Eräs puhuja kertoi joutuneensa sidotuksi

Itse jättytyneensä vapaaehtoisesti pois puhujan tehtävästä.
Mutta hänet oli sen takia sitten erotettu.

Eikö puhujan tehtävästä voi jäädä pois rankaisematta?

"Omalla kohdalla NÄIN ainoana vaihtoehtona ilmoittaa, että minä haluan jäädä sivuun puhumistehtävistä. Vetosin omaan jaksamiseen ja siihen, että väsyneenä ja heikkona en pysty tuomaan Jumalan sanaa niin kirkkaana esille, että olisi parempi, jos saisin jäädä sivuun näistä tehtävistä.

Minulle kyllä ehdotettiin, että jos vielä kuitenkin jatkaisin, mutta pitäisin seuroja enään vain kotisiionissa.

Sanoin, ettei kyse ole paikasta eikä alueesta, vaan minä en enää koe olevani hyvä tähän tehtävään. Etten enää pysty olemaan sanonen takana.

Vaikka minut tässä sivussa sitten "sidottiin synteihin", sain samalla jättäytyä tehtävistä pois. Toisin sanoen minut erotettiin liikkeestä, mutta näin, että tämä oli ainut vaihtoehto.

Vaimoni lapsineen on edelleen vl:iä, mutta ite en ole tämän ratkaisun jälkeen voinut seuroissa käydä."

Onko se siis niin , että puhujan tehtävä onkin elinikäinen? Siitä ei voi jäädä itse omasta halustaan pois?
9499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"me haluamme vapaina armolapsina olla uskomassa", "oman tahtomme jälkeen", "siionissa on rauha, rakkaus ja yhteisymmärrys", "sanat annetaan ylhäältä", "olemme maailmassa muttemme maailmasta", "jumalan henki lepäilee pohjoisenmaan yllä"

:D

Äänestä

Linkkiä puhujan alkuperäiseen kirjoitukseen?

Äänestä

Olipa varmasti " totta" tuokin aloitus, heh, heh !

aa nähä kukahan laittaa selaisen avauksen, että valheitten Isäkin kadehtii lastensa , alaistensa näppäryyttä. ??
Yrittäjiä ainakin piisaa, kun lukee ao. juttuja.

Sitten jotkut yksinkertaiset , tai sinisilmäiset vielä uskoo näitä juttuja todeksi.

Äänestä
  • Suurin osa täällä kirjoitetuista asioista on täyttä totta. Valitettavasti.

    Äänestä

  • Totta joka sana kirjoitti:

    Suurin osa täällä kirjoitetuista asioista on täyttä totta. Valitettavasti.

    Onhan nytkin ainakin 8 puhujaa puhujakiellosa. "Lepäämässä."

    Äänestä

  • Mitä on tiedossa kirjoitti:

    Onhan nytkin ainakin 8 puhujaa puhujakiellosa. "Lepäämässä."

    Ja jotkut puhujat ovat itse ilmoittaneet että eivät nykyisessä tilanteessa katso voivansa saarnata rauhanyhdistyksen tilaisuuksissa.

    Äänestä

  • Rikostutkinnan takia kirjoitti:

    Ja jotkut puhujat ovat itse ilmoittaneet että eivät nykyisessä tilanteessa katso voivansa saarnata rauhanyhdistyksen tilaisuuksissa.

    Kunnniallinen ja rehellinen kannan ilmaisu ko. puhujilta!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tämä oli uutta kirjoitti:

Itse jättytyneensä vapaaehtoisesti pois puhujan tehtävästä.
Mutta hänet oli sen takia sitten erotettu.

Eikö puhujan tehtävästä voi jäädä pois rankaisematta?

"Omalla kohdalla NÄIN ainoana vaihtoehtona ilmoittaa, että minä haluan jäädä sivuun puhumistehtävistä. Vetosin omaan jaksamiseen ja siihen, että väsyneenä ja heikkona en pysty tuomaan Jumalan sanaa niin kirkkaana esille, että olisi parempi, jos saisin jäädä sivuun näistä tehtävistä.

Minulle kyllä ehdotettiin, että jos vielä kuitenkin jatkaisin, mutta pitäisin seuroja enään vain kotisiionissa.

Sanoin, ettei kyse ole paikasta eikä alueesta, vaan minä en enää koe olevani hyvä tähän tehtävään. Etten enää pysty olemaan sanonen takana.

Vaikka minut tässä sivussa sitten "sidottiin synteihin", sain samalla jättäytyä tehtävistä pois. Toisin sanoen minut erotettiin liikkeestä, mutta näin, että tämä oli ainut vaihtoehto.

Vaimoni lapsineen on edelleen vl:iä, mutta ite en ole tämän ratkaisun jälkeen voinut seuroissa käydä."

Onko se siis niin , että puhujan tehtävä onkin elinikäinen? Siitä ei voi jäädä itse omasta halustaan pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu