Itselläni kesään liittyy valtavasti odotuksia ja uskoa paremmasta. Ehkä tämä kesä on se kaikkein paras kesä koskaan, ehkä tänä kesänä saan viettää rauhallista viilenevää kesä-iltaa ystävien seurassa nauttien hyvästä ruoasta, ehkä tänä kesänä löydän itselleni sen paremman puoliskon. Launtai-iltana kuitenkin tajusin, että tämä kesä on samanlainen kuin kaikki muutkin kesät. Mikään elämässäni ei ole muuttunut ei sitten yhtään mikään ja miksi olisi? Minä olen edelleen se sama ihminen.
Monesti täällä vastataan, että odota vaan niin kyllä sullekkin joku löytyy mutta on turha odottaa sillä mitään ei tapahdu jos vain odotta. Ei aika muuta asioita automaattisesti paremmaksi. "The definition of insanity is doing the same thing over and over and expecting different results" - sanoi se yks tiedemies. Jos haluat muutosta elämääsi myös sinun täytyy muuttua näin se vain on. Toki voi tapahtua jotain käsittämätöntä ja kaikki muuttuu mutta paljon todennäköisempää on, että muutos lähtee itsestä ja omista teoista.
Pystynkö muuttumaan? En tiedä. Olen mikä olen ja pidän niistä asioista mistä pidän. Istun mielummin puistonpenkillä merenrannassa katselemassa kaunista iltaa kuin olen baarissa katselemassa ihmisten ördäämistä kaiken sen melun ja huudon keskellä. Miksi en koskaan tapaa kaltaisiani ihmisiä? Miksi tunnen aina oloni ulkopuoliseksi?
Olen myös huomannut kuinka pienistä asioista haaveilen nykyään. Haaveeni ovat hyvin arkisia. Eniten kaikista haluaisin kodin. Siis en tarkoita, että tarvitsisin tietynlaisen rakennuksen tai asunnon vaan paikan joka tuntuisi kodilta. Nyt vain on se oma asunto mikä se ikinä onkaan mutta kodilta se ei tunnu. Kotiin on kiva mennä mutta asuntoni on vain paikka jossa nukun, syön ja peseydyn. Kun palaan asuntooni palaan sinne yksin, kodissa olisi joku odottamassa tai sinne odottaisi saapuvaksi jotain toista.
Teksti poukkoilee ihan samalla tavalla kuin ajatukset. Parempi otsikko olisi varmaan kesäistä tajunnanvirtaa. Jaksamisia kaikille yksinäisille mun olo on jostain kumman syystä todella hyvä vaikka tuossa viikonloppuna tulikin koettua todella ahdistavia tuntemuksia niin nyt taas tuntuu hyvältä ja tämä yksinäinen elämäkin elämisen arvoiselta.
Monesti täällä vastataan, että odota vaan niin kyllä sullekkin joku löytyy mutta on turha odottaa sillä mitään ei tapahdu jos vain odotta. Ei aika muuta asioita automaattisesti paremmaksi. "The definition of insanity is doing the same thing over and over and expecting different results" - sanoi se yks tiedemies. Jos haluat muutosta elämääsi myös sinun täytyy muuttua näin se vain on. Toki voi tapahtua jotain käsittämätöntä ja kaikki muuttuu mutta paljon todennäköisempää on, että muutos lähtee itsestä ja omista teoista.
Pystynkö muuttumaan? En tiedä. Olen mikä olen ja pidän niistä asioista mistä pidän. Istun mielummin puistonpenkillä merenrannassa katselemassa kaunista iltaa kuin olen baarissa katselemassa ihmisten ördäämistä kaiken sen melun ja huudon keskellä. Miksi en koskaan tapaa kaltaisiani ihmisiä? Miksi tunnen aina oloni ulkopuoliseksi?
Olen myös huomannut kuinka pienistä asioista haaveilen nykyään. Haaveeni ovat hyvin arkisia. Eniten kaikista haluaisin kodin. Siis en tarkoita, että tarvitsisin tietynlaisen rakennuksen tai asunnon vaan paikan joka tuntuisi kodilta. Nyt vain on se oma asunto mikä se ikinä onkaan mutta kodilta se ei tunnu. Kotiin on kiva mennä mutta asuntoni on vain paikka jossa nukun, syön ja peseydyn. Kun palaan asuntooni palaan sinne yksin, kodissa olisi joku odottamassa tai sinne odottaisi saapuvaksi jotain toista.
Teksti poukkoilee ihan samalla tavalla kuin ajatukset. Parempi otsikko olisi varmaan kesäistä tajunnanvirtaa. Jaksamisia kaikille yksinäisille mun olo on jostain kumman syystä todella hyvä vaikka tuossa viikonloppuna tulikin koettua todella ahdistavia tuntemuksia niin nyt taas tuntuu hyvältä ja tämä yksinäinen elämäkin elämisen arvoiselta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin... se on ihan fakta, että ei se elämä (kuin utopisella onnella) muutu tässä suhteessa, jos ei muuta yhtään mitään. Vähän sama asia kuin vaikka urheilussa: jos peli ei kulje niin täytyy muuttaa jotain. Ei mitään tapahdu, jos me vain ruikutamme täällä palstalla pahaa elämää.
Valitettavasti vaan muutos on helpommin sanottu kuin tehty. Esimerkiksi ujon ja aran on vaikeaa muuttua sosiaalisemmaksi. Minulla suurin este uusiin ihmisiin tutustumiselle on huono ihoni. Jos saisin ihoni paremmaksi, voisin yrittää alkaa juttelemaan esimerkiksi naisillekin.
Vähän samanlaisia kokemuksia ja odotuksia minullakin ollut joka kevät. Kai se on jotain ihmisen psyykkeen defenssimekanismia, koitetaan luoda toivoa, jotta ei masentuisi täydellisesti. Minulla on tosiaan muutamia "esteitä", joita yritän nyt saada hoidettua. Ensi vuonna olen varmaan valmis yrittämään oikeasti.
Vaikka nuori mies on surkeassa asemassa yhteiskunnassa niin miehet on siitä onnekkaita että ne vaan komistuu vanhetessaan (ja saa sitä tärkeää itseluottamusta). 30-vuotias mies voikin jo sitten päättää valitseeko käytetyn epätoivoisen 30-vuotiaan naisen vai ottaako ajoon uuden piukeen 18-vuotiaan. :)
Aloittaja vaikuttaa mukavalta mieheltä, harmi että et ole tavannut kaltaisiasi ihmisiä. Mielelläni olisin tutustunut, taidat vaan sijoittua jonnekin meren äärelle eli välimatka ei ole ihan tämän ajatuksen puolella.
Itestäkin joskus tuntuu että kaikki vaan jumittaa paikalla, vaikka olisinkin kuvitellut joittenkin asioiden muuttavan jotain. Siis silti aina löydän itseni tästä samasta tilanteesta, en tiedä oonko vain tällainen ja elämäni kuuluukin olla mitä se on, vaikeaa taistella omaa itseä vastaan.
Tuokin muuten kuulostaa tutulta, että aina on joku asia joka täytyy muuttaa, olkoon sitten vaikka huono iho tai mitä vain, ennen kuin voi tehdä jotain muuta. Mut onko sitten niin, että aina voi keksiä jotain esteitä, ettei vaan tarvitsisi juuri nyt muuttaa mitään? Kyllähän ne esteet voi vaikuttaa fiiliksiin omasta itsestä, mutta silti tulee aina vähän selityksen maku, kun itse keksin näitä omia esteitä asioiden tekemiselle.