anoreksiasta parantuneet?

minulla oli anoreksia noin 2 vuotta sitten.. nyt kun katson kuvia itsestäni järkytyn täysin.. hävettää että olin joskus niin itsekäs ja sinisilmäinen. itseinhoni hehkuu ja minä luulin että olin muittenkin mielestä kauniin hoikka (vaikka surkea luuranko ilman elämää tai ystäviähän minä olin).

luulen että heräsin yhtenä päivänä kun olin pilates tunnilla... nostin jalkaani ylös kattoa päin ja sitten ajatus iski että ''toi on mun jalka.. ja se tärisee... mun jalka joka on ollut niin vahva ja osa mua on nyt mun vihollinen..'' purskahdin itkuun kun ymmärsin että itseäni vastaan minä vain taistelen, vaikka ennen luulin että taistelin ''ilkeää läski kehoa'' vastaan... olen MINÄ ja mikään minussa ei enää miellyttänyt vaikka kuinka treenasin ja paastoin.. olin yksinäinen ja ''raukka'' ihminen enkä ole koskaan ollut sellainen ennen..

sinun täytyy miettiä kenen puolesta sinä kaiken teet... kaikki läheiset toivoisivat sinun olevan ''normaali''... on pelottavaa olla anorektikon seurassa, ja myös ärsyttävää sillä anorektikon ainut ajatusmaailma on kalorit, liikunta, LIHOAMINEN, valehtelu, itseinho ja kun keho ei saa ravintoa, kaalikaan ei toimi samalla tavalla.. enää ei pystynyt keskustella tai kommunisoida normaalisti..

toinen ''herätys'' tuli kun olin juossut koska söin ylimääräisen omenan sinä päivänä ... ennen nukkumaanmenoa oli aivan hirveän nälkä että mahaan poltti ja halusin itkeä koska tiesin etten saanut enää syödä... se oli aivan hirveää ja nälkä armoton! silloin päätin tarttua banaaniin ja yht äkkiä välähti että ''KETÄ haittaa jos mä syön tän banaanin?!?! KUKA sanoo etten mä saa syödä kun on nii vitun NÄLKÄ!'' lupasin itselleni , että jos en sen banaanin jälkeen olisi kiloa painavampi huomenna, niin söisin jatkossa aina sen extra banaanin....

jotenkin pikkuhiljaa alkoi pienin askelein löytää realistisen kuvan, ja kun avauduin ystäville sain myös tukea ja niin monet kommentoivat sitä että ovat aina ennen sairauttani kadehtinu mun naisellista vartaloa.. ja nyt ei ollut enää mitään kadehdittavaa... pojatkaan ei enää mua kattonu, ja jotenkin tuli niin ikävä lihaksia ja voimaa...

sun on PAKKO avautua ... vaikka kaverit ei koskaan ymmärtäis sua, niin sun täytyy kertoa jollekkin... en saanut ystäviltä apua, sillä he eivät pystyneet auttamaan (eivät ymmärrä sairauttani) mutta sain voimaa siitä että en ollut enää yksin. en ollut enää Minä & anoreksia vastaan Itseäni, vaan MINÄ ITSE vastaan anoreksia.. ja voitin.

se ei ole mahdollista, eikä loppuen lopuksi kovin vaikeaa... sitä enemmän alat nauttimaan elämästä ja ruoasta, sitä helpommaksi se menee.. sillä ei ole vaike olla onnellinen, on vaikea elää onnen etsimisessä varsinkin kun se ''onni'' on laihuus joka ei koskaan tyydytä kuitenkaan..

pärjäät kyllä

kiitos parantuneelle viestistä. ja aloittajalle hyvästä aloituksesta. kamppailen itsekin paranemisen kanssa. en uskalla parantua, vaikka haluan sitä kaikkein eniten maailmassa.

aiheutan kauheaa tuskaa läheisilleni ja inhoan omaa luisevaa ulkomuotoa. miksen pääse eroon tästä, vaikka haluan niin kovasti?

Heippa :) Anorexiasta voi parantua ja kannattaakin! Sairastin itse 6vuotta ja se on pitkä prosessi toipua! Kaikkein tärkeintä on säilyttää halu ja usko terveyteen. Uskokaa itseenne kaikin voimin. Niinä hetkinä, kun pelottaa, että entä jos en voikkaan parantua tästä, olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta silti vielä pyöri mielessä, nii yrittäkää vaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja olkaa kilttejä teidän kropalle. Kun kohtelette sitä hyvin, se kiittä teitä, ihonne hehkuu, teillä on energiaa, voitte ja näytätte hyvältä :) Meidän kroppamme on paljon viisaampia, kun me. Me yritetään kovasti huijata sitä, mutta se on aina askeleen edellä. Antakaa itsellenne lupa nauttia ja iloita. Antakaa kehollenne kaikki ravintoaineet mitä se tarvitsee, kuunnelkaa sitä, älkää mieltänne! Ei teidän mielellänne ole hajua mitä siellä kropan sisällä tapahtuu. Totuus on, että meidän kroppamme tarvitsee paljon KAIKKIA ravintoaineita, toimiakseen ja tuntuakseen hyvältä. Kun uskallatte taas ravita kehoanne, niin tunnette muutoksen ja se on upeaa. Itseäni, nyt vaan kovasti harmittaa, että miks en tehnyt sitä aikaisemmin. Miksi pistin kroppani läpi kaiken sen kärsimyksen, joka vain teki pidemmän päälle hallaa itselleni, ei se tuonut minulle mitään hyvää. Sairastuin jo 12-vuotiaana ja kaiken sen ilkeyden jälkeen mitä kropalleni tein, saan kärsiä nyt. Vartaloni ei ole kehittynyt naisen vartaloksi, olin sairastuttuani 166cm ja ennusteeni oli 180 ja olen aina halunnut olla pitkä (en tosin nytkään lyhyt ole) mutta kasvuni pysähtyi heti, eikä vartaloni ole päässyt kehittymän aikuisen mittoihin. Olen onnekas, vaikka vuosien vajaa ravitsemuksen jälkeen, en ole tehnyt suurempia, vakavia vahinkoja itselleni. Mutta menetin nuoruuden kokemukset sairaalassa olemiseen. Uskaltautukaa taas hyvään oloon, se on kaikkein rikkainta mitä elämästä voi saada. Ja niinkuin parantunut20v sanoi, se tosiaan ei ole vaikeeta, päin vastaoin se on aiva IHANAAA!!

Oli kova parantumismotivaatio, nyt pelkään että menetän sen taas... =C
Olen niin TURVOKSISSA!!! Ja se on ihan todellista! Maha on valtaisa pallo! Nilkat paksut, samoin reidet. Ei ole kuvitelmaa, se näkyy niin selvästi. Myös naama pöhöttää ja sen näkee muutkin, on sanoneet. =C Kroppaa ne ei näe kun piilotan sen, hävettää niin...
Pelkään niin että en pysty pitämään motivaatiota yllä, en kun tää on tällaista!!

Anteeksi tää negatiivinen viesti, toivottavasti en pilaa kenenkään toisen motivaatiota mutta tää on HÄTÄHUUTO!!!! Auttakaa!!! Kertokaa mitä tää on ja onko mun siis elettävänä tällaisena!? Onko "terveenä" olo tätä!!!!????

...pompogn...//Sinun nestetasapainosi ei ole vielä kunnossa. Se aiheuttaa OHIMENEVÄÄ turvotusta. Paino voi myös ensiksi nousta jopa 3-4 kiloa viikossa,mutta se on pelkkää vettä. JOtta lihoaisit sinun tulisi syödä 7000-8000 kaloria.

Kiitos myös minun puolesta! Pelottaa aikuista naista, mutta täytyy nyt ihan oikeasti!
Muuten. mitä muita "oireita" teille on tullut, esim juuri turpoamista? Ilmeisesti kasvot? Itsellä tuntuu, että pöhöttää etenkin silloin, kun anoreksia antaa pompotella...

Tsemppiä teille muillekin taistelun ensi metreillä oleville, tuetaan toisiamme!!!!