Kallekin osallistuu miihin tahansa keskusteluun. Kallelta puuttuu keskustelunaihe, kuka meistä olisikaan kiinnostunut Kallen aiheista.
Tänä kesänä aion hoitaa suvun haudat. Muistan 68 kuolleen mummoni hyvin,hänen hautansa aion hoitaa ensin.
Noin viisikymmensenttisen kokoisella kullalla lehtikultaa voi päällystää Mannerheimin patsaan ja jalustan.
Raaputan mummoni hautakivestä ensin pois sammaleen, sitten pyyhin sen asetonilla. Mummoni nimi oli lyhyt, leikkaan puolipehmeää alustaa vasten lehtikullasta kirjaimet, laitan kuppiin desilitran vettä ja siihen lorauksen Fairya. Vetäisen peukalolla nestettä kirjainpohjaan ja asetan kultauksen siihen.
Vaikeinta on lehtikullan leikkaaminen kirjaimiksi, joku paska veloittaa siitä 540 euroa. Muutenhan juttu ei ole vaikea.
Tai on se vaikeaa ellei tiedä.
Tahtoisin pilata markkinat,olisiko joku kiinnostunut 150 kympin miehestä?
Kas perhanaa.
Prehjuperse
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1178063
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1355353Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p323641Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1243574Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352604Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376