Hei.
Viimeaikoina en ole saanut selvää itsestäni. Tarkoitan, että, jos normaali, ei ole minulle sopiva kategoria, en todellakaan tiedä minne sijoittaisin itseni...
selvittelen tässä siis itselleni joitain ajatuksia ja apukin olisi kivaa...
lyhennelmä:
pari, kolme vuotta sitten alkoi masentaa. Kaverit petti kerta toisensa jälkeen, paskaa puhuttiin, haukuttiin, juoniteltiin, naurettiin...alkoi pikku hiljaa positiivinen ihminen muuttua masentuneeksi. En käynyt ulkona, en mitään...kaikki mitä liikkui päässäni....oikeastaan en tiedä, enkä muista.
Mikään ei vain kiinnostanut, ja en halunnut ulos. se vähän niinkuin parantui, mutta tuli melko piankin takaisin..sellaista vaihtelu elämäni on viimevuodet ollut...välillä viiltelen, välillä saan ihan elääkin...
en kaipaa sääliä. en kaipaa kommentteja että "normi teini angstaaja"
Nyt tänä vuonna mielessäni on vahvasti ollut itsemurha suunnitelmat (ilman toteuttamis aikeita), sekä masentunut...en ehkä sittenkään masentunut. En tiedä. Yleisesti kyllä,mutta se on vaain sisällä minussa. Ulkopuoliset luulevaat kaiken olevan hyvin.
Minua ahdistaa. En osaa rentoutua. Olen hyödytön ja kaikki vihaavat minua. Tuntuu että äitini hengittää koko ajan niskaan ja etsii pienimmänkin virheen minkä teen esiin ja minä stressaan siitä. Se tekee sen, että unohdan heti vielä helpommin.... Unohtelen paljon. Elän kuin sumussa. Nään mennä eteenpäin, mutten tiedä minne olen menossa. En tiedä mitä tapahtuu ympärilläni.
Välillä keskellä ihmisiä hengittäminen käy hankalammaksi, sydämmeni muuttuu...raskaaksi...
en saa ikinä rauhaa mielestäni. Kotona ahdistun kun huudetaan. Okei, minun virheet, mutta olen niin paskakasa etten saa KAIKKEA hoidetuksi yksin sekunnissa, ja unohdan, en jaksa ...Minua itkettää ja ahdistaa.
Vihaan itseäni, kaikkialla löydän itsestäni virheitä...minulla on pakkomielle. ja suutun nyt helpommin ja mitättömistä asioista. olen melkein koko ajan vihainen. hyödytön paska.
En tunne tätä kesälomaksi. En koskaan saa levätä. Joko se on ulk.puolinen, minun perheeni tai minä itse. Mutta olen väsynyt...en voi kertoa vanhemmilleni. He vähättelivät kaksi viimeistä kertaa kun yritin kertoa...ja kun sanon että en tykkää kun huudetaan, he huutavat että mitäs et hoida asioitasi...puren kynsiäni kun stressaan...luulen ainakin päätelmieni perusteella...en muista milloin viimeksi omistin pitkät nätit kynnet.
anteeksi sekava teksti. kirj. virheitäkin on varmaan paljon...
-teinityttö
Viimeaikoina en ole saanut selvää itsestäni. Tarkoitan, että, jos normaali, ei ole minulle sopiva kategoria, en todellakaan tiedä minne sijoittaisin itseni...
selvittelen tässä siis itselleni joitain ajatuksia ja apukin olisi kivaa...
lyhennelmä:
pari, kolme vuotta sitten alkoi masentaa. Kaverit petti kerta toisensa jälkeen, paskaa puhuttiin, haukuttiin, juoniteltiin, naurettiin...alkoi pikku hiljaa positiivinen ihminen muuttua masentuneeksi. En käynyt ulkona, en mitään...kaikki mitä liikkui päässäni....oikeastaan en tiedä, enkä muista.
Mikään ei vain kiinnostanut, ja en halunnut ulos. se vähän niinkuin parantui, mutta tuli melko piankin takaisin..sellaista vaihtelu elämäni on viimevuodet ollut...välillä viiltelen, välillä saan ihan elääkin...
en kaipaa sääliä. en kaipaa kommentteja että "normi teini angstaaja"
Nyt tänä vuonna mielessäni on vahvasti ollut itsemurha suunnitelmat (ilman toteuttamis aikeita), sekä masentunut...en ehkä sittenkään masentunut. En tiedä. Yleisesti kyllä,mutta se on vaain sisällä minussa. Ulkopuoliset luulevaat kaiken olevan hyvin.
Minua ahdistaa. En osaa rentoutua. Olen hyödytön ja kaikki vihaavat minua. Tuntuu että äitini hengittää koko ajan niskaan ja etsii pienimmänkin virheen minkä teen esiin ja minä stressaan siitä. Se tekee sen, että unohdan heti vielä helpommin.... Unohtelen paljon. Elän kuin sumussa. Nään mennä eteenpäin, mutten tiedä minne olen menossa. En tiedä mitä tapahtuu ympärilläni.
Välillä keskellä ihmisiä hengittäminen käy hankalammaksi, sydämmeni muuttuu...raskaaksi...
en saa ikinä rauhaa mielestäni. Kotona ahdistun kun huudetaan. Okei, minun virheet, mutta olen niin paskakasa etten saa KAIKKEA hoidetuksi yksin sekunnissa, ja unohdan, en jaksa ...Minua itkettää ja ahdistaa.
Vihaan itseäni, kaikkialla löydän itsestäni virheitä...minulla on pakkomielle. ja suutun nyt helpommin ja mitättömistä asioista. olen melkein koko ajan vihainen. hyödytön paska.
En tunne tätä kesälomaksi. En koskaan saa levätä. Joko se on ulk.puolinen, minun perheeni tai minä itse. Mutta olen väsynyt...en voi kertoa vanhemmilleni. He vähättelivät kaksi viimeistä kertaa kun yritin kertoa...ja kun sanon että en tykkää kun huudetaan, he huutavat että mitäs et hoida asioitasi...puren kynsiäni kun stressaan...luulen ainakin päätelmieni perusteella...en muista milloin viimeksi omistin pitkät nätit kynnet.
anteeksi sekava teksti. kirj. virheitäkin on varmaan paljon...
-teinityttö
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei, mene huomenna juttelemaan paikkakuntasi terveyskeskukseen ja kerro siellä miten pahalta sinusta tuntuu. Saat varmasti pikaista ja asiantuntevaa apua.
Älä jää masennuksesi kanssa yksin.
Onko sinulla miesystävä?
pokkaa mennä lääkäriin :/
eikä ole miesystävää..kukapa rumaa läskiä huolii...
Tunnen samalla tavalla aika kaikessa, joten ymmärrän hyvin. Pelko ja ahdistus vain lisääntyy kun ajattelee hoitoon menemistä. Käy kuitenkin nuorisopoliklinikalla he auttavat ja eivät kerro edes vanhemmillesi! Meillä päin voi jopa käydä nimettömänä jos haluaa!