Että teillä on hieno yksinäisyys kehittymässä ja voisitte siinä kehittyä mestaritaholle asti mutta kovasti tunnutte sätkivän vastaan?
Oletteko tulleet ajatelleeksi että kenties yksinäisyys onkin tervettä. Väittävät että ihminen on laumaeläin? Onko väite totta? Eikö silloin jokainen normaali tai edes semi-normaali ihminen luonnostaan laumaantuisi?
Se mitä olen havainnut on että sosiaalinen kanssakäyminen perustuu aina vaihdannalle. Miksi ihminen joka pystyy yksinkinkin tarvitsemaansa vaihdantaan nykysysteemissä niin toisista ihmisistä on tullut sosiaalisessa kontekstissa tavallaan hyödyttömiä. Tämä on nykyisin suorastaan naurettavan helppoa, ei tarvi sosialisoida saadakseen ravintoa, asunnon, rahaa tai mitään muutakaan. Senkun on; sosiaalinen järjestelmä tuntuukin olevan nykyään joko huomio/itsetuntokauppaa tai sitten jotain muuta markkinointia tavalla tai toisella.
Voiko olla niin että itseasiassa ihminen on luonnostaan itseinen eikä sosiaalinen - tai kykenee tilannekohtaisesti molempiin eikä niillä ole sen kummallisempaa eroa? Onko siis oma inho/pelko omaa yksinäisyyttä kohtaan turhaa - kenties jopa opetettua?
Kun ymmärtää että yksinäisyys on _normaalia_ tajuaa ettei tavallaan ole yksin, mutta koska ei ole tarvetta olla toisten kanssa - etenkään yksinäisten - koska siinä ei ole mitään olellista hyötyjärjestelmää... niin silloinhan asia on "aivan sama".
Siksi tälläkään palstalla ei juurikaan kytkeydytä.
Ei ole tarvetta, koska yksinäisyys on normaali asiantila.
Ja kun aika on - ja jos joskus tulee tarve - voit olla varma että on olemassa ihmisiä jotka todellakin ymmärtävät sinua. Kytkeytykää toisiin ihmisiin sitten kun teillä on oikea tarve siihen, eikä vain sitä perusteetonta ajatusta että "niin nyt vaan pitäisi tehdä ollakseen normaali".
AIjoo, se mitä voi tarjota on seksi. Se on jotain mihin ei (täysin) itsekseen pysty koska tarvittava puolisko parhaista välineistä puuttuu yksinäiseltä. Seksi ja liha yhdistää erittäin hyvin, kunhan sille antaa järkevän tilaisuuden olematta idiootti.
Oletteko tulleet ajatelleeksi että kenties yksinäisyys onkin tervettä. Väittävät että ihminen on laumaeläin? Onko väite totta? Eikö silloin jokainen normaali tai edes semi-normaali ihminen luonnostaan laumaantuisi?
Se mitä olen havainnut on että sosiaalinen kanssakäyminen perustuu aina vaihdannalle. Miksi ihminen joka pystyy yksinkinkin tarvitsemaansa vaihdantaan nykysysteemissä niin toisista ihmisistä on tullut sosiaalisessa kontekstissa tavallaan hyödyttömiä. Tämä on nykyisin suorastaan naurettavan helppoa, ei tarvi sosialisoida saadakseen ravintoa, asunnon, rahaa tai mitään muutakaan. Senkun on; sosiaalinen järjestelmä tuntuukin olevan nykyään joko huomio/itsetuntokauppaa tai sitten jotain muuta markkinointia tavalla tai toisella.
Voiko olla niin että itseasiassa ihminen on luonnostaan itseinen eikä sosiaalinen - tai kykenee tilannekohtaisesti molempiin eikä niillä ole sen kummallisempaa eroa? Onko siis oma inho/pelko omaa yksinäisyyttä kohtaan turhaa - kenties jopa opetettua?
Kun ymmärtää että yksinäisyys on _normaalia_ tajuaa ettei tavallaan ole yksin, mutta koska ei ole tarvetta olla toisten kanssa - etenkään yksinäisten - koska siinä ei ole mitään olellista hyötyjärjestelmää... niin silloinhan asia on "aivan sama".
Siksi tälläkään palstalla ei juurikaan kytkeydytä.
Ei ole tarvetta, koska yksinäisyys on normaali asiantila.
Ja kun aika on - ja jos joskus tulee tarve - voit olla varma että on olemassa ihmisiä jotka todellakin ymmärtävät sinua. Kytkeytykää toisiin ihmisiin sitten kun teillä on oikea tarve siihen, eikä vain sitä perusteetonta ajatusta että "niin nyt vaan pitäisi tehdä ollakseen normaali".
AIjoo, se mitä voi tarjota on seksi. Se on jotain mihin ei (täysin) itsekseen pysty koska tarvittava puolisko parhaista välineistä puuttuu yksinäiseltä. Seksi ja liha yhdistää erittäin hyvin, kunhan sille antaa järkevän tilaisuuden olematta idiootti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin ja sekin vielä, että toisinaan toisille pitkittynyt yksinäisyys aiheuttaa ihmiselle kärsimystä.
Itse viihdyn ja haluan olla yksin pitkiä aikoja, mutta toisinaan iskee seurankipeys ja silloin kaipaan juttuseuraa. Onneksi en ole niin HCyksinäinen, että pystyn itselleni seuraa halutessani järjestämään, mutta tiedostan että jos näin ei olisi, kärsisin täydellisestä yksinäisyydestä välillä hyvin paljon.
Kunhan nostan tän ylöspäin, koska siinä on valtavirrasta poikkeava ajatus joka ei korota eikä hakkaa maahan. Kenties se auttaa porukkaa hahmottamaan sanan "yksinäisyys" sisältöä.
Tosiasia toisista ihmisistä on että : Oikeastaan kukaan ei ole seurasi arvoinen. Useimmat ovat idiootteja kun heihin tutustuu kunnolla. Sosiaalisuus on erittäin usein superfisiaalia, teko-ominaisuuksia joita ihminen tarjoilee sosiaalista verkostoaan laajentaakseen. Todellinen ihminen harvoin on vaivan arvoinen, koska ihmisissä on vitusti vikoja ja idiotismejä - vain sellainen jonka viat ovat yhteensopivia syvässä sielussa ovat niitä joiden kanssa voi olla oikeasti itsenään tekemisissä.
Tuo on ainoa tilanne jollin ihminen ihan hetkittäin saattaa kokea että hän ei olekaan ehkä ihan yksin, siis aidosti kokea sen. Sosiaalisuus perustuukin yhteiselle sopimukselle tehdä ulkoisia asioita jotka saavat yksinäisyyden unohtumaan.
numero 1 on perhe. Se mihin syntyy ja toinen, minne jatkaa sukua, jos jatkaa. Nykyään ei minun mielestä kannata, sillä uusi sukupolvi saa vanhempien sukupolvien "ristin kannettavaksi" yhteiskunnan taholta ja globaalisti.
Harvojen seura on oikeasti miellyttävää pidemmän päälle, sillä suurin osa on jäänyt itsekkyyden ja samalla avuttomuuden tasolle. En voi sietää kusipäitä suoraan sanottuna. "Ystävät" on laaja käsite.
Luovuus ja tutkiminen vie aikaa. Ehkä erakkous on myös geeneissä. Minulla on molemmat vanhemmat olleet erakkoja sekä osa lähisukulaisista. Toivoisin kuitenkin toisen samanlaisen seuraa. Ajatusten ja mielipiteiden vaihto on äärimmäisen tärkeää. Seksiä voi harrastaa yksin. Kivaa se on lihassakin, jos on joku, josta tykkää.
Jos perhettään pitää ykkösenä. Minusta on yhtä järkevää pitää yhteisöään ykkösenä ... tai itseään. Kaikissa niissä on puolensa jotka voidaan perustella ja kaikki tarjoavat jonkun edun.
On kovin rajoittunutta valita että ihmisaivot - jotka ovat äärimmäisen sopeutuvainen kokonaisuus - olisi "viritetty" vain yhdelle tietylle järjestelmälle - kun koko ihmiskunnan historia on täynnä monimuotoisuutta - alkaen äärimmäisestä yksilökeskeisyydestä ja yksinäisyydestä - ja päättyen suoranaisiin "joukkomieliin" jossa ihminen ei oikeastaan edusta enää millään tavalla yksilöä - ja kaikki nuo ovat tuottaneet tuloksia jotka ovat merkittäviä.
Väitän että geeneissämme kulkee perusta kaikelle, niin yksinäisyydelle ja siten elämiselle - kuin joukkoontumiselle. Jos joukon osana olemisessa ei ole enää mieltä alkaa yksilö dissenttisesti yksilöksi - erilliseksi. Ja jos hän perustaa perheen on selvää että tuo perhe kopioi dissenttistä joukosta erossa olevaa mallia. Tällöin "yksinäisyys/erakkous" ei kulje sinänsä geeneissä - vaan se kulkee kulloisessakin yksilökulttuurissa ja elämänmallissaan.
Itse kuulun nykysin perusyhteisömme hylänneisiin. En näe joukkokulttuurissamme juurikaan positiivisia piirteitä. En koe että haluan kohdata ihmisiä "kuuluakseni joukkoon" - miksi haluaisin kytkeytyä siihen sakkiin jonka lähtökohtaisesti olen jo hylännyt itselleni täysin turhana henkilökohtaisen kontaktin kannalta? Eihän siinä olisi mitään järkeä.
Jos olisi joukko jonka koen olevan laadullisesti parempi kuin nykyisen massayhteisön kokisin halua liittyä siihen. Tähän saakka laadullista paremmuutta jossain muodossa on löytynyt lähinnä kristillisistä sirpaleyhteisöistä joita riivaa puolestaan täysin järjetön hörhöstely jossain toisessa asiassa.
Semi-erakkouteni on johdosta siitä että useimmat ihmiset ovat laaduttomia, kopioivat toinen toistensa typeryyksiä ja kehittelevät lyhytnäköisiä hyötyjärjestelmiä sen sijaan että tekisivät toimivaa kokonaisuutta. Älykkyyskin - jota monilla on enemmän kuin minulla - näkyy sektoroituna näppäryytenä muutamassa asiassa ja kaikessa muussa sitten ollaan samanlaisia riemuidiootteja kuin muutkin.
En väitä että olisin tässä kuviossa kovinkaan paljon parempi. Mutta siihen että pääsee edes sanomaan riittää että edes yritää ajatella itse ja uskaltaa katsoa typeryysjärjestelmää hiukan kauempaa.
En ole ylpeä yksinäisyydestäni mutta kun kerran on katsonut asioita ulkopuolisena on luonnollista olla haluamatta takaisin muiden yhteyteen ainakaan niillä "säännöillä" mitä muut odottavat. Kahdesta huonosta vaihtoehdosta yksinäisyys on vähemmän huono, ainakin minulle.
"AIjoo, se mitä voi tarjota on seksi. Se on jotain mihin ei (täysin) itsekseen pysty koska tarvittava puolisko parhaista välineistä puuttuu yksinäiseltä. Seksi ja liha yhdistää erittäin hyvin, kunhan sille antaa järkevän tilaisuuden olematta idiootti. "
Esi-isämme jo osasivat laittaa kätensä nyrkkiin. Ehkä sen takia sormi-peukalo ote kehittyikin!
Et oo kokeillut kukkomies? ;D
Mutta aiheeseen asiallisesti palatakseni niin ihan hyvää pohdintaa. Itsekin tuota ajatellut koska olen varsin itsenäinen ihminen. Uskoisin että sen verran yksin oloa takana että useampi olisi jo leimannut itsensä minun sijassani "yksinäiseksi".
Tuossa jälkimmäisessä kirjoituksessa huomaan myös paljon paljon samankaltaisuuksia itseni kanssa. Semi-erakkoja sitten ollaan, sopiiko tälle reviirille kaksi vai pitääkö toinen nitistää? :D
Ehkä kommentoin vähän vakvammallaa otteella tekstiäsi myöhemmin.