden kuvitelma on vain sellaisissa mitoissa että sinun pitää omia näkemyksiäsi pakonomaisesti täällä julistaa. Sinä olet kuitenkin vain samanlainen kuolevainen autossasi joka törttöilee,aiheuttaa ärsytystä muille jne. Sinä et vain sitä huomaa. Mielestäsi vain ne muut tekevät virheitä. Totuus on kuitenkin ihan jotain muuta!
Safety First kirjoitti:
Ohjelmassa ajettiin muistaakseni 80km/h ja kokeessa kokeiltiin eri etäisyyksiä kahden auton välissä ja muistaakseni pisin oli 5 metriä,toinen kolme metriä,kolmas metrin ja viimeinen koe puoli metriä. Kokeessa oli siis vain kaksi autoa ja tuolla haitariliikkeellä tarkoitin sitä että vaikka miten tasaisesti yrittäisi ajaa normaalilla tiellä vaihtelee auton nopeus aina jonkinverran. Tästä syystä peräkkäin ajavien autojen etäisyys ei koskaan pysy aivan samana. Ja jos ajetaan metrin päässä toisen takapuskurista menee takana ajavan huomiokyky suurelta osin siihen ettei aja kiinni edelläajavan perään. Tällöin muun liikenteen/tapahtumien huomioimiseen ei riitä huomiokykyä jolloin liikenneturvallisuus kärsii. Tämän voit itse vaikka käytännössä kokeilla istumalla hinattavaan autoon joka on kytketty metrin mittaisella hinausköydellä hinaavaan autoon ja yrittää pitää etäisyys sellaisena ettet osu hinaajaan. Voin omasta kokemuksesta kertoa ettei se ole helppoa edes kaksimetrisellä hinausköydellä! Em koe tehtiin vielä olosuhteissa joissa ei ollut mahdollista joutua edes äkkijarrutus/väistötilanteeseen koska muuta liikennettä tai esim. metsästä eteen ilmestyviä eläimiä. Näitähän on varottava oikeassa liikenteessä kokoajan. Jos todella väität että ajamalla metrin päässä edessäajavaa autoa olet todella suuri vaaratekijä liikenteessä niin itsellesi ja muille. Minulla ei muuten ole mitään tarvetta tulla "yhtähyväksi" kuljettajaksi kuin sinä koska sinun paremmuutesi on vain kuvitteellista harhaa ja vain itse itsellesi uskottelemaa. Mitään konkreettista näyttöähän siitä ei ole! Tälläkin foorumilla on keskusteltu siitä että 90% suomalaisista kuljettajista kuvittelee olevansa keskivertoa parempia kuljettajia. Sinulla tämä paremmuuden kuvitelma on vain sellaisissa mitoissa että sinun pitää omia näkemyksiäsi pakonomaisesti täällä julistaa. Sinä olet kuitenkin vain samanlainen kuolevainen autossasi joka törttöilee,aiheuttaa ärsytystä muille jne. Sinä et vain sitä huomaa. Mielestäsi vain ne muut tekevät virheitä. Totuus on kuitenkin ihan jotain muuta!
Ajettaessa nopeudella 1 km/h, on metrin turvaväli 3,6 sekunnin mittainen.
Jos et pysty turvallisesti ajamaan edes tuolla turvavälillä, kannattaisiko jättää auto kotiin?
Joko ymmärrät, miksi metreistä puhuminen on järjetöntä, vai pitääkö vääntää lisää rautalankaa?- The Bat
The_Rat kirjoitti:
Ajettaessa nopeudella 1 km/h, on metrin turvaväli 3,6 sekunnin mittainen.
Jos et pysty turvallisesti ajamaan edes tuolla turvavälillä, kannattaisiko jättää auto kotiin?
Joko ymmärrät, miksi metreistä puhuminen on järjetöntä, vai pitääkö vääntää lisää rautalankaa?Jos jotain asiaa ei ymmärrä, on se kai helpointa leimata järjettömäksi. Kukaan ei ylläty siitä, että sinä toimit taas kerran siten.
- Safety First
The_Rat kirjoitti:
Ajettaessa nopeudella 1 km/h, on metrin turvaväli 3,6 sekunnin mittainen.
Jos et pysty turvallisesti ajamaan edes tuolla turvavälillä, kannattaisiko jättää auto kotiin?
Joko ymmärrät, miksi metreistä puhuminen on järjetöntä, vai pitääkö vääntää lisää rautalankaa?Rautalangasta vielä viimeisen kerran: Olen YRITTÄNYT puupäälle kertoa että AJAMALLA VAIKKA 80KM/H METRIN PÄÄSSÄ EDELLÄAJAVASTA ON TURVAVÄLI VARMASTI TÄYSIN LIIAN PIEN!!! Tämän jo autokoulussakin jokaisen olisi tullut ymmärtää. Metrin päässä ei edes pysty ajamaan pidempään osumatta edelläajavan takapuskuriin. En siis ole puhunut mistään yksikilometri tunnissa-nopeuksista!! Sulla todella omaperäinen tapa alkaa muuntelemaan kirjoituksen aihetta pois itse alkuperäisestä ja tämä tapahan on huomattu monissa kirjoitusketjuissa monen muunkin kirjoittajan taholta. Siksi tätäkään kirjoittelua on täysin turha jatkaa.
Vaikket itse sitä ymmärräkään olet harhaluuloinesi,kuvitelmissasi ja omine tapoinesi pahimmillaan suuri vaara ja riskitekijä liikenteessä itsellesi ja monille muille!! Vielä ikävämmän asiasta tekee että kaltaisiasi on tienpäällä pelottavan paljon! Safety First kirjoitti:
Rautalangasta vielä viimeisen kerran: Olen YRITTÄNYT puupäälle kertoa että AJAMALLA VAIKKA 80KM/H METRIN PÄÄSSÄ EDELLÄAJAVASTA ON TURVAVÄLI VARMASTI TÄYSIN LIIAN PIEN!!! Tämän jo autokoulussakin jokaisen olisi tullut ymmärtää. Metrin päässä ei edes pysty ajamaan pidempään osumatta edelläajavan takapuskuriin. En siis ole puhunut mistään yksikilometri tunnissa-nopeuksista!! Sulla todella omaperäinen tapa alkaa muuntelemaan kirjoituksen aihetta pois itse alkuperäisestä ja tämä tapahan on huomattu monissa kirjoitusketjuissa monen muunkin kirjoittajan taholta. Siksi tätäkään kirjoittelua on täysin turha jatkaa.
Vaikket itse sitä ymmärräkään olet harhaluuloinesi,kuvitelmissasi ja omine tapoinesi pahimmillaan suuri vaara ja riskitekijä liikenteessä itsellesi ja monille muille!! Vielä ikävämmän asiasta tekee että kaltaisiasi on tienpäällä pelottavan paljon!> Olen YRITTÄNYT puupäälle kertoa että AJAMALLA VAIKKA 80KM/H METRIN
> PÄÄSSÄ EDELLÄAJAVASTA ON TURVAVÄLI VARMASTI TÄYSIN LIIAN PIEN!!
Mikset sitten sanonut niin? Höpötit vain metrin turvavälistä, MIKÄ EI TARKOITA MITÄÄN.
Minähän kannatan 1-2 sekunnin turavaväliä. Jos kärsit jostain ihme syndroomasta, joka estää sinua arvioimasta sekunteja, voit vaikka laskea valmiiksi taulukkoon jokaisesta käyttämästäsi nopeudesta metrimääräisen turvavälin.
> En siis ole puhunut mistään yksikilometri tunnissa-nopeuksista!!
Et. Et maininnut mitään nopeutta.
> Sulla todella omaperäinen tapa alkaa muuntelemaan kirjoituksen aihetta
Sulla taas on omaperäinen tapa unohtaa puolet kirjoituksesta matkan varrelle ja suuttua, jos joku ei arvaa mitä tarkoitit. Sori, en ole ajatustenlukija.
Vai onko vika siinä, että tiedät etten suosittele metrin turvaväliä 80km/h nopeudessa? Ethän olisi saanut vääntöä aikaan, jos olisit kirjoittanut jotain järkevää... Olkiukkojen rakentelun kannalta on toki hyvä unohtaa epämiellyttävät faktat. :)
Pidä turvavälisi miten haluat. pidät kuitenkin. En voi kuin toivoa, ettet ole aivan niin sekava ja vaarallinen kuski, kuin kirjoittelusi täällä antaa ymmärtää.
Hyvää päivänjatkoa.- Safety First
The_Rat kirjoitti:
> Olen YRITTÄNYT puupäälle kertoa että AJAMALLA VAIKKA 80KM/H METRIN

Hyvää päivänjatkoa.Sinähän siis kannatat sopivaa turvaväliä eikö? Koska kerrot pystyväsi ajamaan TURVALLISESTI METRIN PÄÄSSÄ EDELLÄAJAVASTA ja toivoisit muidenkin pystyvän samaan on siis selvää että turvallinen TURVAVÄLI on mielestäsi tuo metri!!
Lainaus ylempää: >> > Turvallisestihan sinä pystyt ajamaan vaikka metrin päässä
> edelläajavasta autosta
Kiitos, että alleviivasit pointtini. Minä todellakin pystyn siihen, ja niin pitäisi pystyä jokaisen, joka on ajokortin haltuunsa saanut... Safety First kirjoitti:
Sinähän siis kannatat sopivaa turvaväliä eikö? Koska kerrot pystyväsi ajamaan TURVALLISESTI METRIN PÄÄSSÄ EDELLÄAJAVASTA ja toivoisit muidenkin pystyvän samaan on siis selvää että turvallinen TURVAVÄLI on mielestäsi tuo metri!!
Lainaus ylempää: >> > Turvallisestihan sinä pystyt ajamaan vaikka metrin päässä
> edelläajavasta autosta
Kiitos, että alleviivasit pointtini. Minä todellakin pystyn siihen, ja niin pitäisi pystyä jokaisen, joka on ajokortin haltuunsa saanut...Mitä ihmettä sinä sekoilet? Turvaväli mitataan sekunneissa juuri sen takia, ettei tarvitsisi kaltaistesi tapausten kanssa vääntää.
Kyllä, yksi metri riittää, kunhan se on esittämäni 2-3 sekuntia. Riittää vaikka puoli metriä. Ja kyllä, JOKAINEN joka on autokoulusta päässyt, pystyy tuolla turvavälillä turvallisesti ajamaan.
Jos SINÄ et siihen pysty, ei se tarkoita mitään meistä normaaleista ihmisistä. Mutta kannattaisi ehkä kuitenkin harkita sen ajokortin palauttamista sinne mistä sen saitkin...- Safety First
The_Rat kirjoitti:
Mitä ihmettä sinä sekoilet? Turvaväli mitataan sekunneissa juuri sen takia, ettei tarvitsisi kaltaistesi tapausten kanssa vääntää.
Kyllä, yksi metri riittää, kunhan se on esittämäni 2-3 sekuntia. Riittää vaikka puoli metriä. Ja kyllä, JOKAINEN joka on autokoulusta päässyt, pystyy tuolla turvavälillä turvallisesti ajamaan.
Jos SINÄ et siihen pysty, ei se tarkoita mitään meistä normaaleista ihmisistä. Mutta kannattaisi ehkä kuitenkin harkita sen ajokortin palauttamista sinne mistä sen saitkin...Huhhuh,mikä uskomaton puupää!!! Herra varjele etten koskaan joudu samalle tieosuudelle kaltaisesi älykkyysosamäärän pmaavan kuljettajan kanssa!! Miten jollain voi olla noin vaikeaa ymmärtää lukemaansa tekstiä? En pysty enää selvemmin asiaa kertoa kun yllä muttei siltikään mene jakeluun. Kaksi auto ajaa tiellä ja nopeus vaikka 80km/h ja niiden välissä yksi metri. Juu pirun turvallista. On,on pirun turvallista joo!! Voi ziisus ei muuta voi sanoa!!
Annetaan olla..... - TEH_RÄT!!!
Safety First kirjoitti:
Huhhuh,mikä uskomaton puupää!!! Herra varjele etten koskaan joudu samalle tieosuudelle kaltaisesi älykkyysosamäärän pmaavan kuljettajan kanssa!! Miten jollain voi olla noin vaikeaa ymmärtää lukemaansa tekstiä? En pysty enää selvemmin asiaa kertoa kun yllä muttei siltikään mene jakeluun. Kaksi auto ajaa tiellä ja nopeus vaikka 80km/h ja niiden välissä yksi metri. Juu pirun turvallista. On,on pirun turvallista joo!! Voi ziisus ei muuta voi sanoa!!
Annetaan olla.....JEE! SAIN TAAS SULAN HATTUUNI!!! TAAS OLIN OIKEASSA!!! JÄLLEEN SAIN VÄÄNNETTYÄ JA KÄÄNNETTYÄ ASIOITA YMPÄRI JA ÄMPÄRI NIIN KAUEN ETTEI KUKAAN JAKSA VÄITELLÄ KALTAISENI IDIOOTIN KANSSA!!! OLEN SUURIN JA KAUNEIN!!! OLENHAN ROTTA!!! PALSTAN SUURIN KUSIPÄÄ JA TÄYSIN KYKENEMÄTÖN RAKENTAVAAN KESKUSTELUUN!!! JANKUTAN JA JANKUTAN JA SYYTÄN MUITA ITSEKKYYDESTÄ, VAIKKA SYYLLISTYN ITSE SIIHEN ENEMMÄN KUIN KAIKKI MUUT YHTEENSÄ!!!! UITTU ETTÄ PIKKUINEN PIPPELINI SEISOO JÄLLEEN KOMEASTI!!!! TULISIPA AUTO-ANTERO JA HAJIS TAAS KÄYMÄÄN NIIN VOITAISIIN KIMPASSSA VERTAILLA TOISTEMME PIKKUISIA PIPPELEITÄ, EHKÄ IHAN VÄHÄN PANESKELLEAKIN TOISAMME!!! TOISAALTA HARMITTAAKUN EI MEILLÄ OLE OIKEAA ELÄMÄÄ VAAN JOUDUTAAN VAIN NETISSÄ KOETTAMAAN PÄTEÄ!!!
- 19+3
TEH_RÄT!!! kirjoitti:
JEE! SAIN TAAS SULAN HATTUUNI!!! TAAS OLIN OIKEASSA!!! JÄLLEEN SAIN VÄÄNNETTYÄ JA KÄÄNNETTYÄ ASIOITA YMPÄRI JA ÄMPÄRI NIIN KAUEN ETTEI KUKAAN JAKSA VÄITELLÄ KALTAISENI IDIOOTIN KANSSA!!! OLEN SUURIN JA KAUNEIN!!! OLENHAN ROTTA!!! PALSTAN SUURIN KUSIPÄÄ JA TÄYSIN KYKENEMÄTÖN RAKENTAVAAN KESKUSTELUUN!!! JANKUTAN JA JANKUTAN JA SYYTÄN MUITA ITSEKKYYDESTÄ, VAIKKA SYYLLISTYN ITSE SIIHEN ENEMMÄN KUIN KAIKKI MUUT YHTEENSÄ!!!! UITTU ETTÄ PIKKUINEN PIPPELINI SEISOO JÄLLEEN KOMEASTI!!!! TULISIPA AUTO-ANTERO JA HAJIS TAAS KÄYMÄÄN NIIN VOITAISIIN KIMPASSSA VERTAILLA TOISTEMME PIKKUISIA PIPPELEITÄ, EHKÄ IHAN VÄHÄN PANESKELLEAKIN TOISAMME!!! TOISAALTA HARMITTAAKUN EI MEILLÄ OLE OIKEAA ELÄMÄÄ VAAN JOUDUTAAN VAIN NETISSÄ KOETTAMAAN PÄTEÄ!!!
Sinäpä sanoit hyvin!
- BMW X3
Älkää nyhvelöt roikkuko siinä upean citymaasturini etupuskurissa, ANTAKAA TIETÄ.
- sdcdcdadcac
No, tuota... Nyt kun asian noin kauniisti esitit, niin... EI ANNETA.
- . . .
Eikö siinä upeassa citymaasturissasi ole riittävästi tehoa, vai etkö vaan osaa ohittaa?
- poliisit=kyrvät
Poliisi taas luulee voittavansa suomen valtion lain.
- ????????????????????
OHHOH!!!! Sinäpä olet kova jätkä. Oikein ihan julkisesti anaonyyminä uskallat kertoa viisaan näkemyksesi asiaan. Oli todella syväluotaava ja viiltävä analyysi, joka varmasti saa koko virkavallan häpeämään itseään. Kyllä mahtaa olla oikein kovan luokan anarkisti ja poliittinen vaikuttaja joka tuon nimimerkin takana piilee.
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
???????????????????? kirjoitti:
OHHOH!!!! Sinäpä olet kova jätkä. Oikein ihan julkisesti anaonyyminä uskallat kertoa viisaan näkemyksesi asiaan. Oli todella syväluotaava ja viiltävä analyysi, joka varmasti saa koko virkavallan häpeämään itseään. Kyllä mahtaa olla oikein kovan luokan anarkisti ja poliittinen vaikuttaja joka tuon nimimerkin takana piilee.
Ei oikeen "avautunut" toi sinun militaristinen lässähdyksesi ? Rajapässikö yritti huumorilla?
- A. uto Einstein
minä TIEDÄN, en luule! että voin ajaa miten päin tahansa huvittaa ja missä huvittaa sekä miten!
- Loppukäyttäjä
"sekunnin aikana 100 km nopeutta etenevä autoa liikkuu jopa 28 metriä"
Jopa? Siis auto voi sekunnin aikana liikkua 100 km nopeudella lyhyemmänkin matkan?
Ok, luotan siihen. Ku te apinat ette tajua ajaa siellä oikealla kaistalla kuitenkaan. Vittu mulla on vanha halpa auto. Se kun tulee teidä takaontistanne sisään niin minä ostan seuraavana päivänä uuden. Te ootte pannu koko perkeleen omaisuuden siihen ja alatte itkemään ja vinkumaan vakuutusyhtiön kanssa, ja odotatte kuukauden niitä rahoja että saatte taas sen hundain matitstistin siihen motarin vasemmalle kaistalle nitkuttamaan seittemääkymppiä toisten kiusaks. Toinen vaihtoehto on pysyä oikealla, jos joku ajaa lujempaa.- ....................
Oliks sulla jotakin oikeaa asiaakin?
- Loppukäyttäjä
.................... kirjoitti:
Oliks sulla jotakin oikeaa asiaakin?
Oli. Jättäkää se turvaväli takana tulevaan tai väistäkää.
- Hyvät naurut saanut
Loppukäyttäjä kirjoitti:
Oli. Jättäkää se turvaväli takana tulevaan tai väistäkää.
Sinullahan on hieno asennoituminen kanssaihmisiin. Epäilemättä olet mielestäsi myös todella erinomainen kuljettaja. Mutta, älä ihan hirveästi ihmettele, jos joskus kykenet ymmärtämään sen tosiseikan, ettei kukaan ole sinulle kateellinen, sekä myös syyt tähän.
- QWERTYUIOPÅÄÖMNBVCXA
Pitääkö tämä nyt ymmärtää niin, että loppukäyttäjän mielestä se, että hän ajaa lujempaa kuin edessään olevat, hänllä on oikeus ajaa edessään olevien päälle? Ja että sen jälkeen joku joutuisi vielä ihmettelemään vakuutusyhtiön kanssa, kauanko sen auton korjaaminen maksaa?
Sinä aikana kun auto on pajalla, ajetaan vastaavanalaisella vuokra-autolla, jonka maksaa joko Loppukäyttäjän vakuutus tai sitten loppupeleissä tuomioistuimen päätöksellä Loppukäyttäjä itse, korkojen kera.
Puhumattakan siitä, kun niska tuli niin hemmetin kipeäksi kun Loppukäyttäjä ajoi päälle, ettei ole sen jälkeen kyennyt päivääkään olemaan töissä ja tuska on sietämätön... Vahingonkorvauksia, vahingonkorvauksia.
Jää siinä Loppukäyttäjällä ostamatta se uusi vanha autokin. Hyvä jos rahat riittää vielä vanhaan polkupyörään.
Ja on tainnut tässä vaiheessa jo Poliisisetäkin ottaa Loppukäyttäjältä ajokortin parempaan talteen, niin ettei Loppukäyttäjä sillä vanhalla autolla voisi ainakaan luvan kanssa enää ajellakaan.
Usein olen kuullutkin ATK- puolella puhuttavan, että suurin ongelma on yleensä penkin ja näppäimistön välissä, eli loppukäyttäjässä. Tässä tapauksessa Ongelma vain on penkin ja ratin välissä. - Loppukäyttäjä
QWERTYUIOPÅÄÖMNBVCXA kirjoitti:
Pitääkö tämä nyt ymmärtää niin, että loppukäyttäjän mielestä se, että hän ajaa lujempaa kuin edessään olevat, hänllä on oikeus ajaa edessään olevien päälle? Ja että sen jälkeen joku joutuisi vielä ihmettelemään vakuutusyhtiön kanssa, kauanko sen auton korjaaminen maksaa?
Sinä aikana kun auto on pajalla, ajetaan vastaavanalaisella vuokra-autolla, jonka maksaa joko Loppukäyttäjän vakuutus tai sitten loppupeleissä tuomioistuimen päätöksellä Loppukäyttäjä itse, korkojen kera.
Puhumattakan siitä, kun niska tuli niin hemmetin kipeäksi kun Loppukäyttäjä ajoi päälle, ettei ole sen jälkeen kyennyt päivääkään olemaan töissä ja tuska on sietämätön... Vahingonkorvauksia, vahingonkorvauksia.
Jää siinä Loppukäyttäjällä ostamatta se uusi vanha autokin. Hyvä jos rahat riittää vielä vanhaan polkupyörään.
Ja on tainnut tässä vaiheessa jo Poliisisetäkin ottaa Loppukäyttäjältä ajokortin parempaan talteen, niin ettei Loppukäyttäjä sillä vanhalla autolla voisi ainakaan luvan kanssa enää ajellakaan.
Usein olen kuullutkin ATK- puolella puhuttavan, että suurin ongelma on yleensä penkin ja näppäimistön välissä, eli loppukäyttäjässä. Tässä tapauksessa Ongelma vain on penkin ja ratin välissä.Kylläpä minua alkoikin pelottamaan. Mitä ihmettä sinä oikein selität? Meinaatko että vakuutusyhtiöt automaattisesti maksavat sijaisauton? Ja mistä se niska niin kipeäksi tulee, kun minä hiillostan takapuskurissa kiinni, niin ei se nopeusero niin dramaattisesti muutu, että pahasti nyrjähtäisi. Yleensä ihmisten hermot ei kestä sitä hiillostusta muutenkaan, vaan väistäväthän ne, tai tajuavat painaa kaasua :) Ja äkkiä sitä pimeillä duuneilla rahat autoon saa. Nyt täytyy kysyä, että tuottaako se vasemmalla kaistalla alinopeutta ajaminen tosiaan niin suuren tyydytyksen, että sinne oikealle menemällä menettää jotain suurta? En minä tuu puskuriin roikkumaan, jos ajetaan reippaasti. Menen tietysti myös oikealta ohi aina kun on tilaa.
- Oscar Penistö
Loppukäyttäjä kirjoitti:
Kylläpä minua alkoikin pelottamaan. Mitä ihmettä sinä oikein selität? Meinaatko että vakuutusyhtiöt automaattisesti maksavat sijaisauton? Ja mistä se niska niin kipeäksi tulee, kun minä hiillostan takapuskurissa kiinni, niin ei se nopeusero niin dramaattisesti muutu, että pahasti nyrjähtäisi. Yleensä ihmisten hermot ei kestä sitä hiillostusta muutenkaan, vaan väistäväthän ne, tai tajuavat painaa kaasua :) Ja äkkiä sitä pimeillä duuneilla rahat autoon saa. Nyt täytyy kysyä, että tuottaako se vasemmalla kaistalla alinopeutta ajaminen tosiaan niin suuren tyydytyksen, että sinne oikealle menemällä menettää jotain suurta? En minä tuu puskuriin roikkumaan, jos ajetaan reippaasti. Menen tietysti myös oikealta ohi aina kun on tilaa.
Ei tässä oikein tiedä, oletko enemmän tyhmä vai naivi. Todella paljon kumpaakin, ja onko sillä sitten väliäkään, kumpaa enemmän. Ihan sama mitä yrität itsellesi todistaa, koska muille olet todistanut vain olevasi onneton reppana jonka henkinen kasassapysyminen vaatii uhmaikäisen käytöstä. Jatka toki valitsemallasi linjalla, se kun taitaa olla sinulle ehdottoman välttämätöntä. Yritä unohtaa, että kaikille muille olet ikuinen häviäjä.
- Paris Driver
"Maijoja" kaatuu hyvin usein, niistä ei vain tiedoteta. Siis samat fysiikanlait koskevat myös Jatkuvan Jahtauksen Joukkojen Kohellusosastoa. :DD
Aloitteleva, hieman tumpelo autoilija: tarkastaa rengaspaineet usein, lisää pissapoikaan vettä (nyt auto on huollettu) Ajossa tumpelo kiinnittää huomionsa toisiin kulkijoihin, toisten vilkut, toisten turvavälit, toisten nopeus, itsen ohittamiset. Omaa nysväystään, ryhmittymisiään, kaistan vaihtojaan, valojen käyttöään, moottoritielle kiihdyttämättömyyttään tumpelo ei suostu näkemään, ei sitten millään !! Pitää itseään osaajana vaikka tumpeloi kokoajan..... Tumpeloita esiintyy kaikissa ikäryhmissä ja sosiaaliluokissa, uutena tumpeloryhmänä ovat tulleet koulutetut nörtti-isät ! - JoonasTapaniKarhu
Ymmärrän hyvin. Sinulla ei seiso. Otan osaa :(
- Jotavviileuhkijoi
Eihän tuo pemarin pönötin kule mihinkään !!
Kun 750 cc jammulla vääntää kahvasta niin
kerska pönötin jää jälkeen kun fiat uuno.
Mutta, KUN moto siellä kaukana edellä höllää
kaasua,niin älä tunge sitä pönötintä takarenkaaseen.
Moottoripyörällä tarviaa tilaa niin edessä kun
takanakin,ja vielä sen oman kaistan leveyden.
ÄLKÄÄ TUNKEKO TARAKALLE TAI SYLIIN
TAI KAINALON ALTA OHI.Vaikka teillä olis
miten kallis pelti (muovi) x3 kökötin !!
SIIS,MOTORISTI KÄYTTÄÄ TIESTÄ SEN
SAMAN LEVEYDEN vähintään KUN X3
PÖNÖTIN. - TFFY
Posliinit luulevat ymmärtävänsä fysiikkaa! :))
Silloin kun laskelman lähtötiedot ovat väärin, ovat tuloksetkin korkeammassa kädessä. (tulos voi tuurilla olla oikein, vaikka laskelma on väärin)
Auton nopeutta voidaan mitata suhteessa; tiehen, toiseen autoon, auriinkoon, kuuhun, yms.
Turvavälejä laskettaessa ainoaan oikeaan lopputulokseen voidaan päästä laskemalla nopeuseroja ja nopeudenmuutoksia toiseen autoon. - ..Auto-Antero
- Kaikkein pahimpia ovat tilanteet, kun autoilija ajaa 120 km/t vain 5 metrin etäisyydessä edellisestä ja ärtyneessä tilanteessa, Hänti kertoo...
Itse olen vedellyt lähempänäkin, annostellen valo- ja äänimerkkejä!!! Pahojahan nuo tilanteet ovat kun ei lasketa ohi. Mikä V I T T U siinä oikein on ettei ymmärretä väistää kun takaa tullaan kovempaa???
Pääseehän sitä usein oikealtakin ohi ja poikkeuksetta kaasupoljin löytyy siinä vaiheessa ohitettavaltakin, on se metkaa!!
Onneksi ruuti on kuivaa konepellin alla ja moiset yritykset kuitataan.
Mikään ei ole hauskempaa kuin lukkojarrutus moisen kyrvän edessä. Moni on melkein vetäissyt kaiteesen. Lopulta pudotan vauhtia alle viidenkympin ja sitten ne Urpot luulevat vetelevänsä ohitseni oikealta. Päästän ne rinnalleni nähdäkseni sian vitulle vääntyneen punaisen lärvin huutamassa räkä roiskuen, vaikka tilanne on itse aiheutettu. Vilautan keskaria ja poistun ripeästi horisonttiin. Kyrpä on kyykytetty!!!!- 8+15
Unohtiko Antero ottaa lääkkeet illalla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455200Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1261670Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151579Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511530- 141255
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22108081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60847