Perusturva nousee sata euroa! Ihan hyvä, mutta toimeentulotukea saavalle hallitusohjelman kirjaukset toisivat vain 25 euroa ylimääräistä kuussa. Katso miten kirjaukset vaikuttaisivat oikean työttömän toimeentuloon.
Hallitusohjelman kirjaus perusturvan korottamisesta sadalla eurolla tuo vain 25 euroa lisää kaikkein köyhimmille.
Tämä johtuu siitä, että perusturvan korotus leikkaa kuntien myöntämää toimeentulotukea. (Katso laskelma jutun lopusta)
Korotus johtaa siis siihen, että kunnat maksavat työttömälle vähemmän, koska Kela maksaa työttömälle enemmän.
Moni peruspäivärahan tai työmarkkinatuen saaja saa myös toimeentulotukea, koska Kelan myöntämät perusturvaetuudet eivät riitä elämiseen.
Esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaaliviraston asiakkaista työmarkkinatuen tai peruspäivärahan saajia on joka viides.
Uusi hallitus kirjasi ohjelmaansa, että Kelan myöntämää peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan sadalla eurolla.
Valtio maksaa enemmän,
kunta vähemmän
Kelan työttömyysetuuksien korotuksen lisäksi hallitus korottaa toimeentulotuen perusosaa kuudella prosentilla.
Tänä vuonna yksinelävän toimeentulotuen perusosa on 419,11 euroa kuukaudessa. Jos kuuden prosentin korotus tehdään jo tänä vuonna, perusosa nousee 25,15 eurolla 444,26 euroon kuukaudessa.
Korotus on silti askel kohti järjestelmän alkuperäistä tarkoitusta, koska kuntien toimeentulotuki on tarkoitettu vain viimeiseksi keinoksi.
Helsingin sosiaalivirasto antoi Taloussanomille alla näkyvän esimerkkilaskelman oikeasta asiakkaasta. Hänen tulonsa nousevat 25 eurolla toimeentulotuen perusosan korotuksen myötä.
Lisäksi hänen peruspäivärahansa nousee sadalla eurolla, mutta käytännössä peruspäivärahan nousu vain vähentää kunnan maksutaakkaa.
.
.
Näin sata euroa muuttuu 25 euroksi - esimerkki oikeasta asiakkaasta
Etuus Ennen korotusta Korotuksen jälkeen
Peruspäiväraha* 442,73 522,73
Asumistuki (vuokra 612 €) 251 251,00
Tulot ennen toimeentulotukea 693,73 773,73
Toimeentulotuki** 367,38 312,38
Käteenjäävä summa (yht.) 1061,11 1086,11
*) Peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea aiotaan korottaa sadalla eurolla. Verot vievät viidenneksen, eli nettona korotus on 80 euroa.
**) Toimeentulotuen perusosaa aiotaan korottaa kuudella prosentilla. Yksineläjälle tämä tekee noin 25 euroa.
Lähde: Helsingin sosiaalivirasto
SILMÄNKÄÄNTÖTEMPPU
32
61
Vastaukset
- TyöeIäkeläinen
Noin vasureita kusetetaan!
- Missä asiassa?
Kuinka niin kusetetaan?
- TyöeläkeIäinen
Missä asiassa? kirjoitti:
Kuinka niin kusetetaan?
Ai niin,te tiesitte asiasta!
- lisää vielä siihen!
Kunnallisvero nousee..
Kannattaako sitä verrata asioita näihin mainitsemiisi joita normaalit tavikset eivät edes käytä. En kuuna päivänä ole saanut moisia tukia ja nehän on tarkoitettukin vain tilapäiseen käyttöön eikä ihmisen elättämiseen jatkuvasti. Töihin sanoisin, sieltä saa paljon paremmat tulot. Sairaat ja vajaakykyiset ovat toinen juttu.
Kohta pääsee poimimaan marjoja, menkää sinne niin ei tarvitse tuoda niitäkään työläisiä mistään vinku-Intiasta saakka. Ihmisen tulee tehdä työtä ja elää tulojensa mukaan säästeliäästi, niin on Työeläkeläinenkin aina tehnyt muistaen vanhempiensa neuvoja.- olitko liiton aki?
Vaikuttaa, että hudatit itsesi litontatuksella suojatyöpaikkaan, missä lojuit ammattiliton suojalla?
olitko liiton aki? kirjoitti:
Vaikuttaa, että hudatit itsesi litontatuksella suojatyöpaikkaan, missä lojuit ammattiliton suojalla?
Mihin ihmeen suojatyöpaikkaan? Olen aina ollut avoimilla markkinoilla ja pärjännyt hyvin. Minkä ihmeen ammattiliiton?? Minä en sellaista ole koskaan tarvinnut vaan olen hoitanut asiani henkilökohtaisesti, omalta osaltani paremmin kuin ammattiliitot klönttänä koskaan.
Olen useasti jo kirjoitellut siitä miten hyvä työläinen ei liittoja kaipaa vaan työnantajat vähän jopa kiistelevät siitä kuka hänet saa. Siinä oli minun taktiikkani ja se toimi kunnes aloin yrittäjäpuolelle.- TyöeIäkeläinen
Työeläkeläinen kirjoitti:
Mihin ihmeen suojatyöpaikkaan? Olen aina ollut avoimilla markkinoilla ja pärjännyt hyvin. Minkä ihmeen ammattiliiton?? Minä en sellaista ole koskaan tarvinnut vaan olen hoitanut asiani henkilökohtaisesti, omalta osaltani paremmin kuin ammattiliitot klönttänä koskaan.
Olen useasti jo kirjoitellut siitä miten hyvä työläinen ei liittoja kaipaa vaan työnantajat vähän jopa kiistelevät siitä kuka hänet saa. Siinä oli minun taktiikkani ja se toimi kunnes aloin yrittäjäpuolelle.Olin siis oikeissa töissä 25vuotiaaksi asti,sitten jäin "työeläkkeelle" ja rupesin riistämään duunareita.
- millä alalla
Työeläkeläinen kirjoitti:
Mihin ihmeen suojatyöpaikkaan? Olen aina ollut avoimilla markkinoilla ja pärjännyt hyvin. Minkä ihmeen ammattiliiton?? Minä en sellaista ole koskaan tarvinnut vaan olen hoitanut asiani henkilökohtaisesti, omalta osaltani paremmin kuin ammattiliitot klönttänä koskaan.
Olen useasti jo kirjoitellut siitä miten hyvä työläinen ei liittoja kaipaa vaan työnantajat vähän jopa kiistelevät siitä kuka hänet saa. Siinä oli minun taktiikkani ja se toimi kunnes aloin yrittäjäpuolelle.Millä alalla pelehdit, jos vaikka tunnen?
TyöeIäkeläinen kirjoitti:
Olin siis oikeissa töissä 25vuotiaaksi asti,sitten jäin "työeläkkeelle" ja rupesin riistämään duunareita.
Sinusta en tiedä copycat mutta oikea työeläkeläinen teki yli 40 vuotta töitä vaikka siihen aikaan niitä ensimmäisiä ei eläkkeeseen laskettukaan, oli se ikäraja joka myöhemmin poistui, muistaakseni 24v joskin voin muistaa väärin tuon iän.
En ole duunareita riistänyt vaan pyrkinyt järjestämään muutamille ihan palkallista työtä. Kovin ovat nuo sinun tietosi kevyeltä pohjalta.
Millähän perusteilla joku pääsisi 25v ikäisenä työeläkkeelle? Nykyisin alaraja on 63v ja sen olin todella ylittänyt ennen kuin yritinkään eläkettä saada. Olisinhan minäkin voinut jatkaa mutta jätin paikkani nuoremmalle perheelliselle miehelle joka sitä enemmän tarvitsi, minähän saan ruhtinaallisen työeläkkeen noiden kymmenien työvuosieni ansioista.
Mitä luulet voittavasi tuolla nikkini lähes kopiolla jossa olet alkanut käyttää isoa I (ii) kirjainta pikku ällän kohdalla? Olet todellinen luuseri jolla ei ole edes tapoja.
"millä alalla" ymmärtänee jotta tuo copy työeläkeläinen joka käyttää isojen ja pienten kirjainten saman näköisiä hahmoja hyväkseen ei voi olla kuin luuseri joten siitä porukasta hän löytyy. Jos tunnet luusereita niin luultavasti hänetkin.- luuseri?
Työeläkeläinen kirjoitti:
Sinusta en tiedä copycat mutta oikea työeläkeläinen teki yli 40 vuotta töitä vaikka siihen aikaan niitä ensimmäisiä ei eläkkeeseen laskettukaan, oli se ikäraja joka myöhemmin poistui, muistaakseni 24v joskin voin muistaa väärin tuon iän.
En ole duunareita riistänyt vaan pyrkinyt järjestämään muutamille ihan palkallista työtä. Kovin ovat nuo sinun tietosi kevyeltä pohjalta.
Millähän perusteilla joku pääsisi 25v ikäisenä työeläkkeelle? Nykyisin alaraja on 63v ja sen olin todella ylittänyt ennen kuin yritinkään eläkettä saada. Olisinhan minäkin voinut jatkaa mutta jätin paikkani nuoremmalle perheelliselle miehelle joka sitä enemmän tarvitsi, minähän saan ruhtinaallisen työeläkkeen noiden kymmenien työvuosieni ansioista.
Mitä luulet voittavasi tuolla nikkini lähes kopiolla jossa olet alkanut käyttää isoa I (ii) kirjainta pikku ällän kohdalla? Olet todellinen luuseri jolla ei ole edes tapoja.
"millä alalla" ymmärtänee jotta tuo copy työeläkeläinen joka käyttää isojen ja pienten kirjainten saman näköisiä hahmoja hyväkseen ei voi olla kuin luuseri joten siitä porukasta hän löytyy. Jos tunnet luusereita niin luultavasti hänetkin.Siksi pelkään sinut tuntevani? Miksi et kerro?
luuseri? kirjoitti:
Siksi pelkään sinut tuntevani? Miksi et kerro?
Et "luuseri?" kuitenkaan pysty vastaamaan oleellisiin asioihin vaan yrität lähteä minua tuntemaan. Turha toivo, tämä ei ole se media josta se helposti selviäisi.
Sinuna opettelisin suomenkielen jotta pystyt edes esittämään asiasi siten että ei tarvitse arvailla mitä tarkoitat.
Lauseesi: "Siksi pelkään sinut tuntevani?" tarkoittaa sinun pelkäävän sitä, että tunnet minut. Mitä ihmeen pelkäämistä sitä siinä olisi?
Vai mihin kommenttiin olet kuvitellut vastaavasi?- selitykset!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Et "luuseri?" kuitenkaan pysty vastaamaan oleellisiin asioihin vaan yrität lähteä minua tuntemaan. Turha toivo, tämä ei ole se media josta se helposti selviäisi.
Sinuna opettelisin suomenkielen jotta pystyt edes esittämään asiasi siten että ei tarvitse arvailla mitä tarkoitat.
Lauseesi: "Siksi pelkään sinut tuntevani?" tarkoittaa sinun pelkäävän sitä, että tunnet minut. Mitä ihmeen pelkäämistä sitä siinä olisi?
Vai mihin kommenttiin olet kuvitellut vastaavasi?Pelkään, että olet mitä luulen? Helppoa, jos naijaa!
Muta nimimerkisi:yrityseläkeläinen.
"Työeläkeläinen" antaa kuvan, että olisit punaniska, joka painanut duunia 63v. asti
Oletkin elänyt toisten työpanoksesta.
Tunnen satoja yrittäjiä ja duunareita!
Tuntuu kumalle, että alasi ei kestä päivänvaloa? selitykset! kirjoitti:
Pelkään, että olet mitä luulen? Helppoa, jos naijaa!
Muta nimimerkisi:yrityseläkeläinen.
"Työeläkeläinen" antaa kuvan, että olisit punaniska, joka painanut duunia 63v. asti
Oletkin elänyt toisten työpanoksesta.
Tunnen satoja yrittäjiä ja duunareita!
Tuntuu kumalle, että alasi ei kestä päivänvaloa?Kyllä minä olen ollut palkkatyöläinen koko ajan vaikka olen saattanut olla työnantajayritykseni osakas samalla, kaikkien pitäisi olla koska se helpottaisi ymmärtämään miten ne rahat tulevat tilipussiin. Joskus niitä saa helposti ja joskus senttikin on tuskan takana.
On hyvä jos oikeasti tunnet yrittäjiä ja tiedät miten he laittavat oman taloutensa likoon yrityksen vuoksi josta ehkä sinäkin ilman vastuita saat elantosi. Jokaisella pitäisi olla vastuu työmaansa tulevaisuudesta silloin osattaisiin suhtautua asiaan oikein eikä 1800 luvun loppupuolen malliin kuten nyt monet tekevät.
Minä saan siis ihan puhdasta työeläkettä, en yrittäjäeläkettä jos se sinun oloasi jotenkin helpottaa.
Minun alani kestää päivänvalon mutta sillä ei ole mitään merkitystä asiaan yleisessä keskustelussa.- TyöeIäkeläinen
Työeläkeläinen kirjoitti:
Kyllä minä olen ollut palkkatyöläinen koko ajan vaikka olen saattanut olla työnantajayritykseni osakas samalla, kaikkien pitäisi olla koska se helpottaisi ymmärtämään miten ne rahat tulevat tilipussiin. Joskus niitä saa helposti ja joskus senttikin on tuskan takana.
On hyvä jos oikeasti tunnet yrittäjiä ja tiedät miten he laittavat oman taloutensa likoon yrityksen vuoksi josta ehkä sinäkin ilman vastuita saat elantosi. Jokaisella pitäisi olla vastuu työmaansa tulevaisuudesta silloin osattaisiin suhtautua asiaan oikein eikä 1800 luvun loppupuolen malliin kuten nyt monet tekevät.
Minä saan siis ihan puhdasta työeläkettä, en yrittäjäeläkettä jos se sinun oloasi jotenkin helpottaa.
Minun alani kestää päivänvalon mutta sillä ei ole mitään merkitystä asiaan yleisessä keskustelussa.Yrittäjäksi alkaville muutama neuvo miten veroja kierretään. "Palkka" kannattaa nostaa päivärahoina ja km-korvauksina,ne saa verottomina,ja sitten loput verottomina osinkona.
- kuka kuittia?
TyöeIäkeläinen kirjoitti:
Yrittäjäksi alkaville muutama neuvo miten veroja kierretään. "Palkka" kannattaa nostaa päivärahoina ja km-korvauksina,ne saa verottomina,ja sitten loput verottomina osinkona.
Ei kuittia, ihmiset tykkää maksaa suoraan halvemmalla!
kuka kuittia? kirjoitti:
Ei kuittia, ihmiset tykkää maksaa suoraan halvemmalla!
Nuo copyn ja kuitin neuvot ovat pelkkää kaupunki legendaa, niiden mukaan ei voi perustaa menestyvää yritystä. Varmaan noita kepuleita löytyy mutta ei täältä missä minä istun.
Teillä on aika kumma kuva esim. verottomista osingoista, niitä voidaan maksaa vain 9% yrityksen vapaasta pääomasta eli 1'000'000 € vapaalla pääomalla 90'000 € joka esim. kolmelle jaettuna tekee 30'000 €/a. Tuosta ei kuitenkaan saa eläkettä joten jos aikoo pärjäillä niin palkkaakin tarvitaan kohtuudella. Lisäksi monelta pienen yrityksen perustajalta puuttuu juuri tuo miljoona ja veikkaan monen aloittavan muutaman kymmenen tuhannen pääomilla ja kun lasketaan verottomia osinkoja vaikka 100'000 € pääomalle niin saamme 9'000€ jolla pari kolme jätkää ei kauaa juhli.
Ei taida teillä olle kuvaa firman perustamiseta saatikka pyörittämisestä mutta kannattaa mennä joukkoon varovaisen rohkeasti, kyllä se parin konkurssin myötä selviää. Minä itse en ole koskaan ollut mukana konkurssissa joten minulle se selvisi ilmankin. Fiksuthan oppivat virheistään ja nerot myös muiden, taidankin kuulua nerojen joukkoon! Ainakin kun teihin vertaa.- paljon on
Työeläkeläinen kirjoitti:
Nuo copyn ja kuitin neuvot ovat pelkkää kaupunki legendaa, niiden mukaan ei voi perustaa menestyvää yritystä. Varmaan noita kepuleita löytyy mutta ei täältä missä minä istun.
Teillä on aika kumma kuva esim. verottomista osingoista, niitä voidaan maksaa vain 9% yrityksen vapaasta pääomasta eli 1'000'000 € vapaalla pääomalla 90'000 € joka esim. kolmelle jaettuna tekee 30'000 €/a. Tuosta ei kuitenkaan saa eläkettä joten jos aikoo pärjäillä niin palkkaakin tarvitaan kohtuudella. Lisäksi monelta pienen yrityksen perustajalta puuttuu juuri tuo miljoona ja veikkaan monen aloittavan muutaman kymmenen tuhannen pääomilla ja kun lasketaan verottomia osinkoja vaikka 100'000 € pääomalle niin saamme 9'000€ jolla pari kolme jätkää ei kauaa juhli.
Ei taida teillä olle kuvaa firman perustamiseta saatikka pyörittämisestä mutta kannattaa mennä joukkoon varovaisen rohkeasti, kyllä se parin konkurssin myötä selviää. Minä itse en ole koskaan ollut mukana konkurssissa joten minulle se selvisi ilmankin. Fiksuthan oppivat virheistään ja nerot myös muiden, taidankin kuulua nerojen joukkoon! Ainakin kun teihin vertaa.Sadoista yrittäjistä kokemuksia. Monenlaista ketkua tullut nähtyä.
Minun homma oli käyttää näitä ketkuja työni valmistumiseen. paljon on kirjoitti:
Sadoista yrittäjistä kokemuksia. Monenlaista ketkua tullut nähtyä.
Minun homma oli käyttää näitä ketkuja työni valmistumiseen.Et kuitenkaan pystynyt ottamaan kantaa entisiin väitteisiisi totuuden valossa?
Paljonko esim. kilometrirahoista ja päivärahoista kertyy eläkettä? Tai verotta myytävästä työstä?
Vaikeaa edes kuvitella sinulla olevan todellista kokemusta sadoista yrittäjistä niin hyvin, että tiedät heidän tiliasemansa ja firmojen tilinpäätökset. Taidat kuulua jaskanpuhujien suureen ja kasvavaan luokkaan tällä palstalla. Sinulla legendat muuttuvat tosiksi joka lienee jonkunlaisen vaikeasti hoidettavan taudin määrityksen oireita.- jos älysi ei riitä?
Työeläkeläinen kirjoitti:
Et kuitenkaan pystynyt ottamaan kantaa entisiin väitteisiisi totuuden valossa?
Paljonko esim. kilometrirahoista ja päivärahoista kertyy eläkettä? Tai verotta myytävästä työstä?
Vaikeaa edes kuvitella sinulla olevan todellista kokemusta sadoista yrittäjistä niin hyvin, että tiedät heidän tiliasemansa ja firmojen tilinpäätökset. Taidat kuulua jaskanpuhujien suureen ja kasvavaan luokkaan tällä palstalla. Sinulla legendat muuttuvat tosiksi joka lienee jonkunlaisen vaikeasti hoidettavan taudin määrityksen oireita.Monta yrittäjää ollut pulvaanin kautta töissä.Iisellä verovelat, niin tullaan toisen nimellä/kautta töihin.
Selventää ,kun kerron olevani/olleeni rakenusalalla.Kyllä kaikennäköset viheltäjät nähty! jos älysi ei riitä? kirjoitti:
Monta yrittäjää ollut pulvaanin kautta töissä.Iisellä verovelat, niin tullaan toisen nimellä/kautta töihin.
Selventää ,kun kerron olevani/olleeni rakenusalalla.Kyllä kaikennäköset viheltäjät nähty!Minä olen aina toiminut alalla jossa tarvitaan älliä, rakennushommat olen rajoittanut lintupönttöihin. Minun alallani on maksettu ällistä ei muusta. Nuo sinun yrittäjäsi eivät ole vakavissaan yrittäneet kuten se kompus jossa olen ollut osana. Me pysyimme pystyssä yli 30 vuotta ja edelleen, vieläkin firma on kannattava ja tekee kohtalaista tulosta lamavuosinakin.
Minun älyni on riittänyt minulle ja sen avulla on saatu hommia muillekin joten omiin tarpeisiin älyni on riittänyt vallan mainiosti, kun nyt tulit kysyneeksi.
Silti pidän todellisuudessa satojen yrittäjien taloudellisten tilanteiden tuntemista aika utopistisena jollet ole verottajan palveluksessa.
- Yrittäjät
Soini teki äänestäjilleen selänkääntötempun, eikä edes yritä lunastaa vaalilupauksiaan, vaan nauttii pelkästään puoluetukia tekemättä niiden eteen töitä.
- luistaa pojula
Mitä muuta juhannusviinoissa keksit? Luopioporukan kannattaja!
- 12
Eipä näy sielläkään järki päätä pakottavan, Persupelote on parasta poliiikkaa mitä voi tehdä.
Persujen pelossa muut puolueet tekevät työt Persujen edestä, loistavaa ironiaa kerrakseen. - Kyllä pelottaa
12 kirjoitti:
Eipä näy sielläkään järki päätä pakottavan, Persupelote on parasta poliiikkaa mitä voi tehdä.
Persujen pelossa muut puolueet tekevät työt Persujen edestä, loistavaa ironiaa kerrakseen.Juu tuli hallitusohjelma, joka on eurooppamyönteisin ikinä ja rasismi tuomitaan jyrkemmin kun koskaan aiemmin.
- Melkoinen puhallus
luistaa pojula kirjoitti:
Mitä muuta juhannusviinoissa keksit? Luopioporukan kannattaja!
Soini saa käytännössä puolueen koko puoluetukipotin itselleen, koska hän on diktaattorina puolueessaan.
- ja vaahdossa
Kyllä pelottaa kirjoitti:
Juu tuli hallitusohjelma, joka on eurooppamyönteisin ikinä ja rasismi tuomitaan jyrkemmin kun koskaan aiemmin.
Taataan köyhyyden syveneminen Suomessa.
ja vaahdossa kirjoitti:
Taataan köyhyyden syveneminen Suomessa.
Todella köyhyys syvenee jos kansa vain valittaa eikä tee tehtäväänsä eli maksa veroja. Miksi ihmeessä pitää ruikuttaa maassa jossa kaikki on varsin hyvin, olkaa iloisia jotta saatte asua Suomessa! yhdessä Euroopan vähiten velkaantuneista maista jossa asiat saadaan kuntoon jos on tahtoa, paljon helpommin ja vähemmin kärsimyksin kuin jossain Kreikassa.
- olethan männti!

Vai lippuja pitäisi liuhuttaa, kun mäntit polkee elintasoa? Et ole ihan viisas!
olethan männti! kirjoitti:
Vai lippuja pitäisi liuhuttaa, kun mäntit polkee elintasoa? Et ole ihan viisas!
Älä syytä hallitusta elintasostasi, elintasosi on kiinni vain omasta halustasi ansaita sitä. Montako tohtorin tutkintoa olet suorittanut? Kun niitä on kolme ja ainakin yksi lääketieteen tai elektroniikan alalta niin ei tarvi valittaa.
Olet itse ainoa joka polkee elintasoasi, sinä olet vastuussa siitä mitä ansaitset, hallituksen ja yhteiskunnan tarkoitus on vain luoda ympäristö jossa yritykset pystyvät toimimaan.
Meillä ay-liike jarruttaa työllistymistä koska se haluaa pitää mieluummin kustannukset ylhäällä kuin porukan töissä.- porvarit kyykkyyn!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Älä syytä hallitusta elintasostasi, elintasosi on kiinni vain omasta halustasi ansaita sitä. Montako tohtorin tutkintoa olet suorittanut? Kun niitä on kolme ja ainakin yksi lääketieteen tai elektroniikan alalta niin ei tarvi valittaa.
Olet itse ainoa joka polkee elintasoasi, sinä olet vastuussa siitä mitä ansaitset, hallituksen ja yhteiskunnan tarkoitus on vain luoda ympäristö jossa yritykset pystyvät toimimaan.
Meillä ay-liike jarruttaa työllistymistä koska se haluaa pitää mieluummin kustannukset ylhäällä kuin porukan töissä.Vitt.u mikä mäntti! Kaikkiko pitäisi olla tohtoreita! Ja jos et ole tohtorismiehiä niin saa vapaasti kyykyttää?
Suomessa rikkaat ei maksa veroa,se täällä mättää! Ja Suomella on asukasta kohden yhtä paljon velkaa kun kriisimaalla Portugalilla!
http://velkakello.fi/ - luistaa sinulla
Työeläkeläinen kirjoitti:
Älä syytä hallitusta elintasostasi, elintasosi on kiinni vain omasta halustasi ansaita sitä. Montako tohtorin tutkintoa olet suorittanut? Kun niitä on kolme ja ainakin yksi lääketieteen tai elektroniikan alalta niin ei tarvi valittaa.
Olet itse ainoa joka polkee elintasoasi, sinä olet vastuussa siitä mitä ansaitset, hallituksen ja yhteiskunnan tarkoitus on vain luoda ympäristö jossa yritykset pystyvät toimimaan.
Meillä ay-liike jarruttaa työllistymistä koska se haluaa pitää mieluummin kustannukset ylhäällä kuin porukan töissä.Isoremmi luistaa sinulla pahasti! Mitä eläkeläinen voi hallitusta vastaan, mikä pudottaa sikana eläkkeleiden ostovoimaa. Et voi olla täysipäinen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1066782
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h885072Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1113329Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333212Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska272368Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191726Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961371Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391312Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311226- 48994