Eksyin jostain kautta tänne palstalle ja lueskelin jonkin verran täällä olevia kirjoituksia. Moni äiti haluaisi edes hieman omaa aikaa vauvan/lapsen hoidosta. Päätinkin siis tarjota apuani pientä korvausta vastaan.
Olen siis syksyllä lukion kakkoselle menevä tyttö. Lapsenhoitokeikkoja olen tehnyt viimeisen kolme-neljä vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta nyt tänä vuonna jonkin verran enemmänkin, välillä parikin kertaa viikossa. Lapsia olen hoitanut 6kk ja siitä eteenpäin. Mutta olen ollut kohtalaisesti (en päivittäin, mutta muutamia kertoja kuussa) tekemisissä myös sitä nuorempien kanssa, joten mielestäni myös vauvanhoito onnistuu. Hygieniapassi sekä ensiapukurssi ovat suorittetuina.
Kerron mielelläni itsestäni lisää tai tulen vaikka käymään ja esittäytymään. Ota siis ihmeessä yhteyttä; [email protected]
Apua äideille Lahdessa
hheiku
0
110
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2382699- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221098Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63841
- 41807
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238805- 122773