Moikka. Tämmöinen surun aihe tällä kertaa; elikkä seurustelin noin vuosi sitten ihanan naisen kanssa. Ongelma tässä suhteessa oli,että naiseni oli kaapissa. Olin aina sukulaisille ja tuttaville se pelkkä kaveri. Muutama exän hyvistä ystävistä tiesi meidät ja hyväksy molemmat. Suhteemme loppui n.9 kk jälkeen,siihen etten jaksanut olla enään se salattu ihminen. Annoin aikaa ja sanoin että tuen! Nyt on niin että exäni on jälleen ottanut minuun yhteyttä ja haluaisi nähdä yms... Onko kenellekään teistä kokemuksia tästä? Toki edelleen rakastan ja välitän exästäni,mutta salailua en siedä! Kaikki neuvot on tervetulleita! Kiitos :)
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Voit kuunnella Missy Higgingsin kappaletta Secret, joka käsittääkseni kertoo laulajan omakohtaisista kokemuksista vastaavanlaisessa tilanteessa.
ja hänkin rakastaa, ei ehkä kannata heittää tunnetta hukkaan :/
Millaisia hänen sukulaisensa ovat? Oliko hänellä erityinen syy piilotteluun?
Tosin tiedän omasta kokemuksesta, miten rankkaa on olla se salaisuus. Kukaan ei tiennyt, mutta eipä siinä suhteessa mikään muukaan toiminut.
Kiitos kappale neuvosta,pitääpä kuunnella! :) hänen sukulaisensa ovat mielestäni erittäin hyväksyviä,joka voi toki johtua siitä,että suvussa on myös muita vähemmistöjen edustajia. Omassa perheessäni,suvussani ja ystävä/tuttava piirissä hänet otettiin heti todella hyvin ja avosylin vastaan. Kysyessäni exältä miksei hän halua esitellä minua tyttöystävänä oli aina sama vastaus; "en ole vielä kertonut kenellekkään" johon vastasin; "koska ajattelit kertoa" hän vastasi ympäri pyöreitä lauseita. Tällä hetkellä ottaa päähän,miksi en aiemmin tajunnut lähteä suhteesta??! Kai sitä rakastuneena on niin äärettömän sini silmäinen,ja kaikki näyttää niin täydelliseltä... Huoh... Vaikeita asioita!
Alotuksen on pakko olla vitsi. Ei tämmöstä voi tapahtua oikeesti.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9472586#comment-46824092
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9465582#comment-46758862
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9264834#comment-45429155
Ja asenteet on mitä on. Yhenkin vanhemmat oli muka suvaitsevaisia, mutta ääni muuttui kellossa, kun oma lapsi tuli kaapista.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/archive/index.php/t-402460-p-7.html
9kk on tosi lyhyt aika minun mielestäni laittaa sen takia poikki ettei toinen ole tullut kaapista... Eihän se kaapista tulo ole varmastikaan helppoa eikä varmaan tuollainen painostaminen yhtään helpota asiaa.
Mä en vaan halua sitä,että mut kielletään ja salataan. Ja joo,en mä kanna mitään "olen lesbo" kylttiä mukana tuolla turuilla ja toreilla,mut mä oon ainakin uskaltanut tulla kaapista ulos,ja oon ylpeä siitä mitä mä oon.
entinen tyttöystäväsi ei vain uskaltanut tulla kaapista ulos, olisi ollut rehellinen sen suhteen itsestään..
pitäisi vain olla ylpeä itsestään, eikä salailla sitä,,,
Oon samaa mieltä asiasta,sun kanssa milla! :) kai mulla oli loppujen loppuks niin 'kivuton' se kaapista ulos tulo,et haluais sen kaikille olevan samanlaista. Mua ei loppujen lopuksi jäänyt harmittaan suhteessa mikäänmuu,kun musta valehtelu,mun salailu,ja mun kieltäminen. No kuka sano,et kaikki naiset on helppoja? ;D
Anna lisää aikaa, jos oikeasti rakastat. Meillä menee jo kolmatta vuotta tätä paskaa, mutta en ole antanut vielä periksi. Aika naurettavaksi alkaa mennä, kun suurin osa kuitenkin tietää jo, mutta kaikki leikkii, ettei muka tiedä. Sairaan ärsyttävää omasta näkökulmasta.
Tiedän hyvin mitä tarkoitat? Ja se ei ole helppo kantaa sisällä! Tavallaan sua ei ole olemassakaan. Haluaisin kulkea tuolla kaduilla käsi kädessä ylpeänä naisestani,huutaa mailmalle onnestani rakastaa juuri kyseistä naista. Mutta silti,silti tuntuu,kun mua ei exän mielikuvissa olis olemmassakaan. Pitäiskö vaan päästää irti?!
Oho,pieni kirjoitusvirhe eli; tiedän hyvin mitä tarkoitat!
No eikö se o yks ja hailee mitä ne muut ajattelee?
Eikö se o tärkeintä, miltä tuntuu yhdessä?
Tosiaan yhen toisen vanhemmat katkas välit kokonaan lapseensa, että se ei todellakaan ole helppoa ja kivutonta kaikille.
Ja sehän on jo hyvin, että sun suvun puolella olitte voineet olla yhdessä.
No luultavasti tuosta ei enää voi tulla mitään. Mä en ainakaan alkaisi , jos erottu ois mun ulostulemattomuuden takia.
Ootsä kyllä urpo,toista tuputtanu koko ajan tulemaan ulos kaapista! Joo varmaan tosi helppoo eksälläski ollu sunkaa,no onneks pääsi susta eroon ja saa ajan kanssa tulla "kaapista ulos"
Ota joku pelle itelles jolla lukee otassa et oon lesbo!
Ja jos rupeet viel jollekki eksäs kanssa niin anna sille aikaa saatana!
Niin tämmöinen suhde pitäis varmaan jokaikisen kokea,ennen,kun tuomitsee. Koita itse olla se salattu,kielletty ja 'unohdettu' . Mä en kertaakaan,en kertaakaan itse painostanut häntä,mä kysyin koska ja miksi. Ja kuten sanoin exän suvussa on muutenkin vähemmistöjä yms,ja näihin oltiin suhtauduttu hyvin! Toinen asia mikä ärsyttää on toi vanhempien suhtautuminen,miten voi olla niin idiootit vanhemmat,et hylkää lapsensa,jos tulee kaapista pihalle? Se lapsi on silti niiden! Pistää vihaks tommoinen! Juuri senkin takia i love my family!!
Onneksi on muitakin jotka taistelee tämän asian kanssa.
Itse pistin suhteen jäähylle ja nyt mietitään tulevaisuutta tyttöystävän kanssa jatkaakko vaiko eikö.
Olen odottanut ja odottanut ja vielä hieman odottanut koska kuulun oikeasti tyttöystävni elämään ja hänen vanhempansa voisivat kysyä mitä minulle kuuluu. En ole painostanut kertomaan, mutta olemme monesti keskustelleet asiasta ja tyttöystäväni tietää että tämä asia on minulle tärkeä ja olen ihmetellyt miksei hän asialle ole tehnyt mitään jos kerran olen hänelle tärkeä.
On rankkaa olla piilossa ja salassa. Kaikille ei varmastikaan ole tärkeintä se että tietävätkö tyttöystävän vanhemmat suku ym. Mutta minulle se on tärkeimpiä asioita, varsinkin kun tyttöystävä käy usein vanhemmillaan, heillä on todella hyvät välit ja perhesuhteet on muutenkin kunnossa. Eriasia olisi jos tyttöystävällä ei olisi hyvät vanhempiin ja sukuun. Olisi ihana tutustua hänen lapsuuteensa ja tuntea hänet vielä paremmin, osallistua hänen elämään.
Nämä on vaikeita asioita ja joutuu aina puntaroimaan itsensä kanssa, onko tämä asia niin tärkeä itselleen että ero on se vihon viimeisin asia.
Itse en pysty suhdetta jatkamaan jos asiat pysyvät ennallaan ja minua ei ole olemassa hänen rakkaimmille ihmisilleen.
Voimia kaikille jotka painivat saman asian kanssa.