Tehyläiset lopettivat lakkonsa kun heille luvattiin jonkinasteiset palkankorotrukset. Toisin kävi. Viimeksi riitalautakunta kielsi maksamasta tehyläisille sairaanhoitajille muuta julkista sektoria suurempia palkankorotuksia.
Ratkaisu syntyi valtakunnansovittelija Esa Longan äänellä! Ratkaisu perustui työnatajan laatimaan sopimukseen, joka esti palkkakuoppaan pudonneelle Sari Sairaanhoitajalle muita suuremmat palkankorotukset?
Samaan aikaan monet muut työntekijäryhmät ovat saaneet muita suuremmat palkankorotukset. Kermana tunkiolla olivat mm. Turun ylimmät virkamiehet, jotka korottivat omia palkkojaan vuosi sitten salaisessa, Juhannuksen aikana järjestetyssä pikakokouksessa: asia tuotiin päätettäväksi ohi esityslistan, hyväksyttiin samantien ja jätettiin myös pois julkipantavasta pöytäkirjasta! Palkankorotus olim parhaimmillaan jopa 1500 euron luokkaa kuukaudessa, eli kymmenenkertainen sairaanhoitajalle luvattuun korotukseen verrattuna.
Turun ylimmän johdon korotukset olivat myös sen takia laittomia, ettei kuntalain mukaan kaupunginhallituksen kokoukseen voida tuoda tällaisia asioita ylimääräisinä - ohi esityslistan - ja päättää samassa kokouksessa.
Onneksi Sari Sairaanhoitajan vaatimaton palkakorotus sentään saatiin riitalautakuntaan kumottavaksi - edes jälkikäteen!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tästä on jo useampi vuosi aikaa...
Nytkö vasta tajusit tapahtuneen..?
Riitalautakunta päätti asian lopullisesti eilen, vaikkei TS asiasta näyttävämmin ilmoitellutkaan.
Asian kiusallisuuden näin turkulaisittain ymmärtää, kun vertaa tehtyä päätöstä Turun johtajien roimaan palkankorotusprosessiin. Samoin on helppo ymmärtää närkästynyt kommenttisi jos ja kun lasket kuuluvasi mainittujen johtavien ja huiman palkakorotuksen saaneiden johtavien virkailijoiden joukkoon.
Koko korotrusprosessi kun on vielä jälkikäteenkin ajatellen hammästyttävän törkeä ja ylimielinen. Tarvittiinhan mahtavan korotustarpeen "toteamiseen" kalliin konsultin pitkä ja kallis työrupeama. Sari Sairaanhoitajan palkkoja ei onneksi vastaavasti pengottu?
Kaiken kukkuraksi nämä johtavat virkailijat saivat takataskusopimuksen joka takaa heidän oman palkkatasonsa jatkuvan tarkastelun, vertailun ja säännöllisen automaattisen korjaamisen. Saiko Sari Sairaanhoitaja tasapuolisuuden nimissä saman oikeuden?
Tämä sovittu johtajien mulle-sulle palkankorotusautomaatti oli jäänytkin pahasti unholaan!
Mediakaan ei heistä pahemmin melttoa, kun ei se mikään uutinen ole, että johtajat palkkojansa korjailee...