Vuoden 2009 elokuussa kaikki oli vielä hyvin. Olin etäsuhteessa mukavan tytön kanssa ja suunnittelimme yhtä sun toista tulevaisuuden varalle. Suunnitelmat saivat ilmaa siipiensä sain opiskelupaikan suhteellisen läheltä tyttöystävääni. En ollut varsinaisesti _rakastunut_ tyttöystävääni, mutta pidin hänestä kyllä kovasti - ja olin valmis viettämään loppuelämäni hänen kanssaan.
Mutta, minä menin ja rakastuin opiskelutoveriini. Kohtalo pisti sormensa peliin asuntolavalvojan muodossa, ja kahden viikon opiskelu-uran jälkeen tuli tieto - että meidät on määrätty huonekavereiksi. Ja koska maailma on tunnetusti pieni paikka, onnistui tämä lesboksi osottautunut uusi huonekaverini viettelemään minut totaalisesti. Rakastuttiin ja elämä suoraan sanoen hymyili. Rakkauden huumassa jätin entisen tyttöystäväni.
Nyt olemme olleet yhdessä reilu vuoden. Elämä hymyilee yhä. Yhtä asiaa lukuunottamatta.
Tyttöystävän vanhemmat ja suku.
Tyttöystäväni on hyvin läheinen sukunsa kanssa, eikä tämä tahdo menettää heitä. Hän on myös hyvin syvällä kaapissaan. Itse olen astunut kaapista jo aikoja sitten, ja esitellyt tyttöystäväni vanhemmilleni. Tyttiksen perheelle olen heidän tyttärensä "hyvä kaveri". Tahtoisin suunnitella tulevaisuutta - joka ei kuitenkaan onnistu tässä hetkessä. Tyttöystäväkin puhuu yhteisestä tulrvaisuudestamme, mutta en näe sen onnistuvan kaapissa. Itse en pystyisi elämään loppuelämääni piilotellen.
Olemme puhuneet aiheesta useammankin kerran mutta tuloksetta. Olenko kohtuuton jos vaadin tyttöystävääni kertomaan vanhemmilleen? Tänään hän päätti riidan sanoin "ehkä sun pitäisi etsiä nainen joka on vähemmän kaapissa"
Itseäni pelottaa hirveästi menettää hänet, sillä rakastan tyttöystävääni hirveästi. Pelottaa myös tulevaisuus, sillä opintomme loppuvat pian, jolloin lähtee kämppä alta ja edessä on muutto. Yhteinen tulevaisuus entisen kämppäkaverin kanssa saattaa kuulostaa vanhempien mielestä omituiselta.
Mutta, minä menin ja rakastuin opiskelutoveriini. Kohtalo pisti sormensa peliin asuntolavalvojan muodossa, ja kahden viikon opiskelu-uran jälkeen tuli tieto - että meidät on määrätty huonekavereiksi. Ja koska maailma on tunnetusti pieni paikka, onnistui tämä lesboksi osottautunut uusi huonekaverini viettelemään minut totaalisesti. Rakastuttiin ja elämä suoraan sanoen hymyili. Rakkauden huumassa jätin entisen tyttöystäväni.
Nyt olemme olleet yhdessä reilu vuoden. Elämä hymyilee yhä. Yhtä asiaa lukuunottamatta.
Tyttöystävän vanhemmat ja suku.
Tyttöystäväni on hyvin läheinen sukunsa kanssa, eikä tämä tahdo menettää heitä. Hän on myös hyvin syvällä kaapissaan. Itse olen astunut kaapista jo aikoja sitten, ja esitellyt tyttöystäväni vanhemmilleni. Tyttiksen perheelle olen heidän tyttärensä "hyvä kaveri". Tahtoisin suunnitella tulevaisuutta - joka ei kuitenkaan onnistu tässä hetkessä. Tyttöystäväkin puhuu yhteisestä tulrvaisuudestamme, mutta en näe sen onnistuvan kaapissa. Itse en pystyisi elämään loppuelämääni piilotellen.
Olemme puhuneet aiheesta useammankin kerran mutta tuloksetta. Olenko kohtuuton jos vaadin tyttöystävääni kertomaan vanhemmilleen? Tänään hän päätti riidan sanoin "ehkä sun pitäisi etsiä nainen joka on vähemmän kaapissa"
Itseäni pelottaa hirveästi menettää hänet, sillä rakastan tyttöystävääni hirveästi. Pelottaa myös tulevaisuus, sillä opintomme loppuvat pian, jolloin lähtee kämppä alta ja edessä on muutto. Yhteinen tulevaisuus entisen kämppäkaverin kanssa saattaa kuulostaa vanhempien mielestä omituiselta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on kiire? Nauttikaa nyt siitä mitä teillä on, toisistanne. Ei teidän tarvi suunnitella häitä, eikä kenekään outtaamista eikä mitä tarjoilette häissänne jne.
Te voitte herätä yhdessä ihanaan uuteen päivään jonka voitte viettää yhdessä, et voitte elää onnellisesti ilman että otatte paineita mistään kuka tietää ja kenen pitäisi.
Ilmeisesti olette vielä nuoria ja ajattelette että suhteessa tärkeintä on mennä eteenpän minkä ehtii ennen kuin se loppuu. Minä voin kertoa salaisuuden, suhteesta pitää muistaa nauttia joka hetkenä, jokaisen halin jokaisen suudelman on oltava arvostettu eikä teidän onnenne ole missään tuolla jossain ettekä te ole missään juoksukilpailussa jossa maaliin on päästävä nopeasti.
Nauttikaa toisistanne, elämästä ja kun sen aika tulee että tyttöystäväsi haluaa kertoa vanhemmilleen niin sitten on sen aika. Älkää luulko että onni ja elämä alkaa jossain tai jonkin asian jälkeen, vaan se on nyt ja tässä.
Turhat paineet pois, se on kaikki turhaa höpinää, ulkokultaista pelleillyä kuka ja mitä ja missä.
Se mikä on merkkaa teidän elämässä on teidän onni, teidän suhde ja teidän välit. Miten paljon haluatte laittaa siihen turhanpäiväisiä paineita ja pakko-asioita. Miksi ette vain eläisi tässä hetkessä, nauttien toisistanne. Aina ei tarvi ajatella mitä huomenna tai vuoden päästä, katsokaa ja pitäkää huoli että olette onnellisia nyt.
Minä ja tyttöystäväni ollaan oltu yli kolme vuotta yhdes. Meidän niin sanottu läpimurto tapahtui siellä kolmen vuoden kieppeillä. Ite oon keski kokosesta kaupungista ja tyttikseni erittäin pieneltä paikkakunnalta. Tutustuttiin tän palstan kautta ja kaikki eteni hyvin. Ruvettiin seurustelemaan ja oltiin tiiviisti yhdes vaikka eri paikkakunnilla asuttiinkin. Kummatkin oli kaapis sekä kavereilleen että suvuilleen. Siinä vaihees kun tajusin et olen löytänyt oman puoliskoni ja tässä on kyse todellisesta rakkaudesta kerroin äitilleni. Shokki oli kova ja mietintä aikaa hän vaati, mutta kyllä aika on tehny tehtävänsä kun hän on tutustunut tyttikseeni kunnolla ja tajunnut miten ihana ihminen hän on. Ja muu suku on sitten kuullut asian suusta suuhun tai päätelly ite. Mutta itelle ei oo tullu muilta juurikaan sanomista ja se on ihan ok. Tyttikseni ei oo tullu kenellekkään ulos kaapista vieläkään, mutta kaikki kuitenkin tietää että se seurustelee naisen kaa. Eli ympäristö näki mitä me oltiin vaikka ei sitä mainostettukaan. Luultiin ite että kukaan ei tiiä vaikka se koko pieni paikkakunta tiesi. Ite aloin pikku hiljaa tottua ajatukseen et kaikki tietää. En hirveesti sitä sanomisissani peitelly kun itestä tuntu et se on nyt ihan sama mitä muut ajattelee. Mä tiedän mitä mä haluan ja mä haluan olla onnellinen ja elää vapaata elämää peittelemättä sitä ketä rakastan ja minkälaista elämää mä haluan elää. Viimeinen siunaus saatiin ihan pari viikkoa sitten et me ollaan ihan hyvä pari ja kummallakin on hyvä olla ja se riittää.
Oli mullakin se oma aikani kun halusin et kaikki paljastettaisiin. Et kummatkin kertoo kaikille ja sillä selvä. Mutta ajattelin et parempi antaa ajan kulua ja ite nauttia siitä mitä on. Jos se on todellista niin kyllä se kestää kaikki kolhut mitä matkan varrella tulee vastaan. Ja paremmin tää on menny kun ikinä osasin odottaa. Enää ei tarvi välittää jos joku näkee meidät kävelevän käsi kädes tai pussailevan jossain kadun kulmalla. Ja se on se paras tunne kun sä vapaudut ja saat olla ihan se joka oot ja tehdä niin kun haluat.
Ei se helppoa oo odottaa et koska se paljastuu, mut jos sä oikeen tiedät mitä sä haluat kyl asiat järjestyy, mut pitää aina muistaa et kaikki vaatii aikaa asiat ei tapahdu yhdes yös.
Eli mihin sulla on kiire? Etene askel kerrallaan asioilla on tapana järjestyä. Välillä pitää ehkä osata antaa hieman ajan kulua. Ei se meilläkään yhdes yös tapahtunu. Tsemppiä toivottavasti tekin löydätte sen oikean tavan selviytyä=)