Pohjois-Savon käräjäoikeus hylkäsi 16-vuotiasta kuopiolaisnuorta vastaan nostetun syytteen törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Oikeuden mukaan jäi näyttämättä, että poika olisi yrittänyt puukottaa poliisia kiinniottotilanteessa viime syksynä.
Sen sijaan nuori sai vuoden ehdollisen tuomion muun muassa kahdesta törkeästä varkaudesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Nuorisokolmikko hurjasteli viime marraskuussa varastetulla autolla Nilsiän ja Siilinjärven välisellä tiellä. Poliisin piikkimatosta kaksi kertaa läpi ajanut kolmikko saatiin kiinni vasta Vuorelan liittymässä.
Kolmikosta tekohetkellä 15-vuotias nuori sai puoli vuotta ehdollista ja 17-vuotias nuori seitsemän kuukautta ehdollista.
Juttusarjassa, johon liittyy myös varkauksia, tuomittiin myös kolme muuta henkilöä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin tai sakkoihin.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/poliisin-puukotusyrityksestä-ei-näyttöä/681839

Vastaukset 1
Vanhimmat
Paskalakkien keksimiä valheita ei tule uskoa! Hienoa oikeus!!