Katoaisin vain

AntiMarionetti

Haluaisin vaihtaa aivoni, näiden omien kanssa on niin vaikeaa aina.
Välillä tulee hyviä jaksoja, kun tuntuu siltä, että minä pystyn mihin vaan.

Olen yrittänyt/ja yritän koko ajan muokata ajattelutapaani positiivisemmaksi.
Enää en välitä niinkuin pari vuotta sitten, ulosottoveloistani, jolloin itkin aina jokaisen ulosottokirjeen tultua ja halusin tappaa itseni pelkästään muutaman tonnin tähden.
Eihän minulla ole edes työpaikkaa, niin en jaksa huolehtia niistä, ne ovat tulevaisuutta.. eikä minulla ole edes niin paljon velkaa, ettenkö niistä suoriutuisi.
Välinpitämättömyyttä. Elän tässä hetkessä, tulevaisuus on huominen.

Haen kouluihin ja työpaikkoihin ja unelmoin unelma-ammateistani ja ihanteellisesta työpaikasta, jossa työkaverit tulevat toimeen keskenään ja suorastaan heräisi innosta hehkuen päästääkseen töihin.
Sen jälkeen kun täytin 17, kaikki koulu ja työ asiat eivät ole rullanneet minulla.
Olen aloittanut ja lopettanut liian monta kertaa.
En yksinkertaisesti halua nousta aamulla ja mennä ulos kämpästä, jos minulla on haluton olo, epämiellyttävä. Miksi minä en pysty samaan kuin kaikki muutkin, he vain menevät ja tekevät viisi päivää viikossa koulunsa ja/tai työnsä.
Haluaisin pystyä samaan kovasti, mutta en pysty.
Ja häpeän itseäni, millainen surkimus voi olla.
Joku voisi haukkua saamattomaksi ja laiskaksi.
En minä ole laiska, enkä saamaton. Elämä muuten olisi helppoa, jos ei tarvitsisi ottaa suorituspaineita siitä, että minä en ole käynyt kouluja tai ole hurjaa työkokemusta.

Syön omega kolmosia ja paniikkihäiriöön lääkettä (pysynyt kurissa lääkkeen ansiosta), aloitin kuntosali-jumppa harjoittelutkin ja pyrin käymään ainakin 3 kertaa viikossa salilla/tunneilla. Syön kasvispainoitteisesti.
Vitamiineja, proteiineja, jne niistä huolehdin myöskin. Luen tuoteselosteet kaupassa, vältän lisäaineita ja pullamössöruokaa, mikä on ravintoarvollisesti köyhää.
Ihannoin terveellistä elämäntapaa. Juon kuitenkin 1-2 kertaa viikossa.
Tulevaisuudessa olen melkein absolutisti.
Ekologiset arvot.

Kotona ollessani tunnen itseni yksinäiseksi. Odotan vain viikonloppua, että pääsen tapaamaan poikaystäväni, joka asuu toisella paikkakunnalla, mistä muutin pois. Minulla ei ole seuraa uudessa paikkakunnassa.
Kadulle voi mennä kävelemään ja hukkua ihmisvilinään, eikä ketään tuttua tule vastaan.

Välillä ärsyttää vähät rahat niin paljon, että luen huorajuttuja netistä ja mietin, että alan myymään itseäni, kun en saa oikeata työpaikkaa.
Olisi ihanteellista päästä töihin sopivan pieneen vaatekauppaan esimerkiksi.
Tiedän, että selviytyisin siitä hyvin. Olen ystävällinen, minusta ei tekemälläkään saisi asiakaspalvelijaa, joka joinain päivinä on naama norsunvitulla ja katselee ylimielisesti asiakasta.
Mutta kun ei pääse..ei minulla ole edes työkokemusta alalta jne jne..huoh.
Raha ei muuten ole minulle tärkeää, en halua olla rikas.
Vaan sopivasti toimeen tuleva, että saan velat maksettua ja jäisi säästöönkin.

Usein vihaan itseäni. Ulkonäköäni ja sitä miten paskalta näytän muiden ihmisten silmissä varmasti. Joinain päivinä ahdistaa niin paljon, että toivoisin voivani vain kadota ilmaan, en haluaisin tuntea itseäni ruumiini sisällä, nähdä itseni vain peilistä, olla kasvojeni takana ja katsella ruumistani oudosta näkökulmasta. En jaksa olla minä, kyllästyttää.

Olen usein miettinyt itsemurhaa. Miten sen tekisin. Olen pelkuri, en kuitenkaan uskaltaisi tehdä mitään itselleni. Olen vain hakannut päätäni niin kovaa seinään, että seuraavana päivänä jomottaa ja on kipeitä kuhmuja.
Jos voisi lyödä päänsä seinään niin kovasti, että kallo halkeaisi ja tulisi aivoverenvuoto..en ole sentään mikään Teräsnainen.
Ja muutenkin säälin valmiiksi jo vanhempiani ja sukulaisiani ja poikaystävää ja hänen äitiään ja kavereitani ja tuttuja, kuinka he järkyttyisivät, kun kuulisivat minun yhtäkkiä tehneen itsemurhan. Kyllä perheeni ja poikaystäväni näistä mielenhäiriöjutuistani tietää..

Haluan eroon näistä ajatuksista, haluaisin olla normaali keskivertokansalainen mieluummin kuin minä.
Peruskoulun jälkeen ammattikoulu ja sitten töitä siinä samalla, ammattikorkeaan ja töitä lisää, perhe, kaksi lasta, omakotitalo, koira.
En ole sellainen.

3

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anti_marionetti

      Joskus 17-19 vuotiaana olin todella masentunut. Itkin vain joka päivä.
      Sitten jotenkin pääsin ylitse siitä, enkä ollut enää niissä olotiloissa.
      Kaikki tuntui kirkkaalta. Nyt tämä on alkanut hiipiä takaisin.
      Minä en halua tällaista koko elämän kestävää paskaa.

      Tavallaan tekisi mieli vain luovuttaa kokonaan ja alkaa vaikka kunnon rappiodokuksi tai narkkariksi ja kuolla aineisiin. Mutta se olisi liian helppoa..

      • anti_marionetti

        Toisinaan tekisi mieli vain haistattaa vitut kaikille, jotka kyselee että "mites oletkos sä koulussa tai töissä jossain?" Miksi se on aina toinen kysymys heti "Mitä kuuluu?" jälkeen.


      • anti_marionetti
        anti_marionetti kirjoitti:

        Toisinaan tekisi mieli vain haistattaa vitut kaikille, jotka kyselee että "mites oletkos sä koulussa tai töissä jossain?" Miksi se on aina toinen kysymys heti "Mitä kuuluu?" jälkeen.

        Minulla on kissa, joka on kuin lapseni. Kissan ansiosta on taattu, että nauran joka päivä sen hassutuksille ja kissan ansiosta myös nousen sängystä kun kissa tarvitsee ruokaa. Rakastan eläimiä enemmän kuin ihmisiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3978
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2871
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2292
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1301
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      889
    6. 131
      865
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      824
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe