Kummi ei ole lapsenhoitoautomaatti!

kukin hoitaa omansa

Olen opetusalalla joten minulla on pitkät lomat ja muutenkin vapaat silloin kun on perusopetuksen loma-ajat.

Nyt on alkanut pikkuhiljaa valottua, että kummilapsen vanhempien mielestä tästä seuraa että lapsen voi dumpata minulle, kun ei ole itsellä lomaa mutta muksulla on.

Lapsi on aivan ihanaa seuraa, ei siinä mitään.

Minä vain
a) en jaksa hoitaa muita omieni lisäksi
b) haluan lomilla vierailla itse muualla, koska en asu lähellä sukuani (lähinnä tämä on syys-, joulu- ja hiihtoloman osalta, kesälomall olen toki kotonakin paljon)
c) olen ärsyyntynyt koska minua pyritään käyttämään hyväksi.

Kommentteja?

5

457

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omituista juu...

      En ole itse, ennekuin tämän palstan löysin, ikinä ajatellut että kummi olisi yhtä kuin lastenhoitaja.
      Toki olen kummipoikani vanhemmilleni usein sanonut että voisin pojan ottaa hoitoon jotta saisivat olla yhdessäkin ihan kahdestaan, mutta eivät ole käyttäneet tarjousta hyväkseen.
      Siitä kuitenkin ovat olleet hyvillään, että kun siellä käyn (väh. kerran viikossa) leikin pojan kanssa, luen hänelle satuja ym. jotta vanhemmille jää aikaa tehdä eri asioita ilman että poju on kovatsi auttamassa koko ajan.
      Jätkä nyt 3v.

      Oman lapsen kummeilta odotan että he välittävät lapsesta, ovat kiinnostuneita hänen voinnistaan, tulevat käymään ja ovat ylimääräisiä turvallisia aikuisia lapsen elämässä.
      Sellaisia joiden luo voi sitten vaikka teini-ikäisenä "karata" ja valittaa kuinka tyhmiä isä ja äiti ovat kun eivät tajua mistään mitään =)
      Mutta en todellakaan oleta että hoitaisivat lasta aina kun olen menossa jonnekin, tai että ostaisivat kalliita lahjoja aina synttäriksi ja jouluksi, tai muuten vaan aina kun tulevat käymään jne.

      Kyllähän se "hohto" siitä kummiudesta pakostakin haihtuu jos huomaa että on hyväksikäytetty joko lapsenhoitajana tai lahja-automaattina....

    • vastakysymys

      Miksi olet kummiksi alkanut?
      Tähän haluaisin vastauksen ap:lta.
      Kai kummius jotain edellyttääkin jo lapsen varhaislapsuudessa, mitä?

      • avaaja

        Hyvä kysymys.

        Ryhdyin kun pyydettiin.

        Miksi pyydettiin?

        Vanhemmat perustelivat pyyntöään silloin sillä, että olen toiselle vanhemmalle tuttu koko elämän ajalta. Tavallaan sisarussuhteen kaltainen suhde. Eli vanhemmalle läheinen.

        Toinen julkituotu perustelu oli, että uskovat minun olevan lapselle tämän kasvaessa hyvää henkistä tukijoukkoa. Ei ehkä ensisijaisesti varsinaisessa hengellisessä/uskonnollisessa mielessä, vaan esimerkiksi seksuaalisen suuntautuneisuuden tai uravalintojen suhteen. Perustelu voi tuntua oudolta, mutta toisen vanhemman lähipiirissä oli silloin aika tuore tapaus, jossa oman identiteettinsä kanssa kipuileva nuori kääntyi minun puoleeni. (Suomeksi: homoksi itsensä havainnut poika sai kenkää kotoa ja minä majoitin ja sovittelin tilanteessa. Ei mitään mystistä.)

        Luulen, että taustalla vaikutti myös materia. Heidän lapsensa ei ole ensimmäinen kummilapseni ja he olivat tietoisia aikaisempien saamista lahjoista. He vain eivät ehkä olleet täysin tietoisia, että etenkin yhden kummityttöni tapauksessa runsas materiaalinen muistaminen ei liity kummiuteen vaan enemmänkin perheen tarpeeseen (tällä kummilapsella 2 erityislapsisisarusta ja toinen vanhempi siksi pysyvästi kotona).

        Toinen kummilapsi taas saa minulta paljon "siirrettynä kiitoksena". Hänen äitinsä hoiti naapurin ominaisuudessa isovanhempieni asioita enemmän kuin kukaan meistä lapsista/lapsenlapsista. Tästä olin ja olen kiitollinen ja olen kustantanut tälle kummilapselle liikuntavarusteet (pyörä, sukset, luistimet jne) ja vuosittain 1 matkan ja 1 harrastuksen. Siksi tämä lapsi saattaa mainita että "pyörä on kummilta" tai "kummi sponsoroi legolandia-matkan".

        Nämä materia-asiat eivät siis suoraan ole kummiasioita, vaan tapani jeesata perheitä joille jeesi on tarpeen.

        Aikaani en halua antaa määräänsä enempää. Sen annan omille lapsilleni.

        Ehkä syyni ryhtyä kummiksi oli sinänsä väärä. Aikaa en tosiaan hirveästi halua antaa kenellekään muulle kuin ydinperheelle. Tapaaminen ja teatterikäynnit erikseen, mutta en vain halua meille viikoiksi ketään kylään.


    • mummi-kummi

      Kummius on vapaaehtoista. Alunperin se tarkoitti, että jos vaikka lapsen vanhemmat kuolevat kummi ottaa lapsen itselleen huollettavakaeen. Kummius trkoittaa lapsen elämässä läsnä olemista aikuisuuteen asti, huolehtimista, välittämistä.

      Itse olen kieltäytynyt kummipyynnöistä, kun omien lasteni lisäksi olen läsnä ollut kolmelle kummilapselle koko heidän lapsuutensa/nuoruutensa aikuisuuteen asti.

      Enää en jaksa alkaa kummiksi kenellekään. Nyt on minun omaa aikaani. Mummouteen en voi vaikuttaa, sen valinnan tekevät lapseni itse joten en ole velvollinen heidän valintojaan kasvattamaan. kummius taas on vapaaehtoinen valinta, josta on mahdolisuus kieltäytyä.

    • Life is----

      Minulla on myös todella pitkä kesäloma. Omat lapset ovat jo aikuisia ja teinejä mutta minulla on pienempiä kummilapsia. En jaksa enkä halua hoitaa lapsia kesälomillani koska mielestäni olen tehnyt sitä tarpeeksi kauan omien lasten kanssa ja haluan nyt aikuista aikaa ja vapaa-aikaa itselleni ja ystävieni kanssa olemiseen. Voi olla, että kummilasten vamhemmat odottavat jotakin muuta mutta eivät ole koskaan minule siitä maininneet.

      Jokainen rakentaa oman elämänsa niin kuin parhaaksi näkee ja kun ei ole tarkoitus loukata ketään , ei pitäisi kenelläkään olla siihen mitään sanottavaa. Jos kummilapsen vanhemmat loukkaantuvat, ei voi mitään.

      Jokaisen vanhemman velvollisuus on hoitaa lapsensa tai järjestää hoitaja, ei siihen voi velvoittaa ketään muuta; ei isovanhempia tai sukulaisia, tai kummeja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      2238
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      895
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      786
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      44
      711
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      681
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      634
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      585
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      556
    Aihe