Hei kaikki!!
Kun sain tietää raskaudesta niin olimme miehen kanssa vielä yhdessä, mutta kun alko tulla mielialanvaihteluita, väsymistä ja riitoja tulemaan niin mies lähti menemään ei kuulemma jaksa "ainaista" kiukuttelua.
Noh pysyimme ystävinä ja soiteltiin joka päivä ja hän oliki pari kertaa viikossa minun kämpillä tukena ja seurana, mutta nyt muuttui kaikki enään ei miestä näytä kiinnostavan ku ryyppääminen ja meneminen kavereitten kanssa ni otin avaimen pois koska koin että hän ei tarvitse avainta minun asuntoon jos kerran menee ja tekee miten haluaa. Siitä ottikin herneet nenäänsä ja enään ei olla missään tekemisissä.
Haluaisin kovasti iloita vauvasta mutta tuntuu kovin mahdottomalta kun koko ajan masentaa tämä yksinäisyys vaikka on kavereita joille puhua, mutta ei hekään ymmärrä miltä tämä tuntuu :(
En meinaa löytää mitään muuta positiivista nyt kun töissä käymisen koska silloin saa muuta ajateltavaa!
Onko muita naisia jotka ovat yksin? olisi kiva kuulla muitten tarinoita ja saada vertaistukea!
Mukavaa kesää! :)
Kun sain tietää raskaudesta niin olimme miehen kanssa vielä yhdessä, mutta kun alko tulla mielialanvaihteluita, väsymistä ja riitoja tulemaan niin mies lähti menemään ei kuulemma jaksa "ainaista" kiukuttelua.
Noh pysyimme ystävinä ja soiteltiin joka päivä ja hän oliki pari kertaa viikossa minun kämpillä tukena ja seurana, mutta nyt muuttui kaikki enään ei miestä näytä kiinnostavan ku ryyppääminen ja meneminen kavereitten kanssa ni otin avaimen pois koska koin että hän ei tarvitse avainta minun asuntoon jos kerran menee ja tekee miten haluaa. Siitä ottikin herneet nenäänsä ja enään ei olla missään tekemisissä.
Haluaisin kovasti iloita vauvasta mutta tuntuu kovin mahdottomalta kun koko ajan masentaa tämä yksinäisyys vaikka on kavereita joille puhua, mutta ei hekään ymmärrä miltä tämä tuntuu :(
En meinaa löytää mitään muuta positiivista nyt kun töissä käymisen koska silloin saa muuta ajateltavaa!
Onko muita naisia jotka ovat yksin? olisi kiva kuulla muitten tarinoita ja saada vertaistukea!
Mukavaa kesää! :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mukavaa kesää myös sinne sinulle!! :) Tilanteeni ei aivan vastaa tilannettasi,sillä vaikka olenkin nyt odotusaikana yksin,mutta seurustelen,niin osaan hieman hahmottaa tuntemuksiasi, taikka aika paljonkin :( ei ole kivaa olla yksin kun ei ole oikeen ketään kelle jakaa raskauden aikaisia iloja/suruja (avopuolisoni on vankilassa) vaikka ystäviä on riittämiin, mutta tuntuu ettei se ole sama asia.. Tärkeintä on ehkä yrittää kuitenkin iloita mahdollisimman pienistäkin asioista, vaikka se ei todellakaan ole helppoa kun on jumittunut kotiin. Mutta kunhan vakaasti uskoo et kyl se aurinko sinne risukasaankin paistaa ja vielä kun on pikkunen ihme tuloillaan, niin eiköhän me selvitä! :) ja kokoajan tilanteet muuttuu ja mielialat, se on ihan normaalia raskaana,ei kannata ruoskia itseään liikaa. Kun on kaikki kuitenkin vauvallakin hyvin =) Tsemiä ja Aurinkoa päiviisi! :)
Täällä on yksi yksin odottava.. Pitkä ja vaikea taival edessä tulee olemaan,mutta tällä hetkellä vielä uskon että tulen saamaan tukea ystäviltä ja vanhemmiltani.
Aloittaja, jos haluat jutella yksityisesti, annatko vaikka sähköpostiosoitteesi tai keksitkö muun tavan?
saisiko jonkun teidän sähköpostin tai jotain :)
hei! sama tialnne yksin ja raskaana. olisi kiva jutella jonkun kanssa muutenkin kuin täälä foorumilla. rankkaa tulee olemaan ja olisi kiva saada ja antaa tukea jollekkin samassa tilanteessa ja yhdessä selvitään :) olen pääkaupunkiseudulta, mutta juttelen mielellään kenen tahansa kanssa kokemuksista
Tässä hieman minun tarinastani:
Me ei asuttu poikaystävän kanssa koskaan yhdessä ja vieläpä asutaan eri paikkakunnilla. Yhdessä lapsi päätettiin tehdä ja meillä oli tarkoitus tehdä mun omaan asuntooni remontti valmiiksi ennen kesää ja pistää myyntiin, että päästäis yhteiseen kotiin asumaan ennen vauvan syntymää (Laskettu aika Lokakuussa).
No... Työhulluna ihmisenä poikaystävällä ei juuri liiennyt aikaa minulle, ei edes puhelun vertaa. Viikonloputkin se teki töitä tai sitten se mielummin lähti "rentoutumaan" kavereiden kanssa ja krapuloissaan ei kyennyt seuraavana päivänä tulemaan luokseni. Mulla meni päivät herran puhelua odottaen ja kun vihdoin puhein soi (jos soi), niin kello oli jo yli yhdentoista illalla ja mies niin rättiväsynyt, ettei jaksanut puhua paria minuuttia kauempaa.
Muutaman kerran hän jäi kiinni valehtelustakin, esim puhelimessa sanoi käyvänsä nukkumaan ja seuraavana aamuna tuli puhelu jossa hän pyysi minua hakemaan hänet poliisilaitokselta viettettyään yönsä siellä. Eli oli sitten kuitenkin lähtenyt kamujen kanssa "parille".
Jossain vaiheessa huomasin ettei poikaystävää kiinnostanut enää seksikään. Kun harvoin tapasimme, niin minä olin aina valmiina. Tutkiskelin sitten herran tietokoneen sivuhistoriaa ja selvishän se sieltä sitten. Joka kerta kun olin lähtenyt hänen luotaan vietettyäni esim 2-3 vuorokautta siellä, hän oli samalla kellon lyömällä mennyt nettiin pornosivuille kun oven olen perässäni sulkenut.
Remontti on vieläkin kesken eli turha haaveilla muutosta. Sovittiin, että tämä mun asunto olis tän kuun loppuun mennessä myynnissä viimeistään. Aika hiljasta sen suhteen. Juhannusta piti viettää yhdessä. Sain päivää ennen aattoa tekstiviestin jossa mies ILMOITTI lähtevänsä kavereidensa kanssa purjehtimaan. Ja että päätös oli kuulema vaikea. Mut jätettiin yksin Juhannuksena. Henkisesti olen loppu. Tuntuu niin väärältä joutua yksin kantamaan vastuu YHTEISESTÄ lapsesta.
Mulla vähän eri tilanne, mutta tiedän tunteen. Meillä mies joi joka viikonloppu vaikka väitti että ei maistu. Jaksoi olla tukena vaikka kiukuttelin. Asuttiin eri osotteissa ja oli tarkoitus yhteen muuttaa. Valitettavasti kävi, että mies löydettiin viime viikon tiistaina kotoa kuolleena ja 3 viikkoa ennen lapsen laskettua aikaa. Tässä on jaksettava.
Voimia.
TheCorpseBride saisiko sun mailin? voisi olla yksin vastuun kantajat toistensa tukena kun samassa kuussa meillä laskettu aikakin. Yhdessä selviää tästä henkisestä hullunmyllystä!
hei.odotan esikoistani ja la 30.8.ero tuli miehen kanssa ei vaan toiminut ja olen odottanut 8kk pientä vauvaa yksin ja kaikki on koettu yksin niin ultrat kuin synnytysvalmennuksetki,ja olihan se ihan outoo olla siellä yksin kun kaikilla oli mies mukana,mut parempi yksin kuin huonos suhteessa.en halunnut elää sellaisessa suhteessa missä van itkin,mut katsotaan haluaako lapsen isä olla missään tekemisissä lapsen kanssa kun se syntyy koko ajan sen mieli muuttuu ja onhan sillä jo uus nainenki...tätä lasta rakastan todella paljon ja haluan olla sille hyvä äiti!!!onkohan täällä ketään kohtalotovereita jotka odottaa yksin lasta,olisi mukava vaihtaa ajatuksia ja miksei muidenki kanssa.olen 28v ja kangasalta ja uudet ystävät tervetulleita niin äidit kuin muutkin...itse olen onnellinen tilanteeseen vaik vähän pelottaaki jäädä lapsen kanssa yksin ja odotan niin et tää lapsi syntyy ja saan sen syliini.se suhde oli vaan huono,ryyppäsja kohteli mua törkeästi ja jätti mut vielä asunnottomaksikin.eli tiedän miltä susta tuntuu.jos haluat vaik jutella paremmin ja vaihtaa ajatuksia niin täs on osoite [email protected] ja mukavaa kesää sulle myös:)
täällä on myös yksin odottaja... esikoista odotan.. jätetty... Olisi mukava saada juttu seuraa....
Hyvät kesät.. Mulle kävi kanssa näin.. Olen vasta 19v ja raskaana 14 viikolla, muutettiin isompaan kämppään ja oltiin kihloissa.. mieheni halus mennä veljensä luo ja yllätys se joi sielä minkä kerkes. Tänään se soitti kännissä ja sano että en jaksa sua enään ja en tuu enään kotia.. Mulla on aivan kauhee olo, oon vaan itkeny ja itkeny.. En tiiä miten enään jaksan tätä oloa. Liian helvetin helpolla miehet pääsee yli tälläsestä.. Sais lakiin tulla jotain tähän koskevaa, mikä opettaa miehiä.. Helppo se melaa on työntää mekon alle ja hups oot raskaana et heippa....
Mutta vointeja sulle :)