Ruma ihminen ja hääkateus

Tulipahan taas katsottua telkusta jotain monista hääohjelmista ja vähän tuherrettua itkuakin. En kuitenkaan itkenyt niitä kuuluisia onnen kyyneleitä, niin kuin varmaan yleensä on tapana. Hävettää myöntää, mutta yleensä häiden näkeminen tuo itselle mieleen sen, etten koskaan itse tule saamaan noita ah-niin-ihania onnen ja ilon täyteisiä juhlia. En tule koskaan olemaan se kaunis ja hento eteerinen morsian, joka herättää jokaisen vieraan silmissä ihastusta. En kuitenkaan tahtoisi mitään tyypillisiä häitä, sillä enhän edes kuulu kirkkoon enkä muutenkaan välitä kaikesta tavallisesta, mikä on yleensä muiden ihmisten mieleen. Itse tahtoisin suhteellisen pienet ja intiimit häät luonnossa, esimerkiksi jokin kaunis puutarha olisi unelmapaikka. Haluaisin myös selvitä itse häistä pienellä rahamäärällä, enemmän rahaa voisin sitten käyttää häämatkaan tai vaikkapa talon hankintaan.

Suurin syy siihen, miksen ikinä tule saamaan unelmieni häitä on se, etten ole laiha ja kaunis. Tulisin näyttämään morsiuspuvussa lähinnä naurettavalta ja rumalta läskimakkaralta. Ei kukaan halua katsella rumaa morsianta, kaikista vähiten varmaan minä itse. Kaipa odotukseni ovat vain niin korkealla kaiken häätuputuksen kohdalla, koko ajan törmää televisiossa ja muussa mediassa kauniisiin ja itsevarmoihin morsiamiin. Naurettavintahan tässä on se, etteivät häät edes ole vielä ajankohtainen asia. Olen opiskelija ja asun yhdessä kihlattuni kanssa surkeassa vuokrakämpässä. Järjellä ajateltuna häät eivät ole kuvioissa vielä moneen vuoteen, jos koskaan. Muuten häät voisi myös jättää väliin, mutta taloudellisesti se on loppupeleissä järkevää.

Olen myös hieman katkera siitä, ettei meillä edes ollut minkäänlaisia kihlajaisjuhlia. Onnitteluja tuli vain muutamalta ihmiseltä, koska minulla ei ole kuin yksi ystävä ja muita ei vain ole kiinnostanut. Toisaalta en ole hehkuttanut asiaa, mutta kyllähän sitä vähän pettyy jos kukaan ei onnittele. Tästä syystä koko kihlaus tuntuu mitättömältä, en edes aina muista että olen kihloissa. Avomieheni taas oli asiasta hyvinkin innoissaan, mutta hän sai enemmän huomiota ystäviltään ja sukulaisiltaan. Oma innottomuuteni on sittemmin laimentanut hänen innostustaan, mikä on suuri sääli. Eikö tälläisen asian pitäisi olla yksi iloisimmista asioista elämässä? Se, että olet löytänyt kumppanin, jonka kanssa haluat vakiintua ja elää?

Sehän tässä pelottaakin, että jos joskus menemme naimisiin, niin muistaako kukaan sitäkään. Tai ylipäätänsä saanko minä haluamaani huomiota? Kyllähän morsian on kuitenkin yleensä se, joka on huomion keskipisteenä häissä. Tuntuisi varmasti vähän ikävältä, jos häissä sitten huomaisi että aviomiestä onniteltaisiin ja huomioitaisiin paljon enemmän. Itse voisi sitten kääriytyä vaikka juuttisäkkiin ja mennä pimeään nurkkaan istumaan. Huoh, olen kyllä ilmeisesti niin itserakas ihminen, että kaipa se on sitten ihan oikeutettua. Haluaisin vain joskus, että minä olisin se, joka muistetaan.

No, pääpointti tässä avautumisessani kai oli se, että toisaalta haluaisin kovasti mennä joskus naimisiin ja näyttää upealta, mutta minua pelottaa se etten sitten ole odotuksien kaltainen ja jään vaille huomiota. Toisaalta voihan sitä niinkin miettiä, että tärkeämpäähän on vain olla yhdessä kumppanin kanssa, joten miksi edes järjestää mitään juhlia. Mutta sitten taas ajattelen, että voisin suuresti katkeroitua, jos häät jäävät pitämättä.

Olen siis kateellinen niille, jotka onnistuvat elämässään ja ovat kauniita ja voivat saada samanlaiset häät kuin medioissa näkyy. Minua myös harmittaa, että olen tietämättäni muuttunut tälläiseksi, joka on ihan paiseessa joidenkin häiden takia. Ei minua häät kiinnostaneet vielä pari vuotta sitten. Huoh.

Olisiko jollain antaa vinkkejä tilanteeseeni? Pitäisikö minun vain unohtaa hääjutut ja keskittyä olennaiseen, muistaa köyhä ulkonäkö ja vähäiset ystävät? Onko yleistä miettiä tälläisiä asioita? Kiitos.