Täällä ollaan oltu nyt kohta puoli vuotta, pari kuukautta akuutilla ja loppuajan kuntouttavalla. Diagnoosit ovat psykoosipiirteinen persoonallisuus (jota en tajua, onko se piilevä skitsofrenia vai?? kukaan ei tunnu tietävän siitä mitään), juuri diagnosoitu epävakaa persoonallisuus (onko mulla rajatila, kaverillani on, ja mielestäni ei voi olla) ja päälle vakava masennus ja sekamuotoinen syömishäiriö.
Lääkitys Seroquel 500mg, Efeksor Depot maksimi, Lito 300mg (juuri aloitettu), Rivaltrin yht. 1mg.
Nyt on ollut paha masennusjakso noin viikon päällä, eikä mene millään pois. Koko ajan ahdistaa ja hyviä ajatuksia ei ole päässä, ne eivät vaan pysy siellä. Oli puhetta jo kotiutuksesta mutta enhän tämänkuntoisena voi lähteä minnekään. Sähköstä on puhuttu.
Ai niin, olen 19-vuotias.
Että jos joku tietäisi miten tämän olon saa pois ja yleensäkin tällaiset masennusjaksot, osaisi kertoa kokemuksia tasaavista lääkkeistä tai noista yllä mainituista diagnooseista ottaisin mielelläni kaiken avun vastaan.
Kiitos kun jaksoit lukea tämän.
ps. mailatakin saa-
Lääkitys Seroquel 500mg, Efeksor Depot maksimi, Lito 300mg (juuri aloitettu), Rivaltrin yht. 1mg.
Nyt on ollut paha masennusjakso noin viikon päällä, eikä mene millään pois. Koko ajan ahdistaa ja hyviä ajatuksia ei ole päässä, ne eivät vaan pysy siellä. Oli puhetta jo kotiutuksesta mutta enhän tämänkuntoisena voi lähteä minnekään. Sähköstä on puhuttu.
Ai niin, olen 19-vuotias.
Että jos joku tietäisi miten tämän olon saa pois ja yleensäkin tällaiset masennusjaksot, osaisi kertoa kokemuksia tasaavista lääkkeistä tai noista yllä mainituista diagnooseista ottaisin mielelläni kaiken avun vastaan.
Kiitos kun jaksoit lukea tämän.
ps. mailatakin saa-
Vastaukset 58
Vanhimmat
mainitsemasi lääkkeet aiheuttaa jo itsessään syömishäiriöitä, eikä ne aina niin onnelliseks tee. Vaikeeta saada jaksoja pois, parasta jos olisi kaveri/vanhemmat jotka jaksais tukea heikkoina hetkinä. tasaavista lääkkeistä rajatilaan on parhaita ns. uuden sukupolven psyykelääkkeet. ohessa hyvä linkki , koeta pärjätä ;)
http://www.kolumbus.fi/mirha/rajatila.html
Mulla on asosiaalinen persoonallisuudenhäiriö ja myös diagnostisoitu epävakaa persoonallisuus.Olen elääkeellä ja voin hyvin.Onhan sitä välillä pientä masista mutta ei se lämä siihen kaadu.Olen uskossa Jeesukseen ja samaa tarjoan sinulle.Siinä on pohja seistä.Sähköäkö sulle tarjottu.Ei missään tapauksessa sanoisin.Olen kuullut,että lähimuisti menee eikä auta.Älä välitä niistä dignooseista,eipähän olla keskivertojuntteja.
Miksi ei sähköhoitoa? Ei se lähimuistin meneminen tarkoita sitä, ettei koskaan enää muista mitä juuri tapahtui. Voisihan se olla vaikka hyväkin, ettei muistaisi viimeisimpiä tapahtumia, kun alkuperäisellä kirjoittajalla ne eivät olleet kovin ruusuisia.
Miten voi sanoi, ettei sähköhoito auta? Ei kai se olisi enää lainkaan käytössä, jos olisi totta, ettei se auta. Varmaankaan ei auta kaikille, mutta jos vaihtoehtoja on vähän, kannattaa kai sitäkin kokeilla. Sitäpaitsi ei se "annos" niin suuri ole, että koko pää palaa.
Nyt sanoin itsekin aika jyrkästi, mutta yrittäkää nähdä se yhtenä vaihtoehtona lähestyä tätä asiaa eikä ainoana totuutena.
Et voi yleistää ettei sähköhoito auta, monelle siitä on ollut apua juuri masennuksesta kärsiville. Lähimuisti todellakin voi mennä, mutta mieti vaihtoehdot! Lähimuistin menetys vai syvä masennus? Ei pitäisi olla vaikea valinta.
Haluaisin vielä sellaisen asian kertoa, että se lähimuisti menee vain siltä päivältä, olo saattaa olla muutenkin vähän outo, mutta muita haittavaikutuksia ei ole (yleensä)
Siispä..
1. On olemassa säädös, että jos tuskainen ja toistuvasti itsetuhoinen potilas laitoshoidossa ollessaan tekee itsemurhan, tulee seuraamuksia siitä, jos sähköä ei käytetty! Joissakin tapauksissa laki määrää että sitä on annettava, näin vain Suomessa.
2. Sähköhoidolla on huono maine, koska sitä on annettu vuosisadan alkupuolella ilman nukutusta esim. skitsofreniaan (mihin se ei auta.)Siksi monet maat eivät anna sitä ainakaan vielä tällä hetkellä. (esim. Saksa)
3. Toinen asia on se, että se näyttää kamalalta, varsinkin psykiatrisiksi sairaanhoitajiksi opiskelevat saattavat järkyttyä. Joissakin tapauksissa vain käsi saattaa hiukan nytkähdellä, kun taas joissakin tapauksissa voi tulla epileptinen kohtaus.
4. Vain kokenut lääkäri voi sitä antaa, ja potilas nukutetaan hoidon ajaksi.
5. Mitä nuorempi potilas, sen enemmän käytetään harkintaa sähköhoidon tarpeeseen.
Ja vielä kerran humpuukia!
Selitäpäs miksi se on humpuukia? Haluaisin kovasti kuulla perustelusi.
Tämä on tositarina: kun olin toisella osastolla sinne tuli tyttö, joka kulki samat vaatteet päällä, tukka likaisena silmillä ja halusi vain ulos (että voisi karata ja tappaa itsensä). Häntä piti tarkkailla 24 tuntia vuorokaudessa ja pari kertaa hän onnistui saamaan johdon tai kaulapannan, joilla yritti kuristaa itsensä. Hän ei koskaan ottanut katsekontaktia tai puhunut mitään. Suomeksi sanottuna hän halusi vain kuolla. Sitten hänelle aloitettiin sähköhoito, vielä kun olin kyseiselle osastolla aloin huomata muutosta, hän alkoi puhua hiukan ja saattoi toisinaan katsoa tv:tä vapaaehtoisesti. Siirryin kuntouttavalle osastolle ja parin kuukauden päästä hän käveli ohi. En ollut tunnistaa häntä. Hän oli värjännyt hiuksensa, laittanut meikkiä, vaatteet olivat huolitellut, hän tervehti iloisesti ja nauroi. Siis se sama tyttö joka vielä jokin aika sitten yritti kuristaa itsensä vedenkeittimen johdolla!
Olin aivan pyörälläni päästä ja hän kertoi että hän on käynyt säännöllisesti sähkössä. Vasta silloin tajusin miten se todella voi auttaa.
Eli, haluaisin kommenttisi ja mielellään sellaisen jossa olisi edes jonkinlaista todellisuusperää, kiitos.
Miten voidaan laittaa vasta yhdeksäntoistavuotiaalle tuollainen lääkitys? En yhtään ihmettele, että olosi on masentunut ja ahdistunut.
En kyllä enää käyttäisi sanaa mieltätasaava lääkitys. Tuohan on jo mielenlamaava lääkitys.
Jos olet jo puoli vuotta ollut sairaalassa ja tilanne ei ole muuttunut parempaan niin silloin pitää hoitavan tahon miettiä jo muita vaihtoehtoja.
Ei ole mikään ihme jos sinua masentaa yhä enemmän. Pitkä sairaalassa olo jo itsessään aiheuttaa sen. Ei se ole normaali ympäristö nuorelle ihmiselle. Sinulla ei ole siellä kontakteja terveisiin nuoriin ja olet jatkuvasti sairauden ympäröimänä. Olisko sinulla mahdollisuutta päästä päiväpotilaaksi tai siirtyä päiväsairaalaan? Se että pääsisit hieman kiinni tavalliseen elämään voisi kummasti kuntouttaa sinua.
Millähän asiantuntemuksella alat päivittelemään kirjoittajan lääkitystä kun et tiedä hänestä juuri muuta kuin iän? Miten vanhalle ihmiselle tuo sitten olisi sopiva lääkitys?
Lääkityksen osalta tuo viesti on samaa luokkaa kuin Vakavasta masennustilasta kärsivälle katatoniselle potilaalle sanoisi "Ajattele positiivisesti ja harrasta vaikka liikuntaa, kyllä se siitä!"
On totta että sairaalassa oleminen saattaa joskus passivoida. Uskon kuitenkin että nykyisten resurssien aikana potilaat kotiutetaan mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.
Osut asian ytimeen. Jos jollakulla on pokkaa mennä sanomana yhden kirjoituksen pohjalta, että lääkitys on väärä, niin saa kyllä alkaa selittää asiantuntemustaan. Minun tietääkseni sellaista asiantuntemusta ei maan päältä löydy.
Tähänkin sopii hyvin vanha sanonta:"Kirjoittaja esittää asiansa varmuudella, jonka vain täydellinen asiantuntemattomuus voi suoda".
Ja te olette kaiken tietäjät ja osaajat tällä alalla ja kukaan ei saisi kyseenalaistaa teidän touhujanne koskaan! Minulla on semmoinen tunne, että täältä keskuudestamme löytyy ihmisiä ja tahoja, jotka tietävät ihan oikeasti ihmisestä helkkarin paljon enemmän kuin teidän ammattikuntanne yhteensä. Mutta kun tuomitsette (tai ainakin teidän pääpamput)kaiken vaihtoehtoisen auttamistoiminnon tällä sektorilla.
Alatte peloitella lääkkeita käyttäviä ihmisiä sillä, että noutaja tulee jos lopetat lääkkeittesi syönnin. Onko teillä pientä tutinaa ja pientä epävarmuutta mitä tulee tapahtumaan jos lääkitys lopetetaan? Ettehän te taidakkaan oikeasti tietää mielisairaudesta, mitä se on ja mistä se tulee kun te ette kerran pysty hoitamaan täysin kuntoon näitä ihmisiä. TERVETULOA VAIHTOEHTOINEN HOITO-/AUTTAMISKEINO SIIS!
Eihän psykiatri kykene työhönsä, ellei hänen työtään jatkuvasti kyseenalaistettaisi. Se on yksi osa työtä. Saa koko ajan palautetta potilailta, omaisilta, muilta työntekijöitä, lääkäreiltä, työnohjaajaltani, Kelasta, jne.
Kyseinen väite vain oli niin posketon etä sen suhteen voin sanoa varmasti että kommentoija oli pihalla kuin lumiukko. Ei yhdne kirjoituksen perusteella voi kukaan kyseenalaistaa lääkitystä järkiperustein. Tunteella voi ja silloin saisikin sanoa että asiasta en mitään tiedeä todellakaan mutta tunnetasolla tuo tuntuu siltä ja siltä.
Et kai itse ole sitä mieltä että kirjoituksen perusteella voi arvioida kenenkään lääkitystä?
Et vastannut minun esittämääni kysymykseen. MITÄ MIELISAIRAUS ON? MISTÄ SE TULEE? AIVOISSA BITTI POIKITTAIN VAI JOTAIN MUUTA? Kerro nyt vastaus kerran olet ammattilainen!
Sairauksien syitä ei useinkaan tiedetä. Monissa mielisairauksissa tiedetään vain osa syistä.
Mutta miten se liittyy tähän täydellisen asiantunemattomaan kommenttiin että kirjoituksen perusteella voisi arvioida lääkitystä? Haluatko vaihtaa puhenaihetta kun edellinen kävi epämukavaksi?
Kiitos kun olit rehellinen. Sitä minä arvostan. Vetäkää ihmiset tästä OMAT johtopäätöksenne. Eli et siis osannut vastata siihen mitä mielisairaus on ja mistä se tulee (ja silti uskallatte ottaa vastuun heidän hoitamisestaan, todella rohkeaa). Joo ja tosi ammattimaista............. Tähän vertauksena vaikkapa: korjataan autoa vaikka korjattavana onkin pesukone. Lopputuloksen osaattekin aavistaa hyvät lukijat.
Hyvin suurelta osin sairauksien syitä ei tiedetä. Näinhän se on. Pitäisikö silti välttää hoitoa? Se on aivan eri kysymys sillä lähes kaikkiin sairauksiin on tutkimustuloksien perusteella vakiintuneet hoitomuotonsa.
Kuka lukijoista jättää vakavan, henkeä tai työkykyä uhkaavan sairauden hoitamisen vain siksi että tieteellisen tarkkaa selvyyttä ko sairauden syystä ei ole? Tuskin kukaan ja tuskin nimimerkki Hyökkääjäkään (hän voi niin väittää mutta uskon vasta kun näen todisteet siitä että hän ei ole ikinä laittanut suuhunsa mitään lääkettä tai ottanut vastaan mitään muuta hoitoa).
En toki sanonut, että lääkkeet veks ja ryhdistäydy. Henkilö on kuitenkin nuori ja kirjoitus antoi minulle kuvan ettei kuntoutus ole kovin aktiivista.
Laitetaan lääkehoito päälle ja kun se ei auta lisätään toinen lääke. Lopulta monet käyttävät monia eri lääkkeitä ja annokkset kasvavat kun vanhoja toimimattomia lääkkeitä ei pureta alta. Voi olla että joku psyykenlääke tehoaa kun toista käytetään rinnalla, mutta voi myös käydä täysin päinvastoin. No tämä nyt ei suoranaisesti liittynyt aiheeseen.
Noin pitkä sairaalahoito passivoi (laitostuttaa) ja tukiverkoston täytyy olla vahva kun osastohoito päättyy. Aktiivinen kuntouttava avohoito tulee kalliiksi ja vaatii että joku organisoisi eri sektoreiden toimintaa jotta kuntoutus onnistuisi. Sairaalapaikkojen määrä on rajallinen ja monet kotiutetaan ilman riittävää jatkohoitoa/tukea, sillä seuraamuksella että henkilö palaa hoidon piiriin koska ei selviä omillaan. Oman näkemykseni mukaan tätä tehdä jonkin aikaa, mutta sitten laiteaan hanskat naulaan ja potilas jää sairaala putkeen.
Minulla ei ole alan ammatillista koulutusta jos sitä tarkoitit. Kirjoitukseni pohjautuu vain siihen mitä itse näen päivittäin. Myönnettäköön että omakohtaisia kokemuksiakin on joten sanottakoon että oman elämäni kokemusasiantuntijana..Tämähän oli keskustelupalsta myös tavallisille pulliaisille?
Ei hoitoa pidä välttää, mutta eri hoitomuotoja ei pitäisi tyrmätä. Vetoat jatkuvasti tutkimuksiin ja vieläpä tieteellisiin tutkimuksiin. Onhan se hienoa että tutkitaan , mutta kuka on se joka on valmis kohtaamaan jokaisen ihmisen yksilönä?
Koet ilmeisesti tutkimukset sellaisina jotka estävät inhimillisen kohtelun? Onko näin?
Jos itsellän todettaisiin leukemia, haluaisin että minua hoidetaan viimeisimmän tutkimustiedon mukaan. Sen avulla kuolleisuus aleni aikoinaan 80%:sta 10%:iin.
Ensinnäkin, kysyin juuri tuosta laitostumisesta ja minulle sanottiin, että täällä harva laitostuu, sillä ei täällä vain pyöritellä peukaloita, täällä siivotaan, laitetaan ruokaa, pestään astioita ja tehtävät jakautuvat kaikille tasapuolisesti, jos ei ole tarkkana voi tippua askeleelta, mitä pidemmäs pääsee, sitä vähemmän muistutetaan enää asioista ja kun nelosaskeleella on, aletaan puhua kotiuttamisesta ja jatkosuunnitelmista. Täällä on tiukat säännöt ja jos niitä ei noudata, niin täällä ei pärjää. Kaikki täälläolevat ovat siinä kunnossa, että jaksavat täällä tehdä, tämä tavallaan valmistaa siviilielämään. Jatkosuunnitelmat on, ja hyvät sellaiset, en aio tänne jäädä, mutta en lähde kuitenkaan ennenkuin oloni on suht koht tasapainoinen. Ja siitä lääkityksestä. Täälläoloni aikana miltei kaikki lääkkeeni on vaihdettu, tehottomat otettu pois, hyväksihavaittujen pitoisuuksia tarkisteltu ja lääkekontrolli jatkuu avohoidossakin.
Ehkäpä tämä nyt antaa teille jonkinlaista kuvaa kokonaisuudesta.
No mutta sittenhän asiasi ovat ihan hyvällä mallillaan. Olet päässyt hyvään hoitopaikkaan ja varmasti tulee sekin päivä jolloin kuntoutumisesi voi jatkua avohoidon puolella. Anna itsellesi tarvittava aika. Jokaisen kuntoutumispolku- ja aika on yksilöllinen.
Miksi olet sairaalassa,oletko vaaraksi itsellesi/muille,miksi et saa elää täällä,omana itsenäsi....
No sähköhän on sopivaa vaikka auton lämmittämiseen. Ei se ihmiselle kyllä sovi. Oletko sä ihan tosissasi noiden huumelääkkeiden kanssa? No jo on montaa merkkiä! Ei kai se nyt ihme ole jos tollaisen pillerikasan kanssa ei hyvät ajatukset tule pintaan. Tuollainen määrä pillereitä saisi norsunkin polvilleen ja voimaan pahoin.
Käyt vaikka ensin normaali lääkärillä tarkistuttamassa, että sinulla on kaikki siltä puolelta kunnossa. Sitten lähdet jonnekkin erittäin rauhalliseen paikkaan jonkun tosi ystäväsi kanssa (joku joka todellakin tukee, auttaa ja kuuntelee sinua ja on mieluummin positiivinen kaveri). Vaihdat huumepillerit pikkuhiljaa oikein kunnollisiin ja monipuolisiin vitamiineihin ja muihin kehon tarvitsemiin ravinteisiin. Sitten käyt läpi ystäväsi kanssa sinulle elämäsi aikana tapahtuneita miellyttäviä asioita/muistoja. Tällä kyllä mieliala nousta kohisten. Tiedän kokemuksesta sen.
Piti kirjoittamani: Kyllä tällä mieliala nousee kohisten.
Sairastuin 15-vuotiaana, silloin vakava masennus, yritin itsemurhaa ja ensimmäinen osastoreissu. Lapsuus oli aika rankka ja kun tilanne tasoittui romahdin, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Ensin lääkkeenä oli vain Seronil. Tämän 5-vuoden aikana olen ollut terapiassa, ja tämä on nyt viidea osastoreissuni. Toisinaan olen voinut paremmin, toisinaan huonommin. Itsemurhayrityksiä useita, siis ei mitään huomionhakua. Työharjoitteluita olen yrittänyt ja yksin asua, mutta aina romahtanut ja joutunut hoitoon.
Yritttänyt olen niin helvetisti. Sitten alkoi tulla psykoottisia oireita, esineiden liikettä, pelkotiloja, epätodellisia oloja ja mulla diagnosoitiin persoonallisuushäiriö. Anoreksiaa ja bulimiaa ollut myös, syöminen sujuu hyvin ainaoastaan sairaalassa. Masennusdiagnoosi pysynyt samana tähän päivään asti.
Toki olisi ihanaa ettei tarvitsisi näitä pillereitä syödä, mutta jos esim. en Seroquelia söisi (psyykelääke) olisin ihan toimintakyvytön kun psykoottiset oireet tulisivat päälle. Samoin masennuslääkkeen kanssa, tasaavaa lääkitystä tarvitaan mielenvaihteluihin ja impulsiiviseen käyttäytymiseen..
Tämä kuntouttava osasto ei ole ihan sama kuin normaali osasto, ovet auki yms. ja vain pieni laitostumisen vaara. Tavoitteena olisi Jyväskylään muutto ja tuettu asuminen. Mutta vielä en ole sellaisessa kunnossa että voisin lähteä. Iälläni ei ole merkitystä, tämä sairaus on ja pysyy ja lääkitys on must, muuten en pysty huolehtimaan itsestäni. Eihän se reilua ole, mutta ei moni muukaan asia.
OK! Kerro minulle lyhykäisesti mitä lapsuudessasi tapahtui. Osaatko yhtään arvella mistä tämä itsemurha yritys olisi voinut johtua kohdallasi kun olit 15-vuotias?
Onko joku sanonut sinulle , että sairaus on ja pysyy ja, että sinun on syötävä lääkkeita lopun aikaa? Jos sen on todennut joku muu kuin sinä itse, niin mitä itse tuumailet asiasta? Onko kaikki kohdaltasi lopullista tämän sairautesi ja lääkkeitesi kanssa? Uskotko siis näin itse? Vai yrittääkö "joku osa" sinussa myös kertoa, että on tähän oltava jossain ratkaisu?
Aika usein yksinkertaisilla asioillakin/tekemisilläkin saa aikaiseksi isojakin muutoksia. Me usein aliarvioidaan yksinkertaisia asioita. Se on monesti virhe ajattelua. Pohdippa ja mieti tätä.
Tarkkaileppa minkälaisessa tilanteessa mielialasi alkaa laskea. Onko jokin tietty henkilö silloin läheisyydessäsi, oletko jossain tietyssä paikassa tai onko olosuhteissa jotain muuta semmoista mitä on "paikalla" kun mielialasi alkaa laskea. TARKKAILE TÄTÄ ASIAA EHDOTTOMASTI!
Koetko iloisuuden ja tyytyväisyyden hetkiä lainkaan? Jos koet milloin koet?
Mistä sinä olet tuollaisen tiedon sähköhoidosta saanut? Oletko lukenut vai funtsaillut ihan itse? Laitapa googleen hakusanat "ECT treatment-resistant depression" ja sano sitten onko sähköhoidon sopivuudesta esitettu jotain muutakin kuin oma mielipiteesi.
Tähänkin Funtsaajan kommenttiin sopii hyvin vanha sanonta:"Kirjoittaja esittää asiansa varmuudella, jonka vain täydellinen asiantuntemattomuus voi suoda".
Ei se ole mitään saatua tietoa. ITSE HAVAITTUA ASIAA ELÄVÄSSÄ ELÄMÄSSÄ JA ELÄVISSÄ (ainakin toistaiseksi)IHMISISSÄ! En muodostele tottuksiani minkään auktoriteettien mukaan vaan havaitsemalla itse (käytännössä) asioita mihin tarvitsen vastaukset.
On sinulla hienoja lausahduksia! Taitaisit sopia paremmin siihen ammattiin.
Kiitos että esität rehellisen vastauksen. Nyt lukija voi arvioida itse uskoo hän sinun kykyysi havaita asioita vai uskooko hän sellaiseen tietoon, jonka saamiseen on tarvittu satojatuhansia tunteja tutkimustyötä.
Jos olen keskustellut itse näiden ihmisten kanssa ja nähnyt itse näiden ihmisten "hyvinvoinnin" teidän "hoitojenne" jälkeen niin se riittää minulle.
Tapailkaa ja keskustelkaa tekin hyvät ihmiset näitä hoitoja saaneiden ihmisten kanssa ennenkuin muodostatte oman totuutenne tästäkin asiasta. NÄISTÄ ESITETYISTÄ EI KUMPIKAAN OLE TEILLE ITSELLENNE TOTTA, EIKÄ SAAKKAAN OLLA!
Varmin keinohan olisi tietysti itse kokeilla nämä "hoitomuodot", mutta itse jätän kyllä väliin nämä ikuisesti. Eli se varmin ja paras havainnointi jää tekemättä, mutta luotan tässä omaan päättelykykyyni omalta osin. Järkeäkin on lupa käyttää näissäkin asioissa.
Nimenomaan järkeä on syytä käyttää.
Ajattelepa potilasta joka voi ihan hyvin, päällepäin ei mitään. Yhtäkkiä lääkäri sanoo että hoitoon. Kahden kuukauden päästä potilasta on niin väsynyt että makaa vain, hiukset ovat pudonneet päästä ja puhe on masentunutta ja toivotonta. Järjellä ajatellen huonoa hoitoa, eikö niin?
Mitä sä oikein sekoilet siellä? Minähän kehoitin ihmisiä tekemään omat havaintonsa asioista. En minä ainakaan luota teihin auktoriteetti periaatteella. Äänestämällähän te luotte lisää mielisairauksia ihmisille! Ja teihin pitäisi vielä luottaa senkin jälkeen! Buahahahaa!!!!!!!!!!!! Kauan eläköön psykiatria!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Leukemia voi oireilla noin. Jos et tiedä mistä on kyse, voit tehdä omia havaintoja ja luulla että hoito on tehnyt kaiken sen mitä näet. Lasten leukemioista voidaan hoitaa yli 90% tälläisella rajulla hoidolla ja siksi se on järkevää.
Psykiatrin koulutus kestää 6 vuotta lääkärin perustutkinnon jälkeen. On kai mahdollista että siinä ajassa oppii jotain sellaista mitä maallikko ei tiedä?
Näin tiivistettynä lapsuuteni oli rikkonainen ja tasapainoton, koin olevani "liima" joka pitää kaiken koossa kunnes unohdin oman itseni siinä matkalla. Näin esimerkkeinä äidin ja hänen miesystävänsä riidat, äidin astmakohtaukset, juominen, miesystävän alistaminen minut henkisesti huorittelemalla.. Läheisen ihmisen kuolema ja isän etääntyminen, kunnes koin olevani yksin. Tänäkin päivänä minulla on taipumus ottaa toisten ongelmat harteille ja piilottaa omani.
Osasyynä sairastumiseeni on tietenkin lapsuuteni, mutta sitä miksi sairastuin, siihen ei voi vastata kukaan. Että asia tulisi selväksi kerron esimerkin. Kun sain ensimmäisen kerran tämän diagnoosini (psykoosipiirteinen persoonallisuus) niin laitoin sen hakusanaksi internettiin ja olin pudota tuolilta. Sillä kaikki siinä esitetyt oireet olivat kuin kirjoitettu suoraan minulle, oireet joita olin pitänyt outoina, joista olin syyttänyt itseäni ja mielikuvitustani ja sittemmin tuntenut, että minussa tapahtuu jotain, eikä kukaan voi auttaa.
Sama tunne on tullut kun olen törmännyt ihmiseen, jolla on sama sairaus.
Ajattelin kun tämän keskustelun aloitin, että jos joku, jolla olisi omakohtaista tai muunlaista tietoa, niin voisi sitä jakaa.
Halusin kertoa oman kertomukseni, jos se vaikka innottaisi muita esim. samassa tilassa olevia keskustelemaan.
Nyt keskustelu on muuttunut väittelyksi siitä, onko psykiatria vedätystä vai ei, ja asiasta mitään tietämättömät "neuvovat" minua jättämään "huumepillerit" ja yhtäkkiä vain lähteä kirmaamaan kukkapelloille, eikä muuta tartte kuin hyvää mieltä, niin hyvin menee.
Tuollainen suhtautuminen loukkaa minua, sillä ehkä minäkin haluaisin jättää kaikki lääkkeet ja muuttaa jonnekin, missä kukaan ei tunne mua ja olla kuin "normaalit" ihmiset.
Mutta kun se ei mene niin, ei vaikka kuinka haluaisin ja tekisin mitä tahansa. En minä ole tätä valinnut tai halunnut, joskus olen niin vihainen, ilman että tiedän mille, koska ei tiedä mitä tai ketä syyttää.
Jos joku haluaa kommentoida, niin hienoa, mutta jos olen vain tekosyy ruveta räyhäämään, niin täällä varmasti on muitakin paikkoja, missä sitä voi tehdä vapaasti.
Toisinaan on jaksoja, jolloin voin ihan hyvin, toisinaan taas masennun, joskus ILMAN MINKÄÄNLAISTA JÄRKEVÄÄ SYYTÄ, jolloin menetän kiinnostukseni hygieniaan, ihmisiin, tulevaisuuteen jne. Sitten taas nousen sieltä ja olen taas suhteellisen ok.
Te haluatte niin yksinkertaistaa ja antaa yleispäteviä neuvoja, mutta
a) en pysty ottamaan itseni "niskasta kiinni" ja piristyä noin vain
b) aina näissä oloissani EI OLE logiikkaa
c) toisinaan itsekin olen ihmeissäni enkä ymmärrä mitä minulle tapahtuu
Psykoosi 10v sitten ja lääkitys puri harhoihin muttei muuhun.
lapsuus,nuoruus ja jatkuva pahaolo. keski-ikä päällä ja pahempi olo. Mutta nyt todettiin todettiin add ja sain Concertta lääkityksen. Kaikki masennukset sun muut voimattomuudet poistu periaatteessa heti.
Kannattaa ehkä kysästä osastolääkäriltä asiasta.
Tunnut olevasi hyvissä voimissa ja tilanteen tasalla kirjoituksistasi päätellen,ehkä jaksat kysyä asiasta.
Tsemppiä,
"Kaikesta selviää, kun ei anna periksi"
Huomaan, että olet enemmän tuon psykiatrian kannalla. Kirjoitelmastasi päätellen et ole edes kokeillut sinulle tarjottuja vaihtoehtoja. Miksi siis tuomitset ne kokeilematta niitä (sen verran katsoin niitä, että niissä sinun pitäisi tehdä myös hieman itsekkin jotain, tuntuuko se kenties vastenmieliseltä)? Kysynkin siis, miksi tuomitset ehdotetut asiat, onko joku niitä vastaan?
Saatko ihan oikeasti itse enää päättääkkään omista lääkitysasioistasi, vai oletko vain "virran vietävänä"? Mistä muuten tiedät, että vaihtoehtoja esittävät eivät itse tietäisi asioista mitään (esitetäänhän täällä palstalla psykiatriankin vastaisia näkemyksiä omakohtaisella kokemuksella)? Haluaisitko, että sinua autettaisiin toisella tavoin, jos se olisi mahdollista (esim. ilman pillereitä)? Onko sinulle annettu sähköshokkeja muuten?
Sinä muuten joudut "kaivamaan" itse jostain sen mainitsemasi hyvän mielen. Ei ne pillerit sitä varmastikkaan tee puolestasi (huom! hyvää mieltä, siedettävän kylläkin). Siinä se yhden kirjoitelman kaveri on kyllä oikeassa. Onhan se nyt päivän selvä asia, että jos olet kiinni/ajattelet jotain ikävää tapahtumaa niin mielialasi on varmasti alhaalla (pyri olemaan nykyhetkessä mahdollisimman paljon, koska siinä sinulla on aina mahdollisuus vaikuttaa asioihisi!). Tämä sinun on kyllä hyvä huomioida. Ja tähän mielialan nostamiseen sinä varmaankin tarvitset jonkun hyvän kannustavan ystäväsi. Se mitä tästä eteenpäin tapahtuu matkallasi on sinusta itsestäsi kuitenkin kiinni. Kukaan muu ei voi elää elämääsi sinun puolestasi. Se sinun on tehtävä itse!
Miettiä omaa näkökulmaasi.
Luuletko ettei suomessa ja maailmalla ole muita jotka ajattelevat ja ehdottavat samankaltaisia neuvoja kuin itse teet.
Jos asiat voitaisiin ratkaista noin yksinkertaisilla konsteilla, Niin miksi luulet että mielisairaaloita enää on ja yleensä psyykkisesti sairaita.
Ei kannata vetää mitään salaliittoteorioita, sillä niillä pääsee itse sinne osastolle.
Ihmisellä voi olla asiat pahasti solmussa ja riittää että näkee/tapaa läheisen ja rakkaan ihmisen. mutta ei kykene ottamaan häneltä apua koska apu on liian läheistä. Johtuen siitä että läheisten ihmisten kanssa on tunnesidoksia ja niiden käsittely vaatii vuorovaikutusta ja voimat voi olla vähissä. Voi olla syyllisyyden tunteita mitättömistä pikkujutuista jotka paisuvat kohtuuttman suuriksi kun tapaa ihmisen.
Ja tästä syystä asia ei voi ratketa jutustelulla koska tilanne pahentuu jo tapaamisessa.
Tässä oli vain yksi asia,voi olla sata muuta joita ei voi edes kuvitella. Jokainen joka ei ole kokenut psyykkisiä vaikeuksia ei tosiaankaan tiedä mistä on kysymys. Hoitohenkilökunta kyllä periaatteessa tietää mistä on kysymys, mutta laitostumista ja leipääntymistä tapahtuu alalla kuin alalla. Ja siksi hoidon edellytyksiä olisi syytä parantaa(lisää rahaa).
Anteeksi, mikä oli add? En tuollaista lääkityksestä ole kuullut, mihin/miten se vaikuttaa?
ADD on tarkkaavaisuushäiriö (ad/hd). Löytyy täältä myös äidit isät/tarkaavaisuushäiriö.
Ei varsinaisesti psyykkinen tauti kuten skitsot ja muut mutta.
Itse olen sairastanut sitä lapsesta ja mielenterveys on järkkynyt sinne ja tänne ja vihdoin sitten pamahti psykoosi 10v sitten.
Psykoosi hoidettiin peratsiinilla. mutta en tuntunut oikein palaavaan omaan tarmokkaaseen itseensä vaan pahaa masennusta ja pelkotiloja jäi. Aikaa myöten asiat alkoi parantua mutta sitten todettiin pojalle adhd ja samalla minulle.
Sain siihen Cocerta lääkityksen pari kuukautta sitten ja itseni on palannut.
Kannattaa netistä etsiä tietoa "ad/hd" hakusanalla
Sitä samaa sinullekkin.
Ja kukahan on väittänyt, että ei olisi muita asiaa ajattelevia?
No mielisairaaloitahan on jo suljettu Suomessakin. Ja psykiatreja työnnetty kaltereiden taakse (ei kyllä oikeasti vakuuta). No mitä niihin rahaa enää työnnetään kun ei siellä ihmisiä saada kuntoonkaan. Rahaa, rahaa, rahaa tottakai sitä tarvitaan kun sairauksia äänestetään koko ajan lisää!!!
Nuku vain Ruususen untasi ja sulje ison maailman tosiasioilta silmäsi ja korvasi. Itse en tee samoin. Osastoilla minua ei kuule nähdä, sori vaan.
Psykiatria on vaikeata kun niillä ei ole vastauksia ihmisen mielisairauteen. Silloinhan se on yhtä sekoilemista.
No taas tunteet pelissä!
Mehän käyttäydytään ystäväiseni jokainen joskus kuin olisimme jossain tilanteessa mielisairaita. Miksi se tila jää osalla niin sanotusti päälle?
Kuule, tässä viiden vuoden aikana on tullut kokeiltua vaikka mitä, en ala luettelemaankaan mitä kaikkea. Tiedän hyvin, että itse minun pitää vastuu ottaa omasta "paranemisestani", ei kukaan muu sitä voi puolestani tehdä. Korkeintaan voivat tukea minua esim. lääkehoidolla ja keskusteluilla jne. että pääsisin sellaiseen kuntoon, että tulisin toimeen yksin. Ja tietenkin jos tuijottaa vain huonoihin juttuihin, on paska fiilis, se on totta myös.
Mutta, se että kääntäisi selkänsä psykiatrialle, lääkitykselle ja kaikelle muulle ja päättäisi vain, että ajattelen tästä eteenpäin vain positiivisesti niin hyvin menee, on kuin huono herja. Ei minua ole aivopesty, en ole onneton raukka, joita lääkärit yrittävät manipuloida ja syöttää lääkkeitä niin, etten enää itsekään tiedä mistään mitään.
Olen täällä vapaaehtoisesti, voin lähteä koska tahansa. Luulisin kuitenkin että koska tämän kaiken kanssa olen elänyt, että aina ei riitä reipas mieli ja perhe ja ystävät.
Toki, on heilläkin suuri vaikutus ja olen heidän tuestaan ikuisesti kiitollinen, mutta toisinaan muutun, ja muut ihmiset menettävät merkityksensä, kaikki menettää merkityksensä. Ja syytä siihen ei tiedä miksi olo on sellainen, sitä ei välttämättä laukaise mikään, masennusjakso saattaa vain tulla ja sitten vain lähteä. Miten sinä perustelisit tällaisen? Olen asunut kotona, yksin, muuttanut tyystin vieraalle paikkakunnalle, asunut nuorten tukiasunnossa ja kaikkialle ne ongelmat ovat raahautuneet perässä. Myös lomille, vaikka pitäisi olla kivaa ja ihanaa, mutta aina ei välttämättä ole.
Pointtina tässä on siis se, että olisin tällainen kuin olen olisin missä päin maailmaa tahansa.
Täällä on asiantuntevaa henkilöstöä ja hyvä lääkäri, miksi siis en kääntyisi heidän puoleensa? Kaikkiin lääkemuutoksiin tarvitaan mun lupa, voin kieltäytyä, ehdottaa jotain muuta lääkettä tai päästä kompromissiin lääkemuutoksissa.
En aio olla täällä ikuisesti, lähden kun mielialani ovat tasoittuneet, tulevaisuus vaikuttaa edes vähän toiveekkaalta ja oloni on edes hiukan tasapainoisempi.
Emme elä enää 70-luvulla, psykiatriset sairaalat ovat muuttuneet.
Sähköä ei ole kokeiltu vielä, juttelin siitä lääkärini kanssa, mutta kokeilemme ensin lääkitystä, jos se ei tunnu purevan sähköä voi kokeilla. Myös siihen pitää olla minun suostumukseni. Hän kertoi sähköstä suoraan ja olin kiitollinen rehellisestä vastauksesta.
Ja vielä yksi asia mikä on aika tärkeä: mitkään maailman pillerit eivät tee minua onnelliseksi, ei ole olemassa pilleriä joka tekisi onnelliseksi ja ratkaisisi kaikki ongelmani. Ei, eikä lääkitys siihen tarkoitukseen olekaan. Se on siksi, että se helpottaisi oireitani, jotka hankaloittavat normaalia elämää ja pitäisivät minut sellaisessa kunnossa, että olisin toimintakykyinen.
Kun lääkitys on kohdallaan, muutkin asiat alkavat luistaa ihan omalla tavallaan ja niitä onnenmurusia alkaa huomaamaan yhä enemmän.
Nyt joudun syömään Temestaa, että voin toimia normaalisti, mutta kun Lito alkaa vaikuttaa, saattaa moni asia muuttua. Ehkä alan taas kiinnostua jatkosuunnitelmistani ja itsestäni. Kuka tietää..
ps. persoonallisuushäiriö on SAIRAUS, eli sitä hoidetaan lääkkein. Myös masennus on SAIRAUS ja myös sitä hoidetaan lääkkein.
Tuskinpa sinäkään rupeisit kipualieventäviä rohtoja syömään jos jalka menisi poikki.
Tai jos sinulla todettaisiin epilepsia, niin ajattelisit että jos sitä selviäisi ilman lääkkeitä ja rupeaisit syömään luontaistuotteita..
Ymmärrätkö? Tuollaiselta minusta tuntuu kun te jakelette näitä neuvoja.
Jos keksit hyvän keinon millä voin lopettaa lääkkeitten syömisen, niin kerro toki, olisin enemmän kuin kiitollinen!
Tajuta että poppakonstit ei auta. Ja viittaus muihin tarkoittaa että meitä fiksummatkin ihmiset on pohtinut näitä asioita. Silti mielisairaaloita on.
"Mitä niihin rahaa työnnetään" on kunnon natsin puhetta, hitler pisti mielisairaat kaasukammioon. Ihan pimeitä puheita. Jos rahan kulutus ottaa päähän niin hae semmoinen vastustaja joka lyö takaisin, äläkä heikompiasi sorra.
En nuku mitään unta, vaan toimin täysillä yhteiskunnassa ja maksan veroni enkä saa minkään valtakunnan avustuksia, niinkuin puoli suomea MAASEUDULLA saa ja leikkii sitten suurta tilallista (yks hailee oikeastan).
Sata ja enemmänkin muitakin vaihtoehtoja on olemassa tunteiden sijaan.
Tila jää yksinkertaisesti päälle koska ihminen on mielisairas eikä vain käyttäydy kuin sellainen.
Kyseessä ei ole pikkujuttu kuten sen näyt mieltävän. Onneksi on lääkkeet, voi olla etten minä ilman niitä tässä kanssasi vääntäisi.
Hei! Mielisairaus on menneisyydessä kiinniolemista. Sinulle on tapahtunut siellä jotain, jonka sinä itse vain voit tietää, ei kukaan muu, ei edes mielenterveyden ammattilaisemme. Jos ne kertovat mielisairautesi syyn he valehtelevat, koska he eivät voi kertoa mitä sinulle on tapahtunut. No miksi sitä syytä ei tunnu löytyvän? Osaatko aavistaa tai arvella?
Onko se piilossa jossain kerran sitä ei löydetä (syy mielisairauteen)? Mitä se voisi olla kun potilas ei tunnu tietävän sitä itsekkään? Mikä sen piilottaa? Mitkä asiat meillä on mielessämme niin, että tiedämme niiden olemassaolosta? Mitä asioita/tapahtumia meillä ei ole mielessämme?
Mielisaudet johtuvat pääosin perinnöllisistä syistä. Pienessä osassa vaikuttavat myös ympäristötekijät kuten raskauden ja synnytyksen aikaan tapahtuneet asiat.
Toinen syy ovat huumeet, ja niistä erityisesti amfetamiini.
Duunarin esittämä käsitys mielisairauksien syistä ei ole varmasti pidä paikkaa. Mikään tutkimus ei viittaa tällaiseen käsitykseen.
Kehotan lukemaan juttuja vaikka sivulta www.scorpitos.com. Voinee laajentaa tajuntaa (tai sitten ei).
Noiden sivujen kirjoittaja näyttää lähestyneen mielisairauksien syiden ongelmaa niin että hän on päättänyt hakea niille psykologisia syitä ja kirjnnut ylös kaiken löytämänsä. Jos ottaa käteensä uuden, psykiatrian alan oppikirjan, ei sieltä löydä yhtään näistä kirjoittajan käyttämistä viitteistä. Niissä viitataan mm Tienarin maailmankuuluihin adoptiotutkimuksiin jne jne.
Yhteenveto: roskaa.
Oletko itse ollut mielisairas? Aivan, et tiedä yhtään mistä puhut. "Mielisairas" sitäpaitsi on aika kulunut käsite, enkä sellaista itsestäni käytä. Luuletko tosiaan, että kaikki tämä katoaisi jos "keksisin" lapsuudestani jonkin tietyn asian, että tämä kaikki on juuri sen nimenomaisen asian syytä..
Siihen on vaikuttanut niin moni asia, sellaisiakin syitä mitä en itse ole tiedostanut, mutta jotkut vain sairastuvat, jotkut eivät. En tiedä miksi, mutta et tiedä sinäkään.
Hän ei ole lähtenyt opiskelemaan alaa. Hän on ammentanut tietonsa omasta ja toisten kokemuksesta.
Minä en nyt oikein ymmärrä, mistä puhut. Ehkä kerrot lisää. Kun tietenkään sieltä psykiatrian oppikirjoista ei löydy mitään mitä häneltä löytyy. Ei kai tässäkään maassa tehtäisi tuloksetonta terapiaa vuosikausia, jos niissä kirjoissa lukisi miten asiat oikeasti on.
Syöpään sairastuneet tukahduttavat tunteitaan. Meditaatio ollaan ottamassa sairaalassa käyttöön koska se nopeuttaa paranemista.
Mm. pikkuaivojen vanhan osan, minkä oikeaa suomalaista nimeä en tiedä (englanniksi cerebellar vermis), vahinkojen syyksi ollaan monissa tutkimuksissa löydetty lapsuuden henkinen tai fyysinen pahoinpitely. Nämä ihmiset syyllistyvät muita useammin väkivaltaiseen käyttäytymiseen.
Onko tämäntyylisiä asioita mainittu niissä kirjoissa? Nämä ovat ainakin minun mielestäni aika tärkeitä asioita.
Tässä viimeinen kommenttini noista sivuista. Kuka tuollaista puppua haluaa uskoa, niin uskokoon rauhassa. Vai että muistaa siittiöaikojen tapahtumia.
Sinäkin voit rauhassa takertua sivuseikkoihin ja olla keskustelematta. Minäkin lajittelen sinut muistin ö-mappiin.
Mulla olis yks ehdotus, minkä avulla voisit todennäköisesti välttää sähkön ja ehkä vähentää lääkitystä. Mailaa niin kerron lisää, tää on vielä kokeellista juttua niin en kerro tässä enempää.
Tuota mailaan mihin? En näe sähköpostiosoittettasi misään..?
Anteeksi, en osaa käyttää tätä :)
[email protected]