Eli aluksi anteeksi, jos on vähän väärällä palstalla. En tiedä mitä tehdä. Olen noin 3 vuotta ollut hieman allapäin jatkuvasti. Haluton tekemään oikein mitään, mutta tarvittaessa pystyn kyllä hymyilemään ja nauramaan. Kun kaikki alkoin halusin olla laiha ja aloin yllättämään itse itseäni usein oksentamasta. Tämä ei koskaan ole ollut kamalan pahaa. Joku aika sitten minua ahdisteltiin ja yritettiin raiskata. Pääsin tilanteesta kuitenkin ajoissa pois, mutten koskaa uskaltanut avata tästä suutani melkein kenellekkään. Vaivuin enemmän omiin maailmoihini. Nyt vähän aikaa sitten menetin tärkeän henkilön elämästäni. Itken päivisin ja öisin, mutta salaa. Usein tunnen ahdistuneisuutta ja tällöin puristan käden nyrkkiin ja hakkaan seinää niin kauan että sattuu. En uskalla hakea apua, jos en sitä tarvitse. En tosiaankaan tiedä. En erota enään normaalia ja epänormaalia. Auttakaa joku joka tietää tai kokee samoin?
Ahdistus, Masennus? Apua
Apuatarvitseva
5142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
minäkin olen menettäny kaksi tärkeintä ihmistä elämästäni: isän ja äidin, välillä tuntuu että olisin päässyt jo pahimmasta surusta ohi 6 vuodessa, mutta ei, kun välillä vaan tulee hirveitä itkukohtauksia ja käy vaan mielessä itsetuhoisia ajatuksia.. parhaan avun saan ystäviltä, kun olen hyvien ystävien seurassa niin unohdan kaiken pahan tästä maailmasta :) asenteilla on myös vaikutusta, pitää osata arvostaa sitä mitä on vielä jäljellä, ei kaikkea ole vielä menetetty. välillä voi itkettää, mutta se kuuluu tähän, huomenna on uusi päivä sit :)
voithan sä puhua tilanteesta vaikka lääkärille joka osaa arvioida tarvitko jatkohoitoa näihin juttuihin liittyen!
- Kolme vuotta on pitkä aika.
Juttusi perusteella olet jo selvästi masentunut. Yritä hakeutua lääkäriin, ja sitä kautta terapiaan. Valitettavasti lääkäreistä on moneksi, eikä hyvän löytäminen ole helppoa. Sama pätee lääkkeisiin, jos päätät ottaa niitä.
(itsellä kymmenen vuotta vyön alla. Aluksi kammoksuin ajatusta lääkkeistä. vehtasin 3-4v. ja, masennus paheni. sit aloitin lääkityksen. olen sillä vieläkin.)
Elämäntapa muutoksia voi alkaa tehdä kun voi paremmin. Olisi hyvä selvittää yhdessä ammattilaisten kanssa mitkä tekijät aiheuttavat sinulle paljon stressiä. Tätä kautta voit suunnitella elämäsi vähemmän stressaavaksi.
- Kaikki asiat eivät sovi kaikille.
Tsemppiä.
Ps. Valo on tunnelin päässä, mutta tunneli voi olla erittäin pitkä.
Mene lääkäriin ja kerro rehellisesti syömishäiriöstäsi ja ahdistuksestasi.
Hei,
Minulla on vähän sama tilanne. Maailman kohdellessa kaltoin, olen menettänyt tavan erottaa hyvä ja pahan niin kuin sinä normaalin ja epänormaalin. Minä olen ikäni ollut ns. päähänpotkittu. Kotona minua ei arvostettu ja nälvittiin kaikesta. Kotiväkeni käytös muirtuttaa läinnä narsismia. Koulussa minulla tietty oli koko ajan ongelmia monella tapaa mm. kiusaamisena ja näkymättöminä ongelmina. Olin kiltti koulussa ja ongelmia ei tunnistettu. Etenin nipinnapin lukioon ja sain lakin ja olin saanut vakituisen paikan. Olin ollut jo siihen mennessä poissa kotoa varmaan kymmenisen vuotta. Pian alkoi työpaikkakiusaaminen. Menin kihloihin, ajauduin kahdenasunnonloukkuun yli neljäksi vuodeksi, se oli sitä 90-luvun lama-aikaa, ajauduttiin velkajärjestelyyn ja suhde meni karille. Nyt tuntuu kuin ei onnistaisi missää. En saa otetta mistään, enkä luota ihmisiin. Minulla olisi monta syytä olla onnellinen nyt, mutta en osaa nauttia mistään. Tämä on sellaista tuuliajollaoloa, ja en tahdo pysyä kyydissä saati perässä.