Lapsen saamisen luulisi olevan useimmille naisille mitä onnellisin asia, mutta tästä huolimatta monet salaavat raskautensa hyvinkin pitkälle, reilusti yli puolen välin tai jopa siihen saakka, että lapsi on jo syntynyt. Ymmärrän kyllä, ettei lapsesta aivan alkumetreillä haluta puhua, mutta miksi salata odotus vielä esim. 7 kuukaudella tai jopa juuri ennen synnytystä?
Mikäli tietää jonkun ystävän kärsivän lapsettomuudesta on tavallaan ymmärrettävää, ettei halua pahoittaa toisen mieltä kertomalla odotuksesta tai ellei tule oltua yhteydessä johonkuhun tuttuun muutenkaan raskauden aikana on ymmärrettävää, ettei pelkästään vauvauutisesta ilmoittaakseen välttämättä ota yhteyttä. Mutta miksi jotkut eivät sano tulevasta perheenlisäyksestä halaistua sanaa vaikka kaikista muista kuulumisistaan kertovatkin ja ovat jo pitkällä raskaana? Yhtäkkiä vaan ilmestyy Facebookiin kuva vastasyntyneestä tai tulee tekstiviesti että vauva on syntynyt.
Mikäli tietää jonkun ystävän kärsivän lapsettomuudesta on tavallaan ymmärrettävää, ettei halua pahoittaa toisen mieltä kertomalla odotuksesta tai ellei tule oltua yhteydessä johonkuhun tuttuun muutenkaan raskauden aikana on ymmärrettävää, ettei pelkästään vauvauutisesta ilmoittaakseen välttämättä ota yhteyttä. Mutta miksi jotkut eivät sano tulevasta perheenlisäyksestä halaistua sanaa vaikka kaikista muista kuulumisistaan kertovatkin ja ovat jo pitkällä raskaana? Yhtäkkiä vaan ilmestyy Facebookiin kuva vastasyntyneestä tai tulee tekstiviesti että vauva on syntynyt.
Vastaukset 6
Vanhimmat
minä ainakin oletan, että itselläni kun loppu metreillä jo olen niin raskaus näkyy niin selvästi että jos haluaa asiast apuhua niin tulee ja puhuu! en jaksa jokaiselle erikseen tätä toitottaa koko ajan...
En tarkoittanutkaan sitä, että kukaan esim, työkavereilta tms. ihmisiltä jotka vatsan näkevät, yrittäisi raskautta salata, vaan sitä, että raskaudesta ei sanota halaistua sanaa esim, vanhalle ystävälle puhelimessa kun soitellaan ja vaihdetaan kuulumisia (ystävykset nähneet viimeksi ennen toisen raskaaksi tulemista tai aikana, jolloin toisen raskaus ei ole vielä näkynyt ulospäin).
Eskoisen kohdalla pidimme raskauden miehen kanssa omana tietonamme yli puolen välin ja tässä toisessakin raskaudessa niin pitkälle kuin mahdollista (nyt tosin vatsa pullahti esiin aiemmin).
Varsinkin esikoisen kohdalla halusimme jatkaa "normaalia" elämää mahdollisimman pitkään, ilman lähipiirin hössötyksiä. Ja monen työkaverin/ystävän raskautta sivusta aiemmin seuranneena täytyy sanoa etten aina pidä siitä kuinka jonkun raskaudesta tulee tietyllä tavalla yhteinen asia työpaikalla tai ystäväpiirissä. Tarkoitan että raskaana olevan ulkonäköä kommentoidaan, "tiedetään" raskausvaivat ja synnytysasiat, parisuhteen notkahdukset vauvavuonna, annetaan hyvää tarkoittavia neuvoja yms. Sellaiselle jolle raskaus on kaiken keskipiste, on varmaan mukavaa olla koko ajan äänessä raskaudestaan, mutta itselleni tärkeää oli olla muutakin.
Toinen syy pitää raskaus omana tietona mahd. pitkään on ollut halu varmistua siitä että kaikki on hyvin. Ja tähän liittyy itselläni jopa jonkinasteinen taikausko - ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Eli jos on joka paikassa hehkuttamassa raskauttaan ja sitten asiat kääntyykin huonommalle tolalle, saa olla jakamassa senkin kaikkien "no miten olet voinut" -kyselijöiden kanssa. "No enpä kauheen hyvin, lapsi kuolikin kohtuun."
Tottakai olisin jakanut ikävät uutiset lähipiirini kanssa, sellaista on mahdoton peittää läheisiltään, mutta nyt tarkoitankin etäisempiä tuttuja, joille asiaa en olisi välttämättä halunnut ainakaan akuutisti olla selventämässä. Ehkä joskus myöhemmin, muttei silloin kun on ihan rikki. Muistan eräästä työkuviosta naisen, joka hehkutti raskauttaan koko yhteistyöverkostolle varhaisessa vaiheessa. "Tämänhän ei mua sitten koske kun olen äitiyslomalla" - näin jo raskauden ensi viikoista lähtien. Sitten tuli keskenmeno. Mahtoi olla kurjaa infota keskikokoisen suomalaiskaupungin kaikkia yhteistyötahoja uusimmasta käänteestä.
Ihmiset myös hahmottaa sosiaaliset suhteensa eri tavoin, joku voí kokea toisen läheisemmäksi kuin mitä vastapuoli tuntee. Itselläni oli monia sellaisia henkilöitä joille kyllä halusin kertoa perheenlisäyksestä, mutta se tuli tehtyä vasta lapsen synnytttyä juuri sillä tekstarilla. Sillä jos ei muutenkaan ole satunnaisia puheluita lukuunottamatta tullut pidettyä yhteyttä, tuntuu hölmöltä alkaa soittelemaan raskaudestaan. Voihan sitä toki jutella muutakin, mutta ehkei sellaisia ihmisiä sitten koe niin läheiseksi.
Ja omista vanhoista tutuista, koulukavereista yms. moni muukin tuntuu toimivan niin että perheenlisäysasiat kerrotaan sitten lapsen synnyttyä, raskauskuulumiset pienemmässä lähipiirissä. Tämähän ei tarkoita sitä että mitä muut tekee, sitä minäkin. Mutta yhdessä edellä kerrottujen syiden kanssa tietynlainen "salailu" tuntui kaikista parhaimmalta tavalta edetä.
Minulla on sellainen tilanne, että raskaus tuli yllätyksenä eikä tosiaankaan ollut tarkoitus enää lapsia tehdä. Se on ollut molemmille todella kova paikka ja suhde on katkolla. Vaikka laskettuun aikaan ei ole enää kauan, en ymmärrä tätä vielä oikein itsekään ja niitäkin vaihtoehtoja on mietitty, pidänkö tätä edes itse. Syynä oma sairauteni.
Tilanne on vienyt tolkuttomasti voimia eikä ole kiinnostanut ollenkaan tavata muita ihmisiä, asiasta tietääkin vain perhe ja lähimmät ystävät. Ja sairaudestanikaan ei ihan joka tuttava tiedä, joten en jaksa alusta asti kaikille näitä asioita selitellä - ihmisillä tuppaa aina olemaan niitä "hyviä" neuvoja varsinkin tilanteisiin, joita eivät ymmärrä millään tavalla. Jos siis itse päädyn lapsen pitämään, voi hyvinkin olla, että se kuva sitten vain ilmestyy jonnekin tai ihmiset saavat tiedon viestillä sitten.
Tällainen tilanne ei varmaan ole kovin yleinen, mutta haluan vain sen sanoa, että raskauksiinkin voi liittyä hyvinkin erilaisia asioita, perheen sisäisiä tilanteita ym., jolloin vanhemmat voivat olla niin lujilla, ettei ole voimia eikä halua puhua. Tuttavapiirissä myös hiljattain tapahtui, että jo raskauden ollessa pitkällä lapsi kuoli kohtuun aivovaurion vuoksi. En tiedä, voiko sellaisen havaita etukäteen, mutta oletettavasti sellaisessakaan tilanteessa siitä ei paljon huvita huudella, jos pelko siitä on olemassa.
Esikoisen kanssa kerrottiin melko varhaisessakin vaiheessa kaikille. Tämän kakkosen kanssa taas on ollut vähän hiljaisempaa eloa. Minusta on ollut mukava nauttia tästä pienestä "salaisuudesta" ihan vain meidän perheen (ja lähimpien sukulaisten) kesken. Esim. töissä työkaverit arvasi kuka milloinkin, suurinosa vasta puolenvälin jälkeen. Tuttaville, joiden kanssa olen vähemmän tekemisissä esim. puhelimessa, en ole ilmoitellut mitään. Minä taas en ymmärrä näitä mammoja, jotka ilmoittavat siellä facebookissa " Raskaana viikolla 15, meille tulee vauva!". Minulle se on vähän henkilökohtaisempi asia ja aion olla juuri niitä, jotka sitten julkaisevat sen vauvan kuvan fb:ssä ilman mitään etukäteistiedotuksia. Kyllä ne tietää tai huomaa, joiden tulee tietää. Mutta en minä salaile asiaa ja sanon toki, jos joku kuulumisia kyselee. Eikä se minun onneani vähennä, etten kuuluta tätä raskautta koko maailmalle.
Minä samoin tunnen raskauden aika henkilökohtaiseksi asiaksi. Vastenmielistä kaikki mahantaputtelut ja ihmettelyt ym. Eikä se ole asia josta jaksaisin jauhaa kaikkien kanssa, samoin ei kiinnosta pätkääkään toisten raskaudet, paitsi jos kyseessä on tosi läheinen ystävä.