Kuka myöntää köyhyyden eristävän?

Minä olen tämä entinen ystävä. En viitsi kuunnella köyhän marinoita kun mihinkään ei ole varaa ja kuunnella kateellisia lohkaisuja uusista vaatteista/tavaroistani. Jos ainoa asia on oma tyhjä napa niin itseään saa syyttää. Turha kadehtia muita kun voi itsekin mennä töihin ja ansaita, mutta jos ei viitsi vaivautua niin eipä kuulu ystäväpiiriinikään.

Hädässä ystävä tutaan.
"Entiset ystäväsi" vaikuttavat pinnallisilta ja tympeiltä. Leikinlasku ihmisten varattomuudesta ja "luksustuotteiden" ihailu sekä vaatteiden arvostelu paljastavat "ystäviesi" moukkamaisuuden ja nousukasmaisuuden.
Hanki sellaisia ystäviä, jotka voit itse hyväksyä ja jotka hyväksyvät sinut.

jouduin eläkkeelle ja eläkkeeni on 43 % palkastani 774 €/kk.
Ansaitsin tuota 31 vuotta.

Eli asiasta et mitään tiedä mutta mielipide ON.

No koska ihmiset on tylsiä ja etäisiä olleet aina niin mulle pois toisista ajautuminen on luontaista. Hämmentävämpää on tavata ihmisiä joiden kanssa tulee oikeasti toimeen.

Yhteenkuuluuvus on hyötypohjaista ja jos et ole hyödyllinen seurana niin ei sinua mihinkään tarvitakaan.

Köyhien saastainen veljeys toteutuu sitten kun sen aika on, huoli pois. Se on ajatus joka syttyy ja käy ilmeiseksi - ja kuin pimeyden olennot me nousemme yksityisistä haudoistamme vellovaksi aalloksi joka pyyhkäisee kaiken mennessään.

Tyhmiä, itseään täynnä olevia "ystäviä", tai sitten itsessäsi on vikaa. Itselleni on riittänyt kun sanoo että "sori, mulla nyt vaan ei oo rahaa", ja that's it - mukaan olen mennyt, ja aina myös PÄÄSSYT, jos paikka on sopinut kaikille.

Ja mitä väliä vaatteilla on? Sano kaikille että olet opiskelija, tai vaikka opettaja. Saat symptiat heti.

Jos et enää "mahdu" kuvioihin, niin ei "ystäviesikään" tarvitse siis enää mahhtua kuvioihin, jos saat vaikka lottovoiton.

Olen huomannut, että köyhät joskus myös eristävät itse itsensä. Kun tarpeeksi pitkään on köyhinä oltu, niin ei enää kertakaikkisesti osata ottaa apua vastaan.

Naapurissa asuu todella köyhä perhe (lapsiperhe, vanhemmat pitkäaikaistyöttömiä). Lapsilla on usein puutetta vaikka mistä. En ole ihmeemmin tuon perheen kanssa keskustellut. Lähinnä ollaan vain tervehditty toisiamme kun tavattu, ei muuta.

Ajattelin taannoin jouluna hyvän tahdon eleenä Raamatun sanomaa muistellen viedä heille makeisia ja pikkusiskoni (samanikäinen kuin perheen lapset) hyväkuntoisia vaatteita. Perheen äiti avasi oven, mulkaisi minua vihaisesti kun sanoin haluavani antaa heille joululahjan, otti korin kädestäni ja heitti sen maahan, sekä paiskasi oven perässään kiini.

Kerta kaikesta on pulaa ja naristaan jatkuvasti, ettei mitään edes pientä kivaa elämässä ole, niin miksi ihmeessä apu ei kuitenkaan kelpaa? Tässä sitä itse itseään eristetään yhteiskunnalta.

Hommaat uudet ystävät, helppoa kuin heinänteko. Aivan turhaa ruikutusta, mitä sinä niiden kusipäiden perään itket?

On erittäin nöytyyttävää ottaa almuja vastaan toisilta. Ei ihme jos köyhä ei ilahdu kun joku yrittää auttaa. Sehän todistaa että muutkin ovat huomanneet alennustilasi.

Jaa? En halua ottaa aloittajan kirjoitukseen omakohtaista kantaa tms. ole kiinnostunut sikäli erittelemään aloittajan kysymyksiä, mutta kyllä minä ainakin sen uskon, että pienituloisuus ja köyhyys voi joskus myös eristää sosiaalisesti. Joskin köyhyyttäkin ja hyvinkin pienillä varoilla elämistä voi ihminen kestää - luulen(?), jos ihminen tietää tilanteen olevan hetkellinen tai ainakin mahdollisuuksia tulevaisuudessa olevan parempaan ja samatenkin varmaankin ystävät kannattanee jokaisen ihmisen valita sen verran hyvin, ettei liiaksi kaveeraa sellaisten kanssa, jotka katsovat vain ihmisen lompakon paksuuteen.

Minusta Suomen köyhiä kyykytetään aika turhaan.... Suuremmin yhteiskuntaa rasittavat nimittäin kovia lainoja bisneksiinsä (tms. mihin lie) ottavat ja harva puhuu ääneen siitäkään, että moni ulkoisesti ns. "rikas" autot, talot , veneet ja niin edelleen omistava, tai sellaiseksi luokiteltavissa oleva, ei todellisuudessa omista yhtään mitään... Siinä voi kysyä, että kumpi rasittaisi yhteiskuntajärjestelmää ja veronmaksajien yhteistä pussia enemmän: a.) tyyppi joka tekee miljoonavelat suurelta osin yhteiskunnan piikkiin ja jonka firma sattuisi kaatumaan tai työpaikka menemään alta, vaiko b.) tyyppi, joka muutaman kerran elämässään on saanut sosiaaliapuna muutaman sadan euron vaikkapa toimeentulotuen, itsekin maksettuaan yhteiskunnalle veroja ja elettyään muuten täysin rotilla ja järkevästi... Vastaus kysymykseen lienee jokaiselle täysijärkiselle aika selvä.

Voi olla, että osa ihmisistä on niin eriytynyt köyhien ja pienituloisten ihmisten elämästä, etteivät sellaiset ihan aidosti edes käsitä, milllaista on vaikkapa tilanne, jossa joku ei voi aina ostaa ruokakaupasta edes riittävästi ruokaa, että olisi hyvä olla? Ja selväähän se on, ettei kahdella sellaisella aina kai välttämättä ole paljoakaan puhuttavaa keskenään, joista toinen matkustelisi luxus-lomakohteissa ja joista toinen ei voi käydä taloustilanteensa vuoksi juuri missään...Mutta ystävät ovat ystäviä ja jos ihmisellä aitoja sellaisia on, eivät he katso ketään kieroon, aloitajan mainitsemalla tavalla esim.vaatteiden tai sellaisten kautta. Pienivaraisen on opeteltava muunlaiset elämänarvot, kuin materiaalisiin pätemiseen perustuviin seikkoihin liittyvät.

Usein on kai ehkä väärinkin väärin, että jos jollakulla on rahaa niin paljon, että voisi haaskata sitä vaikka mihin turhuuksiin, joista ei edes nauti, jos siitä samasta kankkulan kaivoon haaskatusta joku toinen saisi sillä samalla toiselle pikkurahalla edes siedettävän elämän ja ruokaa, mutta samalla on totta sekin, että usein elämässään menestyvät ne, jotka ovat sisäistäneet että ei mitään saa, jollei ole ahkera, rehellinen ja ennen kaikkea nöyrä.

Luulen, että eniten köyhät kärsivät ulkoapäin tulevista paineista: jos ihmiselle koko ajan osoitetaan, että tämä on epäonnistunut, jollei tällä ole rahaa, niin kai se nakertaa ketä tahansa sisältäpäin ja jos ihminen on heikko tai huonon itsetunnon omaava, voi se syyllistäminen köyhyydestä lamata ihmisen ehkäpä jopa täysin sängyn pohjalle, millä metodilla varmuudella ennen pitkää tippuu yhteiskunnan kelkasta...

Seuransa voi jokainen valita. Se on ikävää, että kaikki eivät arvosta ihmisiä ihmisarvoltaan samanarvoisina omina itsenään. Jos sinua arvostavan kohtaat, sellaisen tunnistat - sanoisin ketjun aloitustekstin laatijalle.