Olisi pitänyt mennä kaupungista mökille mutta en jaksanutkaan lähteä, ostin vaan lihaa ja perunoita itselle. Ja hain omasta varastosta vanhoja levyjä kuuntelin.
Oikeastaan nautittavaa kun kaupunki on hiljaista kun ihmiset ovat mökeillä :) Saa olla rauhassa kerrankin.
Sitten kun neste-ralli tulee taas Jyväskylään, niin siksi ajaksi lähden kyllä pois kaupungista kun koko kaupunki on täynnä turisteja, joka ärsyttää..
Olen kyllä joskus rallin aikaan ollut Carlos Saintsin tiimin pöydässä juomassa kaljaa keskustassa.
Eräs kaveri joka oli rallivalvojana siellä, se sanoi että voin päästää jos tulet katsomaan, ilman lippua alueelle, missä on silloinkin.
0Äänestä
kaljaa juotiin, jano
Ookei! Se oli ennen se Espanjan-Carlos-Saintz tosi innostunut tohon autokuskin hommaan. Väänsi rattia niin perkeleesti. Kuulemma sen auto on nyt korjaamossa kun ajoi jätkä puuta päin jossain kurvissa. Semmosta sattuu.
0Äänestä
yksin oon mä vain
Te kaikki vaan vietätte juhannusta, mutta ette anna mulle mitään neuvoja. Oon epätoivoinen!
0Äänestä
sirkuksen sirkka
Jos menisit vaikka katsomaan sirkusta.
0Äänestä
Yksin minäkin
Yksin olen minäkin ollut koko juhannuksen.Eipä ole neuvoja paljon antaa.Minä olen käynyt kävelylenkeillä ja istunut parvekkeella juoden kahvia,ja ihaillut kaunista luontoa,joka on parvekkeeni edustalla.Olen myös nauttinut hiljaisuudesta,kun ihmiset ovat menneet mökeilleen.
0Äänestä
käytännöllisyyttä
Yksin minäkin kirjoitti:
Yksin olen minäkin ollut koko juhannuksen.Eipä ole neuvoja paljon antaa.Minä olen käynyt kävelylenkeillä ja istunut parvekkeella juoden kahvia,ja ihaillut kaunista luontoa,joka on parvekkeeni edustalla.Olen myös nauttinut hiljaisuudesta,kun ihmiset ovat menneet mökeilleen.
Mutta mitä järkeä on mennä ulos käveleen, kun sieltä kuitenkin pitää tulla takaisin. Jos senkin aikaa on kotona, on ihan niinkuin olis jo tullut takaisin.
0Äänestä
kervinen.
Ehdottomasti paras tapa viettää joulua on nussia sievää tonttutyttöä. Ensin pilluun, sitten anukseen.
0Äänestä
ilmaveivi-juhannus
Suosittelen, että ostat lipun johonkin jääkiekkokilpailuun. Olen kuullut, että suomalaiset jääkiekkoilijat ovat maailmanmestareita ja ne järjestää paljon kaikkea kivaa ohjelmaa sekoilemalla kännipäissään. Yksikin ukkeli teki ihme ilmaveivin ja kaatui kuonolleen asfalttiin. Sitä ohjelmaa kun katselet ja otat itsekin hörpyt taskumatista, ties vaikka kelpuuttaisivat sinutkin joukkueeseen.
0Äänestä
kysyn jos vastattais
Pitääkö sitä niinku ostaa Jääkiekko-maila? Vai saako sen lainaksi Suomen Valtiolta? Ja onko sitä sitten niinku Valtion virkamies kun edustaa Suomea Jääkiekossa?
0Äänestä
normaali jätkä
Eiks sitä juhannuksena juoda simaa ja syödään tippaleipiä? Kai sun pitää tehdä niin, kun kerta kaikki toisetkin tekee. Se on tosi tärkeetä että tekee just samaa kun kaikki toiset.
0Äänestä
kehityspsykologi
Jees, toi on tärkee pointti, että sun pitää tehdä just SAMAA kuin kaikki toisetkin. Kato, jos teet jotain erilailla, sitten sä oot poikkeeva ja sun pitää kirjotella tänne ja kysyä neuvoja kaikilta normaaleilta ihmisiltä ja kenties sun pitää mennä terapiaankin. Niin että tee aina KAIKKI asiat ihan niinkuin toisetkin ne tekevät. Sit sulla menee kaikki hyvin.
0Äänestä
kiisselit päähän
Sun pitää tehdä jotain hyvää safkaa. Esimerkiks kiisseliä. Sitten syöt sen ja juot oikein kunnolla viinaa päälle. Kun sitte heräät, juhannus on jo menny, ja pääset miettiin että kuinka vietät joulua.
0Äänestä
pulveria perseeseen
KIVOJA LEIKKEJÄ! Yksin ollessaan voi harrastaa kaikenlaisia kivoja leikkejä, sellaisia joita ei kehtaisi toisten läsnäollessa leikkiä. Sellainen on esim. pulverileikki: ota housut pois jalasta ja laita jollain truutilla eli suppilolla jotain pulveria perseeseen. Sitten vaan pyllistät ja pieraiset oikein kovaa ja pulveri pöllähtää perseestä sakeana pilvenä! Hauskaa!
0Äänestä
Hyvä ajatus!
Hei, tuossa on ideaa! Kai sitä pulverileikkiä voi leikkiä muulloinkin kuin vain juhannuksena? Tuli vaan mieleeni, että kun naapuri on parvekkeellaan, voisin pöläyttää kunnon jauhopierut sen nokkaan!
0Äänestä
viinamäkelääne
Oon tosi yksin ja mieleni on niin surullinen. Viina on loppu. Rahat on loppu. Kylpyamme on täynnä puolivalmista kiljua, mutta ei sitä vielä voi juoda. Nyt menee huonosti.
0Äänestä
paluumuuttaja
Työstän juhannusstressiä. On se niin stressaavaa, voih! Olen paluumuuttaja.
0Äänestä
Runokundi K.
Olen murheinen. Miks kohtalo mulle näin tyly on. Juhannus lähestyy ja yksin mun olla täytyy, siinä sydän ihan räytyy.
0Äänestä
syönny mämmii
Kohta juhannus on loppu. Olen syönny tänää mämmiä suoraa tuokkosest ettei tulis nii paljo tiskii. Oon tosi säästävänen. Mistä siis löytäsin jonku muijan?
0Äänestä
pankaamme nukkea
Jos ei löydy muijaa, voit ostaa Pumpattavan Barbaran ja sitä voit nusssia ihan niin paljon kun sulla on voimaa ja kestävyyttä sun mullkussa.
0Äänestä
JK33
MINULA EI OLE HYVI NEUVOJA
0Äänestä
mäyskis
Voisikko sitten antaa huonoja neuvoja?
0Äänestä
jano on kova
Mun menee tosi huonosti. Juhannus se vaan on ja semmosta mutta kun viina on loppu ja mun on jano. Oisko jollain myydä pimeetä pulloa, kyllä minä maksan.
0Äänestä
Lady Cat
Mene metsään! Minäkin menin. Ja löysin kaikkea, paitsi etsimääni. Hirvikärpäsiäkään ei ollut.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Olisi pitänyt mennä kaupungista mökille mutta en jaksanutkaan lähteä, ostin vaan lihaa ja perunoita itselle. Ja hain omasta varastosta vanhoja levyjä kuuntelin.
Oikeastaan nautittavaa kun kaupunki on hiljaista kun ihmiset ovat mökeillä :) Saa olla rauhassa kerrankin.
Sitten kun neste-ralli tulee taas Jyväskylään, niin siksi ajaksi lähden kyllä pois kaupungista kun koko kaupunki on täynnä turisteja, joka ärsyttää..
Olen kyllä joskus rallin aikaan ollut Carlos Saintsin tiimin pöydässä juomassa kaljaa keskustassa.
Eräs kaveri joka oli rallivalvojana siellä, se sanoi että voin päästää jos tulet katsomaan, ilman lippua alueelle, missä on silloinkin.
Ookei! Se oli ennen se Espanjan-Carlos-Saintz tosi innostunut tohon autokuskin hommaan. Väänsi rattia niin perkeleesti.
Kuulemma sen auto on nyt korjaamossa kun ajoi jätkä puuta päin jossain kurvissa.
Semmosta sattuu.
Te kaikki vaan vietätte juhannusta, mutta ette anna mulle mitään neuvoja. Oon epätoivoinen!
Jos menisit vaikka katsomaan sirkusta.
Yksin olen minäkin ollut koko juhannuksen.Eipä ole neuvoja paljon antaa.Minä olen käynyt kävelylenkeillä ja istunut parvekkeella juoden kahvia,ja ihaillut kaunista luontoa,joka on parvekkeeni edustalla.Olen myös nauttinut hiljaisuudesta,kun ihmiset ovat menneet mökeilleen.
Mutta mitä järkeä on mennä ulos käveleen, kun sieltä kuitenkin pitää tulla takaisin. Jos senkin aikaa on kotona, on ihan niinkuin olis jo tullut takaisin.
Ehdottomasti paras tapa viettää joulua on nussia sievää tonttutyttöä.
Ensin pilluun, sitten anukseen.
Suosittelen, että ostat lipun johonkin jääkiekkokilpailuun. Olen kuullut, että suomalaiset jääkiekkoilijat ovat maailmanmestareita ja ne järjestää paljon kaikkea kivaa ohjelmaa sekoilemalla kännipäissään.
Yksikin ukkeli teki ihme ilmaveivin ja kaatui kuonolleen asfalttiin. Sitä ohjelmaa kun katselet ja otat itsekin hörpyt taskumatista, ties vaikka kelpuuttaisivat sinutkin joukkueeseen.
Pitääkö sitä niinku ostaa Jääkiekko-maila? Vai saako sen lainaksi Suomen Valtiolta? Ja onko sitä sitten niinku Valtion virkamies kun edustaa Suomea Jääkiekossa?
Eiks sitä juhannuksena juoda simaa ja syödään tippaleipiä? Kai sun pitää tehdä niin, kun kerta kaikki toisetkin tekee.
Se on tosi tärkeetä että tekee just samaa kun kaikki toiset.
Jees, toi on tärkee pointti, että sun pitää tehdä just SAMAA kuin kaikki toisetkin. Kato, jos teet jotain erilailla, sitten sä oot poikkeeva ja sun pitää kirjotella tänne ja kysyä neuvoja kaikilta normaaleilta ihmisiltä ja kenties sun pitää mennä terapiaankin.
Niin että tee aina KAIKKI asiat ihan niinkuin toisetkin ne tekevät.
Sit sulla menee kaikki hyvin.
Sun pitää tehdä jotain hyvää safkaa. Esimerkiks kiisseliä.
Sitten syöt sen ja juot oikein kunnolla viinaa päälle.
Kun sitte heräät, juhannus on jo menny, ja pääset miettiin että kuinka vietät joulua.
KIVOJA LEIKKEJÄ!
Yksin ollessaan voi harrastaa kaikenlaisia kivoja leikkejä, sellaisia joita ei kehtaisi toisten läsnäollessa leikkiä.
Sellainen on esim. pulverileikki: ota housut pois jalasta ja laita jollain truutilla eli suppilolla jotain pulveria perseeseen. Sitten vaan pyllistät ja pieraiset oikein kovaa ja pulveri pöllähtää perseestä sakeana pilvenä! Hauskaa!
Hei, tuossa on ideaa! Kai sitä pulverileikkiä voi leikkiä muulloinkin kuin vain juhannuksena? Tuli vaan mieleeni, että kun naapuri on parvekkeellaan, voisin pöläyttää kunnon jauhopierut sen nokkaan!
Oon tosi yksin ja mieleni on niin surullinen. Viina on loppu. Rahat on loppu.
Kylpyamme on täynnä puolivalmista kiljua, mutta ei sitä vielä voi juoda.
Nyt menee huonosti.
Työstän juhannusstressiä. On se niin stressaavaa, voih!
Olen paluumuuttaja.
Olen murheinen. Miks kohtalo mulle näin tyly on. Juhannus lähestyy ja yksin mun olla täytyy, siinä sydän ihan räytyy.
Kohta juhannus on loppu. Olen syönny tänää mämmiä suoraa tuokkosest ettei tulis nii paljo tiskii.
Oon tosi säästävänen.
Mistä siis löytäsin jonku muijan?
Jos ei löydy muijaa, voit ostaa Pumpattavan Barbaran ja sitä voit nusssia ihan niin paljon kun sulla on voimaa ja kestävyyttä sun mullkussa.
MINULA EI OLE HYVI NEUVOJA
Voisikko sitten antaa huonoja neuvoja?
Mun menee tosi huonosti. Juhannus se vaan on ja semmosta mutta kun viina on loppu ja mun on jano.
Oisko jollain myydä pimeetä pulloa, kyllä minä maksan.
Mene metsään! Minäkin menin. Ja löysin kaikkea, paitsi etsimääni. Hirvikärpäsiäkään ei ollut.
Ei juhannuksena tarvitse tehdä mitään erityistä, jos ei halua http://juhannus.mobi/