Persutko saa lisää 2 ?

Eduskunta äänestää tänään pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen luottamuksesta hallitusohjelman eduskuntakäsittelyn päätteeksi.

Äänestys johtaa vasemmistoliitossa jatkotoimiin, koska kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho ovat uhanneet äänestää hallitukselle epäluottamusta. Kaksikko hankki jo eduskuntaryhmältään varoituksen äänestettyään viime viikolla pääministerin vaalissa Kataisen valintaa vastaan.

Mikäli Mustajärvi ja Yrttiaho toistavat tekonsa, heidät erotetaan eduskuntaryhmästään.
611917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Mustajärvi ja Yrttiaho ovat ainakin rehellisiä äänestäjilleen , mitä muu ryhmä ei hallitus hekumassaan näytä tajuavan.

Äänestä
  • Perussuomalaiset nousi suosituimmaksi puolueeksi
    julkaistu tänään klo 12:00, päivitetty tänään klo 13:12
    Vaalipäivänä perussuomalaisten valvojaisissa iloittiin ennakkoäänten tultua.

    Kuva: Yle
    Perussuomalaiset on Suomen suosituin puolue. YLE Uutisten kesäkuun puoluekannatusmittauksen mukaan perussuomalaisia kannatti 23 prosenttia suomalaisista. Kokoomuksen kannatus oli 21,2 prosenttia ja SDP:n 18,1 prosenttia.

    Perussuomalaisten kannatus on noussut toukokuun mittauksesta 2,4 prosenttiyksikköä.

    Kokoomuksen kannatus on laskenut 0,3 prosenttiyksikköä ja SDP:n kannatus 0,7 prosenttiyksikköä.

    Keskustan kannatus ennätysalhaalla
    Keskustan kannatus on ennätyksellisen alhaalla. Puoluetta kannatti kesäkuun mittauksessa 13,8 prosenttia suomalaisista, eli 0,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin toukokuussa.

    Vasemmistoliiton kannatus nousi 0,3 prosenttiyksiköllä 8 prosenttiin. Vihreiden kannatus puolestaan laski 7,2 prosenttiin. Vihreiden luku on 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin toukokuussa.

    RKP:n kannatus oli 4,1 prosenttia ja kristillisdemokraattien 3,1 prosenttia. RKP:n kannatus laski 0,2 ja kristillisdemokraattien 0,7 prosenttiyksikköä.

    Taloustutkimus haastatteli kannatusmittausta varten 2 913 suomalaista 6.-29. kesäkuuta. Kannatusarvion virhemarginaali on 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa. Mittari kuvaa kannatustilannetta eduskuntavaaleissa.

    YLE Uutiset

    Lisää aiheesta:

    Puoluekannatus-tutkimus (pdf)
    Aiheesta aiemmin:

    Perussuomalaiset haastaa kokoomusta päivitetty

    Äänestä

  • Yhdyn ohiampujan näkemykseen sataprosentisesti ja asetan kysymyksen: Että mikä on ministerivalan todellinen sitovuus heihin jotka julkisesti pettivät äänestäjille annetut vaali lupauksensa. Toimien valitsijoitaan kohtaan epärehellisemmin kuin nou kaksi nyt eduskuntaryhmästään erotettua Vasemmistolaista.
    Jos tällainen puoluepoliittinen toiminta on kunnioitettavaa toimintaa on pakko todeta: Että Puoluepolitiikka MAFIOOSIEN JOHTAMAA TOIMINTAA REHELLISTEN KANSALAISTEN KUSTANNUKSELLA. Ja sitähän tänäpäivänä todistaa eri valtioiden tuhoon johdettu taloudenhoito ! ! !

    Äänestä

  • PS YKKÖNEN kirjoitti:

    Perussuomalaiset nousi suosituimmaksi puolueeksi
    julkaistu tänään klo 12:00, päivitetty tänään klo 13:12
    Vaalipäivänä perussuomalaisten valvojaisissa iloittiin ennakkoäänten tultua.

    Kuva: Yle
    Perussuomalaiset on Suomen suosituin puolue. YLE Uutisten kesäkuun puoluekannatusmittauksen mukaan perussuomalaisia kannatti 23 prosenttia suomalaisista. Kokoomuksen kannatus oli 21,2 prosenttia ja SDP:n 18,1 prosenttia.

    Perussuomalaisten kannatus on noussut toukokuun mittauksesta 2,4 prosenttiyksikköä.

    Kokoomuksen kannatus on laskenut 0,3 prosenttiyksikköä ja SDP:n kannatus 0,7 prosenttiyksikköä.

    Keskustan kannatus ennätysalhaalla
    Keskustan kannatus on ennätyksellisen alhaalla. Puoluetta kannatti kesäkuun mittauksessa 13,8 prosenttia suomalaisista, eli 0,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin toukokuussa.

    Vasemmistoliiton kannatus nousi 0,3 prosenttiyksiköllä 8 prosenttiin. Vihreiden kannatus puolestaan laski 7,2 prosenttiin. Vihreiden luku on 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin toukokuussa.

    RKP:n kannatus oli 4,1 prosenttia ja kristillisdemokraattien 3,1 prosenttia. RKP:n kannatus laski 0,2 ja kristillisdemokraattien 0,7 prosenttiyksikköä.

    Taloustutkimus haastatteli kannatusmittausta varten 2 913 suomalaista 6.-29. kesäkuuta. Kannatusarvion virhemarginaali on 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa. Mittari kuvaa kannatustilannetta eduskuntavaaleissa.

    YLE Uutiset

    Lisää aiheesta:

    Puoluekannatus-tutkimus (pdf)
    Aiheesta aiemmin:

    Perussuomalaiset haastaa kokoomusta päivitetty

    Haastaa minkä haastaa mutta kepulia puhuu kuin Rehnin poika Pyllykirjassa http://www.pyllykirja.fi/2011/

    Äänestä

Vasurit hajoaa.
Ainakin jossain määrin.

Jotka vielä vallan kiimassa ovat nyt hiljaa.

Muistetaan Suvi-anne Siimes miten ajoi esim EMUn läpi puolueessaan.
Esim. keskusta oli silloin oppositiossa vastaan.
Keskusta saanut nyt haukut vasureiltakin asian tiimoita.

Alhaiset korot ainakin olleet EU ansiota.
Mikseipä olisi olleet muutenkin ilman UMU akin.
Jälkiviisaana liian helppo sanoa.

Äänestä

Eivät Mustajärvi ja Yrttiaho tietenkään persujen eduskuntaryhmään liittyisi, vaan perustaisivat oman ryhmänsä, kuten vasurit ja eräät yksittäiset edustajat muistakin puolueista ovat tavanneet vastaavissa tilanteissa tehdä. Sellaisesta on sitten helppo palata takaisin vasureihin, kun hallitus kaatuu tai puolue jättää yksin hallituksen.

Mikäli oikein muistan, vasemmistoliitto säilyttäisi puoluetuen Mustajärven ja Yrttiahon osalta, koska nämä perustavat vain eduskuntaryhmän, eivät puoluetta.

Äänestä
  • on vielä suoraselkäisiäkin.muita vas. kiinnosti ministerin salkku, dei kansan asiat

    Äänestä

  • Ei suinkaan,puoluetuki menee näille erotetuille edustajille.Ja kun täällä tätä suoraselkäisyyttä toitotetaan niin ihmettelen mitä tekemistä sillä on tämän kaksikon kanssa?Suunsoittoon pystyy kuka tahansa,vastuunkanto ja tekeminen on aivan eri asia.

    Äänestä

  • rambe56 kirjoitti:

    Ei suinkaan,puoluetuki menee näille erotetuille edustajille.Ja kun täällä tätä suoraselkäisyyttä toitotetaan niin ihmettelen mitä tekemistä sillä on tämän kaksikon kanssa?Suunsoittoon pystyy kuka tahansa,vastuunkanto ja tekeminen on aivan eri asia.

    Olisiko pitänyt tehdä vastoin omaa periaatettaan?
    Kukinhan saa juuri mielipiteellään omat äänensäkin ja ehdotat äänestäjien halveksintaa puolueelle uskollisuutta ehdottaessasi.

    Äänestä

  • rambe56 kirjoitti:

    Ei suinkaan,puoluetuki menee näille erotetuille edustajille.Ja kun täällä tätä suoraselkäisyyttä toitotetaan niin ihmettelen mitä tekemistä sillä on tämän kaksikon kanssa?Suunsoittoon pystyy kuka tahansa,vastuunkanto ja tekeminen on aivan eri asia.

    Tarkistin mitä puoluetuesta sanotaan Wikipediassa. Siellä todetaan näin:

    "Suomessa puoluetuki on puoluelaissa säädetty avustus, jota jaetaan eduskunnassa edustettuina oleville puolueille niiden kansanedustajapaikkojen lukumäärän perusteella. Puoluetuen myöntää valtioneuvosto ja sen käyttöä valvoo oikeusministeriö."

    Eli puoluetuesta säädetään puoluelaissa, joka koskee vain rekisteröityneitä puolueita ja sitä jaetaan eduskuntapuolueille.

    Päivän uutisen mukaan Yrttiaho ja Mustajärvi eivät ole perustamassa eduskuntaryhmää, mutta vaikka sen tekisivätkin, he eivät ole oikeutettuja puoluetukeen ennen kuin perustavat rekisteröidyn puolueen. Edelleen kyllä haluaisin varmistuksen, säilyttääkö vasemmistoliitto puoluetuen myös näiden kahden osalta vai jääkö puoluetuki heidän osaltaan kokonaan jakamatta.

    Äänestä

  • rambe56 kirjoitti:

    Ei suinkaan,puoluetuki menee näille erotetuille edustajille.Ja kun täällä tätä suoraselkäisyyttä toitotetaan niin ihmettelen mitä tekemistä sillä on tämän kaksikon kanssa?Suunsoittoon pystyy kuka tahansa,vastuunkanto ja tekeminen on aivan eri asia.

    Mikä vintun vastuunkanto? Käteinen myisi äitinsäkin jotta saisi antaa EUn herroille persettä. Ainut suoraselkäisesti toiminut puolue on Perussuomalaiset. Kaikki hallitukseen menneet paskanpuhujat ja oman eduntavoittelijat saavat vielä tutea nahoissaan mitä se on kun pettää Suomen kansan.

    Äänestä

Ennen valtiopäiväjärjestyksessä luk jotenkin siihen tapaan, että kansanedustaja noudattakoon oikeutta, totuutta ja perustuslakia, älköönkä häntä sitoko mitkään muut määräykset. Nykyisestä perustuslaista tämä maininta taitaa ikävä kyllä olla poistetu.

Äänestä

Eduskunta. Kansanedustajat. Nykyisellään demokratian irvikuvia.

Äänestä

Hallitus nurin kansa odottaa työtä,asuntoja,sairaanhoitoa,jotakin ropja sai vasemmistoliiitto aikaan,mutta ei työpaikkoja ei asuntoja köyhille,sairaanhoito lahaa,kuin Venäjän Karjalassa.

Äänestä
  • Onhan se huutava vääryys että neljällätoista edustajalla saa vain osan vaatimuksistaan läpi.Kyllähän sillä voimalla pitäisi laittaa maan asiat kuntoon hetkessä.

    Äänestä

Onko Suomessa mielipiteen ilmaisun vapaus? Tämä kysymys on tärkeä. Mikäli vastaus on, että kyllä, niin nämä ihmiset silloin käyttävät tätä vapautta hyväkseen.

Ymmärtääkseni perustuslain 12 pykälässä sanotaan jota kuin näin: "Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä".

Eli, se joka estää sananvapauden ilmaisun, rikkoo tätä lakia vastaan.

Hmm, voihan olla, että olen väärässä, mutta toivon, jos olen oikeassa, että Suomen kansa mukaan lukien eduskunnassa istuvat noudattavat tätä ja kunnioittavat sitä ja sen henkeä.

Lue myös:

http://www.laki24.fi/ihpe-perusoikeudet-mielipiteenvapaus.html

Tämän lisäksi, Evankeliumissa Matteuksen mukaan 23 sanotaan:

joka itsensä ylentää, se alennetaan. Mikäli joku kansanedustaja ylentää itsensä näiden kahden yläpuolelle, heidät alennetaan. En tiedä käytännössä mitä se tarkoittaa, mutta luulen, että jos muut ryhtyvät tuomitsemaan näitä, he ylentävät itsensä näiden yläpuolelle. Toivottavasti eduskunta noudattaa Raamatun henkeä kaikessa toiminnassaan, eikä ryhdy omatoimisesti muiden tuomariksi.

Toivottavasti kristillisillä löytyy oikeahenkinen kannanotto, jos ei muilta sitten!

Äänestä

Mihin on jossain päästy itsepäisyydellä, kuulematta muita ja paneutumatta asioihin toisten näkökannalta? Sehän on Diktatuuria! Tai olisi.
Mitä lisäleipää kreikkalaisillekaan tuo mieletön mekkala kaduilla? Kun on jo pehmeät tahmeat housuissa? Mitään ei siis saavuta myöskään Timo Soinin yhden asian liike, yhden miehen vallanhimo, joka perustuu vain oman egon nostoon. Vasta, kun on valmis keskusteluihin ja etsimään ratkaisuja.
Mikään asia ei silläkään parane, että haukumme kaikki! Kansanedustajat ovat kaikki tuhansien IHMISTEN luottamuksen saaneita yksilöitä.
Kyllä on osattava neuvotella ja olla kohtelias, fiksu ja etsittävä parasta. Joka sen 'parhaan' ilmoittaa löytäneensä - kavahtakaa sitä!

Äänestä
  • Hei.
    Olen samaa mieltä,että mitä järjeä on haukkua kaikki,Perussuomalaiset ootte suosituin puolue,mutta näkisi vielä että osaatte käyttäytyä,ja sama Keskusta myös käytti kovaa kieltä oliko se keskiviikkona,olin aivan järkyttynyt.-joku edustaja sanoi että nämä keskustelut ovat koetinkiviä,ja ne kyllä kertoo aika paljon,jos muita vain moititaan,eikös toisia pidä kunnioittaa ja arvostaa,Hyvää kesää kaikille,että saatte voimia uusiin syksyn koitoksiin!!!!

    Äänestä

  • Evp luottamusmiehelle: Onko valmiutta osallistua keskusteluun ja etsimään ratkaisuja se, että sanellaan: joko suostutte rahan jakamiseen kriisimaille ja nykyiseen EU-politiikkaan, tai itkette ja suostutte, joko tai? Tämäkö on ratkaisujen etsimistä? Katainen ilmoitti, että Kreikkaa ja muita kriisimaita tuetaan joka tapauksessa. Mitä se on muuta kuin sanelupolitiikkaa ja diktaruuria?

    Äänestä

  • Epäluottamusmies 2 kirjoitti:

    Evp luottamusmiehelle: Onko valmiutta osallistua keskusteluun ja etsimään ratkaisuja se, että sanellaan: joko suostutte rahan jakamiseen kriisimaille ja nykyiseen EU-politiikkaan, tai itkette ja suostutte, joko tai? Tämäkö on ratkaisujen etsimistä? Katainen ilmoitti, että Kreikkaa ja muita kriisimaita tuetaan joka tapauksessa. Mitä se on muuta kuin sanelupolitiikkaa ja diktaruuria?

    Hyvin toimii kokkeli kokoomus kataisen suomi konkurssiin linja, nyt pitäisi jo pankkienkin laittaa rahat kreikalle, ei katainen ainakaan suomen etuja aja ja
    mitä jumalia puoluepamput ovat kun kansanedustajat eivät saa sanoa ja äänestää omantuntonsa mukaan asioista, silloinhan riittäisi eduskuntaan
    muutama ukko ja akka, "puoluekerma".Mustajärvi ja Yrttiahoa kunnioitan suoraselkäisyydestä äänestäjiä kohtaan vaikka ei minun puolueesta olekkaan.

    Äänestä

Mustajärvellä ja Yrttiaholla on selkärankaa toimia sen mukaan mitä ovat äänestäjilleen luvanneet, mitä samaa ei voi sanoa monestakaan edustajasta.

Äänestä
  • Ja mitähän sillä "suoraselkäisyydellä" saadaan aikaan?Asiat paranee?Leipä kansalla levenee?Asuntopula poistuu?Katinkontit mutta saahan tämä kaksikko kulkea seuraavat neljä vuotta pitkin maakuntia ylvästelemässä että me pojat ei kompromisseja tehdä.Valitettavasti eivät tee muutakaan,ääntä on maailmaan mahtunut aina ja tyhjät tynnyrit on aina kolisseet eniten.

    Äänestä

  • rambe56 kirjoitti:

    Ja mitähän sillä "suoraselkäisyydellä" saadaan aikaan?Asiat paranee?Leipä kansalla levenee?Asuntopula poistuu?Katinkontit mutta saahan tämä kaksikko kulkea seuraavat neljä vuotta pitkin maakuntia ylvästelemässä että me pojat ei kompromisseja tehdä.Valitettavasti eivät tee muutakaan,ääntä on maailmaan mahtunut aina ja tyhjät tynnyrit on aina kolisseet eniten.

    He eivät ainakaan haluneet olla mukana huonontamassa noita asioita... niinkuin hallitus tulee tekemään!

    Äänestä

pojilla olisi käyttöä PERUSSUOMALAISTEN JOUKOISSA.

Äänestä

katotaan syksyllä,eduskuntajää ANSAITULLE KESÄLOMALLE

Äänestä

En ymmärrä...sanoo Isä Aurinkoinen Ei sitä ymmärrä moni muukaan.Mies pannaan neuvottelemaan hallitusohjelmasta . Mitä sitten tapahtuikaan? Äijä viiletti horisontin taa niinkuin pakojänis konsanaan. Nyt sitten ihmettelee että en ymmärrä.Pitäisi tajuta että diktatuurit eivät ole oikein muodissa tänään.Neuvostoliitossa oli hyvä systeemi, siellä edustaja voitiin kutsua takaisin. Meillä näitä häpeäpilkkuja joutuu katselemaan koko vaalikauden.

Äänestä
  • Paljon nähnyt: Kuka äijä viiletti ja minne?

    Äänestä

  • Epäluottamusmies 2 kirjoitti:

    Paljon nähnyt: Kuka äijä viiletti ja minne?

    Raisiolainen Maustemies.Meni paikkaan mistä ei tarvitse muuta tehdä kuin huutaa että minä vastustan.Tulee varmaan orpo olo kun ei voi edes telakan kommunisteja haukkua. Ne kun pääsivät häviämään sukupuuttoon.

    Äänestä

Yrttiaho tohti jopa puhua SAK rahoista.
Miten vilungisti päätyvät politikoille.
Tarkoitti SDP ja Vasemmistoliittoa.
Pääosin SDP:tä

Äänestä

Ryhmäkuri ei ole demokratiaa. Se on verrattavissa kartelliin, joka rikollista. Taistelkaa demokratian puolesta.

Äänestä
  • Naulan kantaan! Eläköön demokratia ja mielipiteen vapaus!

    Äänestä

  • Ryhmäkuri on osa demokratia,vaikkakin saattaa tuntua oudolta?

    Se on perua ammoisilta ajoilta,jo ristiretkien ajalta?.

    Äänestä

  • Kokah vuan huastan kirjoitti:

    Ryhmäkuri on osa demokratia,vaikkakin saattaa tuntua oudolta?

    Se on perua ammoisilta ajoilta,jo ristiretkien ajalta?.

    Käsittääkseni demokratia on hieman vanhempaa perua kuin ristiretket. Kannatisi perehtyä asioihin ennekuin alkaa tekemään itsestään hölmöä. Alunperin demokratiassa ei ollut mitää ryhmäkuria. Vapaat miehet puhuivat ja äänestivät omantuntonsa mukaan.

    Äänestä

Oma sanomani teille kaikille on: Lopettakaa kaikki mahdollinen ostaminen! Siirtykää elämässänne niin askeettiseen tyyliin kuin mahdollista. Lopettakaa viinan juominen, tupakointi, jäätelöt, limut, sipsit ja erikoisruuat.

Myykään moottoripyöränne, autonne ja asuntovaununne jos teille niitä on.

Siirtäkää kaikki raha käteiseksi ja siirtykää maanläheiseen elämäntyyliin. Etsikää luotettava ja mukava pari itsellenne ja alkakaan nauttia rauhallisuudesta ja kiireettömyydestä!

Äänestä

Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho ovat Puheistaan vastaavia henkilöitä.He tekevät mitä puhuivat vaalipuheissaan.Petturit löytyvät vas.liitosta ihan muualta.Eipä Arhinmäki ole puhunut yhtään kriittiseen sävyyn Kreikan ym.konkurssiin partaalla olevien valtioitten tukemisesta.Olen henkilökohtaisesti ollut puolueen linjalle solidaarinen tänne saakka,mutta nyt harkitsen vakavasti puolueen jättämistä.En kyllä missään nimessä harkitse persuin liittymistäkään

Äänestä
  • Hei! Olen niin samaa mieltä kanssasi. En tod tiedä mitä teen, koska persut ei minua kiinnosta ja Yrtiiahoa äänestin ja hänen linjastaan pidän. Joten mitä tehdään?

    Äänestä

  • Paavo Arhinmäki ja vasemmistoliitto RATSASTI vaalikamppanjassaan Persujen puolue ohjelman sillä osalla joka pakotti persujen siirtymään oppositioon. Mutta vasemmistoa ja Arhinmäkeä ei äänestäjien pettäminen hetkauta mitenkään. Pikemminkin innostaa kahden rehellisesti toimineen edustajatoverin erottaminen eduskuntaryhmästä. Ministerimersun takapenkki kiinnosti enemmän kuin kansalaisten asiain hoito.
    Hyi helvetti tuollaista käytöstä, vieläpä nykyiseltä Ministeriltä ! ! !

    Äänestä

Mustajärvi ja Yrttiaho ovat tehneet aivan oikein
Kiitos siitä heille
kunnon miehiä ,jotka seisivat vaalilupauksiensa takana

Äänestä

Hyvä Jyrki Ja Markus !!
Ei tuo hallitus ohjelma ainakaan pienituloisen asemaa paranna . kun ottaa huomioon kuntien valtion osuuksien leikkaukset . sehän pakottaa kunnat nostamaan veroäyriä ja palvelumaksuja . Joten kaikista pienituloisimpien vero nousee . Sinne menee sekin perusturvaan lisätty satanen .

Äänestä
  • SAMAA MIELTÄ, KUNNON KANSANEDUSTAJIA !

    Äänestä

  • Jotakin rahaa perusturvaan--- Ei rahana vaan henkilökohtaisina ostolappuina,mä sanon suoraa ...raha ei poista Suomesta köyhyyttä.Vaan köyhyyden kanssa eläminen sen poistaa,(huomatkaa eroavaisuus).
    Tämä ei ole- kenellekään vastaus-"vaan oma mielipide"

    Mä oon "torvelo"

    Äänestä

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

"29 §
Kansanedustajan riippumattomuus

Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Äänestä

Suomalaisessa demokratiassa on pitemmän ajan toimittu niin, että vaaleissa eniten ääniä saanut puolue saa pääministerin paikan. Reilu peli, ja se on toiminut hyvin. Nyt sitten kuitenkin kaksi hallituspuolueen jäsentä muu oppositio äänestää kyseistä käytäntöä VASTAAN. Kysymys oppositioille : jos ei suurimman puolueen puheenjohtaja, niin kuka p...kele sitten? Kun äänestää vastaan, niin mitä silloin oikeastaan vastustetaan? Eihän voi ola niin, että henkilö, joka kovalla työllä ja vaivalla saa itsensä kansanedustajaksi, toteaa että "Ei muuten kiinnosta hevonvitun vertaa, kuka saatana siellä istuu pääministerinä, jos istuu"

Äänestä

Eiköhän meilläkin sivistys ole jo ylittänyt kynnyksen, että
kaikesta vastaan neljä vuotta ??
Mietippä sitä

Äänestä

Liittykää Perussuomalaisiin, olette oikealla tiellä pojat1

Äänestä

Ehkä heita keittää nämäkin uutiset, olkoon vasurit futisministerin johdolla hallarissa.

Niinistö ei muuten muuta saanut palloliiton johdossa aikaan kuin Suomen ö- sarjaan.

Ei tarvitse ihmetellä, että miksi kansa on kadulla.

Osassa julkisen puolen työpaikoista maksetaa siitä, että työntekijät ilmaantuvat ajoissa työpaikalle

Rautatietyöntekijät saavat 420 euroa enemmän palkkaa joka kuukausi, jos he pesevät kätensä riittävän usein.

Osittain valtiollisen teleoperaattori OTE:n työntekijät saavat puolestaan 25 euroa enemmän palkkaa työsuhdeautojensa lämmittämisestä.

- Saksalainen talouslehti Handelsplatten

Äänestä

Mustajärvi ajaa Lapin asioita. Mitenhän tulee asiat hoidettua? Paljon tekemistä matkailun ja työllisyyden sekä porotalouden edistämisessä. Yhtesityötä pitäisi tehdä ministeriön virkamiesten ja etujärjestöjen kanssa. Ei se haittaa, jos hallituksen kanssa jossin asiassa tekee yhteistyötä.

Oppositiokin - perussuomalaiset ja keskusta tekee yhteistyötä vaikka ovatkin oppositiopuolueita. Kuitenkin he maksimoi edustuksellisessa demokratiassa oman voimansa kansanedun ajamiseen. Lapin asioita joudutaan nyt hoitamaan keskusta, ja perussuomalaisten voimin.

Äänestä

Pojat perustaa persusta loikkaavien kanssa oman puolueen.

Äänestä

pojat kuunteli sydämmensä ääntä.demokratiaa.pojat perussuomalaisiin.OIKEALLA ASIALLA ,POJAT.

Äänestä

HYVÄ POJAT ! Rehellisiä ja vastuuntuntoisia ihmisiä !!! Suurin osa edustajista omaa RUSKEAN KIELEN, nämä kaksi eivät kuulu siihen joukkoon !!! Hattua nostan !!!

Äänestä

Aloitukseen on todettava, että niin: johan ne Yrttiaho ja Mustajärvi erotettiin vasemmistoliitosta - ainakin YLE:n mukaan. Mikä itseäni sieppaa on se, että Vasemmistoliitossa ei ilmeisestikään vieläkään täysin tunnuta tajuavan, että millä se puolue parhaiten voisi kasvattaa kannatustaan erityisesti nuorten ja nuorten keski- ikäisten kouluttautuneiden kaupunkilaisten osalta.

Vasemmistoliitolla on järkevä, pohdittu, moderni ja ennen kaikkea realistinen puolueohjelma, mikä ei ole mikään persujen tyylistä tyhjänhöpinää ja suuria sanoja vailla mitään katetta ja lisäksi Vasemmistoliiton suuri valtti niin vanhoille kuin uusillekin potentiaalisille äänestäjilleen on ja olisi eniten siinä, että se on suvaitsevainen puolue, joka ei ole keskittynyt möykkäämään pieniä vähemmistöjä (kuten maahanmuuttajat, homot ja niin edelleen) vastaan, kuten mm. perussuomalaiset tekevät, vaan puhumaan arjen politiikasta ja tekemään oikeita tekoja äänestäjiensä hyväksi ( mm. perusturvan nosto), mutta että kun sitten sielläkin on niitä yksittäisiä änkyröitä....

Itse olen melko ehkä vasemmistomielinen ja usein harkinnut jopa liittymistäkin vasemmistoliittoon - kolmikymppisenä naisena, mutta minä jokseenkin vierastan sitä "palopuhe"- ja vastakkainasettelulinjaa, jolla ehkä osan vasemmistoliiton perinteisistä kannattajista luulen tahtomattaan(kin) estävän puolueensa kasvua ja modernisoitumista uudistuvaksi, mutta yhä köyhimpien ihmisten etuja ajavaksi perinteikkääksi vasemmistopuolueeksi...

Kaikenlaiset änkyröitsijät ja yksittäiset puoluekurin rikkojat varmasti pitävät vasemmistoliitossakin huolen siitä, että vasemmistoliitolla on varmaan maailman tappiin asioihin ja historiaan perehrymättömien äänestäjien silmissä maine "punalipppuja" liehuttavina koomisina samettipikkutakkeihin tai tuulipukuihin pukeutuvina muka "stallareina", jotka muka 2010-luvullakin vielä puhuisivat pelkästään "luokkataistelusta" ja laulaisivat nuotioilla jatkuvasti tosissaan työväenlauluja uhon kera - vaikkei se mielikuva mitenkään vasemmistoliiton nuorten, eikä kaikkien vanhojenkaan kannattajien kohdalla mitenkään pidä paikkaansa, eikä ole koskaan pitänyt, mitä vasemmistoliiton monimuotoiseen kannattajien ajatusmaailmaan tulee.:/

Sen vaan sanon, että jos joku vasemmistoliiton kansanedustaja tai vannoutunut pitkäaiainen äänestäjä koskaan olisi valmis hyppäämään vaikkapa persujen leiriin, niin ei sellainen olisi koskaan sitten mikään vasemmistolainen aidosti ollutkaan... Perussuomalaiset kun, esimerkiksi, istuvat äärioikestoryhmässä EU:ssakin - eli olisi mielestäni melkein solvaus vasemmistoa kohtaan, jos joku väittäisi perussuomalaisia vasemmistopuolueeksi.

Enpä ihan äkkiä nyt sitten ymmärrä, että mitä nää kaks jannua Yrttiaho ja Mustajärvi nyt sitten voi eduskunnassa toimia, jos he eivät enää kuuluisi vasemmistoliiton eduskuntaryhmään(?)...

Mutta minä en ole poliitiikassa, enkä näiden asioiden minkäänasteinen asiantuntija. Kunhan ihmettelen... Ainakin toi Yrttiaho ja Mustajärvi tekevät nyt sitten hallaa Vasemmistoliitolle. Arhinmäkeä voinee vilpittömästi kuitenkin kiittää siitä, että toisin kuin lepsuilija Soini, hän osaa ojentaa häiriköiviä ja ryhmäkuria rikkovia kansanedustajia ihan kunnolla... Eipä lentäneet Hakkaraiset ja Halla-ahot ( vai mitä sitten olivatkaan...) Soinin porukasta, vaikka on aikamoisia heittoja ja ylilyöntejä perussuomalaisten leirissä erityisesti ollut julkisuudessa tapetilla. Hyvä jos niille persujannuille sanottiin edes että " soo, soo".

Äänestä
  • Ja lisään omaan tekstiini ketjun aloitustekstiä koskien, että vähän ihmettelen tota ilmoitusta tossa palstan yläkulmassa, että "puoluerajat ylittävää debattia" löytäisi jostakin "iltakoulu"- nimiseltä keskustelupalstalta, kun minä ainakin tulin kommentoimaan tämän ketjun aloitusta ( keskustelupalsta on ilmeisimminkin Keskustapuolue- palsta) Suomi24- foorumin _etusivulla_ oikein Mustajärven ja Yrttiahon kuvien kanssa esiinnostetun aihealueen kautta, enkä muuten tuskin olisi tälle palstalle edes eksynyt kommentoimaan tätä aihetta. Lisäksi siksi toisekseen - voin sanoa senkin, että mielestäni Suomi24- keskustelupalstoilla ei koskaan ole mitään "debattia", vaan pääosin keskustelu näillä anonyymipalstoilla näyttäisi olevan pelkkää jorinaa...

    Äänestä

  • Hyvä Jaa..Olen kanssasi samaa mieltä asioista.Enkä ymmärrä mihin noita änkyröitä tarvitaan. !00 vuotta sitten niitä tarvittiinkin. Aika on kuitenkin muuttunut . Sitä ei voi muuksi muuttaa.Pitäisi pahimmankin änkyrän tajutase. Jos kuitenkin tarkoitus on kuitata mahdollisimman pullea tilipussi niin Arkkadianmäki on siihen verraton paikka.Äänestäjien eduista viis.

    Äänestä

Lisää sinä vaan !

Muilla jorinaa, punikeilla täyttä paskaa.

Äänestä
  • Varmaan mulle kohdistit viestisi, vaikken suinkaan minä ole toope, joka laatisin keskustapuolueen keskustelupalstalle keskustelunaloituksia vaikkapa Mustajärven ja Yrttiahon erottamisesta vasemmistoliiton ryhmästä, enkä myöskään ole Suomi24:n ylläpidon vastuullisiin kuuluva, joka nostelisi etusivulle väärillä palstoilla aihealueiltaan olevia tavisten laatimia keskustelunaloituksia? Jos viestisi koski minun vastinettani aloitukseen, niin käsittääkseni ilmaisin, että en omaa minkään puolueen jäsenkirjaa, eli minua on turhaa myöskään "punikitella", joskin se täytyy sanoa, että ei vasemmistomielistne piireissä koskaan ole noin törkykieltä tapana yleistävästi käyttääkään, että "punikiteltaisiin" anonyymia nettipalstalle kirjoittavaa, joka ilmaisee pitävänsä vasemmistoliiton puolueohjelmasta ja jonka persoonasta et tiedä hevon kukkua reaalisesti.

    Yksi mikä persuilta tulee ikuisesti puuttumaan, on älykköpuolueen leima ja se älykköleima on vasemmistoliitolla, kaiken maailman "punikittelijoista" huolimattakin.;) Perussuomaliaisilla on minun mielestäni yhden asian populisitisena tähdenlehtopuolueena aika turhaa yrittää edes verrata itseään vanhaan työväenliiikkeeseen ja sen saavutuksiin..sori. Ja kun kerran ketjun aloituksen oltua Suomi24:n etusivulla Yrttiahon ja Mustajärven kuvien kanssakin ihan, tälle keskustapuolueen palstalle sitten eksyin kommentoimaan, niin sanottava kai kohteliaisuudesta, että tunnen ja ystävissäni on myös monia keskustaa äänestäviä, eikä yksikään niistäkään ole mikään "punikittelija"- solvailija sellaisille, jotka edustavat eriävää poliittista kantaa.

    Niin tyhmä en ole, ettenkö näkisi miten täynnä päätöntä persulaisten propagandaa koko tämäkin saitti on. Sanoisko, että fiksu ei sellaista nettipalstakäytöstä jaksais ihan katsella, mutta minkäs teet, jos ei kaikilla nettipalstoille kirjoittavilla ole ihan käytöstapoja edes alkeiksi asti.

    Minusta "punikki" olisi Stalinia tai Maota kannattava, mutta esimerkiksi Suomessa ei koskaan ole ollut sosialistista valtiojärjestelmää, eikä kukaan sellaista tähän maahan koskaan ajanut, eikä siten ole koskaan - ei edes 1900-luvulla, ole ollut Suomessa "punikkejakaan", vaan ainoastaan vasemmistolaisia ja oikeistolaisia demokraattisia puolueita koko tän maan olemassaolon ajan ja nykyisin ovat demokraattiset puolueet aika lähellä kaikki toisiaan, mutta jos olet joku niinsanotusti "hakkaraissorttinen", joka ei varmaan yhtään kirjaa elämässään olisi lukenut(?) niinkö, niin se on sama kuin puhuisi puu-ukolle tai ukkosen jumalalle, kun teille yrittää jotakin perustella tai vaihtaa kanssanne ajatuksia - te muut anonyymit nettipalstakävijät.

    Edes vähän voisitte miettiä, kun duunaatte noita aloituksia keskustelupalstoille...

    Äänestä

Ihmettelen vaan millä oikeudella kansan valitsemat ihmiset olivatpa
mitä puoluetta hyvänsä voidaan erottaa jos he äänestävät niin kuin ovat
äänestäjilleen luvanneet.
Hämärää touhua tuo politiikka

Äänestä
  • Lähestytäänpä asiaa toisesta näkökulmasta, joka puoltaa erottamisoikeutta.

    Nimittäin lain mukaan kansanedustaja edustaa kansaa vain omana itsenään, eikä ole lähtökohtaisesti minkään ryhmän jäsen ensinkään. On vain tapana, että valitut kansanedustajat jakaantuvat erilaisiin ryhmiin saavuttuaan ensi kertaa vaalien jälkeen eduskuntatalolle. Periaatteessa vasta siinä päätetään, otetaanko edustaja ryhmän jäseneksi vai ei. Valinta ryhmän jäseneksi ei tietenkään ole sitova, vaan ryhmä voi aina päättää, kuka on meikäläisiä ja kuka ei.

    Muistaakseni vanhassa valtiopäiväjärjestyksessä ei edes mainittu eduskuntaryhmiä. Uudessa vuonna 2000 voimaan tullessa perustuslaissa näitä mainintoja on, mutta siinäkin kansanedustajat ovat lähtökohtaisesti vain yksittäisiä henkilöitä.

    Äänestä

Miksi Mikki-Hiiri -Katainen halusi vasemmistoliiton mukaan hallitukseen, vaikka puolueiden kannat asioista ovat ihan eri maata? Miksi potkupallo Arhinmäki meni hallitukseen, vaikka turpaan tulee liki joka asiassa. 100 euron korotus perusturvaan oli sekin vihreiden kynnyskysymys (vaikka tuki leikkaantuukin sitten muualla).

Ei kyllä Arhinmäki tajua mitä tuli tehtyä. SAK:n ay-politrukit, joille on ihan sama miten köyhät voivat, meneekö Suomi Natoon vai ei ja paljonko Suomea ryvetetään EU:ssa, saivat kokemattomat puheenjohtajan uskomaan, että hallitukseen pitää mennä demareita kannattelemaan. Ehkä SAK.n pojat uhkasivat lopettaa vaalituen, jos ei hallitukseen mennä...

Vasemmistoliitto oli jo matkalla punavihreäksi kriittiseksi vaihtoehdoksi, mutta munille meni. Ensi vaaleissa tulee turpaan.

Kun EMU rysähtää viimeistään 2012, niin katsotaan, miten kana sitten kusee. Ei taida Arhinmäki ehtiä suojatyömatkalle Olympialaisiinkaan...

Ja kansanedustajalla on mielipiteen vapaus, mutta Suomessahan eduskunta on vastuussa hallitukselle eikä hallitus eduskunnalle, niin se on demokratia täällä ymmärretty.

Äänestä

Turhaa on Persuja kehua.Yhtenäistä linjaa vetää nykyhallituksen kanssa, vai onko toraääniä kuulunut? Onko protestoinut riistoveropolitiikkaa? Paskan Marjat!
Olen tullut siihen tulokseen, että Persujen missio oli syödä maaseuden äänet Kepulta ja pienpuolueilta, koska kansa oli protestituulella. Nyt siellä lipitetään viinerikahvia naama virneessä ja kansa itkee maksutaakaan alla. Eikä Perusja kiinnosta vittujakaan.

Jos Perussuomaliset olisvat kansan asialla, itäisi metelöinnin ja provosoinnin olla radikaalimpaa, vaan ei sitä ole. Siitä voitte päätellä, että persut oikeasti on todellakin PERINTEINEN SMP:n perinnepuolue. isolla mölyllä eduskuntaan, kansan rahoila lihomaan.

Äänesti vaaleissa Perussuomalaisia, koska oletin, että he ymmärtävät ajaa nämä järjettömät verolait alas. Oletin väärin. Verot lisääntyvät ja nousevat ja PerSut äänestävät Jaa.

Äänestä

Kukahan kertoisi muille kansanedustajille sen minkä vain Mustajärvi ja Yrttiaho perussuomalaisten lisäksi tietävät.
Kreikkalainen talousasiantuntija sanoi sijoittajien vaanivan kreikan luonnonvaroja sekä kansallisomaisuutta, siksi Kreikkaa ei päästetä konkurssiin. Lisäksi romahdusta odotellessa ainoat jotka koko ajan hyötyvät tilanteesta ovat juuri ko pelurit.
Kun Katinen puhuu vastuusta hän tarkoittaa toimenpiteitä jotka takaavat tavallisten kansalaisten maksavan sijoittajille niinsanotut riskikorot, jotka juuri takaavat sijoittajien suurvoitot.
Kantakaamme vastuumme !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tennari mies kirjoitti:

Eduskunta äänestää tänään pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen luottamuksesta hallitusohjelman eduskuntakäsittelyn päätteeksi.

Äänestys johtaa vasemmistoliitossa jatkotoimiin, koska kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho ovat uhanneet äänestää hallitukselle epäluottamusta. Kaksikko hankki jo eduskuntaryhmältään varoituksen äänestettyään viime viikolla pääministerin vaalissa Kataisen valintaa vastaan.

Mikäli Mustajärvi ja Yrttiaho toistavat tekonsa, heidät erotetaan eduskuntaryhmästään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu