tuli, sydänfilmissä kävin ja flimmeri löytyi, lääkäri määräsi jotain salpaajaa, ei lähtenyt flimmeri niillä, näkyi edelleen sydänfilmissä, marevaania määrättiin kun en osannut sanoa milloin muljahtelu alkoi ?,nyt hyytymisarvo ollut 2.8 jonkun aikaa, toisaalta verenpaine putosi ihan kohtalaiseksi, ylä ja alapaine (135/71), sydämmen lyönnit ehkä vielä ylhäällä jotain 67/min, niitä napapiikkejä otin muutaman siinä marevaanin syönnin alkuvaiheessa.
kutsuttu sairaalaan jossa kokeita ja kuvia, tuona päivänä eikä seuraavanakaan päivänä jolloin rytmisiirto mahdollisesti tehdään ei saa ottaa noita salpaajia ettei sydän hidastu liikaa jos rytmi sitten kääntyy kohdalleen ja eteisvärinä loppuu, voisihan sydän pysähtyä kokonaankin ?
voihan olla ettei rytmi käänny tai palaa pian takaisin eteisvärinäksi
tuleeko siitä sähköstä jälkiä ihoon jos joutuvat vetämään täysillä virroilla ?
omalla autolla voin mennä mutta takaisin tulo ei varmaan enää sillä onnistu
koiran kanssa lenkkeilen kyllä ja silloin muljahtelut tunruvat loppuvan kuten saunoessakin
jotain muljahduksia
4
244
Vastaukset
- ei nyt sentään
No ei ainakaan mulla näkynyt iholla mitään. Mutta rytminsiirtoyrityksen jälkeen kyllä rintaa kutitti niin riivatusti, niinkuin se olisi vähän kärvähtänyt. Mutta iholla ei näkynyt.
Eikä mulla rytmi kääntynyt. Eteisvärinän kanssa tässä ollaan nyt 7 vuotta elelty, ja eteisvärinän lisänä vielä sydämen vajaatoiminta, sekä läppävuoto. Mareaanihaitat aika mittavat mulla, koska joudun myös kortisonia syömään.
No tuskin nyt kuolet, et kait ole huonokuntoinen vanhus? Ei kait tavallisen ihmisen sydän pysähdy, tai kyllä ne huolen siitä pitää, että on aineet siinä käsillä jos se sanoo sopimuksensa irti.
Mutta kieltämättä, tuollaisia ajatuksia on varmaan jokaisella, joka ekakertaa menee rytminsiirtoon, niin oli minullakin tuollaisia arveluja. - lh
Harvemmin kardioversiosta, sähköisestä rytminkäännöstä, jää mitään jälkiä ihoon. Ideanahan siinä on, että sydämen läpi johdetaan edestakainen sähkövirta joka kumoaa hetkellisesti sydämen oman sähköisen toiminnan ja kun tämä ulkoinen sähkövirta loppuu niin sydän aloittaa uudelleen omien sähköimpulssien tuottamisen ja saattaa palata sinusrytmiin.
Pari tuntia toimenpiteen jälkeen ollaan seurannassa ja kotiin pääsee mikäli on saattaja mukana. - Mh-bakteerit käyttöö
Muljahdukset eivät ole sydänperäisiä!
>>>>.......23. Kysymys:
- Itselläni ollut nykyään ilmeisesti vaihdevuosiin liittyviä sydämen muljahduksia ja tykytyksiä silloin tällöin.
Vastaus:
- Seuraava on oletuksella, että lääkäri on tutkinut sydämen ja todennut sydämen muuten terveeksi. Todennäköisinpänä syynä pitäisin näiden maitohappobakteerien puutetta limakalvoilla. Nimittäin ruokatorven limakalvoilla on jatkuva pieni tulehdus mhb.n puutteen takia ja yhteys sydämeen on hermotuksen kautta - josta voi tulla yleensä vaarattomia muljahduksia ja tykytyksiä. ..... - toni.m
joo, aamulla menin sairaalaan ja sitten sairaalan vaatteet päälle, siinä verenpaine mitattiin ylä oli 148 ja pulssi 72, olin kävellyt vähää ennen puoli kilometriä kylläkin, myös sydänfilmi siinä ja oli se flimmeri päällänsä edelleen, runsaan tunnin päästä kävelin sinne toimenpidehuoneeseen ja hoitaja toi sinne sen vuoteenikin, siellä oli muitakin potilaita sänkyineen, oliko sama tai joku muu toimenpide, vaikutti joltain heräämöltä
sitten siihen vuoteeseen ja sydäfilmi anturit ja laite päälle, verenpainemitari päälle ja oli noussut ylä 151 ja pulssi 73, veren hyytymisarvo oli 2 joten rytminsiirtoa voitiin yrittää
letku neuloineen kämmenselkään josta tiputus, ja maski josta tuli lisähappea, joittenkin aikojen päästä tuli 2 lääkäriä toinen oli nukutuslääkäri
laittoivat siihen ranteeseen rauhoittavaa ja joidenkin aikojen päästä sanoi nukutuslääkäri että nyt nukutetaan, alkoi kämmen kihelmöidä ja sitten nukahdin
heräsin ja ihmettelin että missä olin ja hoitaja tuli siihen kyselemään vointia, sanoi ettei rytmi kääntynyt kolmella yritykselläkään 150 joulea kahdella viimeisellä, vointi oli vähän pökkyräinen vielä mutta ihan hyvä
siinä sitten makoilin ja laite mittasi verenpaineita ja otti sydänfilmeja aina välillä
sitten tultiin hakemaan osastolle takaisin huoneeseeni jossa lepäilin ja joittenkin aikojen päästä otettiin verenpaine joka oli ylä 129 pulssi 74 sekä sydäfilmi ja siellä se flimmeri edelleen
tuotiin ruokaa ja hyvää olikin oli varmaan jo nälkäkin kun edellisenä päivänä söin viimeksi
tuossa rinnassa ihossa vähän kihelmöi tai jotenkin nipisteli mutta kuitenkin että sen just ja just huomasi
vielä verenpaine joka oli ylä 128 ja syke 68 ja sain luvan laittaa omat vaatteet päälle
odottelin sitten lääkäriä joka selitti mitä tapahtui ja miksi flimmeri ei ehkä kääntynyt ja sanoi ettei ihan lähiaikoina yritetä uudestaan, sanoipa että on joku lääkinnällisen ja sähköisenkin yhdistelmä vielä tuohon
olin siellä sairaalassa kaikkiaan noin 7 tuntia
kaverikin oli tullut sinne odottamaan ja lähdettiin hänen autollaan sieltä, hetken mietin ja pyysin ajamaan läheisen autoliikkeen pihaan jossa autoni jolla olin tullut oli parkissa, siinä hetken istuskelin ja tunsin ettei tässä mitään hätää ole ja sanoin että ajan omalla autolla ja aja sinä perässä "saattajana"
alussa kaupungissa kolmen ruuhkaa ja oltiin 15km ajon jälkeen kotona ja ihan hyvin ajomatka meni ja virkeäksi tunsin itseni, voihan olla että tuosta jotkut väsyvät en tiedä
joku anturi löytyi vielä olkapäästä kun menin suihkuun illalla
kävin omassa terveyskeskuksessa ja siellä keskustelin sairaanhoitajan kanssa, kun ei ollut mitään akuuttia niin mennään sairaalan ohjeiden mukaan, sairaalan lääkäri joka toimenpiteen suoritti soitti myös ja kyseli kuntoa ja sanoi että keskustele oman lääkärin kanssa jatkotoimenpiteistä ja uudesta mahdollisesta yrityksestä, mitään elämää ei tarvitse rajoittaa ja koiran kanssa voi juosta metsässä niinkuin ennenkin sen minkä jaksaa, marevania täytyy syödä ainakin toistaiseksi ja käydä verikokeissa
ihan hyvältä tuntuu, kyllä tuossa rinnuksissa jotain kihelmöintiä vieläkin tuntuu välillä
aamulla verenpaine ylä 118 en muista mikä oli ala ja syke, kyllä joskus tuntuu joku muljahdus mutta se on mikä on
tuossa katselin netistä ja tuollaisen löysin, antavat vaikka noin kovia sähköjä amerikassa tuohon eteisvärinäänkin 360 joulea http://www.physio-control.com/uploadedFiles/countries/Finland/360J_Brochure_3308080_A.pdf
lopputoteamuksena, ei se kovin ihmeellinen tomenpide potilaalle ollut kun oli pätevät hoitajat sekä lääkärit jotka osasivat tehtävänsä ja potilasta seurattiin, aina välillä joku kävi ovelta kurkkaamassa ja lääkäri selvitti mitä tapahtui ja tiesi mitä seuraavaksi tapahtuu, hoitajat ja lääkärit toimivat hienosti
no milloinkahan seuraava yritys sitten, kyllähän rytmi vähän seilaa kun ranteestani koittelen mutta koiran kanssa iltalenkille taidan taas lähteä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862