15 vuotias voi olla kypsä äiti

teenager

15 vuotias voi olla täysin kehittynyt, ja pystyy huolehtimaan lapsestaan.

15 vuotiaalla saattaa olla tähän myös huomattavasti paremmat taloudelliset mahdollisuudet kuin monilla keski-ikäisillä.

Hän saattaa tienata miljoonia vuodessa.

Raha helpottaa lapsen hoitamista huomattavasti.

Eli ei se nuoruus välttämättä mene pilalle jos saa lapsen niinkin nuorena kuin 15 .

Mutta noin yleisesti 15 vuotiaan tulot ovat aika pienet, ja enemmistö ei ole henkisesti kypsiä.

Mutta sama homma on monen keski-ikäisen kohdalla (yli 30 v) .

Mutta enemmän teinien kohdalla.

84

3043

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marzukka

      Todella naurettava väite sinulta teini!!! Ei yksikään 15v kakara voi olla kypsä äidiksi, mieti ennenkuin päästät moista ulos!!!!

      • teiniäidin sisko

        Miksi muka ei voisi olla. Tekeekö se muutama vuosi sitten niin paljon lisää. Itse olen 17-vuotias ja lasta olen hankkimassa ja ainakin uskon olevani ihan yhtä kypsä kuin muutaman vuoden päästäkin. Lukioni on loppu, töihin pääsen vaikka heti, kotiasiat kunnossa, vain lapsi puuttuu, ja sitä nyt yritetään.
        Ihan yhtälailla voi 25-vuotias olla töysin kypsymätön äidiksi. Ei se ole varma, että kun ihminen on yli 20vuotta, niin se on täysin valmis äidiksi.
        Se riippuu täysin ihmisestä.

      • teenager

        Väitteeni ei todellakaan ole naurettava.

        15 vuotias voi olla kypsä aikuinen ja vielä tienata hyvin.

        Aivan loistava äiti!

        Mutta enemmistö ei ole.

      • Möhömaha

        mieti ja ota selvää ennen kun päästät tuollaista roskaa nettiin.

      • Pikku Myy -76
        teenager kirjoitti:

        Väitteeni ei todellakaan ole naurettava.

        15 vuotias voi olla kypsä aikuinen ja vielä tienata hyvin.

        Aivan loistava äiti!

        Mutta enemmistö ei ole.

        ..... HOITOON!!!! Luuletko tosiaan että 15 vuotias joka ei ole peruskoulua edes loppuun käynyt saisi työpaikan ja miljoonia vuodessa aika naurettavaa. Koska 15 vuotiaana ei pääse vakituisiin työ suhteisiin ja palkka on aika onneton siihen nähden mitä palkat on ammatillisen koulutuksen saaneilla. Kun sitäkin asiaa kysellään kuin onko peruskoulu käytynä työpaikkoihin hakeutuessa. Ja kaiken lisäksi on aika naurettavaa myös väittää että alaikäinen voisi olla toisen alaikäisen huoltaja/holhooja koska suomen laki estää sen se ei ole mahdollista. Ja ainoat rahat mitä teille teiniäideille tulee on sossun toimeentulotuki ja lapsilisä, ja vuoden äitiyspäivärahat sekä tietenkin sossusta elatusmaksut. Mutta ei sossun täti kovin hyvällä katso kun menet sinne ja sanot että mä tarviin rahaa kun saan pennun. Voi olla et tulee hätä käteen jossakin kohtaa kun rupeevat tarkkailemaan ja jos aihetta on lapsi huostaanotetaan. Eikä 15 vuotias ole vielä likikään aikuisuutta vaan täysi kakara joka kuvittelee itsestään hieman liikoja. Ja katselee maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Äläkä vaan aloita sitä samaa paskaa että aikuiset ei ole yhtään sen parempia voin kertoa sen verran ettemme me ainakaan ole maha pystyssä kulkeneet kylänraittia vaan on ne lapset tehty sitten kun siihen on ollut tietyt edellytykset. Ja on oltu siitä varmoja että pystyy niistä myös huolehtimaan. Minäkin maksan veroja aika paljon kuukaudessa että te saisitte niille helkutin äpärillenne ruokaa ja vaippoja ja vaatteita että te ylipäänsä saatte mitään rahaa. Joten älkää luulkokaan että menen tuohon retkuun että te olette aikuisia.

      • revi siitä ruttu

        kateellinen ruttu pillu 40v!
        eipä taida sulle tulla lapsia elämäs aikana, heh, eiku vaan Thaimaasta adoptoimaan.

        Tiesitkös että 15-25 v iässä on parhain mahdollinen aika tehdä lapsia!

      • Menestynyt Teini -94
        Pikku Myy -76 kirjoitti:

        Hah, no minun palkkani 54,49e/h

        Ja ikäni on mitä on eli 16-vuotias, kaikki on leidistä huolimatta mahdollista!

        Arvon Köyhät P*skiaiset! Eli eiköhän se ole minä joka näiden minun ikäisten teinien äpärien vaippoja maksele!

        Revi siitä RUTTU p*llu!!!

      • ei pidä paikkaansa
        Menestynyt Teini -94 kirjoitti:

        Hah, no minun palkkani 54,49e/h

        Ja ikäni on mitä on eli 16-vuotias, kaikki on leidistä huolimatta mahdollista!

        Arvon Köyhät P*skiaiset! Eli eiköhän se ole minä joka näiden minun ikäisten teinien äpärien vaippoja maksele!

        Revi siitä RUTTU p*llu!!!

        "Hah, no minun palkkani 54,49e/h "

        Haha, in your dreams only.

      • aofiadiogfaso lololo
        revi siitä ruttu kirjoitti:

        kateellinen ruttu pillu 40v!
        eipä taida sulle tulla lapsia elämäs aikana, heh, eiku vaan Thaimaasta adoptoimaan.

        Tiesitkös että 15-25 v iässä on parhain mahdollinen aika tehdä lapsia!

        toi teksti kertoo jo paljon sun henkisestä iästäs ;D .... ...

    • Äiti 28v

      Kasva nyt kulta pieni vähän joohan? ;D Teini voi ansaita miljoonia :D ehheheeeeeeeeee...voi teitä pikkusia.

      • teiniäidin sisko..

        Kyllä teinikin voi tienata erittäin hyvin. Itse ansaitsin viime kesänä puhelinmyyjänä n. 3800e/kk. Joten eihän tuo miljoonia ole, mutta erittäin paljon jopa aikuisiin verrattuna. Kyllä tienasin paljon paremmin kuin monet aikuiset esim. kaupan kassalla, siivoojana ym.
        Eikä tuo miljoona sana nyt varmatikaan kirjaimellisesti tarkoittanut, että miljoonia vaan enemmänkin PALJON jotkut jopa enemmän kuin aikuiset.
        Että se siitä...

      • aikuinen nainen
        teiniäidin sisko.. kirjoitti:

        teininä ja vielä vähän vanhemapanakin itselleni ammatin jossa tienaan yli 5 tonnia kuukaudessa.
        Paljon järkevämpää kuin tehdä mukuloita ja jäädä työttömäksi tai kaupan kassalle...

      • teiniäidin sisko..
        aikuinen nainen kirjoitti:

        teininä ja vielä vähän vanhemapanakin itselleni ammatin jossa tienaan yli 5 tonnia kuukaudessa.
        Paljon järkevämpää kuin tehdä mukuloita ja jäädä työttömäksi tai kaupan kassalle...

        Ei tuo lapsi sitä upeaan ammattiin lukemista mitenkään estä. Ja aika harva aikuinenkaan saa tuota viittä tonnia kuukaudessa. Varsinkaan ihan normaaleilla 6-8tunnin työpäivillä. Kyllä monet aikuiset ovat kaupan kassalla, siivoojina muuten vain huonopalkkaisessa ammatissa, ja heilläkin on lapsia, mutta ei heitä kukaan hauku. Mutta autas armias jos nuori, jolla on lapsi on kaupan kassalla niin heti herää mietteitä:
        - Eikö tuokin olis voinu vähän myöhemmin hankkia lapsia, niin olis päässy kunnon töihin
        - Kyllä olis kannattanu lukea itselleen kunnon ammatti, ettei tarttis tollasessa hommassa olla.

        Ja kuten sanoin, nuoretkin voivat tienata erittäin hyvin. Eikä kaikki nuoret aina suunnittele lapsien hankkimista, joskus ehkäisykin voi pettää, jos käyttää kondomia ehkäisyvälineen niin on yllättävänkin todennäköistä silti tulla raskaaksi.
        Ja onneksi on nuoria, jotka silloin uskaltavat ottaa vastuunsa.

      • tytsy

        Eli siis nyt kaikki ihmiset, jotka istuvat kaupan kassalla, ovat epäonnistujia? Hah, kyllä jonkun on tehtävä sekin työ... sekä niin tärkeä siivoojan ammatti, vaikkei sitä kukaan arvosta. Yritän vain sanoa, että kyllä opiskella pystyy vaikka teiniäiti on, mutta helpompaa se toki ilman lapsia on.

      • teiniäidin sisko
        tytsy kirjoitti:

        Mielestäni kaupan kassalla istuja tai siivooja ei ole mitenkään huonompi. Näitä ammatteja vain arvostetaan erittäin vähän. Itsekin olen erittäin aliarvostetussa ammatissa eli puhelinmyyjänä, mutta miksi en olisi erittäin hyvä palkka ja helppo työ.
        Tarkoitin vain, että on normaalia, jos aikuinen on kaupan kassalla, mutta jos nuori teiniäiti on kaupan kassalla, niin suurin osa luokittelee istujan heti luuseriksi.

        Ja olen aivan samaa mieltä, että teiniäitinäkin voi opiskella aivan yhtälailla kuin lapsettomanakin. Ei se lapsi elämästä estä!
        Itsekin aion todella hankkia heti lapsia kunhan niitä siunaantuu, vaikka olenkin vasta 17-vuotias, mutta lukio käyty, elämä mallillaan joten miksikäs ei?

      • joku vaan
        teiniäidin sisko.. kirjoitti:

        Kyllä teinikin voi tienata erittäin hyvin. Itse ansaitsin viime kesänä puhelinmyyjänä n. 3800e/kk. Joten eihän tuo miljoonia ole, mutta erittäin paljon jopa aikuisiin verrattuna. Kyllä tienasin paljon paremmin kuin monet aikuiset esim. kaupan kassalla, siivoojana ym.
        Eikä tuo miljoona sana nyt varmatikaan kirjaimellisesti tarkoittanut, että miljoonia vaan enemmänkin PALJON jotkut jopa enemmän kuin aikuiset.
        Että se siitä...

        ÄLÄ NYT VIITSI YRITTÄÄ TIEDÄTKÖ PALJONKO MINÄ TIENAAN KUUKAUDESSA KÄTEEN? VOIN KERTOA ETTÄ OLEN 27 VUOTIAS NAINEN TOISTAISEKSI LAPSETON, ISO OMAKOTITALO JA TONTTI SEKÄ UUSI AUTO PERSEEN ALLA JA HYVIN TIENAAVA MIES LISÄKSI TALOSSA. EIKÄ PENNIÄKÄÄN VELKAA TALOSTA TAI AUTOSTA. ENKÄ MYÖSKÄÄN OLE NIITÄ PERINYT.

      • laitinenpinja
        joku vaan kirjoitti:

        mitä perkelettä sä huudat siinä? taitaa itteäs vituttaa kun ei oo tupannu lapsia sun elämääsi, jos on noin kamala ajatus siitä että nuorikin voi pärjätä, paremmin kuin sinä, niin mene puhumaan sellaselle joka on tarkotettu kuuntelemaan ja auttamaan sua sun asioissa!!

      • gdsgfsdgs
        teiniäidin sisko.. kirjoitti:

        Kyllä teinikin voi tienata erittäin hyvin. Itse ansaitsin viime kesänä puhelinmyyjänä n. 3800e/kk. Joten eihän tuo miljoonia ole, mutta erittäin paljon jopa aikuisiin verrattuna. Kyllä tienasin paljon paremmin kuin monet aikuiset esim. kaupan kassalla, siivoojana ym.
        Eikä tuo miljoona sana nyt varmatikaan kirjaimellisesti tarkoittanut, että miljoonia vaan enemmänkin PALJON jotkut jopa enemmän kuin aikuiset.
        Että se siitä...

        joku voihkintalinja kummiski ;D 8D ...

    • naarasleijona

      Väitätkö, että nykypäivän maailmassa ihminen, joka on hädin tuskin saanut peruskoulunsa suoritettua, voisi päästä töihin..... haloo, hanttihommia voit löytää, mutta mitään kunnollista et. Epäilen suuresti teini-ikäisen kypsyyttä; mielestäni elämänkokemus tuo sitä sitten aikanaan itse kullekin. Mutta toiset tekevät kaikki kantapään kautta... että jokainen tyylillään.

      • teiniäidin sisko

        Kyllä voi kuules saada ihan 16-vuotiaatkin kunnon työpaikan. Paras kaverini on nyt ollut jo 10kk töissä lehtimyyjänä ja tienaa myöskin erittäin hyvin.
        Että kyllä töitä saa jos haluaa. Hän sai minutkin puhuttua viime kesänä homman ja tienasin itsekin erittäin hyvin ja aion mennä tänäkin kesänä samaan työpaikkaan, koska tienaan puhelinmyyjänä paljon paremmin kuin esim. kaupan kassalla.

      • Naarasleijona
        teiniäidin sisko kirjoitti:

        jos lehtimyyjän työ on sinun unelma niin siitä vaan!!! Voin kokemuksesta sanoa, että paikkaan kuin paikkaan vaaditaan koulutus. Niin no riippuu tietysti mihin hommiin hakee... ;) ehkä sitten voit yrittää lehtimyyjän hommia ilman koulutusta....

      • teiniäidin sisko
        Naarasleijona kirjoitti:

        Itseasiassa pidän työstäni erittäin paljon. Ja aion jatkaa hommia jälleen tänä kesänä kuten jo sanoinkin.
        Mitenkäs kaupan kassalle, ei meilläpäin siihenkään vaadita koulutusta, kuten ei lehtimyyjän hommiinkaan.
        Ja koska tienaan paljon paremmin lehtimyyjänä kuin kaupan kassalla, olen paljon mielummin lehtimyyjänä. Ja lapsia aion hankkia mahdollisimman pian, vaikka ikää onkin vasta 17vuotta, mutta lukio on käyty ja muutenkin elämä mallillaan, joten miksikäs ei?

        Olen erittäin tyytyväinen työhöni, helppoa hommaa, hyvä palkka, liukuva työaika, helppo käydä esim.koulun ohella jne.

        valitsemallesi tielle. En tiedä, mitä tarvitaan kaupan alalle, mutta ainakin näillä aloille, mistä minä pidän, tarvitaan asianmukainen koulutus. En tiedä vielä mikä minusta sitten joskus tulee, mutta haluan haastavan työn, joka kiinnostaa minua, ja tietysti sellaisen, josta jää rahaa käteen kivasti. Minullakin elämä mallillaan, mutta paljon vielä kokematta asioita, ja sitten joskus niitä lapsia (ehkä!).

        Kyllä on äitini pian ihmeissään, kun molemmat tyttäret ovat raskaana, jos minäkin nyt sitten pian tulisin raskaaksi. Olemme kyllä jo yrittäneet vähän aikaa. Harmittaa kun toiset tulevat melkein pelkästä katseesta raskaiksi kun taas toiset saavat yrittää pidemmän aikaa ja toiset eivät tule koskaan.
        Menestystä ja hyvää kesää myös sinulle..

      • Möhömaha
        Naarasleijona kirjoitti:

        valitsemallesi tielle. En tiedä, mitä tarvitaan kaupan alalle, mutta ainakin näillä aloille, mistä minä pidän, tarvitaan asianmukainen koulutus. En tiedä vielä mikä minusta sitten joskus tulee, mutta haluan haastavan työn, joka kiinnostaa minua, ja tietysti sellaisen, josta jää rahaa käteen kivasti. Minullakin elämä mallillaan, mutta paljon vielä kokematta asioita, ja sitten joskus niitä lapsia (ehkä!).

        yhtiöt myös kouluttavat itse omat työntekijänsä.

        Jokainen tekee lapsensa silloin, kun itselleen sopii. Ei ole aikuisten homma moittia nuoria äitejä, jotka koulutuksen sijaan valitsevat lapsen ja haluavat viettää lapsen ensimmäiset vuodet täysin lapsen kanssa. Ne vuodet kun kuluvat nopeasti ja lapsi kasvaa äkkiä. Kouluja kyllä ehtii käymään sitten myöhemminkin.
        Jokainen elää elämäänsä itseään, ei muita varten. Toisen tekee onnelliseksi johtajan virka ja korkea palkka, kun taas toisen tekevät lapset onnelliseksi.
        Annammehan jokaisen elää elämäänsä ihan itse?

      • pömppis
        Möhömaha kirjoitti:

        teiniäiti pystyy hoitamaan lapset kunnolla, kasvattamaan ne rakkaudella, ja vielä elättämään ne? Siis juuri kenties peruskoulun lopettanut tai vielä koululainen.... Ihmettelen!!!!!

      • erinomainen

        ei ole AIKUISTEN asia moittia...

        siis kun lapset tekee lapsia.

      • teiniäidin sisko
        pömppis kirjoitti:

        teiniäiti pystyy hoitamaan lapset kunnolla, kasvattamaan ne rakkaudella, ja vielä elättämään ne? Siis juuri kenties peruskoulun lopettanut tai vielä koululainen.... Ihmettelen!!!!!

        Ai onko se rakkaus iästä kiinni? No mikä on sitten se ikä, että pystyy kasvattamaan lapsensa rakkaudella?
        Ihan yhtälailla aikuisilla voi olla vaikeaa elättää lapsensa, ihan yhtälailla kuin teiniäideilläkin, mutta miksi moititaan vain teiniäitejä? Jos vanhempi äiti ei pysty elättämään kunnolla lapsiaan, sanotaan että hänellä on vain huono tuuri, mutta jos teiniäiti ei pysty elättämään lastaan hän on tyhmä ja vastuuton kun on saanut lapsen niin nuorena.

        Ja joillain nuorilla voi olla PALJON paremmat mahdollisuudet kasvattaa lapsensa kuin joillakin aikuisilla...

        Itse juuri toivon, että jos onni potkaisisi ja tulisin raskaaksi ja olen vasta 17-vuotias, lukio käyty, töihin pääsen vaikka heti, kihlattu valmiina, kotiasiat kunnossa ja muutenkin kaikki hyvin, niin miksei? Senkö takia, että kaikki eivät pidä teiniäideistä? En todellakaan aio sen vuoksi juosta tekemään aborttia, että kun joku sano, että kukaan teiniäideistä ei pärjää.
        Jos minä tahdon lapsen ja tiedän, että pystyn hänet elättämään ihan yhtä hyvin kuin parin vuoden päästäkin ja tiedän, että pystyn lapselle tarjoamaan rakastavan kodin, niin miksi en lasta hankkisi?

        Pelkällä peruskoululla tai sitten lukion jälkeen ei ole kovin hyvät mahdollisuudet päästä kunnon työhön. Elämme 2000- lukua, ja työpaikkaan kuin työpaikkaan alkaa olla pääsyvaatimuksena alan koulutus ja työkokemus.

        Hmm, joillain nuorilla paljon paremmat mahdollisuudet kasvattaa lapsensa kuin jollakin aikuisella? Mitähän ajat takaa?? Mielestäni teiniäidit " painivat" eri sarjassa verrattuna johonkin vaikka huumeidenkäyttäjä- äitiin. En sentään " luokittele teiniäitejä pohjasakkaan" :) Mikäli ihmisiä jotenkin kerta jaotellaan!?

        Ehkäpä pystyt elättämään lapsesi, jos sellaisen haluat/ saat, mutta tulosi ovat luultavasti aika pienet, mutta sossustahan sitä saapi, ja miksei myös omilta vanhemmiltasi?!

        Itse en aio toisilta rahaa kinuta, vaan teen asiat niin, että jos joskus lapsia haluan, niin pystyn ne hyvin elättämään... siis ilman että pinna kiristyy, kun ei ole rahaa!!!!! Ja olen silloin tietysti monia kokemuksia rikkaampana, ja osaan sitten jo arvostaa moista pientä lahjaa eri lailla kuin moni muu.

        En minäkään aio vanhemmilta kinua rahaa kuin äärimmäisessä hätätapauksessa ja silloinkin vain lainksi jonka maksan takaisin heti kun pystyn. Enkä myöskään aio hakea sossusta rahaa kuin äärimmäisessä hätätapauksessa. Ja äärimmäisellä hätätapauksella tarkoitan, että jos todellakin tulee niin yllättäviä, suuria kuluja, että niitä ei kertakaikkiaan millään pysty maksamaan.

        Jos töihin menisin niin tuloni eivät kauhean pienet olisi. Paremmat kuin esim. äidilläni, joka työskentelee opettajana.

        Ja mitä tarkoitat kunnon työllä?
        Mikä nyt sitten on kunnon työtä, arvostettu työ vaiko hyväpalkkainen työ? Itse työskentelen puhelinmyyjänä aina kun rahaa tarvitsen, ei todellakaan arvostettu työ, mutta erittäin hyvä palkkainen kuitenkin. Joten onko tämä sitten ns. hyvä työ, koska on hyvä palkka.

        Vanhemmiltani tuskin kovinkaan kauheasti rahaa saan, koska heillä ei sitä ole antaa. Tai onhan heilläkin pari tuhatta euroa säästöjä, mutta niihinkään ei kosketa kuin hätätapauksessa.

        Nyt vain vauva puuttuu, ja sitä odotellaan. Saattaapi kylläkin olla, että sellainenkin jo masussa asustelee, siksi pitääkin syödä pikkuisen terveellisemmin. ;)

        Niin, niin, minä aion saada rahaa niin paljon kasaan, kuin myös muuta " omaisuutta", että pärjään sitten lasteni kanssa. Eli ei tarvitse lainailla keltään. Ymmärrät yskän sitten kun vähän vanhenet!!! :)

        Entäs jos talosi palaa, miehesi kuolee, lapsi sairastuu vakavasti. Tarkoitin äärimmäisillä hätätapauksilla tämän tyyppisiä tapauksia. SIIS TODELLAKIN ÄÄRIMMÄISIÄ HÄTÄTAPAUKSIA!
        En siis mitään, kun mulla ei oo rahaa mennä ryyppäämään tai kun ei oo just nyt rahaa ruokaan, kun rahaa tulee vasta ylihuomenna. Vaan äärimmäisiä hätätapauksia, vai meinaatkos sinä varata rahaa, että jos sattuukin tulemaan onnettomuus niin on sitten ihan kaikkeen varauduttu. Jos auto hajoaa ja remontti maksaa monia tuhansia euroja niin on sitten varaa maksaa kallis autoremontti.
        Onnea sitten vaan, taitaa emnnä melko kauan ennenkuin sinulla on rahaa tallessa kaikenmaailman hätätapauksia varten. Mutta eipähän sitten tarvitse lainata rahaa keneltäkään.

        Ja ymmärrän yskän nyt jo. Mutta sinä et tainnut ymmärtää mitä tarkoitin ÄÄRIMMÄISELLÄ hätätapauksella.

      • Möhömaha
        teiniäidin sisko kirjoitti:

        Ai onko se rakkaus iästä kiinni? No mikä on sitten se ikä, että pystyy kasvattamaan lapsensa rakkaudella?
        Ihan yhtälailla aikuisilla voi olla vaikeaa elättää lapsensa, ihan yhtälailla kuin teiniäideilläkin, mutta miksi moititaan vain teiniäitejä? Jos vanhempi äiti ei pysty elättämään kunnolla lapsiaan, sanotaan että hänellä on vain huono tuuri, mutta jos teiniäiti ei pysty elättämään lastaan hän on tyhmä ja vastuuton kun on saanut lapsen niin nuorena.

        Ja joillain nuorilla voi olla PALJON paremmat mahdollisuudet kasvattaa lapsensa kuin joillakin aikuisilla...

        Itse juuri toivon, että jos onni potkaisisi ja tulisin raskaaksi ja olen vasta 17-vuotias, lukio käyty, töihin pääsen vaikka heti, kihlattu valmiina, kotiasiat kunnossa ja muutenkin kaikki hyvin, niin miksei? Senkö takia, että kaikki eivät pidä teiniäideistä? En todellakaan aio sen vuoksi juosta tekemään aborttia, että kun joku sano, että kukaan teiniäideistä ei pärjää.
        Jos minä tahdon lapsen ja tiedän, että pystyn hänet elättämään ihan yhtä hyvin kuin parin vuoden päästäkin ja tiedän, että pystyn lapselle tarjoamaan rakastavan kodin, niin miksi en lasta hankkisi?

        Teiniäitinä äitiyden aloittanut on sanonut olleensa tuolloin, jopa PAREMPI äiti, kun sitten vanhemmiten.

      • Mähämaha
        pömppis kirjoitti:

        teiniäiti pystyy hoitamaan lapset kunnolla, kasvattamaan ne rakkaudella, ja vielä elättämään ne? Siis juuri kenties peruskoulun lopettanut tai vielä koululainen.... Ihmettelen!!!!!

        lapsi kaipaa aikaa ja rakkautta ja aikaa ja rakkauttahan "teiniäidillä"(en pidä nimityksestä)
        on tarjota vaikka kuinka paljon.

        Meillä on mahdollisuus jäädä muutamaksi vuodeksi kotiin vain ja ainoastaan lapsen kanssa. Meillä on aikaa katsoa lapsen kasvamista ja antaa lapselle kaikki aikamme.
        Ensimmäiset vuodet on korvaamatonta aikaa.

      • Möhömaha
        Mähämaha kirjoitti:

        Tuli virhe niccin kanssa ;P

      • pömppis
        teiniäidin sisko kirjoitti:

        Entäs jos talosi palaa, miehesi kuolee, lapsi sairastuu vakavasti. Tarkoitin äärimmäisillä hätätapauksilla tämän tyyppisiä tapauksia. SIIS TODELLAKIN ÄÄRIMMÄISIÄ HÄTÄTAPAUKSIA!
        En siis mitään, kun mulla ei oo rahaa mennä ryyppäämään tai kun ei oo just nyt rahaa ruokaan, kun rahaa tulee vasta ylihuomenna. Vaan äärimmäisiä hätätapauksia, vai meinaatkos sinä varata rahaa, että jos sattuukin tulemaan onnettomuus niin on sitten ihan kaikkeen varauduttu. Jos auto hajoaa ja remontti maksaa monia tuhansia euroja niin on sitten varaa maksaa kallis autoremontti.
        Onnea sitten vaan, taitaa emnnä melko kauan ennenkuin sinulla on rahaa tallessa kaikenmaailman hätätapauksia varten. Mutta eipähän sitten tarvitse lainata rahaa keneltäkään.

        Ja ymmärrän yskän nyt jo. Mutta sinä et tainnut ymmärtää mitä tarkoitin ÄÄRIMMÄISELLÄ hätätapauksella.

        Sori, kun en ole ehtinyt vastailla, kun täytynee välillä töissä käydä..... ;)Noh, vakaa tarkoitus mulla tosiaan saada säästöön rahaa todellakin enemmän kuin joitain satoja euroja. Sitäpaitsi meillä uusi auto, joten takuu siinä 3 vuotta... :) Ja löytyyhän sitä rahaa jo nyt tuhansia euroja. Mutta eihän mun raha-asiat kellekään kuulu. Aion minäkin lasten kanssa kotona monta vuotta olla, jos se asia joskus tulee ajankohtaiseksi. Ei se ikä tee äidistä parempaa tai huonompaa vaan muut asiat.

      • !!!!
        teiniäidin sisko kirjoitti:

        En minäkään aio vanhemmilta kinua rahaa kuin äärimmäisessä hätätapauksessa ja silloinkin vain lainksi jonka maksan takaisin heti kun pystyn. Enkä myöskään aio hakea sossusta rahaa kuin äärimmäisessä hätätapauksessa. Ja äärimmäisellä hätätapauksella tarkoitan, että jos todellakin tulee niin yllättäviä, suuria kuluja, että niitä ei kertakaikkiaan millään pysty maksamaan.

        Jos töihin menisin niin tuloni eivät kauhean pienet olisi. Paremmat kuin esim. äidilläni, joka työskentelee opettajana.

        Ja mitä tarkoitat kunnon työllä?
        Mikä nyt sitten on kunnon työtä, arvostettu työ vaiko hyväpalkkainen työ? Itse työskentelen puhelinmyyjänä aina kun rahaa tarvitsen, ei todellakaan arvostettu työ, mutta erittäin hyvä palkkainen kuitenkin. Joten onko tämä sitten ns. hyvä työ, koska on hyvä palkka.

        Vanhemmiltani tuskin kovinkaan kauheasti rahaa saan, koska heillä ei sitä ole antaa. Tai onhan heilläkin pari tuhatta euroa säästöjä, mutta niihinkään ei kosketa kuin hätätapauksessa.

        Nyt vain vauva puuttuu, ja sitä odotellaan. Saattaapi kylläkin olla, että sellainenkin jo masussa asustelee, siksi pitääkin syödä pikkuisen terveellisemmin. ;)

        Olet moneen otteeseen mainostanut kuinka hyväpalkkainen puhelinmyyjä olet... Mitä myyt? Mistä puhelin myynnistä saa tuollaisen summan rahaa kuussa? Sinne minäkin haluan.... Ystäväni oli aikanaan puhelinmyyjä eikä todellakaan tienannut tuollaisia summia, vaikka loistava myyjä olikin!

      • ????
        Mähämaha kirjoitti:

        lapsi kaipaa aikaa ja rakkautta ja aikaa ja rakkauttahan "teiniäidillä"(en pidä nimityksestä)
        on tarjota vaikka kuinka paljon.

        Meillä on mahdollisuus jäädä muutamaksi vuodeksi kotiin vain ja ainoastaan lapsen kanssa. Meillä on aikaa katsoa lapsen kasvamista ja antaa lapselle kaikki aikamme.
        Ensimmäiset vuodet on korvaamatonta aikaa.

        "Meillä on mahdollisuus jäädä muutamaksi vuodeksi kotiin vain ja ainoastaan lapsen kanssa. Meillä on aikaa katsoa lapsen kasvamista ja antaa lapselle kaikki aikamme."

        Ja vain teiniäideilläkö on aikaa lapsilleen??? Oletko kuullut esim. äitiyslomasta ja hoitovapaasta, jollaista voi pitää. Eli kyllä työssä käyväkin 'aikuinen'äiti voi olla lapsensa kanssa kotona muutaman vuoden! Sitä paitsi äitiyspäiväraha ja hoitovapaa lasketaan palkan mukaan eli ne jotka ovat työelämässä tienaavat enemmän kuin kouluttamattomat teini'äidit. Eli saavat olla lastensa kanssa samalla tavalla ja tienaavatkin enemmä!

      • pömppis
        ???? kirjoitti:

        veit sanat suustani, ehkä nämä nuoret äidit eivät tiedä näistä asioista mitään. Pitäisi vaan tehdä lapset teini-ikäisenä, ja hoitaa niitä sitten kotona monia vuosia onnettomalla "päivärahalla". Voi, voi!!Kyllä aikuiset äidit varmasti haluavat olla kotona kun lapset ovat pieniä..... Paremminhan sitten toki pärjää..... ja varmasti osaa nauttia lapsesta yhtä lailla, jos ei paremminkin.

      • teiniäidin sisko
        !!!! kirjoitti:

        Olet moneen otteeseen mainostanut kuinka hyväpalkkainen puhelinmyyjä olet... Mitä myyt? Mistä puhelin myynnistä saa tuollaisen summan rahaa kuussa? Sinne minäkin haluan.... Ystäväni oli aikanaan puhelinmyyjä eikä todellakaan tienannut tuollaisia summia, vaikka loistava myyjä olikin!

        Myyn ihan vaan lehtiä. Tai no tällä hetkellä en siis ole töissä, mutta kunhan kiirus loppuu niin menen vielä jatkamaan, ja kaverini on tosiaan ollut jo yli 10kk lehtimyyjänä. Myyn n.68 eri lehteä, joten siitäkin ehkä johtuu hyvä myynti, koska on valinnan varaa, joissakin firmoissa on vain 10-30lehteä.

        Ja toiset saavat vain n.5-10e/h, koska kaikki eivät tosiaan ole hyviä myyjiä. Vaikka sanonkin, että työ on helppoa, tarkoitan, että työ on helppoa minulle, mutta olen nähnyt myös erittäin toivottomia tapauksia. Ja kyllä siihen, että saa 12-20e/h pitää jo myydä melkoisen paljon. Riippuen lehden hinnasta tietenkin n.4-9lehteä/6h. Mutta lehtien hinnat sitten vaihtelevatkin 29e-129e. Mutta ei tuo ole ollenkaan mahdoton...

        Se on paljolti firmasta kiinni, että millaista palkkaa saa. Toisissa firmoissa on vain provikkapalkka, toisissa taas pohjapalkka provikka ja toisissa saa itse valita kumman haluaa.
        Firmasta riippuen pelkällä provikalla saa n.10-20% myymäsi lehden hinnasta ja pohjapalkkaa provikkasysteemiä en jaksa alkaa selittää monimutkaista, mutta paljon varmempi systeemi, koska vaikka et saisi myytyä mitään saat kuitenkin pohjapalkan.

        Firmaa en viitsi täällä mainostaa, koska täällä tuntuu olevan joskus erittäin kriittistä porukkaa kirjoittelemassa.

      • Möhömaha
        ???? kirjoitti:

        "Meillä on mahdollisuus jäädä muutamaksi vuodeksi kotiin vain ja ainoastaan lapsen kanssa. Meillä on aikaa katsoa lapsen kasvamista ja antaa lapselle kaikki aikamme."

        Ja vain teiniäideilläkö on aikaa lapsilleen??? Oletko kuullut esim. äitiyslomasta ja hoitovapaasta, jollaista voi pitää. Eli kyllä työssä käyväkin 'aikuinen'äiti voi olla lapsensa kanssa kotona muutaman vuoden! Sitä paitsi äitiyspäiväraha ja hoitovapaa lasketaan palkan mukaan eli ne jotka ovat työelämässä tienaavat enemmän kuin kouluttamattomat teini'äidit. Eli saavat olla lastensa kanssa samalla tavalla ja tienaavatkin enemmä!

        se lasten teko ja lasten kanssa oleminen on rahasta kiinni, niin harva meistä sitten niitä voi tehdä.

        Eikä tässä nyt ollutkaan puhetta siitä mihin vanhemmat äidit pystyvät.

        Ja saanen muistuttaa, että tämä palsta on TEINIÄIDEILLE ei niille jotka täällä katkerana käyvät valittamassa toisten tavoista elää omaa elämäänsä.
        Miten olisi jos sitten keskittyisitte oman elämänne elämiseen. Vai onko elämä niin kovin tyhjää, kun täytyy toisia arvostella?

        Minut on ainakin kasvatettu arvostamaan toisia ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Minulle on myös opetettu, ettei toisten elämään ole sopivaa puuttua. Me olemme jokainen yksilöitä se mikä toisen tekee onnelliseksi, ei välttämättä toimi toisella.

      • Möhömaha
        pömppis kirjoitti:

        Sori, kun en ole ehtinyt vastailla, kun täytynee välillä töissä käydä..... ;)Noh, vakaa tarkoitus mulla tosiaan saada säästöön rahaa todellakin enemmän kuin joitain satoja euroja. Sitäpaitsi meillä uusi auto, joten takuu siinä 3 vuotta... :) Ja löytyyhän sitä rahaa jo nyt tuhansia euroja. Mutta eihän mun raha-asiat kellekään kuulu. Aion minäkin lasten kanssa kotona monta vuotta olla, jos se asia joskus tulee ajankohtaiseksi. Ei se ikä tee äidistä parempaa tai huonompaa vaan muut asiat.

        Sinä niin, me teemme näin. ok?

      • Möhömaha
        !!!! kirjoitti:

        Olet moneen otteeseen mainostanut kuinka hyväpalkkainen puhelinmyyjä olet... Mitä myyt? Mistä puhelin myynnistä saa tuollaisen summan rahaa kuussa? Sinne minäkin haluan.... Ystäväni oli aikanaan puhelinmyyjä eikä todellakaan tienannut tuollaisia summia, vaikka loistava myyjä olikin!

        toisten palkka ja ansaitseminen ylipäätään kuuluu kenellekkään muulle kun työtä tekevälle itselleen?

        Niin tyhmältä kun se kuulostaakin, niin fakta on, että jonkun ne paskahommatkin on tehtävä.

        Ja meillähän on koko elämä aikaa opiskella ja hankkia se unelmaammattimme... toiselle se on puhelinmyyjä, toiselle roskakuski ja toiselle sitten joku opettaja.

        Me ollaan me ihmiset niin pirun erilaisia, ettei yhtä oikeaa tietä ole, jokainen elää elämäänsä ITSELLEEN ja tekevät valintansa sen mukaan mikä tekee ITSENSÄ onnelliseksi.

      • pömppis
        Möhömaha kirjoitti:

        se lasten teko ja lasten kanssa oleminen on rahasta kiinni, niin harva meistä sitten niitä voi tehdä.

        Eikä tässä nyt ollutkaan puhetta siitä mihin vanhemmat äidit pystyvät.

        Ja saanen muistuttaa, että tämä palsta on TEINIÄIDEILLE ei niille jotka täällä katkerana käyvät valittamassa toisten tavoista elää omaa elämäänsä.
        Miten olisi jos sitten keskittyisitte oman elämänne elämiseen. Vai onko elämä niin kovin tyhjää, kun täytyy toisia arvostella?

        Minut on ainakin kasvatettu arvostamaan toisia ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Minulle on myös opetettu, ettei toisten elämään ole sopivaa puuttua. Me olemme jokainen yksilöitä se mikä toisen tekee onnelliseksi, ei välttämättä toimi toisella.

        on minulle ajanvietettä, hauska lukea teidän teinien kirjoituksia; kun tiedätte kaikeista kaiken, ja osaatte kaiken. Ja elämänkokemusta löytyy niin älyttömästi. Noh, kyllä sinunkin silmät avautuvat ajallaan. Minulla on elämä kunnossa, mutta näillä hiljaisilla hetkillä, mitkä saan olla yksin koneen kanssa, nautin tästä suunnattomasti... :) Ja sitäpaitsi sano yksikin syy, miksi olisin katkera teille teiniäideille???????????? Iloista kesää sullekin!!

      • aikuinen

        kanssasi ja hyvää kesää sinnekin!

      • Äiti -72
        teiniäidin sisko kirjoitti:

        Kyllä voi kuules saada ihan 16-vuotiaatkin kunnon työpaikan. Paras kaverini on nyt ollut jo 10kk töissä lehtimyyjänä ja tienaa myöskin erittäin hyvin.
        Että kyllä töitä saa jos haluaa. Hän sai minutkin puhuttua viime kesänä homman ja tienasin itsekin erittäin hyvin ja aion mennä tänäkin kesänä samaan työpaikkaan, koska tienaan puhelinmyyjänä paljon paremmin kuin esim. kaupan kassalla.

        ...tuskin viitsit tehdä kaupata lehtiä eläkeikääsi saakka. Se on kuitenkin loppujen lopuksi aika paskaa hommaa, ahdistella ihmisiä ja yrittää kaupata heille väkisin jotakin mitä he eivät välttämättä tarvitse/halua ostaa (kokemusta itselläkin puh.myynnistä). Jossakin vaiheessa sinun on hankittava itsellesi ammatti, tai päädyt ns. hanttihommiin huonolla palkalla (se on tosiasia nykypäivän Suomessa, että ilman ammattikoulutusta järkevää ja hyväpalkkaista työtä ei tahdo saada). Sitten kätiset tällä palstalla, että lapsen takia jäi koulut käymättä ja elämä elämättä!

        Se, että kehuskelet täällä tienesteilläsi, kertoo että olet vielä aika lapsellinen. Kasva aikuiseksi ennen kuin alat kakaroita vääntämään.

      • Hupi
        teiniäidin sisko kirjoitti:

        Myyn ihan vaan lehtiä. Tai no tällä hetkellä en siis ole töissä, mutta kunhan kiirus loppuu niin menen vielä jatkamaan, ja kaverini on tosiaan ollut jo yli 10kk lehtimyyjänä. Myyn n.68 eri lehteä, joten siitäkin ehkä johtuu hyvä myynti, koska on valinnan varaa, joissakin firmoissa on vain 10-30lehteä.

        Ja toiset saavat vain n.5-10e/h, koska kaikki eivät tosiaan ole hyviä myyjiä. Vaikka sanonkin, että työ on helppoa, tarkoitan, että työ on helppoa minulle, mutta olen nähnyt myös erittäin toivottomia tapauksia. Ja kyllä siihen, että saa 12-20e/h pitää jo myydä melkoisen paljon. Riippuen lehden hinnasta tietenkin n.4-9lehteä/6h. Mutta lehtien hinnat sitten vaihtelevatkin 29e-129e. Mutta ei tuo ole ollenkaan mahdoton...

        Se on paljolti firmasta kiinni, että millaista palkkaa saa. Toisissa firmoissa on vain provikkapalkka, toisissa taas pohjapalkka provikka ja toisissa saa itse valita kumman haluaa.
        Firmasta riippuen pelkällä provikalla saa n.10-20% myymäsi lehden hinnasta ja pohjapalkkaa provikkasysteemiä en jaksa alkaa selittää monimutkaista, mutta paljon varmempi systeemi, koska vaikka et saisi myytyä mitään saat kuitenkin pohjapalkan.

        Firmaa en viitsi täällä mainostaa, koska täällä tuntuu olevan joskus erittäin kriittistä porukkaa kirjoittelemassa.

        Taitaa tuo sun palkkas olla vähän liioiteltu... mainitsemasi hyvän myyjän palkka, 12-20 e/h * 6 h/pv * 5pv/viikko tekee vain noin 1500 - 2500 e/kk. Taisit tarkoittaakin, että tienasit 3800 e KESÄN aikana... siksi et uskalla kertoa firmankaan nimeä. Noihin 3800 e/kk tuloihin en hevillä usko, koska olen ollut alalla itsekin (keskivertomyyjä) ja tiedän, että niihin pääsevät vain hyvin harvat (ainakin jos aikoo tienata hyvin JATKUVASTI).

        Oletko muuten ottanut huomioon, että äitiysloman aikana et saa palkkaa vaan äitiys-/vanhempainpäivärahaa, jotka pääsääntöisesti määräytyvät viimeisen verotusvuoden veronalaisten ansioiden mukaan (esim. nyt käytetään v. 2002 tietoja), tai jos olet ollut juuri ennen äitiyslomaa töissä, niiden tulojen perusteella mikäli ne ovat vähintään 20 % korkeammat kuin viim. verotusvuoden tulot. Miten sitten elätät lapsesi, jos et saakaan hyvää päivärahaa?

      • teiniäidin sisko
        Hupi kirjoitti:

        Tienasin kesän aikana sellaiset yli 7000e, tein kylläkin joskus ylitöitä ja joskus kävin lauantaisinkin töissä, joten työtunteja tuli ehkä n. 70-90 enemmän kuin jos olisin ollut vain 6h töissä joka päivä. Keksituntipalkkani oli yli 15e/h.

        Ja jos en saa hyvää päivärahaa saan lapsilisän, asumislisän, ja loput otankin sitten säästöistä, joita on ihan mukavasti kertynyt tässä n.17vuoden aikana, joten kyllä me pärjätään ihan mukavasti. Ja töihin soitin tänään ja menen huomenna jälleen töihin, joten ehdin vielä olemaan melko kauan töissä. Joten ehdin vielä säästämään lisää, ja heti kun vaan lapsi on syntynyt ja hieman kasvanut niin menen todennäköisesti takaisin töihin. Että kyllä me pärjätään vallan mainiosti.

      • Sama

        No hyvä että olet ottanut asioista selvää. Neuvon vaan sen takia, koska olet vielä aika nuori ja oman kantapään kautta oppineena tiedän, ettei iässäsi vielä välttämättä tiedä ja tunne kaikkia mahdollisuuksia.

        Siispä tuosta asumistuesta sen verran, että jos olet tienannut hyvin juuri ennen asumistuen hakemista tai miehesi tienaa kohtuullisen hyvin, ette välttämättä saa sitä, sillä asumistuessa otetaan huomioon koko vuoden arvioidut tulot (molempien vanhempien). Asumistuen tulorajat ovat mitättömän alhaiset, jo suht´ pienetkin tulot vaikuttavat siihen. Esimerkiksi minun veljeni tienaa bruttona 1200 e/kk ja hänen vaimonsa on perusäitiyspäivärahalla (jotain reilut 11 e/pv), eivätkä he siitä huolimatta saa asumistukea nimeksikään. Samoin sossun kanssa, lisäksi jos sinulla on säästöjä, rahaa ei tipu.

      • teiniäidin sisko
        Sama kirjoitti:

        Enkä minä neuvoista närkästy, vaan joidenkin aikuisten kaikkitietävien sä oot teiniäiti sä oot luuseri- kommenteista.
        Tiedän, että sossusta ei saa jos on säästöjä, koska olen nyt jo asunut poikaystävän kanssa hetken aikaa ja kaikki säästöt on kiltisti vaatekomerossa, koska muuten ei sossusta saa mitään. Emmekä me nyt mitään sossun vakiovierailijoita muutenkaan olla, ekoina kuukausina käytiin muutaman kerran, kun kerran olen verojakin maksanut niin kait saan niistä hyötyäkin.

        Olen itsekin oppinut kantapään kautta, kun tein liikaa töitä niin jouduin sitten maksamaan opintotukia takaisin, ja sen jälkeen olen ollut tarkkana rahoistani ja tulorajoista.

        Itsellänikin otetaan vielä vanhempien tulot huomioon siihen asti, että täytän 20vuotta, mikäli olen 2.asteen oppilaitoksessa, ja isäni alkaa maksamaan minulle elatusmaksua elokuussa, koska täytän heinäkuussa 18vuotta. Joten opintotukea sain kun vielä opiskelin hurjat 40e/kk.

        Että olen jo melko tottunut pärjäämään omillani, toisin kuin eräät ikäiseni jotka saavat vielä viikkorahaakin vanhemmiltaan ja eivät käy edes kesäisin töissä, kun vanhemmilta saa rahaa kun tarvitsee. Olen köyhästä perheestä joten olen tienannut omat rahani jo 13-vuotiaasta asti. Joten olen kait melko kypsä ikäisekseni, ainakin kun vertaa joihinkin ikäisiini.

      • ????
        Möhömaha kirjoitti:

        se lasten teko ja lasten kanssa oleminen on rahasta kiinni, niin harva meistä sitten niitä voi tehdä.

        Eikä tässä nyt ollutkaan puhetta siitä mihin vanhemmat äidit pystyvät.

        Ja saanen muistuttaa, että tämä palsta on TEINIÄIDEILLE ei niille jotka täällä katkerana käyvät valittamassa toisten tavoista elää omaa elämäänsä.
        Miten olisi jos sitten keskittyisitte oman elämänne elämiseen. Vai onko elämä niin kovin tyhjää, kun täytyy toisia arvostella?

        Minut on ainakin kasvatettu arvostamaan toisia ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Minulle on myös opetettu, ettei toisten elämään ole sopivaa puuttua. Me olemme jokainen yksilöitä se mikä toisen tekee onnelliseksi, ei välttämättä toimi toisella.

        Nyt hieman lainailen sanojasi...

        Kirjoiti ensin:
        "Eniten lapsi kaipaa aikaa ja rakkautta ja aikaa ja rakkauttahan "teiniäidillä" on tarjota vaikka kuinka paljon."
        Ja sitten toisessa kirjoituksessasi:
        "Eikä tässä nyt ollutkaan puhetta siitä mihin vanhemmat äidit pystyvät"
        => juu, ei ollut kyse siitä mihin vanhemmat äidit pystyvät, mutta ensimmäisestä kirjoituksestasi saa sellaisen käsityksen, että vain 'teiniäideillä' on tarjota lapselleen enemmän aikaa ja rakkautta (eli siis vanhemmilla äideillä ei ole vai!?!)!

        Sitten seliti vielä asian näin:
        "Meillä on mahdollisuus jäädä muutamaksi vuodeksi kotiin vain ja ainoastaan lapsen kanssa. Meillä on aikaa katsoa lapsen kasvamista ja antaa lapselle kaikki aikamme."
        => Tähän kommenttiisi, vastasin kertomalla äitiyslomasta ja hoitovapaasta, koska kommentistasi sai taas sen kuvan, että kukaan muu kuin 'teiniäiti' ei pysty olemaan lapsensa kanssa kotona kuin juuri ja juuri äitiysloman ajan. Ja monesti se teidän 'mahdollisuus' on pakollista, koska ei ole töitä (ja monessa tapauksessa ei edes koulutusta). Tiedän monta 'teiniäitiä' jotka mielellään menisivät töihin antaakseen lapselleen paremman lapsuuden ja paremman alun elämälle. Valitettavasti tässäkin nyky-yhteiskunnassa raha ratkaisee monessa asiassa!

        Sitten vielä:
        "Minut on ainakin kasvatettu arvostamaan toisia ihmisiä sellaisina kuin he ovat."
        => Miksi sitten kirjoituksestasi paistaa läpi että 'teiniäidit' ovat parempia äitejä kuin 'aikuiset äidit'??!! Eikö sinun pitäisin osata siis arvostaa tässäkin tapauksessa muitakin kuin 'teiniäitejä'??

        Ja vielä tiedoksesi... Itse olen ollut 'teiniäiti', nyt 'aikuinen äiti' (ensimmäisen lapseni sain 17-vuotiaana, nyt olen 22-v ja odotan toista lastani)!!!

      • laitinenpinja
        Naarasleijona kirjoitti:

        jos lehtimyyjän työ on sinun unelma niin siitä vaan!!! Voin kokemuksesta sanoa, että paikkaan kuin paikkaan vaaditaan koulutus. Niin no riippuu tietysti mihin hommiin hakee... ;) ehkä sitten voit yrittää lehtimyyjän hommia ilman koulutusta....

        sullakaan ei taida olla muuta sanottavaa kun muiden arvostelu, olen itse nytten 16v ja saan lapsen marraskuussa, töistä olen äitiyslomalla, ja tienaan sen 2300 kuukaudessa, mulla on asiat vallan mainioisti paremmin ei voisi mennä! JOTENKA JOS ET TIEDÄ TÄLLÄSESTÄ ASIOISTA YHTÄÄN MITÄÄN ÄLÄ TULE LATELEMAAN SINUN ''MINÄ OLEN OIKEASSA'' TEKSTIÄ TÄNNE! vaan mene puhumaan sinulle ajankohtaisista asioista!

      • fdxdhgxghd
        teiniäidin sisko kirjoitti:

        Kyllä voi kuules saada ihan 16-vuotiaatkin kunnon työpaikan. Paras kaverini on nyt ollut jo 10kk töissä lehtimyyjänä ja tienaa myöskin erittäin hyvin.
        Että kyllä töitä saa jos haluaa. Hän sai minutkin puhuttua viime kesänä homman ja tienasin itsekin erittäin hyvin ja aion mennä tänäkin kesänä samaan työpaikkaan, koska tienaan puhelinmyyjänä paljon paremmin kuin esim. kaupan kassalla.

        nauran nauran nauran. Ymmärrätkö että tuolla ei pitkälle pötkitä vaikka nyt se vaikuttaakin hyvältä hanki oikea ammatti ;) ...

    • aikuinen

      Miksi sitten kaikki eivät ole alkaneet äidiksi viistoistavuotiaana kurahaarana? Jokainen keski-ikäinen on ollut myös teini!
      Kaikilla vain ei ole ollut halua vanhemmaksi!
      Teinit vanhempina ovat selkeässä vähemmistössä. Suurin osa ensisynnyttäjistä on tänä päivänä lähes kolmekymmpisiä, eli kaksi kertaa viistoista vuotiaita!
      Se on heidän oma tahtonsa. Miksi se sinua kiusaa?

      Kuka määrittelee teinin "kypsyyden" äidiksi? Teini itse, eikö niin? Voisiko silloin tullakaan muuta vastaukseksi kuin kypsä? Osaako teini puolueettomasti erotella itsestään hyvät ja huonot puolet? Ei taatusti kykene. Se että sitä noin nuorena laukoo jotain noin tyhmää, kertoo jo "kypsyyden" tason!

      Äläkä väitä, että kaksi kertaa 15 v. olisi sama kuin 15 v. Jos olisit malttanut käydä edes ala-asteen osaisit laskea, ettei se ole niin.
      Miljoona tuloihin Suomessa yltää harvat, eikä joukossa ole ainuttakaan tenivanhempaa.

      Joten, kuten sanoi, paskapuhetta!

      • Möhömaha

        ja apua, osaan luetella hyvät ja huonot puoleni.
        Olenko mä nyt sitten joku luonnonoikku?

      • aikuinen
        Möhömaha kirjoitti:

        ja apua, osaan luetella hyvät ja huonot puoleni.
        Olenko mä nyt sitten joku luonnonoikku?

        ettet OMASTA mielestäsi osaa, mutta onko ne lähelläkään oikeita, siitä voidaan olla hyvin montaa eri mieltä...

        Et ole luonnonoikku, olet tyypillinen kaikkitietävä ja -osaava teini. Eli ei mitään mullistavaa.

      • teiniäidin sisko
        aikuinen kirjoitti:

        Ja aikuiset osaavat paljon paremmin luetteloida hyvät ja huonot puolensa vai?
        Kyllä mä luulen, että tuo on sellainen taito jota kukaan ei osaa kovinkaan hyvin, ei ainakaan suomalaiset. On sekin suomalaiselle vaikeaa kun pitäisi työhaastattelussa kertoa muutama hyvä puoli itsestään, on se vaikeaa myös aikuiselle.
        Ja kyllähän ne aikuisetkin osaavat vain OMASTA mielestään luetteloida ne hyvät ja huonot puolensa, niistäkin voi olla kaverit, lapset ja miesystävä aivan eri mieltä.

        Eivätkä kaikki teinit ole omasta mielestään kaikkitietäviä tai kaikkiosaavia. Itse ainakin olen joutunut hyppäämään ns.aikuisten maailmaan jo melko nuorena, joutunut käymään koulussa ja töissä samaan aikaan, tekemään pidempiä päiviä kuin useimmat aikuiset, katsomaan kun oma isäni tekee miltei kuolemaa. Kyllä sitä vastuuta ja elämänkokemusta voi löytyä teiniltäkin.
        Enkä sano, että minulla olisi hirveästi elämänkokemusta, mutta onko sitä aikuisillakaan koskaan tarpeeksi?
        Missä vaiheessa elämänkokemusta sitten on tarpeeksi lasten hankkimiselle?

        ei osaa, ei osaa muutkaan! Voi sentään. Kuten sanoin, kaikkitietävä ja -osaava...

        Kun olet eräänä päivänä "aikuinen" tiedät mikä ero on teinillä ja aikuisella, et yhtään päivää aiemmin, vaikka selittäisin vuoden tätä sinulle.

        JOKAISELLE MIELIHALULLE EI TARVITSE ANTAA PERIKSI. EIKÄ NIIN AIKUINEN TOIMIKAAN.

      • teiniäidin sisko
        aikuinen kirjoitti:

        ei osaa, ei osaa muutkaan! Voi sentään. Kuten sanoin, kaikkitietävä ja -osaava...

        Kun olet eräänä päivänä "aikuinen" tiedät mikä ero on teinillä ja aikuisella, et yhtään päivää aiemmin, vaikka selittäisin vuoden tätä sinulle.

        JOKAISELLE MIELIHALULLE EI TARVITSE ANTAA PERIKSI. EIKÄ NIIN AIKUINEN TOIMIKAAN.

        En missään vaiheessa sanonut näin. Mutta väitätkö sinä, että aikuiset tietävät KAIKESTA PALJON NEMMÄN KUIN TEINIT? Kyllä mielestäni sinä kuvaat hyvin aikuista teiniä, joka sanoo olevansa aikuinen, mutta käyttäytyy kuin teini. Väittää tietävänsä kaikesta kaiken. Janyt kun heinäkuussa minusta tulee "aikuinen" niin onneksi minustakin tulee oikeasti sitten yhtä kaikkitietäväinen kuin sinustakin.

        Tarkoitin, että tuskin koskaan kukaan tietää tarpeeksi kaikesta. Eivät teinit tiedä kaikesta kaikkea TODELLAKAAN, mutta onneksi eivät aikuisetkaan, vaikka toiset niin luulevatkin.
        En väitä etteikö aikuisilla olisi paljon enemmän elämänkokemusta ja vastuuntuntoa kuin teineillä, mutta tuskinpa aikuisillakaan on koskaan tarpeeksi elämänkokemusta. Ja missä se elämänkokemus sitten mitataan, mitataanko se ikävuosina, erilaisina kokemuksina, onnistumisista, epäonnistumisista vai mistä?
        Jos elämänkokemus mitataan onnistumisista ja epäonnistumisina ja niistä selviytymisenä niin eihän niitä tule koskaan tarpeeksi, vielä vanhat ihmisetkin onnistuvat ja epäonnistuvat.
        Jos elämänkokemus mitataan ikävuosina niin koska on sitten tarpeeksi ikää?
        Vaik erilaisina kokemuksina, niitäkin tulee vielä kuolemaan saakka aina lisää.

        Teiniäidit voivat olla paljon parempia äitejä kuin vanhemmat, mutta myös paljon huonompia. Ja heillä on suurempi todennäköisyys epäonnistua, mutta silti on mahdollisuus, että he onnistuvat. Mielestäni ne ikävuodet eivät tuo yhtään kokemusta. Voi olla, että nainen on asunut äitinsä kanssa 40-vuotiaaksi ja pisin matka yksin on ollut kun hän on mennyt lähikaupasta hakemaan maitoa. Mutta onneksi hänellä on noita ikävuosia niin on sitten paljon kokemustakin. Voi olla myös 17-vuotias, joka on hoitanut pienestä asti pienempiä sisaruksiaan, käynyt töissä 15-vuotiaasta asti, kärsinyt läheisen menettämiset, rahattomuudet ym. vaikeat kokemukset ja selvinnyt niistä.

        En todellakaan tarkoita, että kaikilla teineillä on elämänkokemusta enemmän kuin aikuisilla, mutta joillakin teineillä voi hyvin olla enemmän kokemuksia. Mutta aina jos teiniäiti epäonnistuu se muistetaan aina, mutta jos aikuinen äiti epäonnistuu, se on yleensä vain epäonnea ja vain yksi ihminen. Aikuisissa on myös paljon erittäin huonoja äitejä mm. narkkariäidit, eräät äidit joilla on monia lapsia (yli 10kpl) tai muuten vain huonoja äitejä. Enkä tarkoita, että kaikki suurperheen äidit olisivat huonoja äitejä, mutta osa äideistä on, kun lapsia on monta ei aina välttämättä jaksa.

        Mutta onneksi aikuiset tietävät kaikesta kaiken ja he ovat 100% valmiita saamaan lapsia ja he ihan varmasti onnistuvat kaikessa.

        kerroin tietäväni kaikesta kaiken? Sanoin aikuisen tietävän enemmän kuin mitä teini tietää. Ihan selvä asiavirhe sinulla.

        Älä jaksa noita ikuisia marginaaliryhmiä tonkia. Minä en ainakaan jaksa aloittaa. Yleensä 40 vuotiaat naiset ovat teini-ikäisten nuijapäiden äitejä, vastuullisia työssäkäyviä naisia.
        15 vuotiaat ovat yleensä peruskoululaisia.

        Oletko kuullut sanontaa hyvä parempi paras? Teinin näkökulmastasi se kuuluu paras parempi teini! Eikö?

        Ei se mene todellakaan noin, eikö äidinkielessä opetettu, että se todellakin menee ihan hyvä, parempi, paras. Mutta ehkäpä sinulle on opetettu:
        hyvä, parempi, kaikkitietävä aikuinen
        ja
        huono, huonompi, teiniäiti.

        Enkä minäkään missään kohtaa sanonut, että teiniäidit tietäisivät kaikesta kaiken, tai että teiniäidit tietäisivät edes enemmän kuin aikuiset. Ihan selvä asiavirhe sinulla.

        Ja myös 17-vuotias on teiniäiti ja hänellä voi olla lukio käyty ja hänellä voi olla myös työpaikka, kuten minulla, joten ei kaikilla teiniäideillä ole peruskoulu kesken.

        minä en yleistä ja solvaa toisia.
        En ehkä ole aikuinen, mutta en aivan lapsikaan ja jos aikuistuminen merkitsee sitä, ettei hyväksy nuorten tekemiä valintoja, niin en aikuinen haluaisikaan olla.

      • Taulapäät

        Ettekö miettiny yhtään sitä mahdollisuutta että kyseenomaisella 15-vuotiaalla voi olla rikas poikaystävä, saanut perinnön ja sijoittaa eteenpäin, jne?

      • aikuinen
        Taulapäät kirjoitti:

        Ettekö miettiny yhtään sitä mahdollisuutta että kyseenomaisella 15-vuotiaalla voi olla rikas poikaystävä, saanut perinnön ja sijoittaa eteenpäin, jne?

        tekee aikuisen?

      • sagdsgsaaaa
        teiniäidin sisko kirjoitti:

        Ei se mene todellakaan noin, eikö äidinkielessä opetettu, että se todellakin menee ihan hyvä, parempi, paras. Mutta ehkäpä sinulle on opetettu:
        hyvä, parempi, kaikkitietävä aikuinen
        ja
        huono, huonompi, teiniäiti.

        Enkä minäkään missään kohtaa sanonut, että teiniäidit tietäisivät kaikesta kaiken, tai että teiniäidit tietäisivät edes enemmän kuin aikuiset. Ihan selvä asiavirhe sinulla.

        Ja myös 17-vuotias on teiniäiti ja hänellä voi olla lukio käyty ja hänellä voi olla myös työpaikka, kuten minulla, joten ei kaikilla teiniäideillä ole peruskoulu kesken.

        tässä kirjoituksessa meni nyt vikaan se että lukion käyneellä ei ole varsinaista ammattia, tietenkin suhteilla saattaa saada jopa jostain töitä tai sitten näistä kyseisistä kaupan kassoista tai lehdenmyyjinä mutta onko se niin hohdokasta..

    • GROWUP!!

      hei jumalauta ihmiset !
      TEINI VOI OLLA HYVÄ ÄITI, IKÄ EI PALJOA PA*KAAKAAN VAIKUTA SIIHEN ! MÄ EN TODELLA TAJUA TÄTÄ TEIDÄN "TEINI EI OLE TARPEEKSI KYPSÄ"
      TEKÖ VÄITÄTTE OLEVANNE AIKUISA ?! GROW UP !
      RAHA EI VAIKUTA KYPSYYTEEN MILLÄÄN TAVALLA.. HUHHUH MITÄ SAKKIA!

      • fdddf

        tässä taas tuli selväksi kypsyytesi ;) ,,,,(((nauraa))))

    • Meitä on monex

      Tosiasia on ettei YKSIKÄÄN NAINEN OLE VALMIS ÄIDIKSI!!!!!!! Äidiksi kasvetaan kun lapsen saa,, pikku hiljaa.. Ja eikait kukaan voi sanoa kuka on sopiva kuka ei.. Eiköhän se selviä kun lasta kasvattaa.. Moni tosiaan 30 vee äitikään osaa lastaan kasvattaa / huolehtia..

      Tosin serkkuni joka oli huli vili bile prinsessa, tuli raskaaksi vahingossa teininä, muuttui täydellisesti.. Itsekin skeptinen mitähän tosta tulee, mut ei voi kuin ihmetellä miten hyvä tunnollinen äiti siitä tuli!! En ois uskonu ellen olisi nähnyt.. Lapsi ei ollut edes hoidossakaan kuin ekan kerran puol toista vuotiaana.. Nyt rakentaa taloa ja on useampi lapsi jo, mieskin pysyi kuvioissa ja kasvoi hänkin.

      Nyt vanhempana, hän on kiitollinen että sai lapsen silloin, uskoo jopa että lapsi pelasti samalla hänen elämänsä, jäi kaikki huonot elämän tavat.. ( ja lasta ei tähän tarkoitukseen oltu suunniteltu huom, ennen kuin joku kerkee taas sanoa..)

      Sitten on eräs sukulais nainen 40 vee, voi hyvänen aika sanon vaan.. # lapsen äiti ja menee baareissa nuorten miesten kans joka v-loppu.. Lapset syö kaikkea roskaruokaa ja karkkia, yhdeltä leikattu hampaat kun ne mätäni huonon pesun ja limun yms takia.. Ja voisin jatkaa listaa...

      • Teini..

        Tuo kielenkäyttö on voimakasta aikuisillakin kun näitä keskustelu lukee.. Voi hyvä ihme! Teineillä se sentään on "ymmärrettävää" niin sanotusti, vaikka itse en edes puhu / kirjoita noin..

    • vastausintoa

      Kylläpä ihmiset jaksavat näköjään vielä vastailla ketjuun, joka on aloitettu vuonna 2004. :D

    • ew5yt4w

      mitäköhän näille "täydellisille" teini-äideille nykyään kuuluu..taitaa ainakin puolet olla yh-äitejä ja akupan kassalla/siivoojana töissä vailla ammattia.
      haha

      • 4qy4w5w

        siis kaupan ei "akupan"

      • fsae

        Mä luulen, että nämä "täydelliset" teini-äidit ei kehtaa tulla tänne tunnustamaan, että elämä meni just niin v...tuiksi kuin täällä varotettiin.

      • laitinenpinja
        fsae kirjoitti:

        Mä luulen, että nämä "täydelliset" teini-äidit ei kehtaa tulla tänne tunnustamaan, että elämä meni just niin v...tuiksi kuin täällä varotettiin.

        minusta tuntuu ettei teistä ole myöntämään, että nuoret äidit voi onnistuakkin ja ettette te ole aina oikeassa ! ;D

      • -91

        ja sulla oli ikää ? hyvät naurut susta kyllä sai ;) mitähän vikaa siivojan ammatissa on ? :) kerropas nyt ? ajattele miten paskaista täälläkin olisi, ilman niiitä? Pientä kunnioitusta sillekkin ammatille... kasva aikuiseksi.

    • Astorin

      Tässä oon seurannut keskustelua sivusta ja täytyy myöntää että kyllä 15-vuotias minusta on onnellisessa asemassa siinä suhteessa että on saanut biologiselta kannalta optimaalisessa iässä lapsen (nainenhan kun on on parhaimmillaan 15-20v ja sitten rupsahtaa). Tietysti tulot eivät nuorena ole parhaat (ellei sitten satu olemaan kuuluisa elokuvanäyttelijä ammatiltaan!), mutta silti, onnea kaikille teineinä äidiksi tulleille. :)

      • -_-

        "15-vuotias minusta on onnellisessa asemassa siinä suhteessa että on saanut biologiselta kannalta optimaalisessa iässä lapsen"

        15-vuoden ikä ei todellakaan ole biologiselta kannaltakaan optimaalisin ikä saada lapsia, koska 15-vuoden iässä saattaa olla vielä fyysinenkin kehitys kesken. Jos fyysinen kehitys on kesken, niin silloin ei takuulla ole optimaalisin ikä saada lapsia. Optimaalisin ikä saada lapsia biologiselta kannalta on vasta sitten, kun keho on kehittynyt fyysisesti täysin valmiiksi.

    • gygygyguhhkuuggu

      15-20 vuotiaina parhaimmillaan? Oiva trolli.

    • voilapsukainen

      Ei voi. Ymmärrät sitten itsekin myöhemmin..

    • hahahahhahhha!!

      "TEINI VOI OLLA HYVÄ ÄITI, IKÄ EI PALJOA PA*KAAKAAN VAIKUTA SIIHEN !"

      reps :DD

    • fdfggfd

      niin jos asuu kotona niin onhan se helppoa kun isä ja äiti siinä lompakkona vierellä plus sitten kaikki sossuntädit niin kyllähän siinä sitten sen miljoonan tulee tienattua, Neiti onkohan sinulla hiukan suuret luulot, ensinnäkin suosittelisi laittamaan jalat maahan ja miettiä ihan oikeasti että onko tämä ihan sittenkään järjellisesti ajateltu: D ... ainii ja sinulla on vielä elämä edessä ei kannata hukata sitä vielä ota ilo irti vielä kun olet nuori, nimittäin lapsi on suuri vastuu ja sitä ei sitten niin vaan lähdetä juhlimaan.

    • Teiniäitien puolella

      Mutta miettikääpä sitä että jos 15 vuotias saa lapsen , kun lapsi on 15 niin äiti on 30 , ja ymmärtää lasta varmasti paljon paremmin kun joku 45 vuotias ... ja teini voi olla hyvä äiti siinä missä aikuinenkin . se riippuu ihmisestä ja ihmisen luonteesta ja suhtautumisesta maailman asioihin.

    • hassunhauska

      Totta,paras ikä on tehdä lapsia siinä 15-25 ikäisenä. Ihminen on tarkoitettu lisääntymään heti kun hormoonit alkavat vain hyrräämään,eikä enää silloin kun kohta vaihde vuodet alkavat! Voi teinikin hoitaa lapsensa hyvin,se riippuu vain paljolti luonteesta, esim teinit jotka ovat itsenäisiä ja eivät paljoa kaupungilla huoraa ja juo,niin taatusti kasvattavat lapsensa kuten monet aikuisetkin! Eli turha yleistää että teini ei ole kykenevä äidiksi,ja jos tulee paksuksi ja ei halua lasta niin suomessa on mahdollisuus tehdä a-b-o-r-t-t-i .. saatanan pässit.

    • HMmmh.

      "Totta,paras ikä on tehdä lapsia siinä 15-25 ikäisenä. Ihminen on tarkoitettu lisääntymään heti kun hormoonit alkavat vain hyrräämään,"
      - Hormonit alkavat hyrräämään jo 10-12 vuotiailla tytöillä. 11-vuotiaalla voi olla menkat ja varsin isotkin rinnat, ja muuta, mutta ei tosiaan silloin ole vielä valmis. Se "hormonien hyrräys" on vasta kehitystä siihen, että jossain vaiheessa se keho on oikeasti valmis raskauteen, aivan kuten ihmisen mielikin. Murrosikä on ohi vasta n. 18-20 vuotiaana kokonaan, naisilla, ja vasta silloin rinnat yms on saaneet oikean kokonsa ja muotonsa ja kaikkea.. Ja mielen myrskytkin on ohitettu.
      "eikä enää silloin kun kohta vaihde vuodet alkavat!"
      - Eli on siis vain kaksi ääripäätä.. Lapset voi tehdä joko 15-vuotiaana, tai sitten 45-vuotiaana, mitään välimuotoako ei ole?
      " Voi teinikin hoitaa lapsensa hyvin,se riippuu vain paljolti luonteesta, esim teinit jotka ovat itsenäisiä ja eivät paljoa kaupungilla ****** ja juo,niin taatusti kasvattavat lapsensa kuten monet aikuisetkin! "
      - Harva teini on oikeasti ITSENÄINEN. Eli pystyy pitämään huolta omasta asumisestaan, osaa laittaa ruokaa, käyttää rahat järkevästi jne. En sanoisi itsenäiseksi sellaista, joka vielä asuu vanhempien hoivissa ja mamma och pappa betalar, mitä nyt välillä teini innostuu itsekin siivoamaan huoneensa ja keittämään kaurapuuroa.

      "Eli turha yleistää että teini ei ole kykenevä äidiksi,ja jos tulee paksuksi ja ei halua lasta niin suomessa on mahdollisuus tehdä a-b-o-r-t-t-i .. saatanan pässit."

      - Valitettavasti kuitenkin enemmistö teiniäideistä EI PÄRJÄÄ niin hyvin, se on tosiasia mistä voit etsiä tutkimuksia ja tilastoja, ihmisten asioista kun pidetään tässä maassa aika hyvin kirjaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10100
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      415
      4422
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      91
      3036
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2865
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2674
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1722
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1630
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1433
    Aihe