Löytyisikö täältä jotakuta, jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia pakkoajatuksista? Olen 28-vuotias mies ja olen kärsinyt erilaisista pakko-oireista ja -ajatuksista varmasti jo 15-20 vuotta. Oireet ovat kuitenkin olleet sen verran lieviä, että olen tullut niiden kanssa toimeen. Kerran olen käynyt juttelemassa lääkärin kanssa asiasta ja yhdessä sovimme, että emme vielä aloita lääkitystä tai muutakaan hoitoa. Vaikka todennäköisesti ocd:n diagnoosi ei täyttyisikään, silti pakko-oireinen häiriö välillä ahdistaa ja tarvitsen jonkun jonka kanssa jakaa ajatuksia. Omalle puolisolle olen paljon "tilittänyt", mutta en halua hänellekään kaikkia ahdistusta kaataa.
Pakko-oireet ja -ajatukset ovat vuosien saatossa muuttaneet muotoaan, keskittyen yleensä siihen mitä pelkään missäkin elämänvaiheessa eniten. Tällä hetkellä pakko-oireita ei juurikaan ole, mutta mieltä kalvaa erilaiset pakkoajatukset liittyen suurelta osin nykyiseen suhteeseen. Esimerkiksi olenko sinkkuaikana vietetyillä yhdenillanjutuilla pettänyt nykyistä puolisoani. Tai se, että koen suurta tarvetta tunnustaa erilaisia asioita aikasemmasta elämästäni nykyiselle puolisolleni.
Jos kuulostaa tutuilta ajatuksilta tai ainakin samaan suuntaan meneviltä ajatuksilta, ota yhteyttä. Laitan mailiosoitteen jos jotakuta kiinnostaa.
Ajatusten vaihto.
4
227
Vastaukset
- neurootikko..
Terve,
Itse olen 33v mies ja kärsinyt pakkoneurooseista kokoelämän.
Elämä on ollut todella rankkaa tuossa 20 vuoden kieppeillä kun en oikein ymmärtänyt mistä on kyse, en tiennyt pakkoneurooseista mitään.
-
Nyttemmin elämä sujuu jotenkin pakkoneuroosin kanssa, olen oppinut elämään paremmin tämän sairauden kanssa.
Lääkkeitä syön ja psykoterapiassakäyn, lääkitys on pääasiassa sos.tilanteiden pelkoon, mutta kyllä siitä on pakkoneuroosiinkin apua.
-
Tuo oli niin tuttua myös mitä kerroit jotta pelko vaihtuu tilanteen mukaan, mitä sillä hetkellä pelkäät eniten, samoin käy minulla, lisäksi on sellainen piintynyt pakkoneuroosi-oire josta ei tahdo päästä kirveelläkään.
-
Jos olen ahdistunut tai jännittynyt on pakkoneuroosi paljon pahempana.
-
Eilen tuli kaljoteltua niimpä luultavasti sen takia tänään ahdistaa valtavasti, ja on ollut todella raskaspäivä tänään.
jos haluat vaihtaa ajatuksia tästä helvetillisestä sairaudesta niin tuossa osote:
[email protected] - jk
e ole
no mulla on semmoinen pakkoneuroosi että kun lähden jostain paikasta niin mulla pitää vilkaista sitä vielä kerran. mut jos en vilkaisekaan niin sitten se jää niinku jotenkin vaivaamaan niin sitä mä kysyisin et onko teillä kellään tuon tyyppistä vaivaa?
- minää___
on kyllä, mutta onko toi sinäänsä pakkoneuroosi. Jos se rajoittaa,hankaloittaa ja ahdistaa sun elämääsi niin sitten voidaan puhua pakkoneuroosista.
Kyllä minä aina vilkaisen paikkaa jossa olen ollut että mitään ei vaan ole tippunut minulta.
Tarkistan myös hellan kun lähden pois kotoa. Tätä en tee 20 kertaa joten en koe olevani pakko-neurootikko näissä jutuissa.
Muita juttuja kyllä sitten löytyy...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.623737Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j873128Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin692336Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141600Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m661324- 891193
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä291059Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11001Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55985- 47962