Nykyään tällä palstalla jorisee äitejä, jotka kokoajan ylistävät omia lapsiaan kaikessa. Ei puhuta enää koko perheestä, tai avio/avomiehestä (eli omasta rakkaastaan) vaan aina vaan lapset sitä ja lapset tätä, kyllä meillä on niin ihanaa ku lapset sitä ja tätä ja tuota.
Kysyn heiltä kokemuksia, kenellä vielä koko perhe on tärkein elämässä? aviomies eli rakas huomioon lukien?
Hyvä ja onnellinen parisuhde/liittohan tutkimustenkin mukaan lisää lapsien hyvinvointia, kun onni säteilee lapsiin ja koko perhe on onnellinen ja tarpeet tyydytetty.
Vastuulliset vanhemmat huolehtivat itsestään ja omasta suhteestaan ja onnen pysymisestä. Tämä on suuri palvelus lapsille, että saavat elää aidosti rakkaassa ympäristössä iseineen ja äiteineen sekä saavat hyvää mallia heiltä elämänsä tielle.
Jotkut äidit täällä hehkuttaa ja halveksii miestään näin" aivan sama vaikka miehelle tapahtuis jotain, ei paljo kiinnosta ihan sama, kuhan lapset sitä tätä"
Tottakai vanhemmat lähtee ennen lapsiaan, mutta mikä ton lauseen painottamisen tarkoitus on??? Miksi sitä pitää todistella, miten jonkun "vaimon" sydän pystyy jauhamaan tollasia asioita miehestään, ja olla hälläväliä asenteella. Tiedän suurperheen, missä isä kuoli nuorena ja äiti masentui ja syvästi.
Ei puolison kuolema koskaan mikään "täällä palstalla jauhamisen/halveksimisen aihe pitäis olla" mielestäni se kertoo enemmän siitä, että lapsien jälkeen, ei ole enää puolisoa edes, siitä ei välitetä, lapset kasvatetaan ja niiden kanssa eletään niin, että he ovat kaiken ykkönen, heidän ympärillä pyörii kaikkien elämä, he ovat kuninkaita, joita muut ala-arvoiset perheessä palvoo ja paapoo.
Hyvä perhe idylli ei ole tommosta. Minun ystävälläni on pari lasta ja aivan unelmien mies. He ovat nuoria, naimisissa. Heidän rakkaus on niin hehkuvaa, että sitä ei voi sanoin kuvailla. He käyttäytyvät toisilleen kuin alkuhuuman aikaan ihastumistilanteessa, vaikka lapsia on jo tullut.
Toi on esimerkillisen arvostettavaa, ja nykypäivänä tän palstan suurinosa äideistä tuntee siitä, että he ylistävät lapsiaan kaikessa ja kokoajan ja eivät puhu ollenkaan perheestä kokonaisuutena tai siitä,että hänen elämässä on se mieskin. ehkä se sit on vaan pelkkä mies ja elättäjä. Toivottavasti on perheitä, missä mies omistaa vaimon, todellisen vaimon, joka osaa olla kunnioittava, rakastava ja arvostava vaimo, eikä mikään pullomössöajatusmaailmassa pyörivä nalkuttava äiti, joka ei muusta enää osaa puhuakkaan kun pennuista, eikä omaa edes muuta elämän taitoa ku pentujen paimennus.
Ehjät, kokonaiset toinen toistaan eniten rakastavat perheet on arvostettavia, ja niitä on vain harvinaisen vähän. Äidin sydän on paikallaan, kun hän on yhtä rakkaansa kanssa ja rakastaa tätä myötä ja vastoinkäymisissä ja heidän yhteinen rakkaus ja sydän rakastaa eniten lapsiaan. Hyvän perheen äidin ja isän elämä on yhtä rakkautta, jota he kylvävät lapsiinsa. He näyttävät rakkauttaan lapsille ja siitä että mies ja nainen rakastaa toisia. He käyttäytyvät myös kuten mies ja vaimo, tämä on ihailtavaa ja tällaisissa perheissä lapset on mitä onnellisimpina, kun koko perhe voi hyvin
Kysyn heiltä kokemuksia, kenellä vielä koko perhe on tärkein elämässä? aviomies eli rakas huomioon lukien?
Hyvä ja onnellinen parisuhde/liittohan tutkimustenkin mukaan lisää lapsien hyvinvointia, kun onni säteilee lapsiin ja koko perhe on onnellinen ja tarpeet tyydytetty.
Vastuulliset vanhemmat huolehtivat itsestään ja omasta suhteestaan ja onnen pysymisestä. Tämä on suuri palvelus lapsille, että saavat elää aidosti rakkaassa ympäristössä iseineen ja äiteineen sekä saavat hyvää mallia heiltä elämänsä tielle.
Jotkut äidit täällä hehkuttaa ja halveksii miestään näin" aivan sama vaikka miehelle tapahtuis jotain, ei paljo kiinnosta ihan sama, kuhan lapset sitä tätä"
Tottakai vanhemmat lähtee ennen lapsiaan, mutta mikä ton lauseen painottamisen tarkoitus on??? Miksi sitä pitää todistella, miten jonkun "vaimon" sydän pystyy jauhamaan tollasia asioita miehestään, ja olla hälläväliä asenteella. Tiedän suurperheen, missä isä kuoli nuorena ja äiti masentui ja syvästi.
Ei puolison kuolema koskaan mikään "täällä palstalla jauhamisen/halveksimisen aihe pitäis olla" mielestäni se kertoo enemmän siitä, että lapsien jälkeen, ei ole enää puolisoa edes, siitä ei välitetä, lapset kasvatetaan ja niiden kanssa eletään niin, että he ovat kaiken ykkönen, heidän ympärillä pyörii kaikkien elämä, he ovat kuninkaita, joita muut ala-arvoiset perheessä palvoo ja paapoo.
Hyvä perhe idylli ei ole tommosta. Minun ystävälläni on pari lasta ja aivan unelmien mies. He ovat nuoria, naimisissa. Heidän rakkaus on niin hehkuvaa, että sitä ei voi sanoin kuvailla. He käyttäytyvät toisilleen kuin alkuhuuman aikaan ihastumistilanteessa, vaikka lapsia on jo tullut.
Toi on esimerkillisen arvostettavaa, ja nykypäivänä tän palstan suurinosa äideistä tuntee siitä, että he ylistävät lapsiaan kaikessa ja kokoajan ja eivät puhu ollenkaan perheestä kokonaisuutena tai siitä,että hänen elämässä on se mieskin. ehkä se sit on vaan pelkkä mies ja elättäjä. Toivottavasti on perheitä, missä mies omistaa vaimon, todellisen vaimon, joka osaa olla kunnioittava, rakastava ja arvostava vaimo, eikä mikään pullomössöajatusmaailmassa pyörivä nalkuttava äiti, joka ei muusta enää osaa puhuakkaan kun pennuista, eikä omaa edes muuta elämän taitoa ku pentujen paimennus.
Ehjät, kokonaiset toinen toistaan eniten rakastavat perheet on arvostettavia, ja niitä on vain harvinaisen vähän. Äidin sydän on paikallaan, kun hän on yhtä rakkaansa kanssa ja rakastaa tätä myötä ja vastoinkäymisissä ja heidän yhteinen rakkaus ja sydän rakastaa eniten lapsiaan. Hyvän perheen äidin ja isän elämä on yhtä rakkautta, jota he kylvävät lapsiinsa. He näyttävät rakkauttaan lapsille ja siitä että mies ja nainen rakastaa toisia. He käyttäytyvät myös kuten mies ja vaimo, tämä on ihailtavaa ja tällaisissa perheissä lapset on mitä onnellisimpina, kun koko perhe voi hyvin
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ollaan menty vuosi sitten naimisiin mieheni kanssa ja meillä on lapsi. Me ei olla koskaan juurikaan riidelty mieheni kanssa ja kaikki on toiminut tosi hyvin. (kotityöt, lapsen hoito, parisuhteenhoito, oma vapaa-aika yms)
En voisi laittaa sijaislukuja, että kuka on tärkeempi, ei sellaista ole. Mieheni on suuri rakkauteni, ja hänen ansiosta meillä on maailman rakkain ja ihanin lapsi. En voisi kuvitella menettäväni miestäni, enkä myöskään lastani. En edes halua ajatella sellaista. Meidän koko perheen hyvinvointi on aina ollut tärkeintä, etenkin lapsen, mutta myös meidän suhteemme ja sen vuoksi mitään parempaa en ikinä ole löytäny elämässä kuin oma rakas, jonka johdosta meillä on onnellinen ja toimiva perhe, jossa kukaan ei jää ulkopuolelle, ei myöskään lemmikkimme. =)
Meillä oli loistava parisuhde, ihana perhe ja kaikkea mitä voi vain olla, kunnes kolmas tuli väliin ja rikkoi kaiken, kun oli niin katellinen ja katkera kun hänellä ei olutmitään.
Muillakaan ei saanut olla sitä mitä tuo klmas itse haaveili, vaan tuhosi toisten onnen.
Nyt mies ei ole nähnyt lapsiaan vuosikausiin, tuskin tuntee heitä, niin onnellinen on mies nyt...!
Se jolla ei ole lapsia, ei voi tietää, ja on kateellinen, siksi sinäkin päivittelet, kun et tiedä millaista on olla äiti!
Se on aivan ihnaa, rakstaa lapsia, ja se että on lapsia, on SUURI ASIA ELÄMÄSSÄ.
Lapset ovat elämän suola, sokeri, kermavaahto....kaikkea...
Minä en ainakaan ole kateellinen yhdellekkään perhelliselle, päinvastoin, säälin osaa heistä. Ihanaa olla lapseton ja omistaa vain suloisia lemmikkejä, lapset eivät tätä onnea tule pilaamaan ♥
Varo vaan, jostain nurkan takaa voi yhtäkkiä hyökätäkin paha ipana ja pistää ripaskaksi onnesi päällä. Lapset on vähän sellaisia, ne ei aina kysele lupaa tulemisiinsa.
Ei haittaa, ipanat on ihan kivoja, kunhan ei tule potkimaan meidän koiraa ;) niitäkin on nähty. joissakin perheissä kato harjoitellaan väkivaltaa.
Hyväkäytöksiset lapset on tosi ihania ja kivoja ja heidän kans on kiva jutella. Tulevat yleensä kiltisti silittää koiraa ja kehumaankin.
ohhoh, ei mene aina noin, pari kiltiä pikkutyttöä tuli kiltisti kysymään, että saako koiraa silittää kun on niin söpö, minä sanoin, että kiitos vaa tottakai saatte. :)
Muksut on mukavia, mutta ääripäähän menee, kun kyseessä on jonkun muksun itsekeskeinen itseään ylistävä vanhempi, mm. sinunkaltaisesi hieman nokkava aikuinen, mutta onneksi teistä ei kukaan välitä ;)
YH ÄIDIN SUUSTA: "Se jolla ei ole lapsia, ei voi tietää, ja on kateellinen, siksi sinäkin päivittelet, kun et tiedä millaista on olla äiti!
Se on aivan ihnaa, rakstaa lapsia, ja se että on lapsia, on SUURI ASIA ELÄMÄSSÄ.
Lapset ovat elämän suola, sokeri, kermavaahto....kaikkea..."
Näitä katkeria Yh-äitejä löytyy, joiden suusta ei muuta kuulukkaa ku lapsi, mutta se on ihan normaalia, sillä ei heidän elämässä muuta olekkaan. mies on menettäny hermot tollaseen ikuiseen"äiti hahmoon", josta pahamaineinen vaimo katos jo aikaa sitte pellolle ku pennut putkautti.
Perhe on parasta, se joilla ei ole kokonaista perhettä, ei voi tietää ja on kateellinen, siksi sinäkin ylistelet pelkästään lapsia, koska sinulla ei ole miestä/rakasta, joka sua rakastaa ja jonka kanssa voisit elää myös parisuhde elämää. Kaikilla ei käy niin hyvä flaksi, ja varsinkaan niillä urpoilla, joita ei parisuhde/avioliitot lapsien tulon jälkeen enää kiinnosta. Se on sääli vaan lapsille, ku menettävät isän samasta taloudesta. Lapset tarvitsevat isää, mutta eihän tollanen nokankohauttaja itsekäs paviaani sellaista edes älyä!
Herttaista tuo sinun huolesi toisten perhe-elämästä ja avio-onnesta. Voisit ehkä alkaa kiertäväksi luennoitsijaksi aiheesta, monen elämänlaatu paranisi huomattavasti.
... mutta missasit nyt osan aloittajan kirjoituksesta. Hän Ihmetteli, miksi joistain naisista tulee täysin kylmiä miehilleen. Kyllä minuakin kauhistittaa kuunnella näitä "aivan sama kuinka miehelle kävis, kunhan lapset..."-juttuja. Toki lapsiaan rakastaa eri tavalla kuin puolisoaan, mutta eikö rakkautta muka voi jakaa useampaan kohteeseen?
Luet varmasti eri palstaa kuin minä koska en moisiin kirjoituksiin ole juuri koskaan törmännyt.
Olen äiti lapsilleni, en miehelleni. Jos haluan kertoa parisuhteestani, vaihdan kategoriaa.
Ja niin se vain on, että lapset ovat ainakin minulle suurin syy olla olemassa. Nainen on nainen vasta sitten kun on äiti; mitä muuta virkaa naisella loppupeleissä edes on.
Äitiyden onnea ei voi verrata mihinkään muuhun.
Nainen on nainen vasta sitten kun on äiti. Aika yleistys. Eikö Sinun mielestäsi nainen, jolla ei ole lapsia, ole nainen lainkaan? Ajatteleppa niitä naisia, jostka eivät voi saada omaa, biologista lasta.
Kyllä itse ainakin olin nainen jo ennen kuin lapseni syntyi. Ja oli minulla silloinkin jo kovastikin virkaa. Äitiys ehkä täydensi vain asioita.
Turhan yksoikoosta.
Ei vaan nainen on äiti kun on lapsia. Äiti ja nainen on eri asia. Äiti on vainlapselle ei muille.
Pitää olla lapsia että voi olla äiti.. muuten ei voi olla.
Ne huutaa joilla ei ole lapsia, eikä voi nauttia siitä äitiyden onnesta.
On ihanaa nähdä lapsia lhellä, kun he syövät ja leikivät, he laulelevat ja leikkivät. Heitä saa rutistaa, halata.. viedä kauppaan, leikkikentälle...
ÄITIYS ON MAAIMAN PARAS AMMATTI!!!!!!!!!!!!!!
"lapset kasvatetaan ja niiden kanssa eletään niin, että he ovat kaiken ykkönen, heidän ympärillä pyörii kaikkien elämä, he ovat kuninkaita, joita muut ala-arvoiset perheessä palvoo ja paapoo"
Enpä voisi olla vähemmän samaa mieltä. Ehkä maallisen mammonan ja muiden lahjusten syytäminen lapsille on tuollaista vanhemmuutta..ja miksi niin tehdään: useimmiten siksi että vanhempi saa toteuttaa rauhassa itseään. Ja panostaa elämänsä suureen rakkauteen, meneillään joku niistä.
Maailma on taas kovin mustavalkoinen: jos äiti ylistää lapsiaan ja äitiyttään, hän "tietenkin" mitätöi parisuhdettaan ja miestään. Näinkö se menee?
Jamuuten: sääli sitä lasta, jota oma äiti ei pidä erityisenä ja ainutkertaisen ihanana. Valtava kiintymys omaan lapseen on vain joidenkin mielestä tullut nykyaikana tuomittavaksi, koska se liitetään näihin curling-vanhempiin, jotka lakaisevat lastensa tieltä kaikki vastoinkäymiset. Kyse silloin on itsekeskeisyydestä, minä ja minun lapseni, ei siitä etteikö äiti tai isä saisi olla onnellinen lapsistaan.
Niin ja noihin eroihin vielä palatakseni, mikä nykyisin on varmempaa; oman lapsen vai puolison rakkaus? Tämä aika vilisee tarinoita joissa eilen rakkauttaan vannonut siippa onkin tänään karannut maailmalle. Jonkun hääohjelman "mitä heille kuuluu nyt"- jakso oli hyvä esimerkki tästä. Osa oli yhdessä, mutta osa oli jo muutaman vuoden päästä eronnut, ehtinyt löytää uuden kumppanin ja olipa jo lapsiakin hankittuna uuteen suhteeseen. Niin että ei ihme jos parisuhde on instanssina kärsinyt tässä menossa jonkinlaisen inflaation.
Kirjoitat tyytymättömyydestä joka äideillä kohdistuu puolisoon. Oletko ajatellut asiaa siltä kantilta että äidin tyytymättömyys omiin lapsiinsa on kuitenkin aika tabu-aihe, vaikka sitäkin tunnetaan. Tee testi. Kirjoita aloitus jossa esiinnyt lastensa hankintaa syvästi katuvana äitinä, marmata lapsistasi ja heidän vioistaan. Saat takuulla vastauksia, joissa sinut tuomitaan täysin, haukutaan hulluksi, huonoksi äidiksi ja äidiksi josta ei olisi pitänyt äitiä tullakaan.
Ja ehkä on hyväkin että aihe on jossain määrin tabu - jos äidit kaataisivat kaiken tyytymättömyytensä lapsiinsa, sääli olisi (ja on) niitäkin lapsia. Aikuinen ihminen voi aina kyetä näkemään tyytymättömyyden taakse (tarkoitan tällä puolisoa) ja ymmärtää että kyse on ehkä äidin väsymyksestä tms. mutta pieni lapsi joka saisi koko ajan tuntea olevansa huono, on todellisessa vaarassa. Hänellä ei ole edes mahdollisuutta lähteä lätkimään tilanteesta, mikä aikuisella aina on.
Ja En tarkoita että äidin tyytymättömyys on vain realiteetti, joka on aina purettava johonkuhun - ihanne on ettei kukaan pura tyytymättömyyttään toisiin ihmisiin. Tai että kaikilla olisi olosuhteet joissa ei tarvitsisi olla kroonisen tyytymätön. Mutta jos jotakuta täytyisi suojella, valitsisin kuitenkin lapset, aikuisen miehen edelle tässä asiassa.
Siitä olen samaa mieltä että vanhempien parisuhde on lasten todellinen koti. Mutta parisuhde ymmärtää myös sen vaiheen, jolloin pienten lasten tarpeet menee puolison edelle jossain määrin. Niin äidin kuin isänkin kohdalla.
Vauvan syntymää seuranneina ensimmäisinä kuukausina parisuhde jäi kyllä kakkossijalle vauvaan ja kaikkeen vauvaan liittyvään nähden. Ei siinä mitään sijoituksia tietoisesti jaettu, mutta energia ei kerta kaikkiaan riittänyt parisuhteen vaalimiselle. Onneksi suhde mieheen oli vankalla pohjalla ja kesti sen. Olihan se aikaisemmin kestänyt jo kuukausien mittaisen asumisen eri mantereillakin. Molemmissa tilanteissa kummatkin ymmärsivät, ettei tilanne ole päällä ikuisesti. Nyt kun raskain vauvavaihe valvomisineen ja imetyksineen on ohi, parisuhteeseen jaksaa taas panostaa ihan eri lailla.
Minusta on kyllä ihan ymmärrettävää, että Äitien jutut -palstalla keskustelunaiheet liippaavat usein jälkikasvua. Eihän äidiksi tulla ilman lapsia. Ja kuvaamasi lasten ylistäminen nousee mielestäni esiin lähinnä sellaisissa yhteyksissä, joissa joku on ensin todennut, ettei halua/siedä lapsia/ymmärrä, miksi jotkut haluavat. Loppujen lopuksi nuokin tapaukset ovat aika vähissä: Mielestäni suurin osa keskusteluista käsittelee äitien elämää koskettavia aiheita laidasta laitaan ja kirjo on suuri.